Muita joilla lapsenhankintaa on jarruttanut synnytys ja lapsi-/vanhemmuuspelko?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Stacy_84
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

Stacy_84

Jäsen
25.09.2012
57
0
6
Lahti
Heips,

Olen uusi käyttäjä täällä kaksplussassa mutta päätin liittyä, koska tätä ikää alkaa pikku hiljaa olemaan ja haluan kerätä mahdollisimman paljon kokemusta äitiydestä ja lapsista ja mikäs parempi paikka kuin jutella äidiksi haluavien ja jo äitinä toimineiden kanssa.

Aikaisemmin olin ihan varma, etten koskaan halua lapsia. Nyt kuitenkin olen alkanut kyseenalaistamaan,että miksi en? Ja tullut siihen tulokseen, että kyse on puhtaasti pelosta. Kärsin synnytyspelosta (kovien kuukautiskipujeni takia) sekä jonkin sortin lapsi/vanhemmuuspelosta. Pelko on suurin syy tähän astiseen vapaaseen lapsettomuuteeni. Se ja tietenkin rahakysymys.

Tosiaan olen 28-vuotias ja vielä synnyttämätön nainen. Tällä hetkellä vielä opiskelen mutta olen valmistumaisillani Tradenomiksi, kunhan saan opinnäytyön vain tehtyä. Olen viimeiset 1,5 kärsinyt oudoista vastakivuista, joita epäiltiin endomentrioosin aiheuttamiksi. Nyt lekurit on kuitenkin sitä mieltä ,että ei tämä endoa ole. E-pillereitä en voi käyttää auralisen migreenin takia. Minipillereitä kokeilin, mutta tulos oli sama, migreeni äityi todella pahaksi. Kierukassa piilee sama ongelma kuin minipillereissäkin. Minulle on sitä raskautumista ehdotettukin lääkärien toimesta moneen kertaan. Monella kun kuukautiskivut helpottaa siihen. Näinköhän on? Onko kokemusta?
Ainakin omalla äidilläni kovat kuukautiskivut hellittivät 4 lapsen syntymän myötä, samaten tätini8isän sisko) runsaat ja kivuliaat kuukautiset hellitti 3 lapsen synnyttyä. Voin vain toivoa, että itse olen niin onnekas, että mulle käy aikanaan samoin.

Kuten näette paljon on mielessä kysymyksiä, joihin yritän etsiä vastauksia. Kaiken kukkuraksi, minä olen alkanut ensimmäistä kertaa elämässäni kärsimään vauvakuumeesta! Minä joka vannoin, että en halua omia lapsia. Asiaa ei tietenkään auta se, että neljä vuotta nuorempi sisareni synnyttää esikoisensa näillä hetkillä.

Onko kuulolla muita nykyisiä tai entsisiä vauvakuumeisia , jotka kärsivät samalla lailla synnytys ja lapsi/vanhemmuuspelosta. Oletteko päässeet pelkojenne yli ja miten? Ottaisin myös mielelläni vastaan muita kommentteja tähän mun sekavaan sepustukseeni. En tiedä onko tämä edes oikealla osastolla mutta en tiennyt minne muuallekaan avata keskustelua asiasta.
 
Heipsan!
Olisin voinut itse kirjoittaa pari vuotta sitten tuon tekstin... ja tässä sitä ollaan: yhden upean ja kauniin tyttären onnellisena äitinä, toista yrittämässä. :)

Kävin itse kauan läpi ajatuksen tasolla tuota "haluanko lapsia vai en" asiaa. En edes pitänyt vauvoista koskaan, ja pelkäsin että niin käy omankin kohdalla mutta järjellä totesin, että oma lapsi on eri asia kuin muiden. Mieheni oli samaa mieltä kauan, että meille ei tule lapsia, ja koska minulla ajatus kypsyi ennen häntä, vähän taisin painostaa asiassa :( Mutta onneksi mieli hänelläkin muuttui ja nyt olemme maailman onnellisimmat vanhemmat! :)

Onnellisuuteen varmaan vaikutti se, että saimme rauhassa kypsyä ajatukseen, olimme sitten lopulta oikeasti valmiita. Ja valitettavasti koimme yhden keskenmenon, mutta se sai meidät tajuamaan, että haluamme vanhemmiksi.

Ne pelot mitä vauvanhoitoa kohtaan minulla oli unohtuivat pian synnytyksen jälkeen. Olimme etukäteen puhuneet asiasta avoimesti ja leikkauksen takia mieheni hoiti vauvaa ensimmäiset päivät lähes kokonaan. Minä sain rauhassa harjoitella ja tutustua uuteen ihmiseen, sain edetä omaan tahtiini.

Minullekin sanottiin, että "kyllä sen sitten osaa" ja "kyllä sitä sitten vaan kypsyy äidiksi" mutta aina ajattelin, että "entäs jos niin ei käy minun kohdallani" tai "blaablaa"... mutta niin se vain meni! Sairaalassa (hormoonit :D) tuli itkettyä suurta rakkautta vuorokausitolkulla ja kotonakin vain ihasteltua maailman kauneinta ihmistä... me molemmat miehen kanssa ihan yhtä lailla. Nyt ollaan todettu, että ei se meidän tytär syntyessään kyllä mikään kaunis oikeasti ollut, mutta voi herranenaika miten kaunis hän silloin meidän silmissämme oli. :) Uskomatonta mitä hormonit voivat saada aikaan, ja miten sitä rakastaakaan sitä pientä ihmettä ihan yhtäkkiä. Ja joka päivä enemmän. :)

Toivottavasti sekavasta tarinasta on sinulle jotain apua, voin vastailla lisääkin jos haluat kysyä jotain :) Toivottavasti me saamme pian lisää lapsia, sinulle toivon malttia miettiä asiat kunnolla loppuun, niin ei sitten tarvitse katua. :) Me miehen kanssa olemme usein ihmetelleet tytärtämme katsoessamme, että "miksi ihmeessä emme tehneet tällaisia aikaisemmin?!" ja todenneet heti perään, että me emme olleet valmiita aikaisemmin. Miehelläkään ei ole vaikeuksia sitoutua vauvanhoitoon ja -arkeen koska hän sai ryhtyä tähän hommaan vasta kun oli oikeasti valmis. Hän on kyllä paras isä <3

Synnytyspelko jotenkin hävisi pikkuhiljaa raskauden aikana. Pitkään ennen raskautta katsoin kaikki television synnytysohjelmat, ja näin, ettei se olekaan ollenkaan niin kamalaa kuin mitä elokuvissa. (hauskaa, nykyään en voi katsoa niitä ollenkaan, koska alan aina itkemään :p) Sekä luin palstoilta synnytystarinoita hullun tavalla - näin että synnytyksiä on niin miljoonaa erilaista, ikinä ei voi tietää miten helppo tai vaikea omalle kohdalle sattuu. Kävin myös pelkopolilla juttelemassa kätilön kanssa synnytyssalin yleisestä ilmapiiristä jne. mutta en hirveästi saanut siitä apua. Ei se tosipaikka mikään paha ollut, piece of cake sanoisin :D Jouduin tosin kiireelliseen sektioon, joten en sitten tiedä ponnistamisesta mitään, mutta siihen asti synnyttämisestä jäi hyvä maku :) (ainoat huonot asiat oli spinaalin laiton yrittäminen, yääääääääääääääh. :/ )

Oi että miten mä kaipaan raskaana oloa... toivottavasti pian tärppää, on tässä jouduttu liian kauan jo odottamaankin uutta raskautta ;)

Tsemppiä myllertävän mielen kanssa ja onnea tulevaisuuteen! :)
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä