N
Nyt sataa peetä niskaan...
Vieras
Tahtoisin äänestää, mutta en suoraan sanottuna tiedä että KETÄ!
Koen kaikki puolueet itselleni vieraiksi ja koska olen duunariperheestä, en edes tiedä politiikasta kamalasti. Tässä jotain perusjuttuja:
* Kannatan tasa-arvoa, mutten hyväksy erilaisten vähemmistöjen erityiskohtelua
* Työnteon pitää olla kannattavaa, "naistenaloilla" jää liian vähän käteen. Osa-aikatyön on oltava todellinen vaihtoehto esim. vajaakuntoiselle eikä asia, josta rangaistaan (= viedään tuet).
* NATO/energiakysymyksiin minulla ei ole kantaa, en tiedä aiheista tarpeeksi (sivistäkää..?)
* Vanhuksista kohkataan liikaa, heillä on sentään takuueläke ja osassa kuntia mm. omat lääkärit (Vantaa siirtymässä malliin, jossa iän perusteella saa aina ajan kun tarvitsee, mikä on mielestäni todella väärin). Enemmän rahaa nuorille, mielenterveysongelmaisille ym.!
* Suomen oltava omavaraisempi, yrittäjyyttä tuettava nykyistä tilannetta enemmän. Kuitenkin veronkierto ala pizzeriat (saavat tuet, pitävät lafkaa hetken -> siirtyy sukulaisen nimiin, joka saa taas uudet tuet..) tehtävä ainakin nykyistä hankalammaksi.
* Tavallisia kansalaisia holhotaan liikaa, mutta rikolliset pääsevät liian helpolla.
Vihreistä on negatiivinen kuva (asun lähellä Kalasatamaa...), Kokoomus vaikuttaa kylmältä, SDP sossutantoilta, Persut eivät tiedä edes perusasioita. Niin...ketä siis äänestää?
Ps. Ei pliis tehdä tästä mielipide-väittelyä, olkaa ihan rauhassa eri mieltä!