Muita, jotka eivät niin kaipaa yhteistä laatuaikaa puolisonsa kanssa??

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja yksin parempi
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Y

yksin parempi

Vieras
Olemme mieheni kanssa viettäneet kahdenkeskistä aikaa, erossa lapsista, viimeisen 2,5v aikana vain 2 kertaa. Toisella kerralla olimme ravintolassa syömässä hääpäivänämme ja toisella kertaa olimme rakenneultrassa. Enempää yhteistä aikaa ei ole ollut, emmekä oikeastaan ole kaivanneetkaan. Tämä aina ihmetyttää ystäviäni, sillä meillä olisi mahdollisuus saada lapset hoitoon melkein milloin vaan.

Iltaisin lasten mentyä nukkumaan, kumpikin säntää omiin puuhiinsa. Nukkumaanmennessä hetki köllötellään toistemme kainalossa, mutta siinäpä se Kumpikin kai sitten kaipaamme enemmän sitä ihan omaa aikaa, jolloin voi keskittyä omiin juttuihin. Lapset ovat kovin pieniä vielä ja koko ajan helmoissa kiinni, joten heidän mentyään nukkumaan, nautin siitä kun saan olla täysin omissa oloissani. Miehellä ihan sama juttu.

Onko muita, jotka mieluummin viettävät oman "vapaa-ajan" yksin kuin puolisonsa kanssa? Tai jotka mieluummin lomailevat ja muutenkin reissaavat koko perhe yhdessä mieluummin kuin pelkästään kaksin puolison kanssa? Sen verran täytyy vielä sanoa, että meillä' menee miehen kanssa hyvin noin muuten, ei juuri koskaan riidellä ja arjen pyöritys sujuu ihan mallikkaasti.
 
:wave: meillä juuri näin, että iltaisin tehdään omiamme tunti-pari lasten nukahdettua, sitten yhteiseen petiin. Ja reissut, juhlat, yms. koko perheen kanssa yhdessä =)
 
Kyllä mä ainakin kaipaan. Pitäisin omalla kohdalla tosi huolestuttavana merkkinä suhteen tilasta sitä ettei edes haluttaisi viettää aikaa kahden. Eikä meilläkään mitään riitoja olisi jos ei yhdessäkään oltaisi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Oisku:
Kyllä mä ainakin kaipaan. Pitäisin omalla kohdalla tosi huolestuttavana merkkinä suhteen tilasta sitä ettei edes haluttaisi viettää aikaa kahden. Eikä meilläkään mitään riitoja olisi jos ei yhdessäkään oltaisi.

peesi. jos mun suhteessa ois noin, ettei haluta hirveesti olla toisten seurassa, niin huolestuisin... mutta tietenki ihmiset on erilaisia.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Oisku:
Kyllä mä ainakin kaipaan. Pitäisin omalla kohdalla tosi huolestuttavana merkkinä suhteen tilasta sitä ettei edes haluttaisi viettää aikaa kahden. Eikä meilläkään mitään riitoja olisi jos ei yhdessäkään oltaisi.

Miksi pitäisi olla huolestunut suhteen tilasta jos kuitenkin rakastamme toisiamme ja elämä tuntuu tasapainoiselta tällaisenaan? Se olisi kurjaa jos toinen haluaisi olla kahden, mutta toinen vaan viilettää omissa menoissaan. Mutta kun molemmat kaipaavat yhtä paljon sitä omaa aikaa ja rauhaa ja vasta toisella sijalla tulee puolison kanssa yhdessä vietetty aika.

Toki ennen lapsia vietimme paljon aikaa myös kahden, mutta silloinkin kummallakin oli vahva tarve omalle ajalle. Nyt kun lasten kanssa touhutaan päivät, aikaa omille jutuille jää hyvin vähän.
 
Alkuperäinen kirjoittaja no:
Alkuperäinen kirjoittaja Oisku:
Kyllä mä ainakin kaipaan. Pitäisin omalla kohdalla tosi huolestuttavana merkkinä suhteen tilasta sitä ettei edes haluttaisi viettää aikaa kahden. Eikä meilläkään mitään riitoja olisi jos ei yhdessäkään oltaisi.

peesi. jos mun suhteessa ois noin, ettei haluta hirveesti olla toisten seurassa, niin huolestuisin... mutta tietenki ihmiset on erilaisia.

Ei tässä nyt olekaan kyse siitä, ettei haluais olla toisten seurassa! Koko päivä me ollaan, kun on oma yritys, ja lapset hoidetaan sit yhdessä. Mutta kun lapset on saatu nukkumaan niin molemmat saa oman hengähdystauon omassa rauhassaan =)
 
Alkuperäinen kirjoittaja qwe:
Alkuperäinen kirjoittaja no:
Alkuperäinen kirjoittaja Oisku:
Kyllä mä ainakin kaipaan. Pitäisin omalla kohdalla tosi huolestuttavana merkkinä suhteen tilasta sitä ettei edes haluttaisi viettää aikaa kahden. Eikä meilläkään mitään riitoja olisi jos ei yhdessäkään oltaisi.

peesi. jos mun suhteessa ois noin, ettei haluta hirveesti olla toisten seurassa, niin huolestuisin... mutta tietenki ihmiset on erilaisia.

Ei tässä nyt olekaan kyse siitä, ettei haluais olla toisten seurassa! Koko päivä me ollaan, kun on oma yritys, ja lapset hoidetaan sit yhdessä. Mutta kun lapset on saatu nukkumaan niin molemmat saa oman hengähdystauon omassa rauhassaan =)


Nimenomaan. Jos en haluaisi olla mieheni kanssa, ottaisin eron. Mutta kun kaikki on liitossamme mukavalla mallilla. Toki vietämme aikaa koko perhe yhdessä, nytkin koko viikonloppu ollaan touhuttu yhdessä kaikenlaista lasten kanssa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja Oisku:
Kyllä mä ainakin kaipaan. Pitäisin omalla kohdalla tosi huolestuttavana merkkinä suhteen tilasta sitä ettei edes haluttaisi viettää aikaa kahden. Eikä meilläkään mitään riitoja olisi jos ei yhdessäkään oltaisi.

Miksi pitäisi olla huolestunut suhteen tilasta jos kuitenkin rakastamme toisiamme ja elämä tuntuu tasapainoiselta tällaisenaan? Se olisi kurjaa jos toinen haluaisi olla kahden, mutta toinen vaan viilettää omissa menoissaan. Mutta kun molemmat kaipaavat yhtä paljon sitä omaa aikaa ja rauhaa ja vasta toisella sijalla tulee puolison kanssa yhdessä vietetty aika.

Toki ennen lapsia vietimme paljon aikaa myös kahden, mutta silloinkin kummallakin oli vahva tarve omalle ajalle. Nyt kun lasten kanssa touhutaan päivät, aikaa omille jutuille jää hyvin vähän.

Huomaa tummennettu.

Me emme halua elää miehen kanssa missään platonisessa veli-sisko-kämppissuhteessa. Meille ei riitä se että moikataan kun toinen tulee töistä, häärätään muksujen kanssa ja sitten erilleen. Halutaan keskustella rauhassa, käydä välillä ihan kahdestaan syömässä, pitää yllä romantiikkaa ja intohimoa sen minkä lapsiarjelta pystyy. Joskus on ihan mukava vain hellitellä hetken IHAN KAKSIN, ilman että kukaan huutaa pyyhkimään peppua tai antamaan ruokaa. Välillä on ihana tehdä aikuisten juttuja yhdessä. Voi vaikka rakastella kiireettömästi nauttien, eikä aina hätäisiä panoja lasten päiväuniaikaan, toisella korvalla kuulostellen joko ne herää. ;)

Meille on tärkeää ettemme unohda toisiamme, että olisimme vielä kymmenen ja kahdenkymmenenkin vuoden päästä yhdessä. Ettei sitten kun lapset ovat isoja havahduta ihmettelemään, kuka tuo muukalainen tuossa vieressä on.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Oisku:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja Oisku:
Kyllä mä ainakin kaipaan. Pitäisin omalla kohdalla tosi huolestuttavana merkkinä suhteen tilasta sitä ettei edes haluttaisi viettää aikaa kahden. Eikä meilläkään mitään riitoja olisi jos ei yhdessäkään oltaisi.

Miksi pitäisi olla huolestunut suhteen tilasta jos kuitenkin rakastamme toisiamme ja elämä tuntuu tasapainoiselta tällaisenaan? Se olisi kurjaa jos toinen haluaisi olla kahden, mutta toinen vaan viilettää omissa menoissaan. Mutta kun molemmat kaipaavat yhtä paljon sitä omaa aikaa ja rauhaa ja vasta toisella sijalla tulee puolison kanssa yhdessä vietetty aika.

Toki ennen lapsia vietimme paljon aikaa myös kahden, mutta silloinkin kummallakin oli vahva tarve omalle ajalle. Nyt kun lasten kanssa touhutaan päivät, aikaa omille jutuille jää hyvin vähän.

Huomaa tummennettu.

Me emme halua elää miehen kanssa missään platonisessa veli-sisko-kämppissuhteessa. Meille ei riitä se että moikataan kun toinen tulee töistä, häärätään muksujen kanssa ja sitten erilleen. Halutaan keskustella rauhassa, käydä välillä ihan kahdestaan syömässä, pitää yllä romantiikkaa ja intohimoa sen minkä lapsiarjelta pystyy. Joskus on ihan mukava vain hellitellä hetken IHAN KAKSIN, ilman että kukaan huutaa pyyhkimään peppua tai antamaan ruokaa. Välillä on ihana tehdä aikuisten juttuja yhdessä. Voi vaikka rakastella kiireettömästi nauttien, eikä aina hätäisiä panoja lasten päiväuniaikaan, toisella korvalla kuulostellen joko ne herää. ;)

Meille on tärkeää ettemme unohda toisiamme, että olisimme vielä kymmenen ja kahdenkymmenenkin vuoden päästä yhdessä. Ettei sitten kun lapset ovat isoja havahduta ihmettelemään, kuka tuo muukalainen tuossa vieressä on.

IIISO PEESI! :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Oisku:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja Oisku:
Kyllä mä ainakin kaipaan. Pitäisin omalla kohdalla tosi huolestuttavana merkkinä suhteen tilasta sitä ettei edes haluttaisi viettää aikaa kahden. Eikä meilläkään mitään riitoja olisi jos ei yhdessäkään oltaisi.

Miksi pitäisi olla huolestunut suhteen tilasta jos kuitenkin rakastamme toisiamme ja elämä tuntuu tasapainoiselta tällaisenaan? Se olisi kurjaa jos toinen haluaisi olla kahden, mutta toinen vaan viilettää omissa menoissaan. Mutta kun molemmat kaipaavat yhtä paljon sitä omaa aikaa ja rauhaa ja vasta toisella sijalla tulee puolison kanssa yhdessä vietetty aika.

Toki ennen lapsia vietimme paljon aikaa myös kahden, mutta silloinkin kummallakin oli vahva tarve omalle ajalle. Nyt kun lasten kanssa touhutaan päivät, aikaa omille jutuille jää hyvin vähän.

Huomaa tummennettu.

Me emme halua elää miehen kanssa missään platonisessa veli-sisko-kämppissuhteessa. Meille ei riitä se että moikataan kun toinen tulee töistä, häärätään muksujen kanssa ja sitten erilleen. Halutaan keskustella rauhassa, käydä välillä ihan kahdestaan syömässä, pitää yllä romantiikkaa ja intohimoa sen minkä lapsiarjelta pystyy. Joskus on ihan mukava vain hellitellä hetken IHAN KAKSIN, ilman että kukaan huutaa pyyhkimään peppua tai antamaan ruokaa. Välillä on ihana tehdä aikuisten juttuja yhdessä. Voi vaikka rakastella kiireettömästi nauttien, eikä aina hätäisiä panoja lasten päiväuniaikaan, toisella korvalla kuulostellen joko ne herää. ;)

Meille on tärkeää ettemme unohda toisiamme, että olisimme vielä kymmenen ja kahdenkymmenenkin vuoden päästä yhdessä. Ettei sitten kun lapset ovat isoja havahduta ihmettelemään, kuka tuo muukalainen tuossa vieressä on.

Näinhän mekin tehdään =) meidän lapset menee kasilta nukkumaan, ja sit ysiltä me ollaan jo oltu tarpeeksi omissa oloissamme :) tosin nyt istun tässä koska mies on vielä kyläreissulla. Paitsi syömässä me ei kahdestaan käydä, kun ei olla mitään kulinaristeja :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Oisku:
Meille on tärkeää ettemme unohda toisiamme, että olisimme vielä kymmenen ja kahdenkymmenenkin vuoden päästä yhdessä. Ettei sitten kun lapset ovat isoja havahduta ihmettelemään, kuka tuo muukalainen tuossa vieressä on.

Peesi :flower:


 
Mä aikalailla peesaan ap:ta. Meillä ei miehen kanssa ole juuri kahdenkeskistä luksusaikaa, koska meidän vaikea saada 4 lasta yhtäaikaa hoitoon.

Mutta meillä menee silti loistavasti. Emme kaipaakaan mitään irtiottoja arjesta. Meillä myös niin, että molemmat (minä tosin enemmän) tarvitsemme sitä yksinäistäkin aikaa. Ja sitä juurikin otamme lasten jo nukkuessa illalla. Ja sitten taas välillä vietämme sen ajan kahden kesken, keskittyen vain toisiimme tai yhteisiin kiinnostuksen kohteisiin. Eli saatamme viettää vaikkapa kivan elokuvaillan kotona hyvän ruuan merkeissä, tai sitten useamman tunnin kestävän seksileikiskelyn tms.

Mutta sellaista kahdenkeskistä tekemällä ja järjestelemällä tehtyä aikaa emme yhdessä osaa edes kaivata. Me pyöritämme perhettämme ja parisuhdettamme tässä arjessa. teemme paljon asioita perheen kesken, mutta osaamme hoitaa myös parisuhdettamme arjen keskellä, ja sitten taas aina välillä ottaa sitä omaa aikaa, ja sitten myös sitä intiimiä kahdenkeskistä aikaa yhdessä. Ja meillä tämä toimii loistavasti.

Enkä kyllä todellakaan usko, että koskaan "herään" tunteeseen, että kuka tuo muukalainen vierelläni on. Päinvastoin, kasvamme päivä päivältä yhä enemmän yhteen, vaikka olemmekin kaksi erillistä ihmistä. Meitä yhdistää niin vahvat asiat, etten usko että edes pystyisimme koskaan toisistamme erkanemaan, tai että syvä rakkautamme tai kunnioituksemme toinen toistamme kohtaan hiipuisi. Eikä meitä yhdistä ne kahdenkeskiset luksushetket, vaan nimenomaan tämä yhdessä eletty arki ja elämä, ilot ja surut, yhteiset unelmat ja saavutukset.
 
Alkuperäinen kirjoittaja yksin parempi:
Olemme mieheni kanssa viettäneet kahdenkeskistä aikaa, erossa lapsista, viimeisen 2,5v aikana vain 2 kertaa. Toisella kerralla olimme ravintolassa syömässä hääpäivänämme ja toisella kertaa olimme rakenneultrassa. Enempää yhteistä aikaa ei ole ollut, emmekä oikeastaan ole kaivanneetkaan. Tämä aina ihmetyttää ystäviäni, sillä meillä olisi mahdollisuus saada lapset hoitoon melkein milloin vaan.

Iltaisin lasten mentyä nukkumaan, kumpikin säntää omiin puuhiinsa. Nukkumaanmennessä hetki köllötellään toistemme kainalossa, mutta siinäpä se Kumpikin kai sitten kaipaamme enemmän sitä ihan omaa aikaa, jolloin voi keskittyä omiin juttuihin. Lapset ovat kovin pieniä vielä ja koko ajan helmoissa kiinni, joten heidän mentyään nukkumaan, nautin siitä kun saan olla täysin omissa oloissani. Miehellä ihan sama juttu.

Onko muita, jotka mieluummin viettävät oman "vapaa-ajan" yksin kuin puolisonsa kanssa? Tai jotka mieluummin lomailevat ja muutenkin reissaavat koko perhe yhdessä mieluummin kuin pelkästään kaksin puolison kanssa? Sen verran täytyy vielä sanoa, että meillä' menee miehen kanssa hyvin noin muuten, ei juuri koskaan riidellä ja arjen pyöritys sujuu ihan mallikkaasti.

Meill näin,mutta vielä karmea lisäys ,että me ei olla nukuttu 71/2v samassa sängyssä,vaan lapset on vallanneet vuorollaan minun vierustan...Ja mies ei saa nukuttua kun lapsi potkii...Ja mä olen ihan järkky kuorsaan:) Tosi romanttista;) mut tottakai jos lapset on yökylässä tms.nukumme samassa söngyssä..Avioelämän "velvollisuudetkin"hoituu hienosti mielikuvitusta käyttämällä...eipähän ole sitä pelkää sängyssä jyystämistä;D
Molemmilla on omat harrastukset ja jopa loma reissutkin teemme ilman toisiamme...mies kalastaa ja metsästää lapissa ja minä taas lähden lasten kans eteläsuomeen...kaikki on tyytyväisiä..muutaman kerran vuodessa käymme sitten koko porukka mökillämme tai lapissa...Kaksin olemme olleet hotellissa yöt viime joulukuussa ,eka kertaa koko suhteemme aikana(14vuotta),enkä muista milloin olisimme kaksin reissanneet,oisko siitä pian 8v...molemmilla on siis omat menot joista tottakait juttelemme ja kysymme passaako toiselle...Meille passaa tämä elämäntyyli,koska molemmilla on omat kiinnostuksen kohteet elämässä ja muutenkin pyyhkii hyvin...

 

Yhteistyössä