mukava ilkeä poikaystävä

[mieli maassa]

Olen 25 ja seurustellut n. puoli vuotta. Olemme kumpikin ehkä vähän arkoja ilmaisemaan asioita suoraan. Olemme hyvin samanlaisia, meillä on yhdessä luontevaa, hauskaa, mukavaa, hellää, huomaavaista... Hän on samalla minulle kuin hyvä ystävä ja viihdyn hänen kanssaan loistavasti. Hänen ystävänsäkin ovat todella hyviä ja mukavia tyyppejä ja tulen hyvin juttuun heidänkin kanssaan, mikä mielestäni myös kertoo jotakin positiivista. Olemme taustoiltammekin aika samanlaiset ja olemme jotenkin hyvin "samanhenkisiä". Kuvio näyttää jo ihan järjelläkin ajateltuna todella hyvältä. Suhde lähti käyntiin kuin itsestään, koska se oli niin luontevaa ja olimme kuin valmiiksi tutut toisillemme. (Tiedän, se on vain tunne...) Minulla on aika korkea motivaatio pitää tästä suhteesta kiinni, mutta pelkään yhden ainoan pienen mutta raskaan piirteen pilavan koko jutun.

Minä ainakin olen aina pelännyt konflikteja enkä ole uskaltanut enkä osannut olla suora. En ole osannut enkä ymmärtänyt puolustaa itseäni enkä ilmaista vihaa. Olen kuitenkin iän myötä oppinut olemaan suorempi ja ennen kaikkea arvostamaan suoruutta ja aggressionkin avointa ilmaisemista. Olen oppinut ärsyyntymään ja myös näyttämään sen sen tarpeen tullen, kuitenkin mahdollisimman kunnioittavasti (toisin kuin ennen). En silti mikään suoruuden mestari ole edelleenkään, mutta ei kyllä ole poikaystävänikään.

Emme ole varsinaisesti riidelleet ollenkaan, mutta muutamia kriittisiä keskusteluja on ollut hänen tavastaan kommentoida välillä ilkeästi. Hän on jo suhteen alkuaikoinakin maininnut olevansa välillä aika ilkeä ihminen ja vi***mainen tyyppi. Hänen sanomansa asiat eivät itsessään välttämättä ole niin loukkaavia, mutta sävy on ivallinen, ilkeä, mitätöivä... Ne voivat tulla ohimennen keskellä jotakin ihan mukavaa tilannetta. Hän on sanonut, ettei hän tarkoita pahaa, mutta eipä se paljon lämmitä, jos se pahalta tuntuu kuitenkin. Hän haluaisi minun reagoivan kyseisissä tilanteissa heti ja aggressiivisesti (näköjään siis ei itse halua ottaa vastuuta ilkeilystään vaan haluaa minun tekevän sen), mutta epämääräisestä ilkeilystä tulee usein vain epämääräisen ikävä olo, ja tilanne kirkastuu päässä vasta vähän myöhemmin.

En oikeastaan tiedä, mitä nyt täältä palstalta haen. Varmaan mahdollisia muiden kokemuksia vastaavista tilanteista. Muuten pidän häntä luotettavana ja mukavana tyyppinä, ja hän on silminnähden ottanut asian vakavasti, kun olen kertonut etten pidä hänen ilkeilystään. Asia on suorastaan jäänyt vaivaamaan häntä, mutta jotenkin kuitenkin pelkään, ettei hän koe voivansa(/haluavansa?!) muuttaa käytöstään. Hän on todennut sen olevan osa hänen persoonaansa. Olen jo aiemmin elämässäni tutustunut narsismiin, enkä häntä sellaisena pidä, koska tuota huomaamatonta mitätöintiä lukuunottamatta hän ei vaikuta sellaiselta. Ehkä enemmänkin minun itseni kaltaisena narsismin vaikutuspiirissä eläneenä mutta ei itse paatuneeksi tulleena.

Toisaalta hän on hyvin tietoinen omasta taipumuksestaan (en siis ole ensimmäinen jolle hän ilkeitä kommentteja heittelee, vaan hän on useasti maininnut tästä piirteestään), joten miksi hän ei olisi tässä iässä päässyt tai ainakin yrittänyt eroon taipumuksestaan. Tuntuisi oudolta, jos hän ei vielä tähän päivään mennessä olisi ymmärtänyt, miten pahalta se voi ihmisistä tuntua. Minun mielestä tuollainen piikittely johtuu usein juuri siitä, kun vihaa ei osata ilmaista suoraan. Joskus ennen muinoin minunkin ainut tapani ilmaista aggressiota oli tuollainen samantyyppinen ikävä, piilotettu iva ja ilkeät kommentit. Olisi aivan karmeaa luopua tästä suhteesta tuollaisen pienen (mutta oleellisen) asian vuoksi, mutta minun mielestäni parin pitäisi pitää toistensa puolia ja olla "samalla puolella", eikä niin että toinen olisi kuin jokin vihollinen jolta täytyy olla valmis joka hetki raivolla suojautumaan iskun tullessa.

Olen miettinyt tätä nyt päässäni yksin vähän liikaa, sillä ottaessani asian puheeksi keskustelu on kuitenkin ollut suht järkevää. Osaksi olo on näin dramaattinen varmasti sen vuoksi. Pelkään vain, että ei tämä tästä muutu vaikka miten asiasta sanoisinkin. Toisaalta hän on kyllä näyttänyt ottavan minut vakavasti ja ollut pahoillaan, MUTTA toisaalta hän on sanonut että tuskin tulee tästä muuttumaan ja minun on hyvä tietää se. Jos hän on päättänyt olla ilkeä, mitä voin tehdä... Miten kamala maailma voi olla, jos muuten aivan ihana ihminen ja ihana suhde menee pilalle tuollaisen yhden asian takia. Olo on karmea.

 

[Marenki-Milli]

Jenkkisarjat. Niissä saadaan yleisö ulvomaan kulisseissa juuri tuollaisilla letkautuksilla. Ainoa ero todellisuuteen on, että toisella on vastaava herja heitettäväksi takaisin.

Oikeassa elämässä moiset, toistuvat oman älykkyyden ja nokkeluuden osoitukset voivat satuttaa. Olemme väsyneitä, emme jaksa vitsailla. Haluamme olla hetken tosissamme, lähellä...

Sitä se on. Kun toinen pääsee liian lähelle, tilanne on pakko rikkoa jollain. Pelottaa, jos antaakin toiselle aseen, antaa aidosti jotain itsestään.

 

[Surrutrurus]

Aivan kuin exäni, josta erosin noin viitisen vuotta sitten. Miehellä oli tapana viljellä sarkastisia, mitätöiviä "piikkejä", jotka usein pilasivat hyvän tuuleni ja hiljalleen jäädyttivät tunteeni häntä kohtaan. Erosin nelivuotisesta suhteesta pitkälti tuon negatiivisuuden ja pinnan alla väreilevän synkkyyden vuoksi - en enää halunnut saada sitä epämääräisen kylmää oloa, joka saattoi tulla ihan yllättäin, siis ilman mitään todellista riitaa/sanailua tms. Ahdistuin usein mieheni läsnäolosta, vaikka mitään konkreettista osoitettavaa syytä olisi ollut. Omalla exälläni oli vaikea tausta ja hänen maailmankuvansa ja ihmiskäsityksensä oli kyyninen ja melko synkkä. Hän oli siis silloin suunnilleen ikäisesi. Eromme oli kauhea ja päättyi miehen itsemurhauhkauksiin ja siihen, että hän hajotti huoneistostani kaikki lasiesineet ja ikkunat.

Varoittava sana lienee paikallaan, pidäthän huolta itsestäsi.

 

[käsikirjoitus hukassa]

Jenkkisarjoissa esim. Frendit on loistava käsikirjoitus. Eipä ihme että käsikirjoittajilla
on varaa lakkoilla ja kiristää parempia palkkoja.

Kyllähän täällä elleissäkin ilkeillään ja nakellaan mieltä pahoittavia letkauksia.
Olen siihen itsekin sortunut ja saanut samalla mitalla takaisin.

Ehkä ap:n poikaystävällä on kotona tai kaveripiirissä opittuja huonoja tapoja.
Hyvä kun olet ottanut asian puheeksi. Vaikutat erittäin hyvän kotikasvatuksen saaneelta. Minä arvostan hyvää käytöstä erittäin korkealle.

Käyn taas tänään stadissa paikallisjunalla. Siinä kulkuvälineessä jos missä saa tuntea nahoissaan ala-arvoisen käytöksen. Kaikki mahdollinen on jo nähty ja kuultu.
Tuskin poikaystäväsi on pahimpiin verrattavissa. Jos hän ei hoe v:llä alkavaa tilkesanaa joka toisen sanan välissä niin olet onnen tyttö.

Huomasin eilen illalla srk-lehdessä ilmoituksen. Kävin katsomassa www.runokuu.fi
sivua. Jos elämä menisi tuon sorttiseksi niin en tiedä olisiko sekään hyvä.
Mutta kultainen keskitie siltä väliltä.

En haluaisi olla runotyttö, mystinen ja maaginen ihminen. Vieläkin puistattaa kun
minun ikäistä naisihmistä luonnehdittiin tuolaiseksi vuosi sitten.
Ihanteeni olisi olla asiallinen, tavallinen, suorapuheinen ja melko hiljainen tavis.
Sinäkin ap. kirjoitat melko pitkiä juttuja. Jaaritusten pituus on minulla suurin helmasynti elleissä. Onneksi kello vilistää lujaa vauhtia. Teen vielä töitä, käyn nettipankissa ja sitten lähden stadiin.

Täydellistä ihmistä ei ole olemassakaan. Niin näytti kirjoittavan emeritusprof.
(onnellisuuspsykologi) Markku Ojanen nettisivullaan. Jos tuon miehen neuvoilla
et pärjää niin tuskin sitten ellien avullakaan. Tuskin meistä kenelläkään on tuollaista meriittilistaa taustallaan. Suurin osa meistä on ihan tavallisia netin pyörittäjiä.

 

[Tammetar]

Ei tämä ole ainut mies maailmassa, jonka tulet kohtaamaan. Olet nuori ja ilmeisen fiksu, kun tajuat asioiden laidan. Jos kerran kärsit asiasta, se vaikuttaa myös niihin ns. mukaviin hetkiin, koska tod.näk. pelkäät niiden hetkessä muuttuvan hänen letkautustensa takia huonoiksi. Kierre on valmis, ja hän on jo saanut sinusta yliotteen.
Minusta kaikkinainen vittuilu, pilkaaminen, nolaaminen, nöyryyttäminen, alistaminen ja kyykytys on henkistä väkivaltaa. Usein se kätketään vielä "mukamas huumoriksi".
Miesystäväsi on tarkoituksella ilkeä ja varmaan nauttii siitä, että sinä kärsit. Hän vain verhoaa asian todellisen laidan "olemalla tällainen luonteeltaan". Hän haluaa tietoisesti tai tiedostamatta vallan sinusta. Älä jää miettimään, mikä siihen on syynä ja säälimään tai ymmärtämään häntä.
Tee hänelle selväksi, mitä et tule sietämään jatkossa. Ellei hän muutu, unohda hänet.
KENENKÄÄN ei tarvitse elää suhteessa, jossa on paha olla. Tsemppiä!

 

[mezmerize]

Ongelma ei oikein kirkastu tästä suht pitkästä vuodatuksesta. Onko ongelma se, että poikaystävä on ilkeä, eikä halua muuttaa tapaansa sanoa tylysti, vaikka olet sitä pyytänyt? Vai onko ongelma se, että ylitulkitset ja jäät painiskelemaan ikävässä olossa, jonka hänen (satunnainen?) tyly äänensävynsä/letkautuksensa saa aikaan?

Ensinnäkin. Mikään sanomisen tapa ei ole sellainen, etteikö siitä oppisi pois jos haluaa. Miksi poikaystäväsi haluaa olla v*ttumainen? Onko se hänen mielestään humoristista, eli onko sen tarkoitus olla sarkasmia/mustaa huumoria? Vai onko hän sitä mieltä, että jos häntä jurppii, hänellä on oikeus näyttää se? Vai kokeeko hän, että hänen persoonansa/identiteettinsä on jotenkin riippuvaista v*ttumaisuudesta, eli onko hänellä kenties kaveriporukassa maine kuivanviiltävänä huomioijana tms.? Muuten on tosi outoa, jos hän ei halua muuttaa sellaista käytöstä, joka vaivaa sinua. Vai kokeeko poikaystävä, että hän ei oikeastaan ole ilkeä, ja sinä otat sanomiset liian tosissaan ja liian syvälle itseesi?

Vai onko ongelma se, että sinulla "menee jauhot suuhun" toisen ilkeistä heitoista, etkä saa puolustauduttua, ja sitten asia jää kytemään moneksi päiväksi?

Miten iso ongelma tämä oikein on, jos suhde on muuten toimiva ja ihana, kuten kuvailet? Eli onko ilkeily ja siitä seuraava paha olo jatkuvaa?

 

[^lilah]

Ei kannata ryhtyä vakavampaan suhteeseen ainakaan ennen, kunnes näet, miten hän kohtelee sinua, kun teillä on ensimmäinen isompi erimielisyys.

En oikein ymmärrä sitä, miksi pitää olla avoimen aggressiivinen. Jos esimerkiksi joku hölmöilee liikenteessä, niin miksi miehen pitää sen jälkeen karjua aivan raivona, kiroilla, puida nyrkkiä, hakata rattia, töötätä jne? Sellainen silmitön raivo aiheuttaa sen, että on silloin itse vaarana liikenteelle, kun keskittyy vain oman raivon purkamiseen. Sitä paitsi tuollainen käytös on juuri sitä, joka ei liikenneturvallisuutta yhtään paranna päinvastoin jos on joskus lapsia, niin he oppivat sen käytöksen suoraan vanhemmiltaan.

Minulle tulee mieleen, että arvostaako ja kunnioittaako miehesi sinua vai onko se vain pintakiiltoa, jolloin hän pidättelee todellista luontoaan, jotta hän saisi sinusta vaimon itselleen?

Voi kun tulisi joku julkisuuden henkilö, jolla olisi hyvät käytöstavat ja joka aiheuttaisi uuden trendin, että on siistiä ja makeeta olla iloinen, rehellinen, toiset huomioonottava jne. Nyt tuntuu, että naistenkin pitäisi olla kuin katujätkät: syljeskellä, kävellä kuin miehet, pukeutua kuin miehet, peitellä naiseuttaan, olla macho, näyttää vain negatiiviset tunteet.

Oma miesystäväni on negatiivinen ja se on raskasta. Joulunakaan ei voi iloita ja kehua, miten kaunista ja tunnelmallista on, koska se on miehen mielestä lapsellista ja lällyä. Voit vain arvata, että olen aivan kurkkuani myöten täynnä häntä. Vain hänen tapansa reagoida on oikea ja muiden tapa väärä. Ehkä se liittyy jotenkin huonoon itsetuntoon, en tiedä.

 

[narsku-imuri]

"mieli maassa" ja "lilah"- ikävältä kuulostaa teidän miehienne käytös.
Minä erosin aikoja sitten miehestä, jonka tajusin viidessä vuodessa muuttuneen täysin mahdottamaksi käytökseltään ja puheiltaan. Siinä ajassa koin kaikki mahdolliset pilkan ja mitätöimisen muodot. Hän haukkui kaiken, mistä huomasi minun pitävän ja mikä oli minulle tärkeää. Työni, sukuni ja perheeni, kotieläimeni, luonteeni ja ulkonäköni. Tuli selväksi, miten hän halveksi ystäviäni, harrastuksiani ja oikeastaan koko persoonaani.
No, minä pääsin hänestä eroon monen tuskan ja kivun kautta. Hän oli jo onnistunut alistamaan minut ja osittain tuhoamaan itsetuntoni.
Mutta minä sain voimaa ja lähdin.
Nyt juuri on takana aluksi loistavalta vaikuttanut suhde. Tässä oli kaikki ainekset henkiseen katstrofiin, mutta tajusin entisiin kokemuksiini nojaten, että näin tämä ei mene. Eli tajusin lopettaa ennen kuin hän sai minusta henkisen yliotteen. Sama meiniki tälläkin miehellä; hän alkoi pikkuhiljaa pilkata asuntoani, koiriani, työtäni, ystäviäni, taloudellista tilannettani, autoani, elämänkatsomustani, tapojani ja harrastuksiani. Ulkonäkö taisi tältä tyypiltä jäädä väliin.
Mutta pointtina- tällä kertaa ei mennyt 5ttä pitkää ja piinallista vuotta, vaan totesin suhteen mahdottamaksi jatkaa jo muutamassa kuukaudessa.
Pitäkää naiset huolta itsetänne ja opetelkaa tunnistamaan ikävät ja tunnekylmät narsistit ja miehet, jotka syystä tai toisesta yrittävät työntää teidät maanrakoon!

 

[-kääk-]

Kuulostaapa jotenkin myös minun miesystävältäni. Siis loistava tyyppi, mutta rakastaa viljellä typeriä kommenttejaan aina välillä, jonka ilmeisesti kokee olevan sarkasmia, jota minun tulisi aina ja joka tilanteessa ymmärtää. Tulee aina mieleen, että hän oikeasti kuvittelee olevansa parempi kuin minä (ja kaikki muutkin), koska osaa noin fiksuja heittoja heitellä. Hänellä on myös tapana palata aina samaan aiheeseen, minkä tietää aiheuttavan minussa ärsyyntymistä. Hänen mielestään minä olen itsepäinen ja hölmö, kun en ymmärrä hänen mielipiteidensä olevan tietystä asiasta oikeita, ja minä olen vaan jumittanut johonkin typerään. Humalassa on usein kutsunut minua tyhmäksikin, mitä en todellakaan ole. Hän on tehnyt "huumorimielessä" pilaa milloin mistäkin, ei tietenkään jatkuvasti, mutta joskus olen kokenut, että hän ei oikeastaan arvosta mitään, mikä on minulle omaa ja tärkeää. Ei häntä juurikaan kiinnosta olla tekemisissä minun perheeni kanssa, tai edes koskaan kysele perheestä/suvusta mitään. Alussa homma oli ihan toisin, ennen kuin edes seurustelimme - hän ihaili tiettyjä piirteitä minussa, ulkonäköäni ja ammattiani, ei pahaa sanaa tullut juuri mistään. Ihaileehan hän toki varmasti joitain asioita edelleen, mutta ei tuo niitä esille, ei kehu koskaan. Täytyy varmaan ottaa kissa pöydälle, mikäli hän jatkaa tällaista käytöstä, jotenkin nyt vasta havahduin kun luin ketjua...

 

[..O_o..]

Mun mielestä -kääk-in teksti kuulostaa siltä, että kumppani on tyytymätön suhteeseen, mutta yrittää sälyttää ongelman toiselle - ts. kyse on nimenomaan kykenemättömyydestä käsitellä omia tunteita ja sitä, että kumppani ei ehkä olekaan täydellinen ja sellainen kuin olisi toivonut. Kaikenlaisella vittuilulla yritetään sitten saada se toinen tekemään parisuhteeseen liittyvät ratkaisut.

 

[Sunnitar]

Tämä kuullostaa hyvinkin tutulle. Avomiehelläni on tuollainen samanlainen tapa olla ivallinen ja useasti vielä muiden kuullen. Kun sanoin, etten pidä siittä, hän sanoi minun olevan huumorintajuton, sillä sehän on vain vitsiä ja kaikki muut tajuavat sen. Mieheni on MYÖS sanonut, että se on hänen perusluonteensa ja tuskin pystyy muuttamaan käytöstään. Olen oppinut ohittamaan nämä mutta.....

Olemme itseasissa ottaneet kovastikkin yhteen välillä (tällä kertaa ei tästä aiheesta) ja sopineet pelisäännöistä riidellessä. Eilen oli taas hurja riita, jonka seurauksena mies mm. repi taulun seinältä ja potki rikki, repi vaatteet- liinavaatteet ym. vaatekaapeista pitkin asuntoa ja hajoitti yhteisen valokuvan ja repi suihkuverhon irti telineineen. Koko riidan ajan minä pidin kiinni yhdessä sovituista säännöistä, en kiroillut tai haukkunut ja minusta tuntuu, että se saattoi jopa ärsyttää häntä entistä enemmän. Hän huusi myös minulle, että suhteemme loppuu ja että minun pitää lähteä pois, etsiä oma asunto.

Olo on aika neuvoton, sillä olemme alkuaikojen riidoista päässeet todelle hienosti eteenpäin, koska silloin niitä oli paljon enemmän ja luonteeltaan painostavimpia ja kestivät todella kauan. Toisaalta tälläistä riehumista ei ole ennen tapahtunut. Avomieheni on sellaisella asenteella, että voit lähteä jos asiat eivät kelpaa. Mutta toisaalta hän sanoo rakastavansa ja suunnittelemme vakavissamme tulevaisuutta. Silloin kun rauha on maassa, suhteessamme on hyvä olla.

 

[Mies 50 / Sunnitar]

Olet suhteessa henkisesti keskenkasvuisen pojanklopin kanssa. Tuollainen käytös on luvallista noin viis-vuotiaalta. Sekin tulee korjattua kun vanhemmat oikaisevat ja puuttuvat asioiden kulkuun.
Kukaan aikuinen ei kestä tuollaista käytöstä.

 

[Sunnitar]

Niin, en oikein tiedä mitä ajatella. Kyseessä on kumminkin ihan aikuinen mies, minua 9 vuotta vanhempi. (Minä 27v.) Minun mielestäni tuollainen käytös on aivan käsittämätöntä, mutta jotenkin tuntuu siltä, ettei minulla ole siihen mitään sanottavaa, sillä olenhan hänen silmissään jollain tavoin "kakara". Muutenkin hän pitää itseään jotenkin ylivoimaisen järkevänä ja fiksuna ihmisenä ja juuri millään mielipiteelläni, joka liittyy parisuhteeseen, ei ole mitään arvoa. Juuri se arvostus tuntuukin olevan nollassa. En yksinkertaisesti osaa sanoa oikeita asioita hänelle. Hän sanoi kerran ystävälleni, että sanoisipa joku joskus hänelle miten kuuluu olla, jotta hän ymmärtäisi.

 

[eeeeh]

Miehesi käytös on kuin väkivaltaisen suhteen oppikirjasta. Lähde nyt, tai saat kokea kantapään kautta sen minkä me tyhmemmät olemme tehneet - ennemmin tai myöhemmin se ei ole taulunkehys vaan sinä joka menee rikki.

Mieti nyt herran tähden. Miehesi on itseään kontrolloimaton paskiainen joka on saanut jo sinut uskomaan että SINUSSA on vikaa vaikka hän käyttäytyy kuin huonosti kasvatettu aggressiivinen lapsi. Lähde, kun sinulla on vielä voimaa. Itsensä korjaaminen kestää vuosia jos tilanne menee tosi pahaksi. Ja kyllä, asioiden parhain päin selittely (Eihän se nyt NIIN pahaa ole, ehkä vain luulen jne.) on myös kuin väkivaltaisen suhteen käsikirjasta. Jos et usko, googlaa "päänavaus selviytymiseen".

 

[Mies 50]

Niin, jäi kertomatta se mitä eeeeh mainitsi, lähdet nyt menemään.
Mies ei pysty hallitsemaan tunteitaan ja sinä olet varmuudella kohteena jonakin päivänä.
Ja jos ei sinuun koskisikaan, kenenkään täysjärkisen mielenterveydelle ei ole hyväksi asua saman katon alla moisen kanssa.

 

[no]

Joskus ihmiseltä vaaditaan kovanahkaisuutta, luulisin lunta tulevan tupaan aina. Kysymys on vain siitä, mikä on sietokyky.