Mulla meni ystävän kanssa poikki!

[Aukku]

Nii-in, vaikka luulisi, että "poikki menee" vain seurustelusuhteet...
Mutta nyt tuntui juuri siltä, että tuli tän kaverin kanssa bänksit.

Kaveri vai ystävä - en oikein tiedä kummin häntä puhuttelisin. Kuitenkin, olimme hyvin läheisiä ja viihdyimme toistemme seurassa. Taisin olla hänelle myös jonkinlainen "idoli", siihen sävyyn hän minusta aina muille puhui.

Välimme kuitenkin viilenivät, hän teki jotain sellaista mitä en voi ystävältä hyväksyä. Sattui ja oloni oli loukattu. Ystävä itse ei nähnyt toimissaan mitään väärää, ja lopulta syytteli minua kaikesta. Minä olin lähestulkoon paska, mutta hän itse vain viaton ihminen, joka "yritti tehdä kaikkensa ollakseen ihana ystävä", just. Oli melko lapsellinen tapaus ja välttelin häntä.

Nyt sitten kysyi, että olenko todella jostain vihainen. Sanoin, että en ole vihainen, mutta hyvin pettynyt enkä koe minulla olevan hänelle enää mitään annettavaa. Vastaus: "Jaa vai niin, kuule kaikkee hyvää sit sulle!!! KIITTI V*****!"

Oloni on kylläkin helpottunut. Olen tottunut hieman aikuisempiin ystävyyssuhteisiin.

 

[samperi]

Siis tuon on aivan kauheeta, jos tekee väärin ja sitten kääntää sen toisen syyksi :kieh:
Toivottavasti "ystäväs" kasvaa pikkasen :kieh:
:hug:

 

[Wc Ankka]

Kuulostaa samanlaiselta episodilta joka mulla oli vasta siskon ja tyttärensä kanssa. Hurjaa meininkiä aikuisilta ihmisiltä joten välit poikki vaan ja nauttimaan elämästä ilman draamaa ja turhaa syyttelyä. Niin surullista kuin se onkin, parempi ilman.

 

[niinpä.]

Mulla kans kävi näin. Tosin oon hänen "kaveri", että periaatteessa voisin millon vaan tehdä tosi veemäiset temput tälle, kun hän edelleen näemmä uskoutuu minulle Itse en kerro kyllä mitään eikä silleen kiinnosta.

Ite teen niin, että joko en enää jaksa olla yhteydessä tai sit voin joskus vastata muttei kiinnosta tavata. Ei mua haittaa, jos joku kertoo itsestään jotain arkaluontoisia asioita..mutta enpä oo vielä käyttänyt niitä mihinkään. En viitti niin lapselliseksi alkaa. En myöskään kerro ees vanhoja luottamuksellisia juttuja, vaikka toki noi uudet jutut on semmosia et voi kukin itse miettiä kannattaako kertoa jos on välit huonot. Ite en koskaan kerro mitään, jos ei ole tosi ystävä kyseessä.

Sen sitten kyllä huomaa, että ei tuu ikävä. Ite en vaan voi luottaa ihmisiin, jotka laittaa oman elämänsä kiemurat toisen kontolle. Varsinki jos ei oo tapahtumiin mitenkään osallinen =) Kaikenlaisia ihmisiä siis on.

 

[Aukku]

Välttelyn seurauksena tuo ystävä raivostui, että minkä takia en voi koskaan nähdä tai miksi perun tapaamisia hänen kanssaan... Noh, luulisi tajuavan, mutta sainpahan kuitenkin sanottua suoraankin miten on. Olisin toki itsekin voinut toimia fiksummin, eli sanoa heti, että en minä halua sinun kaltaisesi ihmisen kanssa olla ystävä tai edes tekemisissä sen suuremmin, mutta toisaalta en kokenut olevani hänelle mitään (selittelyjäkään) velkaa, kun niin törkeät temput teki.

Jotenkin ihmeellistä, että jotkut näkevät vikaa vain muissa ja kokevat oikeudekseen toimia niin itsekkäästi kuin huvittaa - silti pitäisi vain hymyssä suin luottaa "ystävään". Ystävä kai on se, johon todella voi viime kädessä nojata, tuon ihmisen kanssa ei olis tullut mieleenkään.

 

[Wc Ankka]

Jotenkin ihmeellistä, että jotkut näkevät vikaa vain muissa ja kokevat oikeudekseen toimia niin itsekkäästi kuin huvittaa - silti pitäisi vain hymyssä suin luottaa "ystävään". Ystävä kai on se, johon todella voi viime kädessä nojata, tuon ihmisen kanssa ei olis tullut mieleenkään.

Mun siskontyttö tarjoutui "auttamaan" kun tultiin Espanjasta Suomeen. Asuttiin heillä viikko ennen oman asunnon saantia, ostettiin ruuat tietysti itse ja korvattiin rahallisesti heidän apunsa myös. Tämä ei riittänyt vaan meidän olisi pitänyt mennä puutalkoisiin meidän muuttoa seuraavana päivänä näyttääksemme kiitollisuutemme. Ei tietenkään ehditty ja neiti sanoikin ettei ole pakko jos ei jaksa, mutta niinpä vaan selän takana on siitä asti haukkunut meitä epäkiitollisiksi sun muuta mukavaa. Siskon osalta homma meni vielä pahemmaksi ja me oltiin tuo ukon kanssa syyllisiä suunnilleen kaikkeen, siihen kun hän ei saanut koulutehtäviänsä tehtyä, pelastettua avioliittoaan, ja tietysti homma meni siitä hetkestä pahemmaksi kun kuuli meidän avioitumisaikeista. No, ei sinänsä mitään uutta - siskolla on AINA ollut joku josta milloinkin valittaa kuinka hänellä on niin paha olla sen ihmisen takia, viime vuonna se pahis oli vielä hänen miehensä, tällä kertaa me. Ja ihan samat asiat aina kaikissa vikana.

Lisäksi ainainen kostaminen mulle asioista, kuten kun aloin odottamaan tyttöä ja rouva itse 10 vuotta sterilisaation ja kolmen lapsen jälkeen keksi että hän haluaa vielä vauvan "kun kerrankin on semmonen mies jonka kanssa voisi tehdä", yritti samaan aikaan mutta epäonnistui - minähän siitä kärsin nahoissani kun kehtasin olla raskaana ja he eivät onnistuneet.

Siinä vaiheessa kun me saatiin ihan totaalisesti lapsellista kiukuttelua osaksemme syistä joita me ei kumpikaan vieläkään tiedetä, selän takana puhumista ja siihen päälle vielä mun olisi pitänyt pyytää anteeksi (mitä, en tiedä ), meille riitti. Joku raja se on oltava. Tässäkin kuitenkin melkein 30- ja 50-vuotiaat ihmiset kyseessä! Ikuisia uhreja jotka jatkuvasti jonkun takia kärsivät jostain syystä, mä en ainakaan jaksa enää olla syypää heidän kurjuuteensa.

 

[Aukku]

Jotenkin ihmeellistä, että jotkut näkevät vikaa vain muissa ja kokevat oikeudekseen toimia niin itsekkäästi kuin huvittaa - silti pitäisi vain hymyssä suin luottaa "ystävään". Ystävä kai on se, johon todella voi viime kädessä nojata, tuon ihmisen kanssa ei olis tullut mieleenkään.

Mun siskontyttö tarjoutui "auttamaan" kun tultiin Espanjasta Suomeen. Asuttiin heillä viikko ennen oman asunnon saantia, ostettiin ruuat tietysti itse ja korvattiin rahallisesti heidän apunsa myös. Tämä ei riittänyt vaan meidän olisi pitänyt mennä puutalkoisiin meidän muuttoa seuraavana päivänä näyttääksemme kiitollisuutemme. Ei tietenkään ehditty ja neiti sanoikin ettei ole pakko jos ei jaksa, mutta niinpä vaan selän takana on siitä asti haukkunut meitä epäkiitollisiksi sun muuta mukavaa. Siskon osalta homma meni vielä pahemmaksi ja me oltiin tuo ukon kanssa syyllisiä suunnilleen kaikkeen, siihen kun hän ei saanut koulutehtäviänsä tehtyä, pelastettua avioliittoaan, ja tietysti homma meni siitä hetkestä pahemmaksi kun kuuli meidän avioitumisaikeista. No, ei sinänsä mitään uutta - siskolla on AINA ollut joku josta milloinkin valittaa kuinka hänellä on niin paha olla sen ihmisen takia, viime vuonna se pahis oli vielä hänen miehensä, tällä kertaa me. Ja ihan samat asiat aina kaikissa vikana.

Lisäksi ainainen kostaminen mulle asioista, kuten kun aloin odottamaan tyttöä ja rouva itse 10 vuotta sterilisaation ja kolmen lapsen jälkeen keksi että hän haluaa vielä vauvan "kun kerrankin on semmonen mies jonka kanssa voisi tehdä", yritti samaan aikaan mutta epäonnistui - minähän siitä kärsin nahoissani kun kehtasin olla raskaana ja he eivät onnistuneet.

Siinä vaiheessa kun me saatiin ihan totaalisesti lapsellista kiukuttelua osaksemme syistä joita me ei kumpikaan vieläkään tiedetä, selän takana puhumista ja siihen päälle vielä mun olisi pitänyt pyytää anteeksi (mitä, en tiedä ), meille riitti. Joku raja se on oltava. Tässäkin kuitenkin melkein 30- ja 50-vuotiaat ihmiset kyseessä! Ikuisia uhreja jotka jatkuvasti jonkun takia kärsivät jostain syystä, mä en ainakaan jaksa enää olla syypää heidän kurjuuteensa.

Ei voi muuta kuin
On niin uskomatonta, kuinka aikuisilta ihmisiltä puuttuu sitä jotain - onko se jokin sitten sydämen sivistystä tai järkeä. Ei sitä voi edes ymmärtää, kuinka jotkut voivat olla niin pahansuopia ja lapsellisia.

 

[-]

kuulostipa tutulta. Välit "ystävään" meni parisen vuotta sitten ja vieläkin hän jaksaa syyttää minua syyttää minua ja samalla kehuskelee miten itse on aikuinen

 

[niinpä]

Joo. Ihmiset on sitä mieltä, että vika on aina jossain muussa. Ja tilanteen pitää korjata jonkun muun.