Mulla oli teini-ikäisenä suhde vanhempaan naimisissa olevaan mieheen

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Muistelua
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

Muistelua

Vieras
Olin 15-vuotias kun päädyin suhteeseen 49-vuotiaan naimisissa olevan miehen kanssa. Mies vei neitsyyteni ja suhde jatkui n. puolentoista vuoden ajan kunnes lopetin sen. Mies oli ja on edelleen tämän paikkakunnan ns. silmää tekeviä. Jos vanhempani olisivat saaneet tietää tuosta suhteesta, niin he olisivat kyllä tehneet rikosilmoituksen.

Siis mähän oli tuolloin ns. sakkolihaa. Mies paljon vanhempi ja monessa kaupungin jutussa mukana. Olisi ollut melkoinen skandaali jos olisimme jääneet kiinni. Siinä olisi mennyt itseltäkin maine. En tiedä sitten mitä on mies ajatellut kun vikitteli teinin sänkyyn kanssaan ja oli vielä suhteessa sellaisen kanssa. Mies on edelleen naimisissa saman naisen kanssa ja heillä on aikuiset mua vanhemmat lapset.

Tästä on jo aikaa ja olen itse jo n.40v ja mies siis jo iäkäs. Kyllä hän kuitenkin minut muistaa kun näkee, on sellainen pieni virne kasvoilla ja saattaa iskeä silmää kun kukaan ei näe. Itseä lähinnä kuvottaa mitä mies aikoinaan teki vaikka seksistä suuresti nautinkin hänen kanssaan. Oli vain silti niin väärin miehen toiminta. Mies muuten maksoi mulle e-pillerit, että en vain tule raskaaksi. Käytimme siis kortsuakin eli tuplaehkäisy oli luojan kiitos käytössä. Onneksi tulin lukiossa järkiini ja lopetin suhteen kun ihastuin ikäiseeni poikaan.

Olin nuorena hiljainen ja kiltti, ehkä siksi niin helppo uhri tuollaiselle miehelle. Mies varmaan ajatteli etten kerro asiasta kenellekään enkä ole kertonutkaan. En edes parhaalle ystävälle tuolloin kun kaikki tapahtui. En ole vieläkään asiasta puhunut kenellekään ja tänne kirjoittaminen on ensimmäinen kerta kun kerron asiasta julkisesti. Mua ei kuitenkaan voi onneksi kukaan tunnistaa.

No mennyt on mennyttä ja toivon totisesti, että muita nuoria tyttöjä ei ollut uhrina. Muita naisia miehellä kyllä oli ilmeisesti koko ajan avioliiton ulkopuolella ja tästä kuulin vasta meidän suhteen päätyttyä. Joidenkin naisten kanssa mies saattoi liikkua melko julkisestikin, mutta minut hän piti visusti salassa tietenkin iän takia. Näimme joskus sattumalta toisella paikkakunnalla hotellissa kun olin jo melkein 30v. ja mies yritti houkutella huoneeseensa, mutta pidin pintani enkä lähtenyt mukaan. Olin tuolloin työmatkalla ja ihan parisuhteessa jo nykyisen mieheni kanssa.

Kyllä lähtisi kulkuset vanhemmalta aikuiselta mieheltä jos mun teini-ikäiseen tyttäreeen koskisi ja sen saisin tietää.
 
Yllättävän monella naisella on tällaisia luurankoja kaapissa. Melkein vöittäisin, että yli puolet naisista on tyttönä (alta 20v) jakanut vanhemmalle sedälle. Osa paljastaa asian jossain anonyyminä, eipä juuri muuten.

Eipä siis ihme, että setämiehet vonkaa pimuilta kun kerran tiedossa on, että väliltä lohkee...
 
Jakanut.... Niin, että naiset vain jakaa eivätkä nauti ja saa itse? Ei mua kuitenkaan kukaan seksiin pakottanut vaan ihan itse halusin seksiä kuten haluan nyt aikuisena naisenakin. Rakastelen muutaman vuoden vanhemman aviomieheni kanssa eikä se ole mun osalta vain jotakin jakamista.
 
Mietin vaan joskus, että tuleekohan Dannyn Helmille joskus tulevaisuudessa puistatukset, vaikka Helmi on jo 19-vuotias eli aikuinen. Danny on kuitenkin jo 78-vuotias....

Voi olla tulevaisuudessa aika traumaattinen hetki, jos Helmi saa joskus etäisyyttä koko keissiin/järki palaa, ja tajuaa että on ollut niin nuorena Seiskassa ja ties missä lehdessä, lipevän vanhan äijän vietävänä.
 
Mutta on hienoa ap, että olet löytänyt suunnilleen ikäisesi miehen. :thumbsup: Ne keski-ikäiset ja sitä vanhemmat gubbet jotka on alle 20-vuotiaan pilden perässä, on jälkeenjääneitä. Kaiken pitää olla "extra fresh"....yök.
 
Mietin vaan joskus, että tuleekohan Dannyn Helmille joskus tulevaisuudessa puistatukset, vaikka Helmi on jo 19-vuotias eli aikuinen. Danny on kuitenkin jo 78-vuotias....

Voi olla tulevaisuudessa aika traumaattinen hetki, jos Helmi saa joskus etäisyyttä koko keissiin/järki palaa, ja tajuaa että on ollut niin nuorena Seiskassa ja ties missä lehdessä, lipevän vanhan äijän vietävänä.
Joo tuo Danny+Helmi on kyllä etova. Vaikka taitavat väittää olevansa ystäviä. Eipä se suhde Erikaankaan mikään hieno juttu ollut vaan etovaa sekin. Danny on kaiken lisäksi jotenkin vastenmielisen näköinen.
 
  • Tykkää
Reactions: Echo
Kävitkö amiksen vai lukion ja mikä sinusta tuli aikuisena?
Mitä sillä on merkitystä mitä kouluja olen käynyt? Jos olisit lukenut ajatuksella aloituksen, niin olisit huomannut, että mainitsin suhteen loppuneen kun olin lukiossa. Sen jälkeen menin ammattikorkeakouluun ja n.30-vuotiaana aloitin opinnot yliopistossa. Se millä alalla teen töitä ei liity mitenkään tähän keskusteluun.
 
  • Tykkää
Reactions: Mustakettu ja Echo
Ihme utelija-harmaa tässä ketjussa.
 
  • Tykkää
Reactions: Mustakettu
Mietin vaan joskus, että tuleekohan Dannyn Helmille joskus tulevaisuudessa puistatukset, vaikka Helmi on jo 19-vuotias eli aikuinen. Danny on kuitenkin jo 78-vuotias....

Voi olla tulevaisuudessa aika traumaattinen hetki, jos Helmi saa joskus etäisyyttä koko keissiin/järki palaa, ja tajuaa että on ollut niin nuorena Seiskassa ja ties missä lehdessä, lipevän vanhan äijän vietävänä.
Jos Helmi jää julkiseen työhön, niin tottahan toki hän jossain vaiheessa uhriutuu ja selittää kuinka D käytti häntä hyväkseen.
 
Yhteistyössä