Mulla on ongelma (koskee lasta ja kuolemantapausta)

[Kaukaa hyvän näkönen]

Mun siskon mies kuoli viime syksynä ja vasta nyt kevään aikana esikko (kohta 6v) rupee käsittelee asiaa, mutta musta tuntuu, et en osaa vastata sen kysymyksiin, eikä ulla välttämättä riitä rahkeet käsitellä sen kanssa tätä asiaa..

Mitä mä teen?

 

[Aurinkokunta]

Kysy esim. kirjastosta, oisko heillä aiheeseen sopivaa lastenkirjallisuutta.
Neuvolasta voit pyytää apua.

Mua kiinnostais vähän tietää, että millätavalla et tiedä riittääkö sulla rahkeet... Siis jos sie vaan vastaat niihin kysymyksiin, joita lapsi kysyy. Vastaat niinkun itse uskot.

 

[Hupihuutaja]

Olisiko apua jostain kuolemaa käsittelevästä kirjasta, joka on suunnattu lapsille. Vaikeita asioita ovat tuollaiset

 

[ninni]

Joku on joskus sanonut että lapsi kyselee niin kauan kunnes on saanut tyydyttävän vastauksen. aikuisen pitää olla rehellinen, ja ei ole väärin joskus sanoa etten tiedä. Tärkeintä on osoittaa välittäminen ja se ettei aiheesta ole kiellettyä puhua. eikä tuollasessa tilanteessa ole oikeita sanoja. Tsemppiä ja voimia!

 

[mea culpa]

Ainakin Anna-Mari Kaskisen Kerro minulle taivaasta -kirja kertoo kuolemasta lapsille.

 

[Kaukaa hyvän näkönen]

-Mulla ei ensinnäkää riitä rahkeet henkisesti, en vaan halua puhua asiasta joka päivä...
-Kuolema tuli kaikille yllätyksenä
-Lapsi miettii millonka hän kuolee, kuoleeko hän koululaisena
-Lapsi pelkää sairaaloita
-Lapsi miettii, koska iso-mummo kuolee
-Mä en vaan haluais enää käsitellä tätä asiaa :'(

 

[kutku]

Meillä kuoli pappa kun esikoinen oli 3v8kk ja siitä seurasi 2-3kk joka päivänen kysely. Että miksi pappa kuoli, miten arkussa ollaan ja vaikka mitä. Tuntu että se ei lopu ikinä. Nyt kyselee taas, kun nyt kuoli sitten miehen mummo, ikää on nyt siis 4v3kk. Oon vaan vastannu siihen, mitä kysyy. Kun kysyi, että "voiko lapset kuolla", kysyin vain, että "no voiko", vastasi, että voi. Tuumas sen jälkeen ettei halua kuolla, ja sanoin, että ethän sinä ole nyt kuolemassa. Monen moista kysymystä on tullu ja aina vaan oon yrittäny vastata asianmukasesti, mutta vain siihen mitä kysytään.

 

[Charlottis74]

Mun kaverin mies kuoli yllättäen 3 vuotta sitten ja ihan normaalisti haluaa että siitä puhutaan ja käyvät usein haudallakin ja pojalle kertoo asiat niinkuin on. Tuskin tästä apua oli.

 

[kutku]

http://kaksplus.fi/keskustelu/t951334

 

[Aurinkokunta]

:hug:
Jos asia painaa sinua ja et jaksa puhua siitä, niin pyydä apuja neuvolasta.
Jotenkin minulle jäi nyt olo, että et ehkä itsekkään ole asiaa käsitellyt ns. loppuun asti.
Lapsella kuitenkin on luontainen uteliaisuus, ja jos lapsi ei saa vastauksia, niin asia alkaa helposti pelottaa... On pelottavaa, että on asioita, joista ei puhuta.
Siksi kehoitan puhumaan, vaikka se tekis kipeää.

Mutta neuvolasta voisit saada yhteystiedot esim. psykologille, jolla ois ehkä keinot auttaa lasta että sinuakin.

 

[Kaukaa hyvän näkönen]

Kovasti on pienempi miettinyt, et voidaanko ostaa uus **** ?
Missä se on nyt?
Isompi välillä itkee, kun on ikävä, saa kovia kiukunpuuskia, enkä tiedä onko se kokonaan uhmaa vai osaksi ikävää/pelkoa...
Mä oon yrittänyt vastata ja kertoo ym. mutta mä en usko et se riittää...
en halua et neidille jää patoutumia näistä asioista...

 

[kutku]

Sitten neuvolaan. Sieltä ne ohjaa ja auttaa. :hug:

 

[kutku]

Itekin olisin neuvolaan mennyt, mutta se kysely sitten loppu, mutta kauan se kesti. Nyt taas tosiaan kyselee jonkun verran, mutta ainakin vielä oon osannu vastata. Jossain vaiheessa se tuntu mahdottomalta, niinku tuossa mun linkissäkin kerroin aikanaan.

 

[Kaukaa hyvän näkönen]

:hug:
Jos asia painaa sinua ja et jaksa puhua siitä, niin pyydä apuja neuvolasta.
Jotenkin minulle jäi nyt olo, että et ehkä itsekkään ole asiaa käsitellyt ns. loppuun asti.
Lapsella kuitenkin on luontainen uteliaisuus, ja jos lapsi ei saa vastauksia, niin asia alkaa helposti pelottaa... On pelottavaa, että on asioita, joista ei puhuta.
Siksi kehoitan puhumaan, vaikka se tekis kipeää.

Mutta neuvolasta voisit saada yhteystiedot esim. psykologille, jolla ois ehkä keinot auttaa lasta että sinuakin.

En varmasti ole käsitellytkään, mun tehtävä on ollut tukea siskoa ja olla vahva.
Mä oon aina ollut meidän perheestä se, joka tukee muita...
Mut mä en vaan enää tiedä itä teenton likan kans...päiväkodissa oon ytrittäny asiasta puhua, mut, ne ei oo halunnu ottaa kantaa....
Neiti kysyi kerran, et onko **** kuollu koska meille syntyy vauva?(odotin silloin)

 

[Aurinkokunta]

En varmasti ole käsitellytkään, mun tehtävä on ollut tukea siskoa ja olla vahva.
Mä oon aina ollut meidän perheestä se, joka tukee muita...
Mut mä en vaan enää tiedä itä teenton likan kans...päiväkodissa oon ytrittäny asiasta puhua, mut, ne ei oo halunnu ottaa kantaa....
Neiti kysyi kerran, et onko **** kuollu koska meille syntyy vauva?(odotin silloin)

Myös sulla on oikeus ja syy suruun, ei pelkästään tukemiseen.
Ei ole heikkoutta näyttää myös omaa surua ja kaipausta - ikävää.

Jos sie aina vaan suljet omat tunteesi pois, etkä itke omaa pahaa oloasi pois, se varastoituu sinne jonnekin, ja tulee möykyksi, ja sit sitä on vaikea purkaa.

Mie suosittelen vielä, etä ota yhteys neuvolaan ja puhu siellä... ja pyydä apua.
Se on sun oikeus, ei merkki heikkoudesta. :hug:

 

[vieras]

Oulun kaupunginkirjaston listaus kuolemaa käsittelevistä lastenkirjoista.

http://www.ouka.fi/kirjasto/lapset/kuolema.html

 

[äiti 40plusplus]

-Mulla ei ensinnäkää riitä rahkeet henkisesti, en vaan halua puhua asiasta joka päivä...
-Kuolema tuli kaikille yllätyksenä
-Lapsi miettii millonka hän kuolee, kuoleeko hän koululaisena
-Lapsi pelkää sairaaloita
-Lapsi miettii, koska iso-mummo kuolee
-Mä en vaan haluais enää käsitellä tätä asiaa :'(

minusta kai tässä on tärkeintä luoda lapselle se turvallisuuden tunne, se että on ne läheiset jotka rakastaa. asian käsittely toki riippuu omasta uskosta tai uskalluksesta puhua kuolelemasta ja mitä sen jälkeen, onko taivas tms vai ihan vaan matojen ruokaa.
Meillä lapsten kanssa on jouduttu käymään läpi muutama kuolemantapaus viime vuosina, jopa kolmen lapsenkin kuolema (toinen oli sairas ja toinen kuoli kohtuun ennen syntymäänsä, kolmas taas meni vähän kuin yllättäin) ja murkun kanssa aikanaan kahden koulukaverin tai muun läheisen nuoren. Rankkaa se oli kun tuntui että ei osaa sanoa mitään kun itseäkin itketti (herkkä kun olen ja jo aamun lehden tuntemattomien ihmisten muistovärssytkin saa kyyneleet silmiin tai elokuva), mutta lapset kainalossa me puhuttiin. Katseltiin illalla taivaalta tähtiä ja pienempänä tuo nuorempi lapsi tuumi sen hoitokaverinsa vilkuttelevan sieltä tähtenä taivaalla ja vieläkin me pohditaan joskus mitä elämä olisi jos tuo kaveri vielä eläisi. Tyttö tuumi aikanaan ""maija" käy nyt taivaan koulua siellä kun muut aloitti koulun". ja sitä me on puhuttu että jospa ne poismenneet kuitenkin on näkymättömänä meidän lähellä tai ainakin näkee ja niinpä on sitten illalla nukkumaanmennessä lähetetty lämpimiä ajatuksia ja terveisiä taivaaseen.
Minusta vanhemmankaan ei tarvitse osata antaa mitään faktatietoa asiasta vaan tärkeintä on se tunnepuoli ja se että poismenneet on pois keskuudestamme fyysisinä olentoina, mutta muisto elää aina ja muistella saa ja pitää, elää uudelleen niitä mukavia yhdessäolon hetkiä

 

[metsänpeitto]

Lapset kysyvät vaikeita asioita, mutta toisaalta eivät oikeastaan kysy enempää kuin sen mitä ovat valmiita ottamaan vastaan. Tiedän tunteen, kun niihin kysymyksiin on vaikea vastata, kun ei itse ole vielä sinut niiden asioiden kanssa.

Kirjastossa on joitain kuolemaan liittyviä lastenkirjoja, ehkä lapsi voisi lukea sellaista. Monilla tän ikäisillä muutenkin saattaa tulla kuolemaan liittyviä kysymyksiä ja ajatuksia.

 

[tiitu]

Suosittelen tätä kirjaa: Päivi FRANZON: Surusaappaat. Kertoo pienestä pojasta joka menettää mummonsa eikä oikein osaa käsitellä asiaa..