M
millä eroon
Vieras
Mä en voi sille mitään vaikka kuinka ajattelen järjellä niin en pääse tästä eroon. Mun on pakko käydä oikeastaan joka päivä lenkillä. Ihan perus kävelylenkki siis tehtävä.
Olen tällähetkellä hoitovapaalla kahden pienemmän kanssa kotona, kaksi isompaa on jo koulussa. Lenkille on päästävä mielummin heti aamusta, että ns. saa sen pois päiväjärjestyksestä. Lenkkeilen siis 1v ja 3 v kaksostenrattaissa. Ja juu lapset ulkoilevat ja kävelevät itsekin, mutta mun lenkin ajan istuvat kärryissä.
Jos on muuta menoa ja aamulla en lenkille pääse, menee mun pasmat sekaisin ja olen kiukkuinen koko päivän ja en pysty nauttimaan mistään muusta.
Sairasta, tiedän, mutta miten ihmeellä siitä eroon?? Hypnoosillako? Nimittäin mitkään järkiajatukset eivät sitä poista. Ja tämä tosiaan liittyy jollain tapaa mun historiaan eli toisen lapsen jälkeen olin ilmeisesti masentunut (en silloin tajunnut) ja sairastuin ahmimishäiriöön jota kompensoin lenkkeilemällä. Nyt osaan jo syödä oikein, enkä enää saa noita ahmimiskohtaukisa. Olen sopusuhtainen 170 cm/66 kg ja oikein tyytyväinen itseeni, en haluakaan olla laihempi.
Mutta silti tuo lenkkeilyhimo johtuu osin siitä, että pelkään kuitenkin lihovani taas!!
Liikuntahan on hyväksi ja terveellistä eikä se huono pakkomielle ole, mutta mulla se ei poista stressiä vaan lisää sitä!
Onko jollain minulle hyviä vinkkejä tai apua??
Olen tällähetkellä hoitovapaalla kahden pienemmän kanssa kotona, kaksi isompaa on jo koulussa. Lenkille on päästävä mielummin heti aamusta, että ns. saa sen pois päiväjärjestyksestä. Lenkkeilen siis 1v ja 3 v kaksostenrattaissa. Ja juu lapset ulkoilevat ja kävelevät itsekin, mutta mun lenkin ajan istuvat kärryissä.
Jos on muuta menoa ja aamulla en lenkille pääse, menee mun pasmat sekaisin ja olen kiukkuinen koko päivän ja en pysty nauttimaan mistään muusta.
Sairasta, tiedän, mutta miten ihmeellä siitä eroon?? Hypnoosillako? Nimittäin mitkään järkiajatukset eivät sitä poista. Ja tämä tosiaan liittyy jollain tapaa mun historiaan eli toisen lapsen jälkeen olin ilmeisesti masentunut (en silloin tajunnut) ja sairastuin ahmimishäiriöön jota kompensoin lenkkeilemällä. Nyt osaan jo syödä oikein, enkä enää saa noita ahmimiskohtaukisa. Olen sopusuhtainen 170 cm/66 kg ja oikein tyytyväinen itseeni, en haluakaan olla laihempi.
Mutta silti tuo lenkkeilyhimo johtuu osin siitä, että pelkään kuitenkin lihovani taas!!
Liikuntahan on hyväksi ja terveellistä eikä se huono pakkomielle ole, mutta mulla se ei poista stressiä vaan lisää sitä!
Onko jollain minulle hyviä vinkkejä tai apua??
