Toggle sidebar

Mummo tosi huonossa kunnossa, huomenna voisi käydä vielä viimeistä kertaa häntä katsomassa mutta joku siinä mietityttää.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Mainio Manu
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
M

Mainio Manu

Aktiivinen jäsen
02.11.2012
1 465
2
36
Koskaan ei tiedä milloin mummo kuolee (sairaalassa on siis) ja tekisi mieli käydä katsomassa mutta jokin tässä jännittää..
Ehkä eniten se, että tuo tilanne konkretisoituu vasta sitten kun on käynyt. Jännittää kuinka väsyneen ja huonokuntoisen näköinen ja oloinen mummo on. Mummo oli tänään ilmeisesti tiedostanut kyllä, että oli vieras käymässä, muttei jaksa puhua. Mun on tosi vaikee ajatella mitä hänelle voi sanoa. Kun tunnen oloni vähän epämukavaksi, yleensä oon ylipirtee ja se nyt on viimeinen olotila millainen tässä kai saisi olla..

En ole koskaan nähnyt oikeasti sillä hetkellä kuolevaa ihmistä, joka kuolee koska vaan eikä jaksa mitään tehdä tai sanoa. Pelottaa miten sitä itse siihen sitten reagoi?
 
Mene vaan. Tottakai tilanne jännittää ja surettaakin, mutta mene. Ole hetki siinä vierellä. Ettei jälkeenpäin jää vaivaamaan. vaikka ihminen ei lopun lähestyessä jaksa puhua, hän voi vaistota ja tuntea jonkun olevan lähellä.
 
Menet, olet läsnä, pidät kädestä, silität poskea, höpötä kaikki mahdollinen, jos siltä tuntuu. Ei siihen ole etikettiä, eikä kukaan tiedä ennakkoon kuinka tilanteessa sit reagoi.
Musta ihanin on ollut, ystäväni kävi laittamassa mummolleen vielä hiukset kuntoon (vauvaharjalla lempeästi silitteli) ja laittoi huulikiiltoa, mummo kun oli aina ollut tiptop.
 
kymmenisen vuotta sitten oma mummoni teki kuolemaa sairaalassa ja lykkäsin käyntiä. liian pitkään viivyttelin, rakas mummo sitten kuoli ennenkuin sain itseni kuolinvuoteen ääreen. koskaan en tule häntä enää näkemään :( sen verran on tässä elämän varrella tullut syntiäkin tehtyä että tuskin on kuolemanjälkeinenkään osoite sama
 
Minulle kuolema oli outo ja pelottava asia ihan viime päiviin asti.
Sitten koittikin hetki, että jouduin sen kanssa silmätysten, ihan liki. Se ei ollut ollenkaan pelottava enää.
Te tiedätte, että mummo on vanha ja ilmeisen sairas kun otsikonkin noin laitoit.
Käy ihmeessä katsomassa mimmoa. Vaikka tämä olisi jo tajuton ja teistä terveistä tuntuisi, ettei mummo enää ole tässä maailmassa.
Minä katsoin elämäni ensimmäistä kertaa kuolemaa silmiin jokin aika sitten, se ei ollut ollenkaan pelottavaa. Kun ihminen sairastuu ja kaikki tietää että siitä ei enää parane, kuolema voi olla helpotuskin.
Meille jäi hirveä ikävä, mutta me tiedämme, ettei rakas läheinen joudu enää ikinä kokemaan yhtään tuskaa, kipua tai kärsimystä. Se on kaunis, lohdutava ajatus.

Minä olen tyytyväinen, että olin kuolevan vieressä, pidin kädestä kiinni ja toivotin hyvää matkaa. Annoimme kuolevalle "luvan" lähteä.
Kenenkään ei soisi kuola yksin. Kuolema on tuntematon, vaikka se odotettavisa olisikin, suuri tuntematon ja matka sinne on varmasti turvallisempaa käydä ne kaikkein rakkaimmat vieressä.

Voimia teille!!
 
  • Tykkää
Reactions: moekoe
[QUOTE="Näinmeillä";29301156]Minulle kuolema oli outo ja pelottava asia ihan viime päiviin asti.
Sitten koittikin hetki, että jouduin sen kanssa silmätysten, ihan liki. Se ei ollut ollenkaan pelottava enää.
Te tiedätte, että mummo on vanha ja ilmeisen sairas kun otsikonkin noin laitoit.
Käy ihmeessä katsomassa mimmoa. Vaikka tämä olisi jo tajuton ja teistä terveistä tuntuisi, ettei mummo enää ole tässä maailmassa.
Minä katsoin elämäni ensimmäistä kertaa kuolemaa silmiin jokin aika sitten, se ei ollut ollenkaan pelottavaa. Kun ihminen sairastuu ja kaikki tietää että siitä ei enää parane, kuolema voi olla helpotuskin.
Meille jäi hirveä ikävä, mutta me tiedämme, ettei rakas läheinen joudu enää ikinä kokemaan yhtään tuskaa, kipua tai kärsimystä. Se on kaunis, lohdutava ajatus.

Minä olen tyytyväinen, että olin kuolevan vieressä, pidin kädestä kiinni ja toivotin hyvää matkaa. Annoimme kuolevalle "luvan" lähteä.
Kenenkään ei soisi kuola yksin. Kuolema on tuntematon, vaikka se odotettavisa olisikin, suuri tuntematon ja matka sinne on varmasti turvallisempaa käydä ne kaikkein rakkaimmat vieressä.

Voimia teille!![/QUOTE]

Anteeksi, että tykkään, mutta osasit niin kauniisti kiteyttää sen, mistä on kyse.

Osanottoni sinulle.
 
ilman muuta menet. Oma mummuni oli tiedottamanä vastaavassa tilanteessa ja itselle jäi hyvä mieli kun kävin hyvästelemässä. Juttele ihan tavallisia, visiitin ei tarvitse olla pitkä kunhan vaan käyt, jälkikäteen on paljon huojentuneempi olo.
 
Minä oon aina vieläpä ajatellut, etten pelkää kuolemaa ja pidän sitä ihan luonnollisena asiana mutta kylläpä se nyt jännittää. Ehkä mietin liikaa miten olla? En tullut ajatelleeksi, että se pelkkä läsnäolohan siinä merkitsee..
 
Kyllä kannattaa käydä.
Itse menetin äitini kolmisen viikkoa sitten. Kävimme sairaalassa katsomassa pari päivää ennen kuolemaa. Välimatkaa niin paljon että emme kovin usein kerenneet sairaalassa käydä.
Lohduttavaa oli että sai vielä pitää kädestä kiinni ja lähtiessä halata ja antaa suukon poskelle :'(
 
Onhan tuo kova paikka, mutta jälkeenpäin kaduttaa jos ei mene. Kesällä läheiseni virui saattohoidossa ja olen ylpeä, että kävin katsomassa häntä aina kuin pääsin. Erittäin ylpeä taas siitä, kun sanoin rakastan häntä ja sen kuinka tärkeä hän minulle on.
 
Mulle on merkitystä sillä, kuinka läheinen ihminen on. Joidenkin sukulaisten kuollessa en ole halunnut mennä sairaalaan, olen ollut ihan tyytyväinen, että viimeisiksi muistoiksi heistä on jäänyt iloisempia hetkiä. Yksin he eivät ole kuitenkaan olleet. Mutta kun äitini kuoli, en olisi voinut kuvitellakaan olevani muualla kuin hänen vierellään.
 
[QUOTE="vieras.";29301230]Mulle on merkitystä sillä, kuinka läheinen ihminen on. Joidenkin sukulaisten kuollessa en ole halunnut mennä sairaalaan, olen ollut ihan tyytyväinen, että viimeisiksi muistoiksi heistä on jäänyt iloisempia hetkiä. Yksin he eivät ole kuitenkaan olleet. Mutta kun äitini kuoli, en olisi voinut kuvitellakaan olevani muualla kuin hänen vierellään.[/QUOTE]

No tämä on ihan totta. Jos kyse olisi äidistäni, en yhtään epäröisi. Mummo ei minulle ole koskaan ollut valtavan läheinen ja aika harvoin ollaan nähty vaikka lähellä on asuttukin viime vuodet. Ehkä siksikin jännittää..
 
Minua hirvitti mennä katsomaan pappaa, kun hän oli kuolemaisillaan ja lopulta lykkäsin sitä niin paljon, että "en ehtinyt". Asiassa kammoksutti ensinnäkin se, että tiesin ettei pappani hyväksy kuolemaa vaan toivoo epärealistisesti vielä tilanteensa kohenemista. Mutta kun toivoa paremmasta ei oikeasti enää ollut, mitä siinä sanoa... Toinen syy oli se, että tunteeni pappaa kohtaan olivat vanhoista jutuista johtuen aika ristiriitaiset, olin pitänyt häneen jo pitkään etäisyyttä koska en voinut hyväksyä asioita joita hän oli tehnyt. Vaikka en minä silti hänelle kärsimystä saati kuolemaa toivonut, vaikea sitä olisi ollut katsoa.
 
:hug:

Mene vaan. Ota kädestä kiinni tai ole ottamatta. Puhu tai ole hiljaa. Kunhan käyt hyvästelemässä. Hiljaa kiittämässä. Hetken siinä viipymässä, olemassa.

Toki kuoleman läheisyys ja sen läsnäolo tuntuu. Mutta ei ole olemassa oikeaa saati väärää tapaa kohdata kuolemaa tai kuolevaa. Saa pelottaa, saa jännittää, saa hirvittää. Koska kyseessä kuitenkin on rakas ihminen, jota on tullut saattamaan viimeiselle matkalleen. Onhan se niin käsinkosketeltavan lopullista mutta toisaalta helpottavaakin. Että voi vielä jättää hyvästinsä.

Voimia sinulle, päätätpä sitten asiasta miten tahdot :hug:
 
  • Tykkää
Reactions: moekoe ja Ultramariini
FreezeCat tuossa jo kiteyttikin kauniisti olennaisen.
Itse sain etuoikeuden olla isäni rinnalla vielä sinä päivänä, jona hän kuoli. Joskaan ihan itse kuolinhetkellä en ollut paikalla. Äitini oli kyllä.

Minä istuin isän vierellä, pidin kädestä, juttelin välillä, välillä olin hiljaa. Ja lauloin.
Ja vaikka isä ei ollut enää muutamaan päivään sanonut mitään, makasi vain. Uskon, että hän tiesi, että olin siinä. Ja tiesi, että sisareni ja äitini olivat usein myös siinä vierellä.

Joskus tuntui kuin isän otsalla oleva ryppy, joka näytti rypistyvän aina lisää, kun kipu yltyi, hetkeksi vähän oikeni. Kun häntä piti kädestä, silitti ja sanotaan, että useimmiten


ihminen kuulee vielä, vaikkei näyttäisi enää oikein mihinkään reagoivan. Uskon siihen.



Voimia sinulle vaikeiden aikojen keskellä, ei ole helppoa kohdata kuolevaa.
Voimia kaikkien tunteiden läpikäymiseen. Ihan sinun itsesi vuoksi,varmaan kannattaa mennä istumaan sinne mummosi vierelle ja jättää ne hyvästit. :hug:
 
Minulla taas vähän erilainen kokemus kuin aikaisemmilla kirjoittajilla. Tai siis 2 kertaa.
Minun isoisäni oli 10 vuotta sitten terveyskeskuksen vuodeosastolla ja tilansa huononi yht äkkiä (ei kuitenkaan kovin yllättäen kun ikää kuitenkin oli jo 80+) ja sieltä soitettiin, että nyt viimeiset hyvästit sanomaan ja äkkiä. Ja tietty mentiin vanhempien kanssa ja sen jälkeen olen katunut että menin mukaan. Isoisä oli ihan viime aikoihin asti ollut kohtuu hyvä kuntoinen ja tavattiin säännöllisesti ja kuitenkin tiedettiin, että loppu lähestyy ja niitä hyvästejä heitettiin tavallaan joka tapaamisella. Sitten tuo viime kerta oli sellainen, että isoisä oli jo ihan hämärän rajamailla, ei tunnistanut ketään ja makasi letkiuissa harmaana ja ei ollenkaan "omana itsenään", joten vielä tänäkin päivänä isoisästä viimeinen muisto on tuo "ihan joku vieras" ihmisraunio letkuissa eikä se minun oma rakas isoisäni. Mieluummin pitäisin muistoissa sen aikaisemman kuvan.
Vähän samanlainen kokemus isosedän kanssa pari vuotta sitten.
Tietenkin jos ihminen vielä itse on siinä kunnossa, että tunnistaa ihmisen ja oikeesti saa tapaamisesta lohtua ja voi keventää sydäntä ennen viimeistä matkaa, niin ehdottomasti suosittelen käydä katsomassa.
Mutta jos se tuttu rakas on jo oikeasti lähtenyt ja jäljellä vain kuoret, ja jos omasta puolestasikin hyvästit on jo jätetty, niin jättäisin menemättä.
 
Kävin tänään mummoa katsomassa. Oli muuten helpottava kokemus mutta en saa mielestäni sitä, kun lähdin pois ja mummo sanoi, että älkää jättäkö..

jäi huono omatunto siitä, että mun piti silti mennä.. :/ Kovissa kivuissa hän on. Nyt toivon, että mummo elää huomiseen, menen huomenna vielä uudelleen. Tuntuu, että mummo itsekin tietää, että nyt on viimeiset hetket ja siksi ei tahdo olla yksin..
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mainio Manu:
Kävin tänään mummoa katsomassa. Oli muuten helpottava kokemus mutta en saa mielestäni sitä, kun lähdin pois ja mummo sanoi, että älkää jättäkö..

jäi huono omatunto siitä, että mun piti silti mennä.. :/ Kovissa kivuissa hän on. Nyt toivon, että mummo elää huomiseen, menen huomenna vielä uudelleen. Tuntuu, että mummo itsekin tietää, että nyt on viimeiset hetket ja siksi ei tahdo olla yksin..
Click to expand...

:hug:
 
[QUOTE="Sadie";29304871]Kun mä aikanaan kävin viimesen kerran mummua katsomassa, hän myös sanoi että ei saa jättää..[/QUOTE]

Se oli kyllä kamalaa.. kun ajattelee mitä itse tahtoisi tuossa tilanteessa niin ei todellakaan toivoisi, että joutuisi yksin sairaalavuoteella makaamaan, varsinkaan jos pyytäisi vielä, ettei saa jättää yksin :/
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mainio Manu:
Kävin tänään mummoa katsomassa. Oli muuten helpottava kokemus mutta en saa mielestäni sitä, kun lähdin pois ja mummo sanoi, että älkää jättäkö..

jäi huono omatunto siitä, että mun piti silti mennä.. :/ Kovissa kivuissa hän on. Nyt toivon, että mummo elää huomiseen, menen huomenna vielä uudelleen. Tuntuu, että mummo itsekin tietää, että nyt on viimeiset hetket ja siksi ei tahdo olla yksin..
Click to expand...

Nyt kun se kynnys siitä sinne menemisestä on ylitetty niin nyt osaat olla ja osaat ottaa tilanteen luontevasti.

Mummo varmasti tietää, ainakin aavistaa. Sen takia on hienoa että mahdollisimman paljon siellä olette.

Minä olin melkolailla kaksi vuotta sitten mummuni vieressä miltei koko ajan. Joululahjaksi pitä hänelle antaa tyttären tekemän joululevyn mutta jostain syystä päädyinkin antamaan sen hyvissä ajoin ennen joulua. Sitä kuunneltiin ja puheltiin kaikesta maan ja taivaan välillä.

Niin siinä sitten kävi että mummu kuolikin pari päivää ennen joulua. Olin hänen luonaan silloin ja pitkään kuoleman jälkeenkin. Koin tehneeni hänelle sen minkä pitikin. Pitihän hänkin minusta huolta pienenä.

Jaksamisia teille vaikeaan tilanteeseen. Tee sen mukaan mitä sun sydän sanoo mutta muista että kukaan ei pysty mahdottomuuksiin. :hug:
 

Osallistu arvontaan ja voita trendikäs lampaantalja!

Similar threads

Y
Lasteni suusta kuultua.
Viestiä
3
Luettu
2K
Aihe vapaa
Vieras
V
Y
Lasteni suusta kuultua eri ihmisten kertomina.
Viestiä
2
Luettu
4K
Aihe vapaa
Tiedän mitä onni on
Tiedän mitä onni on

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa