Musta tuntuu, että mä kuolen. ;(

[Kokemusta on]

Jos tilanne on tuo mitä kuvaat niin oikeasti sun täytyy hakea apua. Sairautta vastaan ei voi taistella pelkällä "nyt otan itseäni niskasta kiinni" -ajatuksella ja sairaudelta tuo kuulostaa. On paljon lääkkeitä joita voi raskauden aikana käyttää. Hyöty lääkkeen syömisestä voi olla niin suuri, että ilman sitä olet pian psyk.osastolla missä viimeistään aloitetaan kovat lääkkeet, sekä rauhoittavat ja unilääkkeet. Vauvalle ei ole hyvä jos äiti kokoajan on ahdistunut. Menet joko yksityiselle psykiatrille jolta saat lääkityksen tai terveyskeskukseen ja pyydät lähetteen milelenterveyskeskukseen! Jos ei itse pidä puoliaan niin ei kukaan muukaan sitä tee.

 

[paniikkihäiriöinen]

paniikkihäiriöinen, musta tuntuu et ku saan tietoo niin se helpottaa...tai sitten ei. Yleisimmin kuitenkaan ei. Mut en silti pysty lopettamaan. Voi kun olisi joku vertaistukifoorumi meidän kaltaisille!! Voitaisiin auttaa toisiamme pysymään järjissään.....kiitos teillekin kovasti, olo on ehkä jopa hieman parempi nyt...

Haluaisin halata sinua oikeastikin ja vakuuttaa, ettet ole kuolemassa, HYVIN todennäköisesti ET!! Väsymys, raskaushormonit, paniikkihäiriö...siinä on jo paljon syitä, jotka pistävät mielen sekaisin ja synnyttävät erilaisia pelkoja. Eikä se ole vielä edes mitään ns. hulluutta! :hug: Me olemme eläviä ja tuntevia ihmisiä, sitä voi tuntea ja kokea monenlaista ja se on vieläkin "vain" sitä ns. elämää.

Minulla on tällä hetkellä patti toisen rinnan vieressä, löysin sen ennen joulua. Säikähdin sitä silloin ja menin tietysti käymään mammografiassa. Patti ultrattiin ja sanottiin, ettei se ole syöpää, vaan suurentunut imusolmuke. Noh, ajattelin, että voihan se siinä tapauksessa olla imusolmukesyöpää, eikä sitä voida ultralla todeta...en kuitenkaan ole jaksanut repiä siitä kamalasti ressiä.
Patti välissä pienenee, välissä suurenee, mutta on yhä siinä.
Olen ajatellut, että jos se olisi imusolmukesyöpää, se tuskin välissä pienenisi, kasvaisi varmaankin vain. Näin ajatellen asia ei pelota minua.
Ehkä menen sen vielä tutkituttamaan tarkemmin, mutta en jaksa pelätä pahinta. Jos kuolen, niin kuolen, enkä ole sitä täällä itse itkemässä ja jos saan elää, niin se se vasta mukavaa onkin!

Rohkeutta!!! :hug: Sinussakin on hurjasti voimaa ja vahvuutta ja rohkeutta, kunhan vaan päästät sen pintaan!! Luota itseesi ja luota elämään, nauti tästä päivästä ja hetkestä! Pistä silmät kiinni, hengitä syvään ja rauhallisesti ja tunne, kuinka olet vahva!! Samalla teet siinä vauvan onnelliseksi ja hyvinvoivaksi, rentoutumalla itse. :heart:

 

[vieras]

Täällä kans yks joka pelkää kaikkea.Mulla tämä luulotauti puhkes 4v sitten.Aluksi oli tosi pahana ja laukkasin lääkärissä kokoajan.Autollakaan en pystynyt ajamaan kun sekin laukas paniikkikohtauksen.Mulla on myös parempia ja huonompia kausia.Pahimpina kausina panikoin lähes kokoajan ja joka asiasta ja saan monia paniikkikohtauksia päivän aikana.
Tämä on todella inhottava sairaus ja tekee elämästä todella vaikeaa.Välillä sitä oikein muistelee miten helppoa elämä ennen tämän sairauden puhkeamista oli.

 

[ap]

kyllä mä itsekin luulen, ettei tästä enää ilman ulkopuolista apua selviä. Mä ihan etsimällä etsin aihetta panikoimiseen, tutkin kroppaani neliösentiltä... on tosi paha olla.

 

[ap]

paniikkihäiriöi nen, sulle vielä ekstrakiitos, ja iso halaus!! Toivotaan ettei sun pattisi ole mitään sen kummempaa, mulla on muuten samanlainen suureneva ja pienenevä tossa kaulalla, seki on ultrattu enkä oo panikoinu siitä pitkään aikaan (tosin nythän vois taas aloittaa... )

 

[paniikkihäiriöinen]

kyllä mä itsekin luulen, ettei tästä enää ilman ulkopuolista apua selviä. Mä ihan etsimällä etsin aihetta panikoimiseen, tutkin kroppaani neliösentiltä... on tosi paha olla.

Olen ollut ihan samallainen...ehkä siitä selviää helpommalla, jos hakee apua, ei se ainakaan huono asia ole! :hug:

 

[paniikkihäiriöinen]

paniikkihäiriöi nen, sulle vielä ekstrakiitos, ja iso halaus!! Toivotaan ettei sun pattisi ole mitään sen kummempaa, mulla on muuten samanlainen suureneva ja pienenevä tossa kaulalla, seki on ultrattu enkä oo panikoinu siitä pitkään aikaan (tosin nythän vois taas aloittaa... )

Nyt vedit oikeasta narusta! Huumorin narusta. Se on mielestäni paras mahdollinen lääke joka vaivaan! Koitetaan jaksaa vetää siitä narusta useammin ja aina tiukan paikan tullen...

 

[ap]

^yritetään ainakin! <3

 

[kolmen äiti]

Mun miehellä on ollut nimenomaan imusolmukesyöpä ja sillä oli ne imusolmukkeet suurentuneet ympäri kroppaa niin, että selkäranka oli aivan jumissa siitä syystä. Ja oireita oli vaikka muille jakaa. Eli yksi pieni pompula, joka suurenee ja pienenee niin ei taatusti ole imusolmukesyöpää, jos se kerran on siinä jo pitkään ollut.

 

[paniikkihäiriöinen]

Mun miehellä on ollut nimenomaan imusolmukesyöpä ja sillä oli ne imusolmukkeet suurentuneet ympäri kroppaa niin, että selkäranka oli aivan jumissa siitä syystä. Ja oireita oli vaikka muille jakaa. Eli yksi pieni pompula, joka suurenee ja pienenee niin ei taatusti ole imusolmukesyöpää, jos se kerran on siinä jo pitkään ollut.

Kiitos tästä!! :hug: :hug: Tässä sitä taas saa tuntea, kuinka tärkeää on olla tekemisissä ihmisten kanssa (vaikka sitten netissäkin), puhua ajatuksistaan ja asioistaan...se on hirveän tärkeää ja auttaa jaksamaan! :heart:

 

[mie]

Hae ihmeessä ap apua, sitä on saatavilla. Mielenterveysalan ihmiset suhtautuu suhun täysin ammatillisesti, ei niitä kannata ujostella. Eikä avun hakeminen suinkaan tarkoita, että joutuu "sossun asiakkaaksi" tms. Moniin mielenterveysvaivoihin liittyy juuri tällaiset ajatukset: oma vaivani on jotenkin ainutkertainen (todennäköisesti joku hoitava psykologi kohtaa yhden samasta vaivasta kärsivän jokaisena työpäivänä), mua ei voi muut auttaa (ainakin kolme osumaa tälle kokemukselle per psykologin työpäivä), lääkkeet ei auta tai ovat haitaksi (edelleen pari osumaa per työpäivä) tai että avun hakemisen vuoksi mielenterveysongelmainen leimataan loppuiäksi (n. 70 % uusista psykologin asiakkaista varmaan pelkää sitä). Mutta nuo em. ovat kaikki vääriä luuloja ja tavallaan taudin oireita. Voimia!

 

[En luule- Tiedän]

Mulla on paniikkihäiriö ja olen luulosairas. Lisäksi vielä raskaana rv 21. Mua pelottaa koko ajan kaikki, mä aloitin ton toisen ketjun mun jalkapohjassa olevasta patista, kun pelkään että se on syöpää. Tajuan itsekin että on ihan älytöntä pelätä heti syöpää, mutta niin se vaan mun kohdall aon. Ei tarvi kuin naarmu poskessa, niin se on syöpää tai sitten siihen tulee verenmyrkytys ja mä joudun sairaalaan ja amputoidaan kaikki raajat. Nyt tuo sikainfluenssakin vei multa yöunet.
Mä en jaksa enää mä pelkään ja pelkään ja pelkään vaan. Rintaa puristaa, en nuku öitäkään. Tää ei johdu vauvan tulosta vaik esikoinen onkin, mä oon ollu luulosairas jo niin kauan. Itken päivittäin ajatusta että mun vauvani ei opi tuntemaan äitiään, kun mä kuolen kuitenkin johonkin liian pian. Viime viikolla mulla oli aivosyöpä ja ei ole kauaa kun pelkäsin melanoomaa.
Nyt mä vaan mietin tota mun jalkapohjaa ja itken, en miehelle pysty edes kertomaan miksi kun tiedän itsekin olevani naurettava. Neuvolassa en ole sanaut apua, tervhoitaja ei oikein ottanut kantaa vaikka viimeksi yritin sanoa että ahdistaa.
MIten mä paranen tästä!!! Ei tämä ole elämää!!!!

Voi murunen!! Tule tänne! Saat halin ja mustikkatassuja :hug: :heart: Etkä sä mitään kuole. Ota asia puheeksi neuvolassa!

 

[Usko elämään]

en mä voi syödä lääkkeitä kun pelkään että ne tekee vahinkoa mun vauvalle. Ei puhettakaan, tiedän etten uskaltaisi syödä niitä. Olen aivan hysteerinen tän raskaudenkin kanssa. tiedän ettei vauva vielä näillä viikoilla liiku kauheesti, mut mä olen varma, että vauva on kuollu, jos se ei liiku tuntiin. Viime yönä valvoin kaksi ja puoli tuntia ja itkin, kun vauva ei liikkunut. Nukahdin vasta kun tunsin pienen täytäisyn. Raukka parka, millaisen äidin se saa....;(

Kulta pieni. Vauva nukkuu myöskin masussa päiväunia ja yöunta, ja silloin vauva ei liiku.
Mutta ymmärrän kyllä ahdistavat ajatuksesi. Itselläni tilanne ei ole noin paha, mutta minä myöskin murehdin sikainfluenssaa ja kaikkia maailman tauteja, jotka tarttuvat helposti ym. Ja usein luulen, että itselläni tai jollain perheenjäsenelläni on joku kaamea tauti kun löytyy jotain epämääräistä...
Ehkä paras apu olisi, jos pääsisit juttelemaan ammattiauttajan kanssa, kun et niitä ¨lääkkeitäkään uskalla syödä. Sinun olisi hyvä tehdä tilanteelle jotain, koska jatkuva stressi ja murehtiminen vaikuttaa myöskin vauvasi hyvinvointiin!
Yritä keskittyä päivänmittaan vain positiivisiin asioihin joita elämässäsi on ja unohtaa ne pahat ja murheelliset asiat. Tiedän, että se on helpommin sanottu kuin tehty, mutta tiedäthän, että meistä jokainen jättää tämän maailman jonain päivänä. Mutta minä päivänä, sitä ei tiedä kukaan...

 

[beaver]

Moi. Kuule. Mä olen kärsinyt ihan samasta raskauden aikana. Pelko kohdistui vaan siihen, että en osaa tehdä oikein jotain asiaa (esim. pestä salaattia kunnolla joten saan toksoplasman tai syön vahingossa jotain josta saa listerian tai vähintään pesen lattian jollain myrkkyhöyrysaippualla tai käytän liikaa käsidesiä ja vauvalle tulee FAS) . Se oli AIVAN HIRVEÄÄ. Mutta tilanne helpotti pikkuhiljaa synnytyksen jälkeen. Myönnän, että varmaan olen vieläkin jonkin sortin neurootikko, olen aina ollut ja tulen olemaan, tarkistan hellat uloslähtiessä jne. Mutta normaalin rajoissa. Kyllä tästä voi "parantua"

Kerro neuvolan tädille. Jo pelkästään asiasta puhuminen voi kutistaa pelkoa pienemmäksi. Todennäköisesti se sinun patti EI ole syöpää. Se voi olla vaikka joku pieni nestekertymä tai muuta harmitonta joka ajan kanssa katoaa.

Pitää lähtä syöttämään muksu, tuun vielä takaisin :hug:

 

[ap]

Kiitos teille kaikille....
^ musta tuntuu että kaikkien muiden vauvat liikkuu kokoajan mut ei mun. Vaikka nytkin on onneksi tuntunut liikkeitä useamman kerran tunnissa.
Siskoni vauva kuoli täysiaikaisena kohtuun muutama vuosi sitten ja musta tuntuu et niihin aikoihin mun kuolemanpelko vaan lisäänty. JOtenkin tuo lapsen koskemattomuus / sen tajuaminen, että viaton vauvakin voi kuolla, niin miksen minäkin...tai siis tiedänhän mä tietty, etät kuolen kuten kaikki muutkin, mutta tuntuu myös, että ympärillä on pelkkää sairautta ja kuolemaa. Mä aina mietin että miksi mä säästyisin syöviltä kun ei muutkaan säästy?

Lisäksi oloa pahentaa et kaikki mun läheiset väheksyy mun pelkoja, eritoten mun mies. Pahinta on, ettei kukaan ala mun kanssa juttelemana mun peloista, aina vaan saa kuulla äidiltä tai siskolta tai mieheltä vaan, että "höpö höpö". Mä oon niin yksin tän pelkoni kanssa. Ja suututtaa, miten noi mun läheiset voi olla tuollaisia et ne kuvittelee et niille ei satu muka mitään! Ettei ne vois sairastua vakavasti !!!

 

[beaver]

Olipas pikkuherralla pieni ruokahalu nyt illalla, kun söi kävelyllä käydessä jätskiä äsken

Vauvatkin on yksilöllisiä, ja äidit. Joidenkin masuvauvat jumppaa niin että äiti valittaa kaksinkerroin -toisten vauvat on niin rauhallisia että hyvä jos pari kertaa päivässä jotain tuntuu. Paljonko sulla on viikkoja? Jos kohtu kasvaa, niin välillä ne liikkeet voi tuntua vähemmän tai hiljasempina.

Tuo pelon väheksyntä on inhottavaa. Tuntuu, kuin toiset väheksyisivät siten myös itseä. Jotkut todellakin kuvittelevat, ettei heille voi sattua mitään pahaa, tai ainakin yrittävät unohtaa sen mahdollisuuden. Koska kuten tiedät, niin elämä on raskasta pelkojen kanssa eläessä. Todellisuudessa monesti on kuitenkin arpapeliä, kenelle se syöpä loppujen lopuksi tulee, ainoa miten voit itse vaikuttaa on olemalla tupakoimatta, välttämällä raskasmetalleja ja säteilyä jne. Mutta se pelkääminen ei auta.. Niin raadollista kuin se onkin. Olisi ihanaa, kun vain tekemällä tietyt asiat oikein säästyisi pahalta. Mutta maailma ei toimi niin

 

[v]

Kannattaa puhua neuvolassa aluksi tuosta. Minulla aika pitkälle samanlaista ollut elämä välillä. Tämän nykyisen raskauden alussa olin varma, että mulla on syöpä ja laukkasin verikokeesta toiseen, kun paleli ja oli kuumeista oloa ja selkä ollut vuoden jo kipiänä. Olen muutenkin pelännyt aika ajoin vaikka mitä sairauksia aivokasvaimesta hiviin. Paniikkihäiriö mulla myös.

Puhu ihmeessä neuvolassa, osaavat ohjata eteenpäin, apua on kyllä saatavilla. Oikein paljon voimia ja onnellista raskausaikaa! *hali*

 

[ap]

beaver, mulla on viikkoja 21+2. Eli aika vähän, kai...odotan kovasti että viikkoja tulis enemmän eikä tarvis murehtia näistä liikkeistä. Vauvan menetys on tosi iso pelko mulla, keskenmeno oli ennen tätä raskautta.

Jospa mä uskaltaisin mainita neuvolassa seuraavan kerran kun menen. Katsotaan sitten mitä mieltä terkkari on...mulla helpottaa ihan hirveesti kun saa puhua tästä. Teidän lisäks ei kukaan oo mun kans alkanu asiasta puhumaan...

 

[ap]

nostelenpa vielä tätä, jos olis kohtalotovereita vielä paikalla.

 

[siis]

Mulla on paniikkihäiriö ja olen luulosairas. Lisäksi vielä raskaana rv 21. Mua pelottaa koko ajan kaikki, mä aloitin ton toisen ketjun mun jalkapohjassa olevasta patista, kun pelkään että se on syöpää. Tajuan itsekin että on ihan älytöntä pelätä heti syöpää, mutta niin se vaan mun kohdall aon. Ei tarvi kuin naarmu poskessa, niin se on syöpää tai sitten siihen tulee verenmyrkytys ja mä joudun sairaalaan ja amputoidaan kaikki raajat. Nyt tuo sikainfluenssakin vei multa yöunet.
Mä en jaksa enää mä pelkään ja pelkään ja pelkään vaan. Rintaa puristaa, en nuku öitäkään. Tää ei johdu vauvan tulosta vaik esikoinen onkin, mä oon ollu luulosairas jo niin kauan. Itken päivittäin ajatusta että mun vauvani ei opi tuntemaan äitiään, kun mä kuolen kuitenkin johonkin liian pian. Viime viikolla mulla oli aivosyöpä ja ei ole kauaa kun pelkäsin melanoomaa.
Nyt mä vaan mietin tota mun jalkapohjaa ja itken, en miehelle pysty edes kertomaan miksi kun tiedän itsekin olevani naurettava. Neuvolassa en ole sanaut apua, tervhoitaja ei oikein ottanut kantaa vaikka viimeksi yritin sanoa että ahdistaa.
MIten mä paranen tästä!!! Ei tämä ole elämää!!!!

Miten ehdit harrastaa tuollaista?
jos käy peruskoulun opiskelee ja menee töihin ei tod ehdi miettiä itseään koko ajan. sen jälkeen lapset ja ei ehdi miettiä itseään.
niskasta kiinni nyt.