Musta tuntuu että mun itsetunto on poljettu maan rakoon.

[arvotonko?]

Seurustelin tossa useamman vuoden. Mies oli mustasukkainen, ja ainakin näin jälkeenpäin ajateltuna todella omistushaluinen. Hän ei olisi halunnut ikinä päästää mjua mihinkään, ja tässä kohtaa sitten myönnettäköön että tein pari lipsahdusta, joita kaduin. Ja siihen se suhde sitten päättyi.

No, mulle tarjoutui eilen tilanne jatkaa erästä aiemmin parisuhteeni takia roikkumaan jäänyttä juttua (siis se jäi roikkumaan koska vaikka olin korviani myöten ihastunut, en aiemmin asialle voinut/halunnut tehdä mitään koska seurustelin, kuten hänkin. Nyt molemmat sinkkuja). Asiat eteni hyvällä mallilla, kunnes mun oli pakko lyödä jarrut pohjaan. Jotenkin musta tuntui että en ole tarpeeksi kaunis, en varmaan osaa miellyttää miestä jnejne. En voi käsittää mistä nämä tunteet tulivat, kun ei edellisessä suhteessa minua haukuttu, päinvastoin. Nyt vain tuntuu että en ole tarpeeksi kaunis.

Millä saisin itseni uskomaan että olen tarpeeksi kaunis? Että olen ihan yhtä hyvä kuin muutkin? Että voin ihan hyvin uskaltaa lämmetä miehelle, jos siltä tuntuu?

 

["vieras"]

Sinulla on asiat siinä mielessä hyvin, että tiedät mistä alavire johtuu. Ja kun se tiedät, voit päästä siitä eroon. On ihan ymmärrettävää, että itsetuntosi on alhaalla ikävän suhdekokemuksen jälkeen, mutta koita nyt vain päästä siitä eroon. Eihän mikään hieno neuvo ollut, mutta minusta sinulla on kyllä hyvinkin toivoa, kun itse tunnistat tilasi.

 

[arvotonko?]

[QUOTE="vieras";28580990]Sinulla on asiat siinä mielessä hyvin, että tiedät mistä alavire johtuu. Ja kun se tiedät, voit päästä siitä eroon. On ihan ymmärrettävää, että itsetuntosi on alhaalla ikävän suhdekokemuksen jälkeen, mutta koita nyt vain päästä siitä eroon. Eihän mikään hieno neuvo ollut, mutta minusta sinulla on kyllä hyvinkin toivoa, kun itse tunnistat tilasi.[/QUOTE]

Kiitos kauniista sanoista.

Mutta mitenhän mä pääsen yli siitä että olen jo vanha, eikä vartalo enää ole kiinteä kolmen lapsen jäljiltä? Peilistä katsoessa näen vanhentuneen version itsestäni.

Oikealla vaatetuksella saan piilotettua isoimmat epäkohdat vartalostani, meikillä saa suurimman väsymyksen pois kasvoilta. Mutta entä kun kaikki tuo otetaan pois? Mineen vuoteen en ole huolehtinut itsestäni, koska jos olisin meikannut/käynyt salilla/pukeutunut nätisti, olisi se johtanut mustasukkaisuuskohtaukseen. Oli siis helpompi antaa itsesnä rupsahtaa.

Koska mogasin suhteen loppuaikoina, mies kohteli minua huonosti, ts. antoi ymmärtää että en ole minkään arvoinen, olen huono ihminen. Tosin, koskaan hän ei minua rumaksi haukkunut, päinvastoin, joten en oikein tiedä miksi tunnen oloni niin kovin epäviehättäväksi.

Millä itsetuntoa saa hinattua ylemmäs, miten saan itseni tuntemaan oloni taas hyväksi, seksikkääksi, kauniiksi?

 

["vieras"]

Kiitos kauniista sanoista.

Mutta mitenhän mä pääsen yli siitä että olen jo vanha, eikä vartalo enää ole kiinteä kolmen lapsen jäljiltä? Peilistä katsoessa näen vanhentuneen version itsestäni.

Oikealla vaatetuksella saan piilotettua isoimmat epäkohdat vartalostani, meikillä saa suurimman väsymyksen pois kasvoilta. Mutta entä kun kaikki tuo otetaan pois? Mineen vuoteen en ole huolehtinut itsestäni, koska jos olisin meikannut/käynyt salilla/pukeutunut nätisti, olisi se johtanut mustasukkaisuuskohtaukseen. Oli siis helpompi antaa itsesnä rupsahtaa.

Koska mogasin suhteen loppuaikoina, mies kohteli minua huonosti, ts. antoi ymmärtää että en ole minkään arvoinen, olen huono ihminen. Tosin, koskaan hän ei minua rumaksi haukkunut, päinvastoin, joten en oikein tiedä miksi tunnen oloni niin kovin epäviehättäväksi.

Millä itsetuntoa saa hinattua ylemmäs, miten saan itseni tuntemaan oloni taas hyväksi, seksikkääksi, kauniiksi?

Voi että, kirjoitat kyllä hyvin, on helppo ymmärtää, miltä sinusta tuntuu. Voisitko ajatella, että ikä on siitä reilu juttu, että me ihan kaikki vanhennutaan saman verran koko ajan. Kukaan muukaan ei pysy samanlaisena, vaan me kaikki muututaan. Ja harvemmin niin paljon sinne parempaan suuntaan, siis että alkaisimme näyttää nuoremmilta.

Minulla on ollut vähän samanlainen vaihe, ei eron vuoksi, mutta onnettomuuden takia. Olin pitkään pois pelistä monessa mielessä, tuntui että elämä lipuu ohitse ja minä jään jälkeen. En voinut liikkua pitkään aikaan ja tuntui, että vanhenen ihan silmissä. Mutta kyllä se sitten siitä muuttui paremmaksi, kun pääsin paranemaan. En ole koskaan ollut kovin kiinnostunut kauneudenhoidosta, mutta silloin otin asiakseni mennä kauneuskutsuille, kuulostaa hölmöltä näin sanottuna, mutta siellä minä hurahdin kosmetiikkaan. Sitä kesti aikansa, ostin uusia meikkejä, aloitin ihonhoidon, kävin uudella kampaajalla ja ostin vaatteita. Nyt olen taas muutaman vuoden jälkeen palannut siihen tavalliseen minään, en juuri meikkaa, mutta jotenkin jäin virkeämmäksi siitä vaiheesta. Kuulostaako ihan höpölöpöltä?

 

["aloittaja"]

[QUOTE="vieras";28581039]Voi että, kirjoitat kyllä hyvin, on helppo ymmärtää, miltä sinusta tuntuu. Voisitko ajatella, että ikä on siitä reilu juttu, että me ihan kaikki vanhennutaan saman verran koko ajan. Kukaan muukaan ei pysy samanlaisena, vaan me kaikki muututaan. Ja harvemmin niin paljon sinne parempaan suuntaan, siis että alkaisimme näyttää nuoremmilta.

Minulla on ollut vähän samanlainen vaihe, ei eron vuoksi, mutta onnettomuuden takia. Olin pitkään pois pelistä monessa mielessä, tuntui että elämä lipuu ohitse ja minä jään jälkeen. En voinut liikkua pitkään aikaan ja tuntui, että vanhenen ihan silmissä. Mutta kyllä se sitten siitä muuttui paremmaksi, kun pääsin paranemaan. En ole koskaan ollut kovin kiinnostunut kauneudenhoidosta, mutta silloin otin asiakseni mennä kauneuskutsuille, kuulostaa hölmöltä näin sanottuna, mutta siellä minä hurahdin kosmetiikkaan. Sitä kesti aikansa, ostin uusia meikkejä, aloitin ihonhoidon, kävin uudella kampaajalla ja ostin vaatteita. Nyt olen taas muutaman vuoden jälkeen palannut siihen tavalliseen minään, en juuri meikkaa, mutta jotenkin jäin virkeämmäksi siitä vaiheesta. Kuulostaako ihan höpölöpöltä?[/QUOTE]


Ikä on vaan numeroita, tietenkin, mutta jostain syystä viehätyn itseäni nuoremmista miehistä, ja hekin minusta. Omanikäistäni seuraa en millään löydä, olen kai mieleltäni kovin lapsellinen. Ehkäpä sekin osaltaan viakuttaa siihen että tunnen oloni niin vanhaksi, kun mieleltäni olen kovin nuori?

Olen itsekin ostanut kosmetiikkaa ja alkanut panostaa ulkonäkööni uudelleen. Ennen tätä viimeisintä parisuhdettani, vielä jonkin aikaa sen aikanakin, pidin kovasti huolta ulkonäöstäni, laitoin aina meikin ja hiukset, urheilinkin. Mutta sitten seb jäi, koska mieheni ei siitä pitänyt. Jos laittaudun, näytän kyllä ihan hyvälle ja tunnen olevani kaunis. Arkisin en kyllä juurikaan töideni vuoksi halua/voi panostaa, mutta viikonloppuisin sitäkin enemmän (menettättä mauttomuuksiin). Pyrin arkisinkin pukeutumaan nätisti. Mutta sitten, kun olisi aika paljastaa toiselle oma itsensä, meikittä ja vaatteitta, tulee se pelko että toinen nauraa/ ei viehätykään, kenties jopa pakenee paikalta. Entä jos en sittenkään ole tarpeeksi kaunis? Entä jos minua vain käytetään ja sitten jään yksin, kunnes seuraava käyttää minua?


Himputti, mä en ikinä ennen ole ollut näin epävarma itsestäni, vaan pystynyt aina ajattelemaan että jos en kelpaa tämmösenä niin voi voi, mutta nyt en siihen ajatteluun enää pysty. :/

Kiitos tarinastasi, ei se höpöä ollut. Ehkä ajan myötä itsekin saan taas omanarvontunteeni takaisin.