V
Vaikeaa...
Vieras
Olen seurustellut maailman ihanimman miehen kanssa nyt yli puoli vuotta. Tähän aikaan on mahtunut kaikenlaista, muutama irtiotto ja elämäntilanteiden muutoksia aikalailla. Itselläni on aiemmasta avioliitosta lapsia ja lapset ovat sopeutuneet mieheeni hyvin ja itse olen miehen lapsiin. Välillä tuntuu ettei mies niinkään halua päästää omia lapsiani lähelleen, pitää jotenkin rajaa, en osaa selittää. Minä rakastan tuota miestä, paljon. Niin paljon, että olisin valmis hänen kanssaan loppuelämäni jakamaan, menemään naimisiin ja muuttamaan jopa kuuhun. Eihän se rakkaus ole sellaista kuin alussa, siis sellaista huumaa, nyt tämä tunne tuntuu syvemmältä. Ainakin omalta osaltani. Välillä nimittäin tulee sellainen olo, etten tiedä miten lähestyisin miestä. Hän saattaa sanoa suoraan jos lähestymiseni ei tunnu hyvältä, sehän on tietysti hyvä jos suoraan sanoo, mutta se loukkaa itseäni ja tekee sellaisen olon etten tiedä mitä hän haluaa. En tiedä miten koskettaa, lähestyä, osoittaa tunteita. Menen lukkoon ja kärsin siitä, koska haluaisin häntä koskettaa ja hellyyttä osoittaa. Jos sanon rakastavani, hän saattaa vain ynähtää. Nyt en enää uskalla sanoa edes sitä, koska haluaisin joskus kuulla hänenkin rakastavan. Hän sanoo kyllä tykkäävänsä ja välittävänsä, mutta ilmeisesti jotain suurempaa ja syvempää sitten puuttuu. Eikä se siitä ole kiinni etteikö hän osaisi tunteistaan ääneen puhua, aiemmin kyllä sanoi rakastavansa ja osoitti sen usein. Mutta jospa hän ei sitten enää rakasta.
Mustasukkaisuus sitten on toinen paheeni. En ole omasta mielestäni sairaalloisen mustasukkainen, hyväksyn kyllä jos kaverina on vastakkaista sukupuolta oleva. Ainakin siihen pisteeseen asti, kun kavereista voi puhua ääneen. Näiden olleiden irtiottojen aikana mies haki avoimesti seuraa itselleen ja ilmeisesti piti yhteyttä ja kaipaili muitakin menneitä naistuttaviaan. En jotenkin usko etteikö hän pitäisi näihin naisiin yhteyttä vieläkin. Varmasti soittelevat ja tekstailevat, mutta minulle näistä ei puhuta. Tunnen itseni välillä joksikin välivaiheeksi, parempaa odotellessa. Tiedän ettei kenenkään tarvitsisi tällaiseen alistua, mutta ei se niin yksinkertaista ole koska todellakin rakastan häntä.
Nyt mietin miten saisin oman pääkoppani kuntoon asian suhteen ja miten saisin miehen puhumaan ihan reilusti tilanteesta. Aiemmin ei ollut vaikeuksia puhumisessa, nyt tuntuu ettei vaikeista asioista saa tai voi puhua. Mies ei kuulemma osaa pukea sanoiksi ajatuksiaan. Mulla on niin paha olla, kun tuntuu ettei mitään enää uskalla tehdä ja niinkuin en enää osaisi miestä koskettaa ja tunteita hänelle osoittaa. Teen kaiken väärin ilmeisesti.
Mustasukkaisuus sitten on toinen paheeni. En ole omasta mielestäni sairaalloisen mustasukkainen, hyväksyn kyllä jos kaverina on vastakkaista sukupuolta oleva. Ainakin siihen pisteeseen asti, kun kavereista voi puhua ääneen. Näiden olleiden irtiottojen aikana mies haki avoimesti seuraa itselleen ja ilmeisesti piti yhteyttä ja kaipaili muitakin menneitä naistuttaviaan. En jotenkin usko etteikö hän pitäisi näihin naisiin yhteyttä vieläkin. Varmasti soittelevat ja tekstailevat, mutta minulle näistä ei puhuta. Tunnen itseni välillä joksikin välivaiheeksi, parempaa odotellessa. Tiedän ettei kenenkään tarvitsisi tällaiseen alistua, mutta ei se niin yksinkertaista ole koska todellakin rakastan häntä.
Nyt mietin miten saisin oman pääkoppani kuntoon asian suhteen ja miten saisin miehen puhumaan ihan reilusti tilanteesta. Aiemmin ei ollut vaikeuksia puhumisessa, nyt tuntuu ettei vaikeista asioista saa tai voi puhua. Mies ei kuulemma osaa pukea sanoiksi ajatuksiaan. Mulla on niin paha olla, kun tuntuu ettei mitään enää uskalla tehdä ja niinkuin en enää osaisi miestä koskettaa ja tunteita hänelle osoittaa. Teen kaiken väärin ilmeisesti.
