Mustis vaimon tanssiharrastuksesta

  • Viestiketjun aloittaja Aviomies
  • Ensimmäinen viesti
ei kaikkia aina paneta
Alkuperäinen kirjoittaja että näin;11590171:
Kun taas tanssissa ollaan jatkuvassa fyysisessä kontaktissa toiseen. Luonnonlaki jo määrittelee ettei avio/avoliitoossa olevan miehen tai naisen yksipuoleisesta tanssiharrastuksesta seuraa muuta kuin hajonneita liittoja.
Eivät kaikki tanssit ole paritansseja. Tanssia voi harrastaa ihan yksinäänkin. Vertaa esim. pari vuotta sitten niin kovassa huudossa ollut zumba: eihän siinäkään keneenkään kosketa vaikka huone olisi täynnä ihmisiä.

Ja jos et kestä vähäistäkään fyysistä kontaktia toiseen ihmiseen ilman että pitää heti päästä panemaan, niin ethän silloin voi edes matkustaa bussissa. Voithan sielläkin joutua ihan istumaan jonkun viereen, hui kauheaa!
 
sivustahuutajatar

No tuo bussiesimerkki on aika räikeä. On siinä nyt eroa, tanssitko naisihmisenä jonkun komean ja ihkun hyvältä tuoksuvan gentlemannin kanssa, vai jonkun äklön näköisen tanssitaidottoman haisevan reppanan. En väitä että automaattisesti ensinnämainitun kanssa tulisi mieleen kaikenlaista juttua : ) mutta on se mahku inasen suurempi kuin jäljennä mainitun miehen kanssa. Etenkin jos on vähän viiniä otettu alle päin ja oma puoliso kaukana.

Tänä on yhden naisen mielipide.
 
Viimeksi muokattu:
Sano muuta
Onpas täällä mustasukkaista porukkaa!
Niistä on kait mukavaa, kun pääsevät tuulettelemaan tuota alhaista tunnettaan ja keräämään samanlaisilta kannustusta. Jos laittaisivat saman energian kasvattaakseen itsetuntoaan, kaikilla, myös heillä, olisi paljon helpompi elellä. Mustasukkaisen puolisona on elämä helvettiä eikä aina mustelmiltakaan säästy. Sanon minä, joka sen on kokenut ja siitä kauas lähtenyt.
 
Viimeksi muokattu:
Suuttunut
Alkuperäinen kirjoittaja epäilevä tuomas;11586686:
Totta kai on hyvä että vaimo saa liikuntaa ja positiivisuutta mutta miksi se pitää hakea jonkun Manoliton kautta? Siellä sitä persetta vatkataan ja hihitellään.. en kyllä omaa vaimoa päästäisi tuollaiseen pyöritykseen. Osaa ne lirkutella ihan eri lailla kuin suomijuntti, sitä en epäile!

Vaihda asennetta ja äkkiä. Kuka fiksu nainen sietää miestä, joka ei "päästä" naista jonnekin.
Ei ihme, jos Manolito viehättää tuollaisen juntin vaimona. Sorry vaan.
 
Ihmettelevä
Alkuperäinen kirjoittaja pertti perusinsinööri;11586780:
Mun mielestä aloittajan kysymys oli asiallinen, miksi moinen epäasiallinen reagointi? En minäkään tykkäisi jos puolisoni kävisi ketkuttamassa peppuaan ties minkä tumman ja tulisen etelän miehen silmien alla. Ja tuskin tykkäisi vaimokkeenikaan mikäli alkaisin käydä thaihieronnoissa kun niska on niin jäykkä. (Niska tai joku muu.)

Turha ottaa mitään riskejä, äkkiä sitä ihastuu johonkin ulkopuoliseen ja toinen vielä lisää löylyä kiukaalle. Harrastakaa jotain kilttiä mieluummin. Ryhmäliikuntatunteja on muitakin kuin jonkun italiaanon vetämä tanssitunti.
Kyllä on suomipojilla huono itsetunto. Järkyttävää ja säälittävää. Jos joku haluaa pettää, niin hän pettää vaikka roskiksen takana. Ei ihme, että avioeroja riittää tuolla asenteella.
 
meinaat sä
että vain nuoret, hoikat ja nätit saisivat käydä tanssitunneilla?
Sinä nätisti sanoit, jos on siiiderivalas, niin sellaisilla ei olisi mitään asiaa tanssitunnille läskistä persettä pyörittämään. Tai ainakaan sellaiselle tanssitunnille jossa opettajana on ulkomaalaissyntyinen mies tai nainen.

Monet lihavat ihmiset eivät juo edes siideriä/alkoholia. Miten he voivat olla siiderivalaita?

Voi hyvää päivää!
Tiedoksi "wanha jäärä", tanssitunnilla käydään tanssimassa. Se on ihan se ja sama opettajalle onko tanssiva ihminen vaikka 300 kiloinen. Pääasia on että tää ihminen haluaa oppia tanssimaan.
Tanssitunnille ei mennä pokaamaan vetäjää eikä siellä olla pyörittämässä persettä opelle siinä toivossa, että ope tekisi ehdotuksia. Ohjaajan työ on opettaa ihmiset tanssimaan oppilaan painosta riippumatta.

Kommenttisi espanjan kielen käytöstä pelkkänä drinksujen tilauskielenä on niin ala-arvonen kuin olla ja voi. Sun ei järkiparka riitä mihinkään muuhun kuin turistimatkatasolle.
"wanha jäärä", sä olet älyltäsi, et enää edes madon tasolla vaan six feet under, tämä ei ole kehu.
 
hölläkää pipoa
Alkuperäinen kirjoittaja meinaat sä;11590323:

Höllätkää pipoa, nyt on perjantai ja jutut näemmä karanneet ihan uskomattomiin sfääreihin tässä ketjussa. Vähän huvittaakin nämä jutut.

Ajattelen että aikuisia ihmisiä mekin ollaan jotka täällä lukee ja kirjoittaa, ei uskoisi :D
 
wanha jäärä
Alkuperäinen kirjoittaja meinaat sä;11590323:
että vain nuoret, hoikat ja nätit saisivat käydä tanssitunneilla?
Sinä nätisti sanoit, jos on siiiderivalas, niin sellaisilla ei olisi mitään asiaa tanssitunnille läskistä persettä pyörittämään. Tai ainakaan sellaiselle tanssitunnille jossa opettajana on ulkomaalaissyntyinen mies tai nainen.

Monet lihavat ihmiset eivät juo edes siideriä/alkoholia. Miten he voivat olla siiderivalaita?

Voi hyvää päivää!
Tiedoksi "wanha jäärä", tanssitunnilla käydään tanssimassa. Se on ihan se ja sama opettajalle onko tanssiva ihminen vaikka 300 kiloinen. Pääasia on että tää ihminen haluaa oppia tanssimaan.
Tanssitunnille ei mennä pokaamaan vetäjää eikä siellä olla pyörittämässä persettä opelle siinä toivossa, että ope tekisi ehdotuksia. Ohjaajan työ on opettaa ihmiset tanssimaan oppilaan painosta riippumatta.

Kommenttisi espanjan kielen käytöstä pelkkänä drinksujen tilauskielenä on niin ala-arvonen kuin olla ja voi. Sun ei järkiparka riitä mihinkään muuhun kuin turistimatkatasolle.
"wanha jäärä", sä olet älyltäsi, et enää edes madon tasolla vaan six feet under, tämä ei ole kehu.

No sori mutta tämän olen nähnyt itse Espanjassa. Totta kai on kaikenlaista kulttuurijuttua sun muuta missä kieltä voi tarvita mutta perus suomi nainen ei sitä tarvitse muuta kuin turistimatkalla siellä rantakohteessa.

Kai tässä mielipiteensä saa sanoa. Mulla ei olsii pokkaa mennä persettä ketkuttaan minkään Manoliton silmien alle ja eihän se multa ole pois jos jollain on mutta sanoin vain mielipiteeni. Joku toinen taas paheksuu mun valintojani ihan livenä jopa, täällä sentäs ollaan anonyymeinä.
 
tanssijavaimo
Alkuperäinen kirjoittaja että näin;11590171:
Kuntosalilla harvoin ihmisillä on fyysistä kontaktia toisiin ihmisiin, vaan jokainen omalla laitteellaa. Kun taas tanssissa ollaan jatkuvassa fyysisessä kontaktissa toiseen. Luonnonlaki jo määrittelee ettei avio/avoliitoossa olevan miehen tai naisen yksipuoleisesta tanssiharrastuksesta seuraa muuta kuin hajonneita liittoja.

Taas on kommentoimassa joku urpo, joka ei asiasta tiedä yhtään mitään. Ryhmätanssitunnit eivät ole paritanssia, vaan jokainen tanssii yksin ihan samalla tavalla kuin vaikkapa jumppatunnilla.
 
tanssijavaimo
Alkuperäinen kirjoittaja wanha jäärä;11590211:
Jos ap olisi ollut nainen ja hän olisi kysellyt kuinka mies käy vaikkapa jossain naisten suosimassa harrastuksessa kertaalleen viikossa (tai jopa useammin) ja tämä tulisi hymy korvissa himaan sen jälkeen ja vaimoparka täällä kaipailisi myötätuntoa tai muiden neuvoja niin TAKUULLA palstan (ilmeisesti naispuoliset) kirjoittelijat laittaisivat että no on syytäkin olla mustis ja että miten voit antaa miehesi käydä siellä hame väen kanssa etc.

Aloittajan vaimo ei käykään missään miesten suosimassa harrastuksessa, vaan siellä on varmaan kaikki tai ainakin suurin osa naisia. Esimerkkisi ontuu siis pahasti.

Toisekseen aloittaja voi mennä mukaan sinne tanssitunnille, miehet ovat tervetulleita tunneille myös. Tekisi varmasti hyvää parisuhteellekin. Valittamisesta ei koidu mitään hyvää liitolle, jos ei itse ole valmis tekemään mitään hyvää sen eteen.
 
Harmi
Alkuperäinen kirjoittaja wanha jäärä;11590330:
Mulla ei olsii pokkaa mennä persettä ketkuttaan minkään Manoliton silmien alle
Tämä kertoo sinusta jotain aika outoa. Kehtaatko käydä missään ohjatussa liikunnassa tai ylipäätään missään harrastuksissa? Mikä niissä on sellaista, joka vaatii kehtaamista?
 
tanssijavaimo
No tuo bussiesimerkki on aika räikeä. On siinä nyt eroa, tanssitko naisihmisenä jonkun komean ja ihkun hyvältä tuoksuvan gentlemannin kanssa, vai jonkun äklön näköisen tanssitaidottoman haisevan reppanan. En väitä että automaattisesti ensinnämainitun kanssa tulisi mieleen kaikenlaista juttua : ) mutta on se mahku inasen suurempi kuin jäljennä mainitun miehen kanssa. Etenkin jos on vähän viiniä otettu alle päin ja oma puoliso kaukana.

Tänä on yhden naisen mielipide.

Sinun esimerkkisikin on räikeä, eikä liity mitenkään tähän aiheeseen. Tiedoksi sinullekin, että ryhmätanssitunneilla ei tanssita muiden kanssa, eikä käytetä alkoholia.
 
Viimeksi muokattu:
tanssijavaimo
Alkuperäinen kirjoittaja wanha jäärä;11590330:
Kai tässä mielipiteensä saa sanoa. Mulla ei olsii pokkaa mennä persettä ketkuttaan minkään Manoliton silmien alle ja eihän se multa ole pois jos jollain on mutta sanoin vain mielipiteeni.
Olet ilmeisesti lukkiutunut neljän seinän sisälle ja käytät ulkona liikkuessasi burkhaa. Vai miten ihmeessä kehtaat mennä esittelemään persettäsi ulkomaailmaan muille ihmisille.
 
finskinainen
Alkuperäinen kirjoittaja Ihmettelevä;11590300:
Kyllä on suomipojilla huono itsetunto. Järkyttävää ja säälittävää. Jos joku haluaa pettää, niin hän pettää vaikka roskiksen takana. Ei ihme, että avioeroja riittää tuolla asenteella.

On se huono suomipojilla, kun ollaan mustiksia vaimon tanssin opeista ja ostetaan yli kalliita velkaisia autoja kun sillä yritetään epätoivoisesti omaa huonoa egoaan pönkittää ettei vain naapurilla tai duunikaverilla olisi kalliimpi auto. Velkaa saa pankista kuka vaan. No ei ihan kaikki mutta lähestulkoon jokainen asiansa jotenkin hoitanut aikuinen, joten en ymmärrä velkaisilla autoilla makeilua.

Mutta ollaan me suomalaiset naisetkin huonoitsetuntoisia! Kun menemme sitä persettä veivaamaan sinne tanssitunneille ja lomilla etsitään rannoilta sikäläisiä miehiä. Ja vanhemmat naiset jopa maksavat siitä jollekin köyhälle parikymppiselle ghanalaispojalle, että saa ressukka viihdyttää jotain viiskymppistä suomirouvaa sen viikon. Toki myös suomalaiset keski-ikäiset gubbet käyvät Thaikkulassa omilla reissuillaan missä raha puhuu ja nuoret, jopa alaikäiset ovat uhreja. Sata euroa pelastaa koko sen lapsen perheen elatuksen pitkäksi aikaa. Kyllä ihmisarvo on kaukana siitä toiminnasta ja rakkaus.
 
Rivo riitta

Aloittajan vaimo ei ole etsimässä miestä itselleen, vaan on löytänyt itselleen kivan harrastuksen ja kuntoilumuodon. Miksi sitä on niin vaikea käsittää?

Siinä olen kyllä samaa mieltä, että monella miehellä on käsittämättömän huono itsetunto, kun pitää yrittää hallita toista rajoittamalla tämän menoja.
 
Kuinkahan on asian laita tuolla Keski- ja Etelä-Euroopassa, missä ollaan vilkkaampia, puheliaampia ja iloluontoisempia jo luonnostaan, kuin me jäyhät suomalaiset? Onko siellä enempi tai vähempi mustasukkaisuutta? Entä ihan pettämistä, kun kokoaika joku flirttailee jossain suunnassa.

Entä joku perusfinski joka on muuttanut sinne - miten menee, karahtaako parisuhde heti kiville kun on ties minkälaista vilkkusilmää joka taholla? Eli kuinka tällainen karun pohjolan kasvatti sopeutuu elävämpään elämänmuotoon?

Ulkoellit, jotka olette pidempään asuneet ulkomailla, valaiskaa meitä perusfinskejä :D

Entä mitä on meno esim. Ruotsissa, joka on vähän eurooppalaisempi maa kuin Suomi?
 
Viimeksi muokattu:
Heräsi uteliaisuus

Hei nimimerkki "finskinainen",
olisi mielenkiintoista tietää mitä tarkoitat tuolla "Ruotsi on vähän eurooppalaisempi maa kuin Suomi"? Mitä tuo mainitsemasi eurooppalaisuus on?
 
Viimeksi muokattu:
Memmu
Alkuperäinen kirjoittaja höhhöh;11591896:
Ai jaa, en tiennytkään, että komea Manolito ois kiinnostunu hyperperseisestä valaasta.
Latinalaisamerikkalaiset ja afrikkalaiset miehet tykkäävät "runsaammista" naisista kuin hullu puurosta. Erityisesti perseen pitää olla iso. Iso perse on vararavinnon välivarasto sekä terveyden ja vaurauden symboli.

Asia on koettu useilla matkoilla kun meitä on hoikka nainen ja iso nainen rinnakkain niin hoikka ei kerää miesten huomiota.
 
En osaa olla mustis
Olen hankkinut itsellenikin tanssitaidon ja siitä olen ollut kovin onnellinen. Olenkin sinkkumies. Jotenkin voisin kuvitella, että parisuhteessa miehen tanssiharrastus ei olisikaan niin hyväksyttyä, tai jos olisi, niin sitten tulisi vaatimukset esiin. Miehelle tanssin omaksuminen kestää vuosia ja on paljon vaikeampaa omaksua motoriseen muistiin pitkiä liikesarjoja, mutta kyllä se onnistuu vähitellen ja eipä ne taidot sitten sieltä muistista minnekään katoa.
 
tiukkis
Latinalaisamerikkalaiset ja afrikkalaiset miehet tykkäävät "runsaammista" naisista kuin hullu puurosta. Erityisesti perseen pitää olla iso. Iso perse on vararavinnon välivarasto sekä terveyden ja vaurauden symboli.

Asia on koettu useilla matkoilla kun meitä on hoikka nainen ja iso nainen rinnakkain niin hoikka ei kerää miesten huomiota.
Heh, sen verran on tullut kokemusta naisista, että runsaampi nainen myös tuntuu jollekin... jos noin kauniisti sen kuvailisin.
 
Viimeksi muokattu:
sivistynyt arvaus
Alkuperäinen kirjoittaja Heräsi uteliaisuus;11591903:
Hei nimimerkki "finskinainen",
olisi mielenkiintoista tietää mitä tarkoitat tuolla "Ruotsi on vähän eurooppalaisempi maa kuin Suomi"? Mitä tuo mainitsemasi eurooppalaisuus on?

Oisko yleinen sivistys mitään? Ei olla niin metsäläisiä kuin täällä jossa kaikki "kulttuuri" ammennetaan suoraan jenkkilästä, ruokakulttuuria myöden ja sen huomaa katukuvassa.
 
Yhteistyössä