muutin erilleni väkivaltaisen miehen luota

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja pelottaa ja silti uskon ihmisen hyvyyteen
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
P

pelottaa ja silti uskon ihmisen hyvyyteen

Vieras
sovimme, että hän yrittää parantua ongelmastaan tänä aikana, ja katsomme, voimeko vielä jatkaa. Hänellä oli myös suhde ennen tätä eroamme, ja sovimme, ettei sitä jatketa ja muutenkin olemme vielä uskollisia tänä aikana.

Alku lähti hyvin käyntiin, mutta nyt mies on muuttunut sangen jäätäväksi. Olen kuullut, että hän on kertonut tuttavillemme tarinan, jossa halusin vain maistaa vapauden hedelmää ja nautiskella. Hän on saanut paljon tukijoita itselleen tämän johdosta. Kuinka hirveä ihminen hänen vaimonsa onkaan. Ehkä tämän tukijaporukan ansioista mies on saanut käännettyä tilanteen niin, että hän on hyvä ihminen ja minä se pahantekijä ja tätä kautta tuo jäätävä käytöskin on tullut. Hänelle ei ole mitenkään epätavallista kääntää asioita juuri tällä tavalla itselleen edulliseksi.

Loppujen lopuksi minua on alkanut todella pelottaa hänen käytöksensä. Hän voi halutessaan vaikka tuhota minut psyykkisesti. Hän on tosi vahvaegoinen ja minä häneen nähden ihan alakynnessä.
 
Eiköhän tuossa kirjoittamassasi ollut jo selkeä vastaus siihen voitteko vielä jatkaa. Koska mies noin käyttäytyy niin ette. Voimia sinulle toivotan! Tässä vaiheessa ei ehkä tunnu siltä, mutta elämä voittaa kun pääset eroon miehestä.
 
Ja lisätään vielä että sinähän olet jo tehnyt valtavan askeleen kun muutit erillesi miehen luota. Nyt vain pysyt päätöksessäsi etkä taivu enää takaisin poljettavaksi.
 
Ex-mieheni oli aina muiden ihmisten läsnäollessa hiljainen, ujohko ja ehdottoman hyväkäytöksinen, mutta kun olimme kahden, hän harrasti hyvinkin rankkaa henkistä väkivaltaa, välillä myös "kevyttä" fyysistä, huijasi minua raha-asioissa ja kohteli minua todella huonosti. Jotenkin lamaannuin tilanteeseen, enkä osannut edes lähteä ja kun kaikki ylistivät miestäni minulle (vanhempani mukaan lukien), aloin jo ajatella, että minun on pakko olla väärässä ja että mieheni on oikeasti todella hieno ihminen.

Lopulta muutin pois ja panin avioeropaperit vetämään. Mies ei suostunut niitä allekirjoittamaan, mutta eroahan hän ei voinut estää. Hän soitteli suvut ja ystävät läpi ja moitti minua, minulle uhkaili, että hän tappaa itsensä, ellen palaa takaisin ja kehotti minua vilkuilemaan olkapääni yli ja välttämään pimeällä yksin liikkumista.

Eron jälkeen selvisi, että mies oli ottanut suuria "pankkiluottoja", meillä oli siis yhteinen tili ja siinä sellainen tililuotto, jonka luottorajaa hän oli nettipankin kautta suurentanut pariin otteeseen ja lopulta luottoa oli muistaakseni 6 000 euroa (tai 5 000, mutta paljon kuitenkin), jonka hän jätti sitten minun maksettavakseni.

Kaikesta tästä huolimatta vanhempani ja monet ystäväni vieläkin - seitsemän vuoden jälkeen - päivittelivät, että kannattiko minun jättää hyvä mies, kun nyt olen vähissä varoissa, eikä nykyinen miehenikään mikään rikas ole jne. Osa väittää, että kuvittelin henkisen ja fyysisen väkivallan ja että ex-mieheni hoiti raha-asiat moitteettomasti jne., että turhaan häntä syytän, että tein virheen, kun erosin.

Onneksi minulla oli jo silloin ystäviä, jotka olivat "vahingossa" todistaneet hänen käytöstään (esimerkiksi olimme olleet mökkeilemässä ja ex-mieheni jälleen kerran "ripitti" minua, kun luuli, ettei kukaan kuullut, mutta joku sitten kuulikin tai joku tuli yllätysvisiitille ja miehellä oli selitettävää, miksi minut on lukittu makuuhuoneeseen...) Nämä ystävät myös ymmäsivät, etten minä ollut halunnut uusia tietokoneita, dvd-laitteita, isoja tv:tä, kotiteatterilaitteita jne.

Eli neuvoni on: väkivalta muuttuu yleensä vain pahemmaksi, älä edes mieti takaisin paluuta. Yritä pitää kiinni ystävistäsi ja kerro heille rehellisesti, miksi lähdit, älä liioittele, mutta älä myöskään suojele miestäsi.
 
Tiedätkö ap, oikeasti sinä olet paljon vahvempi kuin tämä mies. Se tätä miestä harmittaa.

Toivottavasti olet pysynyt omillasi ja unohtanut tämän miehen. Sekä ap:n että vähän samanlaista kokenut teidän molempien ex-miehet kuulostavat narsisteilta. Oletteko tutustuneet tuohon ilmiöön? Kannattaa etsiä aiheesta kirjallisuutta. Sieltä löytyy kuvauksia juuri tuollaisista ihmisistä ja miten paljon he onnistuvatkaan satuttamaan muita käytöksellään.

Voimia!
 

Similar threads

Ä
Viestiä
11
Luettu
508
Ä

Yhteistyössä