My life - perfect?

  • Viestiketjun aloittaja Sinkkumies
  • Ensimmäinen viesti
Sinkkumies
Tässä teille yksi päivä ja ilta Sinkkumiehen ihanaa ja liki täydellistä elämää. Älkää olko katkeria, vaan parantakaa omaa elämänlaatuanne!

Työpäivä oli kiireinen, mutta melko mukava. Työskentelen asiantuntijatehtävissä, joten pääsen käyttämään aivojani ja henkisiä lahjona, enkä joudu tekemään aivotonta liukuhihnatyötä, jossa kyllä olisi omat hyvät puolensa, eteenkin krapula-aamuina. Jokatapauksessa työpäivän jälkeen oli vähän väsyt olo, muttei fyysisesi joten painoin suoraan työistä kuntosalille hikoilemaan. Kuntosaleilla soi yleensä ihan paska musiikki, mutta sen korvaa hyvät kuntoilulaitteet ja kauniit naiset, jotka tulevat tiukoissa treenauskuteissa keimailemaan Sinkkumiehen iloksi. Yhden vähän yli parikymppisen blondin kanssa silmäilimme samalla, kun tein ojentajaharjoitusta ja lopuksi virnistin ja naurahdin hänen laittaessaan rintojaan paremmin kohdilleen liiveissä. Ne oli meinaan isot! Vähän ylikolmekymppinen, selvästikin yksinhuoltajaäiti seurasi aina minua laitteelta toiselle ja yriti saada jotain keskustelua aikaan kysymällä ohjeita oikeille liikeratoihin. Näytin sopivan johonkin laitteeseen, mutta sen jälkeen käskin hänen palkata personal trainerin, josta olisi hänelle hyötyä - monellakin tapaa.

Painelin suoraan salilta kotiin, koska odotin vierasta ja kävin nopeasti suihkussa peseytymässä. Parranajo ja kasvovoitteet naamalle ja satiininen kylpytakki päälle. Kello oli vasta melko vähän, joten ehdin syömään tekemääni lohipiirasta ja päätin sen kanssa nauttia lasin kuivaa valkoviiniä, jota seuralaisenikin varmaan ottaisi. Taustamusiikiksi laitoin pyörimään Glenn Gouldin Bach-variaatio levyn, joka on sopivan kevyttä, mutta kuitenkin älykkyyttä stimuloivaa ja rauhallista. Valkoviinilasillinen rentoutti sopivasti päätä ja kehoa, joten olin hyvillä mielillä kun ovikello soi.

Seuralaiseni saapui ajallaan, joka oli hienoa ja oli lupauksiensa mukainen nainen. Ikää ehkä 25-vuotta, hoikka varsi, C-kupin rinnat ja kasvoista nätti, vaikkei mikään erityisen kaunis. Pyysin hänet peremmälle edelleen satiinikylpytakissani ja otin hänen ulkotakin päältä ja ohjasin olohuoneeseen istumaan nahkasohvalle. Joimme vielä lasilliset valkoviinia ja juttelimme kaikesta tavallisesta ja nauroimme paria kertomaani hyvää vitsiä. Katsellessani punattuja huulia aloin kiihottumaan toden teolla, joten oli aika siirtyä makuuhuoneeseen, siksi hän oli tänne tullut. En nyt keskity yksityiskohtiin, mutta voin sanoa, että kivaa oli kun osaavat ihmiset kohtaavat toisensa. Ei mitään lässynlässyn näpertelyä, vaan kunnon toimintaa ja tunnin päästä olin fyysisesti ja henkisesti tyydytetty mies.

Seuralaiseni kävi pikaisesti suihkussa, puki vaatteet päällensä ja lähti pusujen saattamana ulos. Näemme ehkä uudestaankin. Kävin vielä kerran suihkussa ja puin päälleni kevyet iltavaatteet ja puhtaat sukat.

Ajattelin ensin katsoa loppuillan tv:tä, mutta sieltä tuli vain roskaa, joten päädyin hakemaan uutiset ja sen jälkeen suljin tv:n. Mietin että luenko vielä arkkitehtuuria käsittelevää kuvakirjaa, vai syvennynkö tieteellisfilosofiseen maailmankaikkeuden syntyä sivuavaan teokseen ja päädyin ensimmäiseen. Hienoa miten suuria tunne-elämyksiä voi saada täydellisestä suunnittelusta, jossa symmetrisyys ja kultaisetleikkaukset kohtaavat. Jotenkin on helposti nähtävissä miten taiteellista henkilöä stimuloivat rakennukset ovat usein myös niitä kauneimpia ja toimivampia. Useinhan säästöt ja kaikki turhuudet karsiva, toimivuuden nimissä, suunnittelutyyli päätyy epäkäytännöllisiksi ja rumuudeksi, joissa asuvat ihmiset ovat masentuneita. Tunnin luettuani laitoin kirjan sivuun ja avasin muistikirjani. Kirjoitin lyhyen, ehkä parin sivun mittaisen filosofisen kirjoituksen siitä miten betonikuutiot räjäyttämällä ja esteettiseen sisustukseen suuntautumalla vaimme tehdä maailmasta paremman paikan.

Makkarissa avasin vielä läppäriltä netin ja selailin pornosivuja puolisentuntia kunnes oli jo valmis nukahtamaan, joka tapahtuihin hetkessä ja aamulla herätessäni olin pirteä ja valmis uuteen päivään...
 
.
Joidenkin pitää tyytyä huoraan, eihän tuollaista homopoikaa kukaan huolisi omakseen. Kasvovoide, satiininen kylpytakki,itse tekemää lohipiirasta, taustamusiikki Glenn Gouldin Bach-variaatio levy, joka on sopivan kevyttä, mutta kuitenkin älykkyyttä stimuloivaa ja rauhallista jne., siis miehisyyttä saa kyllä etsimällä etsiä sinusta.
 
Jari
Kerro ne hyvät vitsit tännekin ja myös se filosofinen kirjoitus niin saadaan arvioida ihan itse ne hyvyydet.
Huonokin vaimo on parempi ku tollanen elämä jonka täyttää satiinitakki ja huora. Phyi hitto!
 
Hahhahah
... Ja sitten sä heräsit siihen kun sun sekarotunen rakkis nuoli sun karvaisia pallejasi ja viiden sentin ""stondistasi"". Kuulit kun äiti huusi sua syömään kaurapuuroa ja lauantaimakkaralla päällystettyä toissapäiväistä ruisleipää jota äitisi osti eilen alekorista käydessään sossusta rahaa. Vedit päällesi ne kirpparilta ostetut 70-luvun samettifarkut, flanellipaidan ja isäsi vanhat tennarit. Kampasit rasvaisen ylipitkän tukkasi ja syötyäsi äitisi laittaman aamiaisen (lounaan ja päivällisen) lähdit maleksimaan metrotunneliin josko paikalta löytyisi se tuttu viina- ja pilleritrokari, sillehän ei tarvi antaa kuin yhdet persepanot satsista. Vaikka eipä sen niin väliä, pitäähän sun joka tapauksessa huoraamalla tienata elantosi ja heporahat kun isäsikin joutui sinne kiven sisään lestinheitosta. Kyllä, on sinulla todella täydellinen päivä, kaiken kruunasi se kun viimeinen asiakkaasi, se ihramahainen yrityskonsultti halusikin vain suihinoton ja taustamusiikkina autossa kuului lempiartistisi M.A.Numminen!
 
Smith & Jones
Mun päivä meni mahtavasti... 08.00 soi puhelin , Veholta soittivat että auton voi hakea.. CLS 350 voi pojat, miljoona pientä orgasmia. Lounas , hmmm huippu... Takaisin töihin. Yksi nuorista kesätytöistä yllätti, sain saunaosastolla niin tiukkaa tavaraa että oli jäädä naimatta. Ehkä se, järisyttävin orgasmi, ikinä. Iltapäivällä lupasin ajeluttaa tyttöä... Ja ai niin kotona on vaimon laittamat lihapullat illalliseksi. Kyllä elämä maistuu...
 
Rakkauden ammattilainen
Voi kamalaa, mikä ilta oli eilen. Olin sopinut netissä treffit itseään alfaurokseksi kutsuvan miehen kanssa. Odotin aika paljon, sen verran oli tullut laatusanoja tihkuvia eroottisia meilejä postiini.

Sovittuna aikana olin oven takana. Voitte kuvitella pettymykseni, kun oven aukaisi - ei suinkaan mikään treenattu komistus, vaan keski-ikää lähestyvä, parhaat päivänsä nähnyt gubbe, joka katseli rintojani, kuin lehmä uutta veräjää.

Menin kuitenkin sisälle ja mies tarjosi minulle halpaa valkkaria, oiskohan ollut ihan sitä alkon karahviviiniä, en tiedä, kun yleensä juon laadukkaampia tuotteita.
Siinä istuessamme mies kertoi joitain typeriä puujalkavitsejä ja samalla edelleenkin kuolasi tissieni perään. Näin pienen (oikeasti, hiukan nauratti.. oli kuin joku olisi peukkua heilutellut kankaan alla) kohouman puskevan satiinitakin alla, takki taisi olla Anttilan naisten mallistoa, oli joka tapauksessa mauton.

En viitsinyt enää pitkittää iltaa, vaan ehdotin makkariin menoa ja pyysin maksun etukäteen, tyyppi kaiveli kitsaasti lompakon esiin ja yritti vielä tinkiä siinä, mokomakin köyhä pelle!

Makuuhuoneesta ei ole yksityiskohtia kerrottavana, koko toimitus oli niin nopea, onneksi.

Lähdin kotiin ja tyyppi yritti siinä vielä lähmiä ja sopertaa jotain uusinnasta ensi viikolla, mutta ei kiitos minulle! Joku raja menee maksullisessakin seksissä. Onneksi voin itse valita asiakkaani. Varokaa muutkin naiset itseään sinkkumieheksi netissä kutsuvaa jätkää!
 
eepu
Vastasin tuossa että tunnenhan minä ""Opstocin"" poikia.
Niin tunnenkin enkä halunnut suinkaan piruilla.
Kyllä tuo tarina periaatteessa voisi olla ihan tottakin, joka sana...
Eikä firmojen komistusten tarvitse seksistä maksaa(edes kotiin kuljetettuna).
Aina löytyy söpöjä ""kesätyttöjä"", talvenkin viimoissa..


 
Sinkkumies
No, kerrotaan toinen niistä viitseistä, joka on itseasiassa osittain tilannekomiikkaa: Poistuin olohuoneesta huusin keittiöstä, että näetkö mun kelloa siinä sohvalla, jossa istut. Tyttö tietenkin alkoi katselmaan allensa, että istuuko sen päällä. Tulin keittiöstä ja jatkoin, että ""...siinä on tälläinen nahkaranneke"". Olin kietonut munani vasemman ranteen yli, tehden siitä ""kellohihnan"". Tuo jostain syystä aina naurattaa, kun sen tekee...

""Huonokin vaimo on parempi ku tollanen elämä jonka täyttää satiinitakki ja huora.""

Makuasioitahan nämät on, joten jos sinun valintasi on siwa ja Talbot, niin anna minun käydä stockalla ja ajella mersulla.
 
niipe
Joo, tuli mieleen tosi elävästi. Kyseinen romaanikin (joka huom on todellakin fiktiota) tuntui kuitenkin realistisemmalta, ainakin niiltä osin, että kirjoittaja lienee seuraillut oikeaa ""alfaurosten"" elämääkin. En tietenkään oikeasti tiedä miten Wall Streetin yläluokka elää, mutta jotenkin nää stoorit aina muuttuu koomisiksi kun ne siirretään suomen ympyröihin. Vrt. se hirveä 80-luvun leffa Outsiders vai Insiders vai mikä se oli, jossa näytettiin suomalaisia rikkaita hurjissa kokaiini ja seksibileissä. Aika teennäistä.
 
Huhhuh
Olipas tooosi hyvä vitsi. Aika mauton, mielestäni. Ja mies satiinitakissa... YÄK!!!! Ällöttäviä juttuja. Jotenkin noita juttujasi lukiessa on helppo ymmärtää, miksi olet sinkkumies.. Vaikea uskoa, että kukaan itseään arvostava ja älykäs nainen huolisi elämäänsä tuollaista ihmistä.

Kaipa elämääsi joku saattaa kadehtiakin, olettaen että uskoo kertomiesi juttujen olevan tosia. Ehkä se kadehtija sitten on joku peräkammarin poika takahikiältä joka ei naista ole vuosiin nähnytkään...
 
Sinkkumies
En tiedä koskiko tuo yläluokka minua, mutta en katso kuuluvani mihinkään yläluokkan, älykkyydeltä kyllä, mutta muuten en. Olen aika tavallinen duunari, joka tehnyt elämästään upeata toimien kuten parhaaksi katsoo. Jokaisella ihmisellä on tähän mahdollisuus ja kannattaa miettiä onko se parisuhde, tila-auto ja kultainennoutaja se paras vaihtoehto juuri sinulle. Minulle se ei ole.
 
Sinkkumies
Niin, se johtuu varmaan siitä, että sinun tuntemat komistukset eivät paljon sivistyksestä ymmärrä. Tämän varmaan näkee heidän elämäntavoistaan muutenkin. Ei minun sivistysharrastukseni ole sinun kannaltasi mitään merkitystä, etsit kuitenkin vähän erityyppisiä miehiä, mikä on sinun kannaltasi ihan hyvä juttu.
 
Huhhuh
Tuskin se elämäsi niin täydellistä on ja naisena voin sanoa että jos ovella vastaan tulisi mies satiiniaamutakissa niin kääntyisin kannoillani. Voiko homompaa olla?!? Jo se että mies tietää mitä materiaalia satiini on haiskahtaa homolta. Erittäin luotaantyöntävää pukeutua noin. Onneksi oma mieheni on hetero.

Lisäksi juttusi oli niin köyhästi kirjoitettu että on vaikea kuvitella muidenkaan juttujesi kovin hauskoja olevan. Onneksi kotonani on mies jolla on oikeasti hauskat vitsit ja joka on sen verran seksikäs ja haluttava pakkaus ettei hänen tarvitse itseään tehostaa näillä palstoilla tai tarjoilla viinia saadakseen seksiä.
 
arvaus
Arvaan, että ap. on Sinkun elämää palstan MTD. Hän kirjoittaa pitkiä tarinoita sujuvalla kynällään.

Eilisestä illasta en muista paljoakaan. Kävin kaupassa siis siellä Alepassa kuten ennenkin. Kassalla pyöri jaloissa amerikkalainen mies pienten tyttöjen kanssa. Katselin hymyillen kahta eläkeläisnaista, jotka lastasivat tavaraa kassahihnalle. Toinen nainen kävi lisäämässä tavaraa. Sitten kuulin takaa äänen, joka sanoi ""tämä vielä"". Tytär teki loisto-ajoituksen. Hän oli tullut ostamaan itselleen jotain hyvää ja sai minusta laskun maksajan.

Lueskelin lehtiä, ynnäsin kuitteja tiliotteisiin, katsoin telkkarista uutisen saksalaislapsista, Bettina S:n ja sitten menin suihkuun. Pukeuduin Anttilan halpaan satiiniyöpaitaan ja aloin laskea lampaita.

Tänään on pedon luvun päivä. 06.06.06. Myöhästyin aamulla ratiskasta roskapussireissun takia. Sitten K-juna oli myöhässä. Ulkona oli kylmä ja tuuli.

Töissä on ollut vipinää. Juon nyt murukahvia. Ehkä menen illalla käymään kaupungilla, jos ehdin.

Miehiä on joka puolella. Komeita ja vähemmän komeita.
Haaveilen ulkomaan matkasta. Kunpa tulisi joku tiskille, ja luovuttaisi minulle päävoiton Italian ja Barcelonan matkalle.

En jaksa osallistua netti ym. kilpailuihin. Olen niin ahkera kirjoittaja Elleissä, että kyllä minä jo yhden reissun ansaisisin Roomaan. Sekin paikka on vielä näkemättä.

Musiikissa olen kaikkiruokainen. Terveisiä vain kaikille Pasilan aseman katusoittajille. Jos olisin rikas, laittaisin jokaisen hattuun ison tukun seteleitä.
 
Sinkkumies
En yleensä kommentoi tälläisiä loukkaavia ja selvästi katkeran ihmisen kirjoittamia, mutta teen nyt poikkeuksen:

""naisena voin sanoa että jos ovella vastaan tulisi mies satiiniaamutakissa niin kääntyisin kannoillani. Voiko homompaa olla?""

Kyseessä oli satiinikylpytakki, eikä aamutakki. Ihanan tuntuinen kuivalla ja puhtaalla iholla, lisäksi koska tiesin olevani taas pian alasti en nähnyt syytä pukeutua. Treenien jälkeen kun lihakset tuntuvat entistä paremmin ja kun on rentoutuneena, niin satiininen kylpytakki kivasti kiihottaa ihoa ja saa mukavia tuntemuksia. Jos sinun miehesi on tuota verkkarilinjaa, niin olen pahoillani puolestasi. Toivottavasti olet opettanut sen käymään suihkussa?

""Onneksi kotonani on mies jolla on oikeasti hauskat vitsit ja joka on sen verran seksikäs ja haluttava pakkaus ettei hänen tarvitse itseään tehostaa näillä palstoilla tai tarjoilla viinia saadakseen seksiä.""

Juu, ja varmaan on huippuälykäs ja hyvä keskustelemaan asioista. Stimuloivaa puhetta ja ajatusten vaihtoa tapahtuu teidän seinien sisällä...
 
Satu
Sinä olet ihan oikeastikin huumorimies :)
Tuo aloituspostin kommentti ""selvästikin yksinhuoltajaäiti"" oli kyllä ihan ehdottomasti viikon paras veto :))))

Ihanko ulkonäöstä päättelit hänet yksinhuoltajaäidiksi vai onko niissä joku ominaishaju :)))

Sinä totisesti olet koominen tapaus :)
 
huhhuh
On aivan sama onko kyseessä aamu- vai kylpytakki. Kun mies pukeutuu satiiniin niin se on minulle täysi turn off ja täydellinen homouden merkki. Sanoinko muuten että mieheni pukeutuu verkkareihin? Eikö muita vaihtoehtoja ole? Ja jos verkkareiden ja satiinin välillä pitää valita niin otan milloin tahansa mieluummin verkkareihin kuin satiiniin pukeutuvan miehen.

Mistä muuten mielestäsi olen katkera? Katkerahan siinä väkisin pitää olla jos väkisin väännetyt ja teenneiset itsekorostuksesi eivät minuun tehoa.
 
Just
No johan olikin hyvä vitsi. Ilmeisesti sinulla ei ole mitään itsekritiikkiä. Onnellinen voi olla siitäkin että sinkkupäiväni ovat ohi eikä ole enää vaaraa joutua kuuntelemaan sinun vitsejäsi.

Oletko muuten koskaan tullut ajatelleeksi etteivät hyvä elämä ja kauppavalinnat tai automerkki liity mitenkään toisiinsa.
 
Sinkkumies
""On aivan sama onko kyseessä aamu- vai kylpytakki. Kun mies pukeutuu satiiniin niin se on minulle täysi turn off ja täydellinen homouden merkki.""

No, sinähän ilmeisesti homot tunnet?

""Sanoinko muuten että mieheni pukeutuu verkkareihin?""

Et, kunhan arvasin ja epäilen että näin on.

""Mistä muuten mielestäsi olen katkera?""

Olet katkera itsenäiselleni ja nautintopohjaiselle elämäntyylilleni, koska oma elämäsi on yhtä umpihangessa pyristelyä. Kun vastaan tulee tyytyväinen, menestynyt ja ehkä myöskin hieman itsekäs mies, niin hän edustaa kaikkea sitä mitä toivoisit miehessäsi olevan ja millaista elämää myös itse haluaisit viettää. Koska asiat eivät näin ole ja oma elämäsi on tylsyyttä ja kärsimystä sinuun sattuu ja projisoit vihasi minun päälleni homo-syytöksin. Eihän tuollainen mies voi olla muutakuin homo, koska yksikään sinun ""heteromiehistäsi"" ei ole lukenut taidekirjoja, kuunnellut klassistamusiikkia tai osannut laittaa itse ruokaa. Tälläisiä nuoria ja hyvännäköisiä heteromiehiä ei voi olla olemassa -ajattelet ja syytä heitä homoiksi. Suosittelen asennekorjausta, siitä voi olla sinulle vielä hyötyä.
 

Yhteistyössä