Mun tarttis mennä määräaikaishuoltoon ja kampaajalle, ja hammaslääkäriin - mutten saa aikaiseksi kun ne on sellaisia välttämättömiä pahoja ( no kampaaja ei niinkään, mutta muut ).
Mun piti kerran kesällä mennä tankkaamaan anopille auto kun se ei itse uskalla, oli juhannus ihan lähellä ja ihan hirveästi liikennettä. Meillä on automaattivaihteet, enkä ollut ajanut "kepillisellä" pitkään aikaan joten se meno oli vähän haparoivaa, sitäpaitsi appivanhempien vanha nissani on ihan hirveä loota. No, tulin sitten ison tien risteykseen ja sitä menoliikennettä oli ihan jatkuvalla syötöllä, tuli ja tuli autoa - mä odotin ja odotin kun en uskaltanut ihan pieneen väliin mennä sillä kepitystaidollani. Lopulta mun takana odotellut äijä hermostu ja kiersi oikealta mun ohi koslansa kanssa (olin kääntymässä vasemmalle). No se pääsi sitten mun edelle samaan väliin johon kerkesin sitten itsekin. Mua otti niin päähän että roikuin sen "persuksissa" purtilollani kiukkusena koko matkan. *potkaiskoon muuli häntä*