H
huuh!
Vieras
Samaan aikaan raiskaajat ja pahoinpitelijät saavat sakkoja ja riehuvat vapaana.
"Vakuutushuijari myi 23 000 pimeää kroonikkovaippaa kirpparilla
Turun Sanomat 5.9.2011 13:31:08
Tuhansittain yli todellisen tarpeen vaippoja itselleen rohmunnut 44-vuotias turkulaisnainen on tuomittu Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa petoksesta 80 päiväksi vankeuteen. Rangaistus on ensikertalaiselle ehdollinen. Nainen joutuu korvaamaan lähes 18 000 aikuisten vaipasta vakuutusyhtiölle noin 4 500 euroa ja noin 5 500 vaipasta Turun kaupungin sosiaali-ja terveystoimelle lähes 1 800 euroa sekä 200 euroa oikeudenkäyntikuluja.
Käräjäoikeus laski naisen saaneen vuosina 20082010 kirpputorilla myymistään vaipoista viiden sentin myyntivoiton vaipalta, kun hän myi niitä 30 sentillä kappaleelta ja vakuutusyhtiö oli korvannut 25 sentin mukaan. Nainen myi myös sosiaalivirastolta saamiaan geelejä ja perusvoiteita.
Nainen vaati oikeudessa syytteen hylkäämistä ja katsoi, että oli 2006 kärsimänsä liikennevamman perusteella oikeutettu saamaan ilmaiset hoitotarvikkeet eikä erehdyttänyt sosiaalitointa. Vakuutusyhtiö korvasi niitä hänelle liikennevakuutuksen perusteella. Se että hän ei jostain syystä käyttänyt kaikkia myönnettyjä vaippoja, ei naisen mielestä ollut lainvastainen teko eikä käyttämättömistä vaipoista annettu ohjeita.
Turun kaupungin terveystoimi oli arvioinut naisen vaippatarpeeksi 67 vaippaa vuorokaudessa, mutta ylilääkäri oli syyskuussa 2006 myöntänyt vain neljä ilmaisvaippaa vuorokaudeksi.
Syyttäjän mukaan nainen sai kolmen vuoden ajan 25 vaippaa vuorokaudeksi. Todistajana kuullun lääkärin mukaan kukaan ei käytä sellaista määrää. Vakuutusyhtiö tiedusteli ensimmäisen vuoden jälkeen naiselta syytä suureen kulutukseen ja nainen oli vastannut, että hankaluuksien takia vaippoja kului erittäin paljon. Todistajan mukaan naisen kotona oli iso määrä suurikokoisia vaippalaatikoita.
Turun kaupungin terveyskeskuksen edustajan mukaan naisen olisi pitänyt ilmoittaa, että hän saa korvausta vaipoista myös vakuutusyhtiöltä, mutta nainen ei tehnyt ilmoitusta ja kaupunki maksoi tarpeettomasti vaippakustannuksia. Esitutkinnassa nainen myös antoi poliisille vääriä tietoja pyrkien vähättelemään myyntitoimintaansa.
TS"
Vakuutushuijari myi 23 000 pimeää kroonikkovaippaa kirpparilla - Kotimaa - Turun Sanomat