NAAPURI HAKKAA SEINÄÄ.. menee hermot!!!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Ilta pilalla
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
I

Ilta pilalla

Vieras
Naapuri hakkaa seinää vittu aina.. aamulla jos kuuluu hiukankin ääntä ennen kello 8 ja näin viikonloppuisin jos puhutaan klo 22 jälkeen täällä. Menee hermot!!!!
Luin lapselle iltasatua poikkeuksellisen myöhään (klo 23 aikaan), kun olemme "lomalla". Sitten alkoi seinään hakkaaminen. Tällä kertaa raivostuin niin, että hakkasin niin kovaa takasin kun jaksoin ja huusin myös. Menin myös ulko-oven taa koputteleen. Ei avannu ovea, ei vastaa puhelimeen. Eniten harmittaa, kun meidän mukava päivä päättyi näin.. lapsi meni pahoilla mielin nukkumaan, kun multa meni hermot :(

Laittelee lappuja postiluukkuun ja koputtelee seiniin.. mutta menee karkuun ulkosalla. Ei siis voida kasvotusten keskustella asiasta. Hän on asunut täällä muutaman kuukauden ja me melkein kolme vuotta. Ikinä ei ole kukaan valittanut ennen. Meillä ei ryypätä, biletetä yms.
 
Meillä 1v esikoinen itki illalla, kun yöunilta heräsi hysteerisesti itkien. Yritin parhaani mukaan rauhoitella, mutta lapsi itki unissaan eikä meinannut rauhoittua. Kai se oli joku "kauhukohtaus". Ja kun itsekin oli tilanteessa hieman hädissään niin naapurikin alkoi vielä hakata seinään... Oli joskus ennenkin koputellut. Silloin mulla meni hermot ja hakkasin rasvapurkilla täysiä seinään. Sen jälkeen ei enää koputteluja kuulunut... Oli kans aika uus naapuri ja me oltiin jo 5v talossa asuttu. Eikä ennemmin ollut seiniin koputeltu meilläkään. Onneksi muutettiin kuitenkin itse pian sen jälkeen.
 
Ei taida olla naapurillasi aivan kaikki kunnossa...
Jätä omaan arvoonsa tuo käytös vaikka harmittaa, tai ilmoita asiasta eteenpäin. Hänhän häiriköi teitä. Iltasadun lukeminen lapselle ei ole syy koputtaa seinään :O
 
Teil on sit yhtä huonosti rakennettu talo kun meillä. Meillekin kuuluu puhe naapurista aivan liian selkeästi. Ei kaikissa näin hyvin kuulu. Milloin talonne on rakennettu?
 
Teil on sit yhtä huonosti rakennettu talo kun meillä. Meillekin kuuluu puhe naapurista aivan liian selkeästi. Ei kaikissa näin hyvin kuulu. Milloin talonne on rakennettu?

tästä tuli mieleen ne ajat kun asuin kerrostalossa ja ylimässä kerroksessa. Kuului erään asukaan käkikellon kukkumiset meille asti, vaikka tämä asukas asui 2 kerrosta alempana. samaten öisin usein heräsi siihen kun naapurin setä lorotteli vessassa. ei ollu ovin hyvät eristeet ei.
 
Meillä kuuluu naapurista todella hyvin askelet kun käveleminen on tyyliä kantapää kunnolla lattiaan. No kyllä sen kestää.

Mä en tajua kun jotkut vetää kilareita aivan typeristä asioosta kuten ap:n naapuri. Mä tässä yks päivä huomasin, että naapurin koira makooli meidän takapihalla. Asutaan siis rivarissa ja se koira oli naapurin omalla puolella remmissä kiinni, mutta pääsi meidän puolelle. Ja toki tuli siihen kun aurinko paistoi siihen paremmin. No ei se mua haitannut, että se koira siinä oli. Naapurit oli kuitenkin ilmeesesti ajatellu, että näin ei saa tapahtua ja olivat tukkineet reitin niin ettei koira pääse meidän puolelle.
 
On kyllä helvetti vieköön jotaki ja pahasti vialla ihmisessä joka yrittää naapurin lapsen itkun lopettaa seinään hakkaamalla :D Varmasti auttaa ko laastari aivoverenvuotoon...

Oispa kaikilla naapurit niinku mulla oli kerrostalossa, ei ne reagoinu vaikka exä paisko minua pitkin seiniä ja huutoa ja riehuntaa kuulu harva se ilta :popcorn:

Nyt joku kunnon uhkalappu menneen sille naapurille että jos ei takominen lopu niin..... :xmas:
 
Tuli mieleen yks entinen naapuri yhdestä talosta. Jossakin keskustelussa meillä tuli esille se, että mä herään lauantaiaamuusin kun heillä kännykkä herättää. Ei muuten mitään, mutta kun itte tullut yöllä töistä niin se herätys ei tarvittisi koskia mua. Naapuri sitte laittoo puhelimen toiseen paikkaan enkä enää heränny siihen heidän herätykseen.
 
Pinokkio :heart:
 
Kyllä minä voisin soittaa isännöitsijälle. Kertoisin että jokaisesta äänestä naapuri niskassa ja rehellisesti kertoisin tämän iltasatuepisodin. Olis sit isännöitsijällä tiedossa jos naapuri alkaa tehtailla teistä valituksia, olisit vahvoilla sitten
 
Isännöitsijän puheille vaan. Jos teistä ei ennenkään ole ollut häiriötä, niin varmasti ymmärtää, että ette ole yhtäkkiä alkaneetkaan miksikään naapureiden piinaajiksi. Kaverin taloyhtiössä yhden valittajamummelin valitukset laitettiin mappiin ö, koska oli aina valittamassa jostain. Jo kaverin muuttaessa ko. taloon, kävi isännöitsijä jo alkupäivinä sanomassa, ettei alakerran mummelin valituksista pidä välittää, kun tehtailee niin milloin kenestäkin. Että kyllä ne turhanvalittajat tulee tietoon ja saa leiman otsaansa jossain vaiheessa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja isoäiti mölykylästä;23646648:
kyllä sitä osaa olla aina kiitollinen, että asu omakotitalossa, kun näitä juttuja lukee

Voi kyllä sitä omakotitalossakin osataan. Meillä on oikein mehevä riita muhimassa naapureiden kanssa, kun ei osata olla tarpeeksi näkymättömiä ja äänettömiä.
 
Voi kyllä sitä omakotitalossakin osataan. Meillä on oikein mehevä riita muhimassa naapureiden kanssa, kun ei osata olla tarpeeksi näkymättömiä ja äänettömiä.
no meillä on kanssa riita naapurin kanssa. naapuriin matkaa noin 20 metriä. mutta kuitenkin yöllä ollaan saatu nukkua.
vaikkakin jatkuvat tappouhkauset on päällä. postia ei voi hakea muuta kuin autolla. koiraa et voi jättää tarhaan kesä helteelläkään, jos kaikki poistuu kotoo, koska se ei varmasti saa olla siellä rauhassa. turvakamerat on joujduttu laittamaan yms. mutta siltikään emme mihinkään kerrostaloon tai rivariin halua.
 
Viimeksi muokattu:
Kyllä kannattaa laittaa viestiä isännöitsijälle, kirjallisena mieluiten! Meil naapuri hakkaili lattiaa jos lapsi itki ja tuli viel ovelleki huutelemaan, oli niin tietävinään kuinka lapsi kärsii. Laitoin vuokrayhtiön sivuilta valituksen joka meni sekä yhtiölle että talon isännöitsijälle, ja lisätietojen jälkeen naapuri sai varoituksen. Siihen loppu koputukset mutta kyttäyksestähän ei pääse. Onneksi muutetaan kohta pois!
 
Alkuperäinen kirjoittaja isoäiti mölykylästä;23646672:
no meillä on kanssa riita naapurin kanssa. naapuriin matkaa noin 20 metriä. mutta kuitenkin yöllä ollaan saatu nukkua.
vaikkakin jatkuvat tappouhkauset on päällä. postia ei voi hakea muuta kuin autolla. koiraa et voi jättää tarhaan kesä helteelläkään, jos kaikki poistuu kotoo, koska se ei varmasti saa olla siellä rauhassa. turvakamerat on joujduttu laittamaan yms. mutta siltikään emme mihinkään kerrostaloon tai rivariin halua.
Tuoko on sitä maaseudun idylliä ja lapsille turvallista kasvuympäristöä mitä olet hehkuttanut?!

Kamalia naapureita, eikö niitä saada kuriin poliisin avulla tai jotain?
 
Tuoko on sitä maaseudun idylliä ja lapsille turvallista kasvuympäristöä mitä olet hehkuttanut?!

Kamalia naapureita, eikö niitä saada kuriin poliisin avulla tai jotain?
joo ei saa kuriin. ennen kuin ne tekee jotain konkreettista. eli tappaisivat jonkun tai jäisivät kiinni tuhon aiheuttamisesta. muutaman tällaisen tehneet. mutta kuhn ei ole mitään konkreettisia todistetta siitä että he ovat olleet asialle, niin mitään ei voi. poliisi on kirjannut kaikki ylös ja aseenkantoluvat on heit ja aseet viety. muuhun eivät pysty. nyt jouduttiin laittamaan nauhoittava kameravalvonta. mutta en mä täältä kaupunkiin muuttaisi vaikka mikä olisi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja isoäiti mölykylästä;23646986:
joo ei saa kuriin. ennen kuin ne tekee jotain konkreettista. eli tappaisivat jonkun tai jäisivät kiinni tuhon aiheuttamisesta. muutaman tällaisen tehneet. mutta kuhn ei ole mitään konkreettisia todistetta siitä että he ovat olleet asialle, niin mitään ei voi. poliisi on kirjannut kaikki ylös ja aseenkantoluvat on heit ja aseet viety. muuhun eivät pysty. nyt jouduttiin laittamaan nauhoittava kameravalvonta. mutta en mä täältä kaupunkiin muuttaisi vaikka mikä olisi.
Mihinkä ihminen kotoaan lähtisi, sanotaan, mutta itse tuossa tilanteessa jo lähtisin. Toisaalta taas talon myyminen voisi olla haasteellista jos ja kun ongelma on yleisesti tiedossa.

Toivottavasti pääsisitte niistä sekopäistä eroon tavalla tai toisella...onkohan eettisesti väärin toivoa että niille tapahtuisi vaikka joku onnettomuus tai jotain :snotty:
 
Similar threads

Yhteistyössä