Naapuri uhkaili lapsia!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Mira"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

"Mira"

Vieras
Alkuun vähän taustatietoja:
Olemme hiljattain muuttaneet uudehkolle omakotitaloalueelle. Eräs naapuri on alusta saakka suhtautunut melko nuivasti lapsiimme ja hän esimerkiksi vahtii tarkkaan, etteivät lapsemme ylitä pihojemme välistä rajaa.
Naapuri myös väittää, että lapset ovat varastaneet heidän piha-alueeltaan tavaroita, vaikka todellisuudessa lapset ovat vain käyneet hakemassa heidän puoleltaan pallon, joka on sinne pelin tuoksinassa lentänyt.

Tänään lapset kävivät kurkistamassa naapurin uutta vauvaa, joka nukkui vaunuissa talojen yhteisellä piha-alueella. Yhtäkkiä naapurin rouva oli juossut ulos ja huutanut lapsille, nimitellyt näitä äpäriksi ja uhannut, että jolleivät he muutoin opi tavoille, niin hän kyllä opettaa tarvittaessa vaikka remmin kanssa.

Itse en tilannetta nähnyt, mutta luotan täysin lasteni sanaan. En mielelläni olisi tekemisissä naapurin rouvan kanssa, hän kun on aika hankalan oloinen persoona, mutta tässä tapauksessa lienee aiheellista keskustella hänen kanssaan siitä, kuinka lapsille puhutaan!
 
Tais tapahtua Porvoossa? ;) Tosta toisesta alotuksesta päätellen vaan. Ja siitä, että kuka muka jättäisi vauvan johonkin yhteiselle piha-alueelle vaunuihin nukkumaan (eikä omalle pihalle), jos on itse sisällä? ;)

Mun lapsiani ei toki tartte remmillä uhkailla eikä äpäriksi nimitellä, mutta ihan kunnolla saa kyllä muuten sanallisesti kurmuuttaa, jos menevät jonkun vauvan vaunuihin tunkemaan nokkansa ilman lupaa.
 
kyllä muakin korpeisi jos jonkun kersat tunkisi päänsä vauvan vaunuun kun sen viimein oisi nukkumaan saanut.
useimmiten kun ne lapset eivät osaa hiljaa olla vaan sitten aletaan mölisemään pää vaunussa
 
[QUOTE="vieras";24889311]kyllä muakin korpeisi jos jonkun kersat tunkisi päänsä vauvan vaunuun kun sen viimein oisi nukkumaan saanut.
useimmiten kun ne lapset eivät osaa hiljaa olla vaan sitten aletaan mölisemään pää vaunussa[/QUOTE]
Joo ärsyttäisi minuakin, mutta en alkaisi lapsille raivoamaan saati sitten nimittelemään ja uhkailemaan.
 

Yhteistyössä