V
"väsynyt"
Vieras
Mä alan tulla hulluksi meidän naapurin piskien kanssa. Mikä avuksi??
Asumme tiiviisti asutulla rivitaloalueella ja tämä naapuri asuu keskimmäisessä rivissä, keskimmäisessä talossa. Hänellä on kolme pientä koiraa, jotka haukkua räksyttävät alvariinsa pihalla. Eilenkin esimerkiksi koko illan. Vielä klo 21 kuului kimeä haukunta, kunnes vihdoin ottivat ne sisään. Tämä kimeä räksytys kuuluu meille muille naapureille sisään saakka, ihan niin kovaa, että lapset eivät pysty nukahtamaan ja heräävät siihen taas aikaisin aamulla. Naapuri saattaa käydä pihalla koiria komentamassa, mutta kun sana ei tehoa, menee tyynesti itse takaisin sisään.
Alueella asuu paljon lapsiperheitä ja epäilen, että monia muitakin tämä häiritsee. En ole kehdannut mennä soittamaan naapurin ovikelloa asiasta, vaan (raukkamaisesti, myönnän) laitoin postilaatikkoon lapun, jossa ystävällisesti pyysin, ettei antaisi koirien haukkua pihalla, etenkään aamulla ennen 7 (!) ja iltaisin klo 20 jälkeen. Lappu ei todellakaan ole tehonnut.
Mikä avuksi? Tämä häiritsee päivittäistä arkea, kun en saa haukkumisesta johtuen kolmea pientä lastamme nukkumaan ennen 21 ja aamuisin heräävät haukuntaan klo 7 eivätkä osaa nukahtaa uudelleen. Kotona on rasittavaa olla, kun koko aika kuuluu kimeä räyhääminen taustaäänenä.
Onko tämä niitä "normaaleja elämän ääniä" joita pitää vaan sietää, vai onko tämä jonkun muunkin mielestä kohtuutonta?
Lisättäköön tähän vielä, että en todellakaan ole mikään koiravihaaja, päinvastoin. Meilläkin oli koira, joka ei IKINÄ saanut haukkua pihalla ja oppi sen kyllä. Yksi haukahdus, jos ei sana tehonnut, koira sisään. Siksi minun onkin vaikea ymmärtää mitä liikkuu ihmisen päässä, joka antaa koirien räksyttää tunnista toiseen tiiviisti asutulla alueella. Miten se jaksaa ITSE kuunnella sitä tauotonta kimeää räyhäämistä?!
Kenelle tästä voisi valittaa? Isännöitsijälle? Vai muuttaakko pitää? Kun ei vaan ihan oikeasti jaksa enää.