Näin thai-hieronnassa tapahtuu

  • Viestiketjun aloittaja Testannut
  • Ensimmäinen viesti
Testannut
Ajattelin hieman kuvailla thai-hierontasession etenemistä kokonaisuutena. Ehkä se selventää asioita naisille ja niille miehille, jotka eivät ole kokeilleet. Kuvaus alkaa siitä, kun olet valinnut paikan. Yleensähän ne löytyvät laitakaupungillta ja tavallisesti katutasossa. Joitakin on liikerakennusten kerroksissakin. Ovi voi olla raollaan, jos sisällä ei ole asiakasta. Joissakin paikoissa taas tapana on aina soittaa ovikelloa.

Jos kyseessä on pieni, yhden naisen paikka, kohtaat hierottajaresi saman tien. Isommissa paikoissa on "emäntä", joka yleensä varmistaa, että olet oikealla asialla kysymällä: "hieronta? puoli tunti, yksi tunti?" Kun vastaat myöntävästi, sinulta peritään varsinainen hierontamaksu puolelta tunnilta tai tunnilta. Sisään tullessasi saat samalla jättää kenkäsi telineeseen.

Kun maksu on suoritettu, sinut opastetaan hierontakoppiin. Yleensä oletetaan, että asiakas tietää hieronnan tapahtuvan alastomana, joten siis riisuudut ja ripustat vaatteet koukkuihin tai vaatepuille. Kun kerran jätin kokeillakseni bokserit jalkaan, hierojatar osoitti niitä vähän ilkamoiden, taisi sanoa jotain, että nuo pois. Osassa paikoista lantiollesi laitetaan pieni pyyhe.

Jonkin ajan kuluttua varsinainen hierojatar ilmaantuu. Samalla huoneistossa voi alkaa soida länsimaiseen korvaan hieman "valittava" musiikki. Hierojatar pyytää sinua käymään vatsallesi ja aloittaa hieronnan, jossa yleensä käytetään käsivoimien lisäksi myös hierojan omaa painoa. Joskus hierontaan sisältyy myös jalkojen käyttöä selkälihaksiin. Osa hierojista on selvästi saanut koulutusta alalle, osa ei, joten taso vaihtelee etkä voi tietää sitä etukäteen.

Hierontaa suunnataan vähitellen selästä kohti jalkoja ja tämän osan loppua kohti käsittely voi satunnaisesti "eksyä" reisien sisäpinnoille ja jopa takaa päin hipaista sukuelimiä, mutta tätä yleensä säästellään seuraavaan vaiheeseen. Pakaroita ei käsittelyssä unohdeta. Voi todeta, että hieronnan lisäksi tarkoitus on virittäää ja kiihottaa asiakasta seuraavaa vaihetta varten.

Kun maksamasi aika on suurin piirtein kulunut - joissakin paikoissa on kello asiakkaankin näkyvillä - hierojatar pyytää asiakasta kääntymään selälleen. Tässä vaiheessa aletaan sitten "sopia jatkosta". Hierojatar saattaa suorasukaisesti tarttua kaluun ja kysyä, että hierotaanko tämä tai antaa muuten ymmärtää saman asian. Jopa suorasukainen kysymys "seksi?" on ihan mahdollinen. Joka tapauksessa nyt tullaan alueelle, joka periaatteessa on vain sinun ja hierojattaren välinen, paikan järjestäjä ei tästä puolesta "tiedä" mitään. Tässä saatetaan myös ratkaista se, jääkö hierojattarelle itselleen sessiosta mitään korvausta.

Oletan, että päädytte siihen, että käsittelyä jatketaan. Sinun täytyy nyt kaivaa hierojattaren ilmoittama lisähinta. Tinkiäkin voi, jos hennoo siinä tilanteessa. (En ole kokeillut, voisiko sen maksaa jo aluksi etuhuoneessa. Epäilen, ettei voisi, koska silloinhan "emäntä" myöntäisi olevansa tietoinen jatkosta.) Hierojatar vie rahan "turvaan" ja palaa sitten mahdolliset vaihtorahat mukanaan.

Mitä tästä eteenpäin tapahtuu riippuu siitä, mitä olette sopineet, minkä suuruinen on korvaus ja miten hierojatar on koulutettu. Joillakin näyttää olevan vain kiire hoitaa asiakas "valmiiksi", joskus käsittely on hyvinkin taitavaa. Siihen voi sisältyä myös anaalihierontaa. Sitä käytetään apuna, jos asiakkaan laukeaminen kestää pitkään tai se voi olla myös lisämaksullista palvelua.
Kun olet lauennut, on hyvin tavallista, että hierojatar jälkiä pyyhkiessään kiittää sinua. Puhdistustoimet tehtyään hän häipyy nopeasti etkä välttämättä enää näe häntä.

Pukeudut ja palaat kylmälle kadulle. Etuhuoneessa saatat vielä saada kiitokset ja hyvästelyt.
 
naisena
hierojalla. Hieroja istuu pakaroiden päällä, hieroo hartiat jne. Sitten voidaan hieroa myös reidet aika läheltä sukuelimiä jne. Muuten kaikki samat liikkeet ja vartalolla painelut ja päällä istumiset mutta seksiä ei ole koskaan tarjottu.
En myöskään itse mieti, onko ne liikkeet provosoivia tai vihjailevia. Ollaan oltu miehen kanssa samaan aikaankin viereisillä hierojilla ja ihan samat päällä istumiset ja hiplailut mutta kummallekaan ei tarjottu happy endiä. Moni mies taitaa yksin ollessaan suostua. Ei toki kaikki. Toivottavasti nainen myös pesee kätensä välillä, ettei vain pyyhi pyyhkeeseen, iu ja tartunnat jne.
 
Selvää kauraa...
Niin, onko tuossa ap:n tekstissä nyt mitään uutta, kaikkihan tuon tietää. Seksiä saa hierontapaikoissa, olkoon sitten thai-paikkoja tai jotain muuta. Ei kaikissa, mutta joissain.
Seksiä saa aivan missä tahansa, kunhan on rahaa maksaa siitä, olkoon sit hierontapaikkoja tai mitä tahansa paikkoja. Ei siis mitään uutta.
 
Testannut
Kaikki tietää, mutta selvän kauran piti silti tuoda junttiutensa esille...

Alkuperäinen kirjoittaja Selvää kauraa...;11065446:
Niin, onko tuossa ap:n tekstissä nyt mitään uutta, kaikkihan tuon tietää. Seksiä saa hierontapaikoissa, olkoon sitten thai-paikkoja tai jotain muuta. Ei kaikissa, mutta joissain.
Seksiä saa aivan missä tahansa, kunhan on rahaa maksaa siitä, olkoon sit hierontapaikkoja tai mitä tahansa paikkoja. Ei siis mitään uutta.
 
Yöperhonen
Ajattelin hieman kuvailla thai-hierontasession etenemistä kokonaisuutena. Ehkä se selventää asioita naisille ja niille miehille, jotka eivät ole kokeilleet. Kuvaus alkaa siitä, kun olet valinnut paikan. Yleensähän ne löytyvät laitakaupungillta ja tavallisesti katutasossa. Joitakin on liikerakennusten kerroksissakin. Ovi voi olla raollaan, jos sisällä ei ole asiakasta. Joissakin paikoissa taas tapana on aina soittaa ovikelloa.

Jos kyseessä on pieni, yhden naisen paikka, kohtaat hierottajaresi saman tien. Isommissa paikoissa on "emäntä", joka yleensä varmistaa, että olet oikealla asialla kysymällä: "hieronta? puoli tunti, yksi tunti?" Kun vastaat myöntävästi, sinulta peritään varsinainen hierontamaksu puolelta tunnilta tai tunnilta. Sisään tullessasi saat samalla jättää kenkäsi telineeseen.

Kun maksu on suoritettu, sinut opastetaan hierontakoppiin. Yleensä oletetaan, että asiakas tietää hieronnan tapahtuvan alastomana, joten siis riisuudut ja ripustat vaatteet koukkuihin tai vaatepuille. Kun kerran jätin kokeillakseni bokserit jalkaan, hierojatar osoitti niitä vähän ilkamoiden, taisi sanoa jotain, että nuo pois. Osassa paikoista lantiollesi laitetaan pieni pyyhe.

Jonkin ajan kuluttua varsinainen hierojatar ilmaantuu. Samalla huoneistossa voi alkaa soida länsimaiseen korvaan hieman "valittava" musiikki. Hierojatar pyytää sinua käymään vatsallesi ja aloittaa hieronnan, jossa yleensä käytetään käsivoimien lisäksi myös hierojan omaa painoa. Joskus hierontaan sisältyy myös jalkojen käyttöä selkälihaksiin. Osa hierojista on selvästi saanut koulutusta alalle, osa ei, joten taso vaihtelee etkä voi tietää sitä etukäteen.

Hierontaa suunnataan vähitellen selästä kohti jalkoja ja tämän osan loppua kohti käsittely voi satunnaisesti "eksyä" reisien sisäpinnoille ja jopa takaa päin hipaista sukuelimiä, mutta tätä yleensä säästellään seuraavaan vaiheeseen. Pakaroita ei käsittelyssä unohdeta. Voi todeta, että hieronnan lisäksi tarkoitus on virittäää ja kiihottaa asiakasta seuraavaa vaihetta varten.

Kun maksamasi aika on suurin piirtein kulunut - joissakin paikoissa on kello asiakkaankin näkyvillä - hierojatar pyytää asiakasta kääntymään selälleen. Tässä vaiheessa aletaan sitten "sopia jatkosta". Hierojatar saattaa suorasukaisesti tarttua kaluun ja kysyä, että hierotaanko tämä tai antaa muuten ymmärtää saman asian. Jopa suorasukainen kysymys "seksi?" on ihan mahdollinen. Joka tapauksessa nyt tullaan alueelle, joka periaatteessa on vain sinun ja hierojattaren välinen, paikan järjestäjä ei tästä puolesta "tiedä" mitään. Tässä saatetaan myös ratkaista se, jääkö hierojattarelle itselleen sessiosta mitään korvausta.

Oletan, että päädytte siihen, että käsittelyä jatketaan. Sinun täytyy nyt kaivaa hierojattaren ilmoittama lisähinta. Tinkiäkin voi, jos hennoo siinä tilanteessa. (En ole kokeillut, voisiko sen maksaa jo aluksi etuhuoneessa. Epäilen, ettei voisi, koska silloinhan "emäntä" myöntäisi olevansa tietoinen jatkosta.) Hierojatar vie rahan "turvaan" ja palaa sitten mahdolliset vaihtorahat mukanaan.

Mitä tästä eteenpäin tapahtuu riippuu siitä, mitä olette sopineet, minkä suuruinen on korvaus ja miten hierojatar on koulutettu. Joillakin näyttää olevan vain kiire hoitaa asiakas "valmiiksi", joskus käsittely on hyvinkin taitavaa. Siihen voi sisältyä myös anaalihierontaa. Sitä käytetään apuna, jos asiakkaan laukeaminen kestää pitkään tai se voi olla myös lisämaksullista palvelua.
Kun olet lauennut, on hyvin tavallista, että hierojatar jälkiä pyyhkiessään kiittää sinua. Puhdistustoimet tehtyään hän häipyy nopeasti etkä välttämättä enää näe häntä.

Pukeudut ja palaat kylmälle kadulle. Etuhuoneessa saatat vielä saada kiitokset ja hyvästelyt.

Pari kysymystä tässä asiassa kokemattomalle - löytyykö hierojia jotka tarjoavat myös naisasiakkaille "jälkikäsittelyä" - kokemuksia kenelläkään? Ajatus makailla partnerin kanssa samanaikaisessa jälkikäsittelyssä on kyllä kovin kutkuttava.... entä olisikohan ok jos naisena jäisi katselemaan kun mies saa käsittelyn?
 
Viimeksi muokattu:
Thaimaa on kivapaikka
Ajattelin hieman kuvailla thai-hierontasession etenemistä kokonaisuutena. Ehkä se selventää asioita naisille ja niille miehille, jotka eivät ole kokeilleet. Kuvaus alkaa siitä, kun olet valinnut paikan. Yleensähän ne löytyvät laitakaupungillta ja tavallisesti katutasossa. Joitakin on liikerakennusten kerroksissakin. Ovi voi olla raollaan, jos sisällä ei ole asiakasta. Joissakin paikoissa taas tapana on aina soittaa ovikelloa.

Jos kyseessä on pieni, yhden naisen paikka, kohtaat hierottajaresi saman tien. Isommissa paikoissa on "emäntä", joka yleensä varmistaa, että olet oikealla asialla kysymällä: "hieronta? puoli tunti, yksi tunti?"

Tämä nyt on tätä Suomalaisten käsitystä Thai hieronnasta ja toden näköisesti se tuohon kaavaan meneekin Suomessa, mutta älkää sotkeko tätä oikeaan Thai hierontaan Thaimaassa, siinä ei tarjota eikä kerjätä seksiä, eikä olla edes alasti, Thaimaalaiset on hyvin siveitä ihmisiä. Itse olen ollut useita viikkoja Thaimaassa ja aina kaksi kertaa viikossa otan hieronnan, ne tytöt kun osaavat hommansa. Tietty Thaimaasta löytyy paikkoja missä seksiä saa, siellä hieronta on toisarvoinen asia.
Ps. Thaimaassa ei palata kylmällekadulle
 
Viimeksi muokattu:
hedoneenko
Onko kukaan käynyt tallinnan hedone nimisessä paikassa ? Tarjolla on eroottista hierontaa. Eli mitä se tarkottaa. Kiihottavaa mutta ei kuitenkaan kosketa paikkoihin ? Kun se on myös naisille onko hieroja mies ? Ainakin paikka on julkinen eikä salakapakka.
 
vois kokeilla
Hieronta alkaa lämmittelyllä. Hieronnassa keskitytään pääasiassa jalkoihin ja selkään, mutta luonnollisesti otetaan huomioon konkreettisen asiakkaan toivomukset ja ongelmat, joihin kiinnitetään enemmän huomiota. Toinen puoli ajasta käytetään eroottiseen hierontaan. Hieronta on jokaisella ihmisellä erilaista, sillä tuntemuksemme ja toivomuksemme ovat erilaisia.

Hieronnan yhteydessä voidaan käyttää myös apuvälineitä. Hieronta päättyy orgasmiin, joka saattaa olla myös molemminpuolinen.

Tavoitteena on saavuttaa koko elimistöön mielihyvän ja rentoutuminen tunne ja vapautua jännityksistä.
 
Onnistuva mies.

Millälailla silloin hierotaan, jos asiakkaalla ei ole toivomuksia?
 
Viimeksi muokattu:
Sairasta touhua!
...että joku outo nainen vemputtaa vehjettäsi, kun voi ilmaiseksi seurustella aasialaisen naisen kanssa ja harrastaa tämän kanssa aikuisten oikeaa seksiä? Ja kun molemmat käyvät ensin testissä ja pilleri toimii, ei tarvitse murehtia taudeistakaan. :)

Paljon mukavampi olla omien vällyjen välissä oman kullan kanssa kuin jossain ankeassa kopissa ties minkä tautien seurassa. En tiedä olenko liian konservatiivinen, mutta minun mielestä oman kullan kainalossa on kivointa. :) Ikinä en maksaisi sellaisesta, mikä on huonompi kuin ilmainen!

Vai mitä, miehet?
 
puutteessako

Totta,mutta kun oma kulta ei ole antanut 10-15 vuoteen nin tuntuu että tulee" hulluksi" kun joutuu elämään jatkuvassa puutteessa,eikä saa edes hyväillä omaa kultaansa.
Kyllä minun mielestäni seksi kuuluu avioliittoon yhtenä tärkeänä osana sitä,miksi naisen pitää tuolla tavoin häätää miestään pois avioliitosta kun on parhaat vuodet eletty yhdessä ja muutenkin eletty aivan "ihmisiksi"ja kaikki asiat muutenkin on suht kunnossa.
 
Viimeksi muokattu:
hera666

Ehkä sitä ei kannata täältä tuntemattomilta ihmisiltä kysellä, vaan suoraan siltä omalta vaimolta.
 
Viimeksi muokattu:
friida
Itse olen käynyt usein thaihieronnassa Thaimaassa. Mutta viimeinen kokemus oli järkyttävä. Oli mies puolinen hieroja. Olin varannut nimen omaan thaihierontaan ajan, kun tuputtivat ölyhierontojakin. No kaikki alkoi ok, niin kuin ennenkin, mutta nyt hieroja yritti mennä salakavalasti pikkupöksyihin. Kielsin ja otin hänen käden pois. Sitten mies jatkoi hierontaa, kun mentiin käsiin tunsin kädessäni kovaa ja otin käteni pois. Sitten hieroja kysyi jotain, en ymmärtänyt, mitä hän kysyi. Hieronta jatkui ihan normisti ja ajattelin, että meni perille, mutta ei, yritti hieroa rintoja ja taas kielsin. Normisti minulta ei ole vatsaa hierottu, mitta tämä hieroi tai kohti vatsaa heti kunnolla, että kipeää kävi. Lopuksi liskoja hieroessa tajusin, että yrittää kokoajan vartaloaan pitää vasten, hyi kaikkiaan. Olin todella vaivaantunut ja en uskaltanut nousta pöydältä ja marssia tieheni. Olisin pian minään joutunut itse. En ymmärrä mikä on homman idea, eikö asiakkan pitäisi haluta seksiä, eikä hierojan. En ikinä mene enää mies hierojalle. Olisin ollut kyllä viisaampi jos olisin lukenut tällaisen ketjun ennen hierontaa. Olikohan vatsan runnominen kosto, kun ei homma edennyt niin kuin olisi hieroja halunnut
 
Lanzarote
Minä astun ovesta sisään ja kysyn paljonko seksi maksaa. Hän sanoo 130 ja minä siihen, että 100. Hän sanoo ok, kaikki vaatteet pois. Sitten hän imee kaluani, kun minä katselen pornoelokuvaa vatsan päällä olevasta läppäristä. Sitten panen häntä, kiitän, puen päälle. Hän antaa karkin taskuun ja poistun.
 
Jopi
Hieronta-aika!
Kirjoittajat antavat kovin ruusuisen kuvan thai-hieronnan ajoista. Olen kokeillut kyseisiä hierontoja neljä kertaa ja se riitti. Jokaisena kertana sain hierontaa noin 3 - 5 minuttia. Sen silittelyn jälkeen pyydettiin kääntymään ja siliteltiin sukuelintä kysymällä "Tuleeko muuta". Olisi ehkä innostunut, jos olisi saanut ensin sen puolentunnin hieronnan, josta maksoin ovella. Enpä taida käyttää näitä palveluja jatkossa.
Jopi
 
Hintansa väärtti

Meni vähän niinku silitelypalveluksi. Paljonko tuosta maksoit?
 
Viimeksi muokattu:
Hedone
Onko kukaan käynyt tallinnan hedone nimisessä paikassa ? Tarjolla on eroottista hierontaa. Eli mitä se tarkottaa. Kiihottavaa mutta ei kuitenkaan kosketa paikkoihin ? Kun se on myös naisille onko hieroja mies ? Ainakin paikka on julkinen eikä salakapakka.
Jep! Samanlainen "thai hieronta" sekin on, mutta viro/venäläisillä tytsyillä. Listalla on ihan "erotic massage", jonka voi tilata niin miehet kuin naiset. Loistavaa tatin pyöritystä ja voin suositella vaikka aika hintava (70-90€)
 
Viimeksi muokattu:
Kalle Kyrpyri
Olen 74v mies. Olen yli 10 vuotta käynyt thaikuilla noin 10-15 paikassa ja noin 40-70 naisen pakeilla yhteensä yli 300 kertaa. Kertaakaan en ole jäänyt ilman jostain otsikossa mainitusta. Nyt minulla on kolme vakiopaikkaa, joissa viisi vakionaista joita käyn kokemassa noin 30 kertaa vuodessa naista ja paikkaa vaihdelllen, ja olen tyytyväinen. Neljä naisista on thaimaalaisia ja yksi on kiinalainen, jonka luona olen käynyt lähinnä akupistepainelussa ja joka on parin euron lisämaksusta runkannut, ei tarjoa muuta. Thaikkunaisten kanssa olen eri tavoilla ja nussin niitä. Maksan 70-120€ noin tunnin sessiosta. Olen ollut liki 40 vuotta viidennen kumppanini kanssa liitossa, ja olen siihen tyytyväinen, mutta vaihtelu tekee gutaa.
 
Naiset tykkää
Thaimaassa thaihierontaa on tarjolla jokaisella ostarilla monessa paikassa. Siistejä paikkoja ja paljon naisia rivissä odottamassa.

Maksaa muutaman euron kerta. Ja tapahtuu muiden asiakkaiden nähden eikä missään sperman tahrimassa kopissa.
 
Pertsa
Olen 74v mies. Olen yli 10 vuotta käynyt thaikuilla noin 10-15 paikassa ja noin 40-70 naisen pakeilla yhteensä yli 300 kertaa. Kertaakaan en ole jäänyt ilman jostain otsikossa mainitusta. Nyt minulla on kolme vakiopaikkaa, joissa viisi vakionaista joita käyn kokemassa noin 30 kertaa vuodessa naista ja paikkaa vaihdelllen, ja olen tyytyväinen. Neljä naisista on thaimaalaisia ja yksi on kiinalainen, jonka luona olen käynyt lähinnä akupistepainelussa ja joka on parin euron lisämaksusta runkannut, ei tarjoa muuta. Thaikkunaisten kanssa olen eri tavoilla ja nussin niitä. Maksan 70-120€ noin tunnin sessiosta. Olen ollut liki 40 vuotta viidennen kumppanini kanssa liitossa, ja olen siihen tyytyväinen, mutta vaihtelu tekee gutaa.

Itse olen 46-vuotias mies ja käyn välillä naapurin 55-vuotiaan rouvan hierottavana, hän on kotimainen amatööri. Kuittia ei kirjoiteta, mutta ei sillä niin väliä kun naisen kosketuksen saa kokea edes joskus. Kapakoissa enkä tanssilavoilla en pyöri eli vaikeaa on naisia tavata.
 
Viimeksi muokattu:
KARSJEDISENSEIOPETTAJA
Yksikään ammatilliunen thaihieroja ei pyydä päksyjä pois ne pysyy jalassa hjiwrotaan selkä jalat kädet molemoiöta puolilta ei keskijalkaa koskaan. Ne jptka hieroo sen ei oo kunnpn thai hierojia .jptku joutuu siihen pakosta omistaja maksaa nii vähän palkkaa ne ei tuu muuten toimeen, se on omistajalta tyhmää . Mutta älkää luulko että ne tekee sitä halusta . Niillä ei oo muuta vaihtoehtoa jotta ne tulee toimeen . Mutta seksdiä ne ei anna varsinaista kukaan jos antaa joku kyseessä ei ole thaihieroja .

Suositelén käymään asiallisella thaihierojallla jossa päksyt pysyy jalassa . Thaimaasaa opiskelijat thienaa rahaa seksillä se on jonku mielestä thaiherontaa ei ole . thaimaan thaiheronta on asiallista liki kaikki yksi tuhannesta saattaa olla asiaton. Suomessa saa kunolla etsiä asiallista thaihierontaa se on valitettavaa . Thaimaassa thaihieronta on kunnioitettu ammatti koulutuksen siihen antaa Thaimaassa buddha munikit ja nunnat temppeleissä , koulutus kestää puolivuotta . Thaihieronta on hienompi hieronta kuin länsimainen se keskittyy huomioimaan energiapisteet kehossa . Olen pahoillani että sinä jouduit mies puolisen gigolon käsuttelyyn trhaimaasa se on todella harvinaizta että , tulee vastaan asiaton thaihieroja yks tuhannesta mitä koit ei ollut thaihierontaa lainkaan . suosittelen kokeilemaan uudestaan ota naishieroja . Suomestakin löytyy asiallisia paikkoja no niitä saa todella välillä etsiä olontakaa .

t. Kars Skywalker Jedimestari
 
timpuri numento
Joo, iltaa vaan. Suomessa thaihieronta on 9/10 mestassa runkkausta. Alkuun hierotaan tai sivellään ja sitten seuraa kysymys; talvitseeko tama hielontaa, annakko tippia ? Thailandian maassa homma on toisin. Hieronta hierontana ja lisäpalvelun saa jos tajuaa kysyä. Kaikissa paikoissa esim. rannalla ei takuulla onnistu. Rasvaa handuun ja kohta jo mälli lentää. Sovi aina hinta etukäteen ja eikun nauttimaan. Hieronnasta tai runkkauksesta. Pesälle pääsyyn on sitten omat paikat ja kuviot. Kyllä Siaminkissalle suomimakkara maistuu. No ei muuta, hei vain.
 
zorro

Yhteistyössä