Hae Anna.fi-sivustolta

Näistä syistä avioeroaminen pitäisi kieltää:

Viestiketju osiossa 'Avioero' , käynnistäjänä Avionrikkojat helvettihin, 14.03.2014.

  1. Avioeronneet riitelevät, ruuhkauttavat tuomioistuimet, työllistävät poliisia jne. Kaiken huipuksi lapsista tulee valtataistelun pelinappuloita ja sen seurauksena mielenterveysongelmat yms. pahoivointi ja häiriökäyttäytyminen lisääntyvät myös lapsille. Lähestymiskieltoja ja haasteita jaetaan.

    Avioeronneilla on taloudellisia ongelmia, rahat palavat vuokriin. Sitten on nämä uusperhesotkut hyväksikäyttöineen ja erittäin vaikeine ihmissuhteineen ja draamoineen. On mustasukkaisuutta ja jopa murhia!

    Kun joku toisesta niin paljon pitää, että haluaa avioliiton, sen pysyvyyden lupaa Jumalan ja seurakunnan edessä, on suorastaan Jumalan pilkkaa ja suvun halventamista avioerota. Se mikä luvataan pidetään.

    Lapsella on oikeus kasvaa ja kehittyä turvallisessa ydinperheessä. Yksinhuoltaja- tai uusperhe ei ole ydinperhe.

    Mun mielestä avioero pitää tehdä mahdottomaksi lakimuutoksilla. Tai ainakin sijoittaa avioeronneiden lapset pysyvästi sijaisperheisiin.

    Samalla ihmisten pitää lisätä toisista välittämistä niin kuin monissa muissa kulttuureissa. Huonosti puolisoaan kohteleva laitetaan aisoihin yhteisön toimesta.
     
  2. Kun on housuissa Vierailija

    Olet siis sitä mieltä, että kun haava on tulehtunut ja märkii niin ei kun laastaria päälle.
    Kirjoitat kuinka tärkeää lapselle on kasvaa turvallisessa ydinperheessä, vaan entäpä jos kasvupaikka on kaikkea muuta kun turvallinen ja tasapainoinen?
    Miten yhteisön toimesta laitat kuriin ihmisen, vanhemman, joka on henkisesti sairas, väkivaltainen (henkistä tai fyysistä väkivaltaa käyttävä) tai muutoin täysin kyvytön vanhemmuuteen? Saat rukoilla maailmantappiin eikä tilanne muutu miksikään.
    Jumala loi ihmisen kaltaisekseen ja myös luojamme on tehnyt virheitä niinpä mekin niitä teemme.
    Pahinta mitä ihminen voi toiselle ihmiselle tehdä on tuomita ja syyllistää. Perisyntihän se kun ihmiseltä puuttuu tahto ja kyky hyvään sekä rakentavaan ajattelutapaan.
    Painopiste on mielestäni seurustelevilla sekä pariutuvilla koska heidän tietämystään tulisi laajentaa siitä, mitä suhde sekä vanhemmuus tuo tullessaan, jotta näitä virheratkaisuja ei tehtäisi niin paljon.
     
  3. Ei suinkaan tämä "muu kulttuuri" sattumalta tarkoita aasialaista kulttuuria?
     
  4. sanahelinää Vierailija

    Mielipiteet muuttuvat vuosien karttuessa. Minäkin olin aikoinaan yhtä mustavalkoinen mielipiteissäni kuin tämän viestiketjun ap.

    Ihminen ei nuorena tajua mihin joutuu sitoutuessaan avioliittoon. Puoliso saattaa sairastua ja muuttua täysin toiseksi persoonaksi. Elät kauhujen talossa, jossa mikään ei täsmää. Sitten jää luu vetävän käteen ja saat kaikki syyt niskoillesi.

    En enää suitsuta ydinperheen ihanuutta. Olen miettinyt perhekäsitystä. Minulle perhe on koko maailma.
    Ihmisiä tulee ja menee. Minäkin elän aikani ja siirryn sitten muistojen joukkoon.

    Mitä hyvää sain aikaan elämässäni. Tokkopa kovinkaan paljon.

    Ajatuksiaan on hyvä tuulettaa. Tuli tunne, että ap. on jätetyn puolison äiti. En osaa edes kuvitella sitä myötäelämisen tuskaa mitä avoero on lapsen äidille. Siunasin aina aikonaan ettei puolison äiti eikä minun vanhemmat olleet elossa kun jouduin avioeron kurimukseen.

    Mutta se mikä ei tapa vahvistaa. Näin jälkikäteen sanoin, että avioero oli elämäni kovin ja paras koulu. En olisi se mikä olen jos en olisi saanut kokea tuota koulua.

    Menen illalla käymään kirkossa. En ole Jumalalle katkera. Hän ei tehnyt virhettä antaessani minulle puolison, joka laittoi minut seinää vasten.

    Kiitän hyvistä vuosista ja niistä vaikeistakin vuosista.
    Uutta puolisoa en halua.

    Viihdyn yksineläjänä. Suurin ongelma erotessa oli, että meitä avioeronneita pidetään helppoina nakkeina. Olemme kuin alepan punaisella lapulla merkkittyjä 30 prosentin ale halpisnakkeja.
    Ostin lähiaikoina sellaisen pakkauksen ja eipä ollut tuoretta. Söin kuitenkin ja tein osasta nakkikeiton.

    Säästäväisyys on mennyt veriini. En millään usko, että elämäni on nykyään täysin tasapainossa.
    Mutta ehkä taloustaantuman aikana haluan näyttää mallia ettei tuhlaamisessa ole mitään järkeä.
    Vähälläkin pärjää.
     
  5. Eronnut Vierailija

    Noniin,,onhan aloitus. Kyllä se vaan niin on että miksi olla suhteessa joka ei tyydytä enää. Ihmiset muuttuu, elämäkin. Kun huonossa suhteessa pitäisi olla väkisin, sama kuin hirttäisi itsensä. Ennemmin siis valitsin vapauden, ja siinä junassa etupenkin. Maailma on valintoja,,kuka sanoi että avioliitto olisi oltava lopullista,,ei kukaan.
    Tuska ja kärsimys ei pidä kuulua elämään, ei edes parisuhteen kautta. Omaa päätään lyö seinään se, joka väittää että tuskainen avioliitto tai parisuhde olisi jotenkin hyväksi ihmiselle.
    Murhia tapahtuu ilman avioliittoakin, tuomioistuimia työllistää muutkin asiat kuin avioerot ja niiden tuomat lisukkeet.
    Pyh ja pah,,toisten puolesta emme elä emmekä voi,,eikä pidä. Uusia tulee ja menee,,,elämä on laiffii,,sanoi Mattikin.

    Järjen käyttö on sallittua aloittajalle sanoisin :)
     
  6. ehkäpä Vierailija


    ählämikulttuuria.
     
  7. änkeröinen Vierailija


    Ehkäpä ap on namisissa ählämin kanssa. Ukko pieksee välillä ja pistää akan ruotuun. Vahtii joka askelta.
     
  8. ap:lle Vierailija

    Ja huonossa liitossa olevat tekevät ja aiheuttavat juuri kaikkea tuota tuplamäärin.

    Valitettavasti ihmiselle on aika mahdotonta tietää, millaisen ihmisen kanssa menee naimisiin. Olisi pitänyt tuntea vuosikymmeniä hyvin läheltä ja se lienee mahdottomuus.

    Jokaisella on oikeus tehdä myös virheitä ja oppia niistä, korjata elämänsä ja lastensa elämä paremmaksi. Aika usein se vaatii eroa. Miksi ihmeessä mokoma asia on sinulle noin kamala mörkö?
     
  9. Minun mielestäni jotkut ihmiset menevät naimisiin liian helposti ja vieläpä sellaisen ihmisen kanssa,
    jota eivät ole oppineet tuntemaan kunnolla. Minusta olisi hyvä esim. kreikkalaiskatolisesta kirkosta
    eli ortodoksisesta kirkosta oleva käytäntö, että sama ihminen voidaan vihkiä kirkossa korkeintaan kolme kertaa, sen jälkeen kirkkohäät eivät tule enää kysymykseen.
    Joiden julkkisten jatkuvat erot ja uusnainnit ja julkiset häät tuntuvat suorastaan Jumalan pilkalta.
    Täytyy pitää aina kirkkohäät, vaikka tiedetään, että tullaan eroamaan kuitenkin. Mutta kyllä ihmisillä täytyy olla oikeus erota, varsinkin vakavammat syyt, kuten alkoholisimi, väkivaltaisuus ja insesti ovat todellisia syitä eron ottamiseen. Voi olla myös henkistä väkivaltaa ja toisen alistamista.
    Suurin osa eronneista ihmisistä hoitaa lapsiaan ihan hyvin. Huostaan otetuista lapsista monet on avo tai avioliitoissa olevien pariskuntien lapsia.
    Jotkut elävät rakkaudettomassa avioliitossa ja kärsivät hiljaa, jotkut käyvät vieraissa jatkuvasti ja joillakin on kulissiavioliitto. Mutta jotkut ihmiset ovat ihan oikeasti onnellisia ja jopa uskollisia toisilleen...
     
  10. Hahaa Vierailija

    Eroja on todella paljon, ja suurin osa johtuu kyllä ihan siitä, ettei kumppania valittu riittâvän huolellisesti. Kyllä, ihminen voi muuttua ja onpa itsellenikin käynyt elämässäni niin, mutta etenkin nuorten ihmisten pariutuminen on nykyisin todella huoletonta. Heti yhteen asumaan, prinsessahäät ja lapset ja omakotitalo, ja muusta viis. Sitten alkaa arki ongelmineen ja jo ovat eropaperit vetämässä.
     
  11. aivan Vierailija


    Eräskin nuori pariskunta oli jo eroamassa, mutta vanhempien takia pidettiin kuitenkin häät, ettei ne vaan järkyty. Vanhempien ylistävät hääpuheet oli aika kornia kuunneltavaa. Ne oli jonkun kuukauden vielä yhdessä, mutta erosivat sitten. Toisella on jo uus kumppani. Oli vielä aika tyyriit häät.
     
  12. Avioerot Vierailija

    Ennen ihmiset olivat oikeasti uskossa ja Herran pelossa. Silloin arvot ja ajattelu olivat hyvin samanlaisia eikä parisuhteessa tullut törmäyksiä. Raamattu on hyvä elämän sääntökirja jo noin filosofisesta näkökulmasta! :)

    Nykyään elämä on hyvin itsekeskeistä ja arvot pinnallisia ja materialismi jyllää. Asioita ei enää arvosteta niin kuin ennen - vain materiaa... :(
     
  13. Sumaya Uusi jäsen

    liittynyt:
    06.04.2014
    Viestejä:
    13
    Saadut tykkäykset:
    0
    Sanot, että lapsella pitää olla oikeus turvalliseen perheeseen ja sitten pitääkin avioeroperheiden lapset sijoittaa sijaisperheeseen. "Pieni" ristiriita kenties?
     
  14. jajajajajaa Vierailija


    Voi olla, että ennen olivat ihmiset uskossa ja Herran pelossa, mutta toisaalta heillä ei ollut aikaa pohtia mitään parisuhdeongelmia.
    Nykyäänkin kun ajattelee kaupungin ja maaseudun eroa, kaupungit on niitä paikkoja joissa avioerot ovat yleisimpiä. Kaupungissa on enemmän vapaa-aikaa sekä aikaa pohtia parisuhdeasioita. Maalla taas työpäivät on pitkiä, miehet ovat päivät pitkät pelloilla ja vaimot hoitavat karjan ja muut asiat. Illalla molemmat ovatkin sitten niin väsyneitä, ettei heille tulisi mieleenkään alata valittamaan parisuhteen pintapuolisista asioista. <en tiedä mistä se johtuu, mutta maaseudulla ihmisten parisuhteet ovat terveemmällä ja vakaammalla pohjalla kuin kaupungissa. Vähemmän siellä parisuhteessa petetään ja narutetaan toista...onko se sitten yhteinen velkataakka vai yhteenkuuluvuus joka pitää yhdessä.
     
  15. mies Vierailija

    Ei ole ihmiselle hyväksi elää harhoissa. On ihan ymmärrettävää jos lapsena uskoo Joulupukkiin ja jumalaan, mutta aikuisena kyse on mielenterveysongelmasta.
     
  16. ajatuksia Vierailija

    Niin kun tietäisi mikä on oikea usko ja miksi pitää olla Herran pelossa. Ei Jumala ole sellainen, että pitää pelätä. Jumala on rakkaus. Pitäisi joku testi tehdä ennen kuin joku väittää olevansa uskossa. Mietin lapsia, jotka elävät uskovaisessa perheessä, jossa pedofilia harjoitetaan.
     
  17. mies Vierailija

    Korjasin kirjoitusvirheesi.
     
  18. tullu ja menny Vierailija

    Miksi kumppani pitäisi valita "huolellisesti" ?
    Täällä eletään kerran. Kun on pari kolme vuotta yhteiselo luonnistanut se on ihan hyvä syy mennä naimisiin. Kun vielä tuntuu siltä että tämän kanssa on hyvä. Koska se voi johtaa loppuelämän liittoon. Se voi johtaa avioeroon. Mistä sen tietää. Ei kukaan tiedä. Jos alkaa pelätä huomista ei voi elää tätä päivää. Sitten ne jotka menee naimisiin alle vuoden suhteesta niin varmaan ymmärtävät ja hyväksyvät että ero voi tulla.

    Alotushan täytyy olla provo. Mutta valitettavasti niitä ihmisiä on jotka takertuu sairaalloisesti puolisoonsa, käyttäytyvät puolisoina miten sattuu (mustasukkaisia nalkuttajia) ja sitten ihmettelevät että miten se toinen on niin sika että pettää ja jättää ja nimenomaan tässä järjestyksessä. Eivät osaa elää yksin. Ei ole pakko elää.
     
  19. karahka Vierailija

    Varmin tapa päätyä avioeroon, on mennä naimisiin.
    Jos liitto ei todella toimi, on alkoholiongelmaa, väkivaltaa tai kolmas osapuoli, niin miksi ihmeessä pitäisi itseään kiduttaa?
     
  20. AnonymousX Vierailija

    Avioliiton ja kirkon tarkoitus on kadonnut. Miten se palautetaan?
     

Tilaa Annan uutiskirje!

Annan uutiskirje tuo sähköpostiisi uusimmat artikkelit, testit ja kilpailut.

Kaikki kentät ovat pakollisia
Luonnos tallennettu Luonnos poistettu

Jaa tämä sivu

Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti