Naimisissa 10v., miehen oma elämä menee mun edelle

["Miumiu"]

Me ollaan oltu kymmenen vuotta naimisissa ja muutama lapsikin on. Ainakaan pariin vuoteen meillä ei miehen kanssa ole ollut minkäänlaista läheisyyttä (mistä minä kärsin, mies ei), lapset (ja oma pelko yksinäisyydestä) pitää meidät yhdessä. Enää ei edes riidellä, ollaan vaan ja toinen kun tulee kotiin, niin toinen lähtee jonnekin. Miehelle tämä sopii, koska käytännössä hoidan lähes kaiken yksin, eikä hän kärsi kylmästä liitosta.

No, mikä mua just nyt ärsyttää on se, että olen työreissussa ja mies lasten kanssa kotona. Viimeks oltu yhteydessä skypellä torstaina ja pari viestiä laitettu perjantaina. Lauantaina ja sunnuntaina mies oli omilla menoillaan ja lapset hoidossa. Miehestä ei oo kuulunut mitään nyt pariin päivään, juuri niinä päivinä, kun on ollut kavereidensa kanssa menossa. Tänään sitten krapulaisena yritti soitella. Tää on aina sama juttu, että kun hänellä on menoa/kivaa/kavereita, silloin vaimoon ei olla missään yhteydessä. Ei viestiä, ei mitään, vaikka aina muuten ollaan päivittäin yhteydessä. Tähän liittyy myös se, että paljon lomista mies haluaa olla vanhemmillaan (koska he hoitavat lapsia) ja mä taas haluisin olla ees joskus oman perheen kesken, mutta ei, vaan me ollaan sitten eri paikoissa.

Koen, et mua tarvitaan vaan sillon, kun muitakaan ei ole ja pyörittämään arkea. Vituttaa.

Olenko vain lapsellinen, kun ärsyttää miehen käytös?

 

[Yli 20 suhde]

Mun mies on myös sellainen, että jos ei kuulu mitään, niin tietää, että kaikki on hyvin ja on kivaa. Samoin on itselläkin. Jos (työ)reissussa on kivaa ja on paljon ohjelmaa, niin ei sitä jaksa miehelle soitella eikä viestitellä muuta kuin pakolliset. Mulle miehesi käytös ainakin tältä osin olisi ok.

 

["vaimo"]

Mun mies on myös sellainen, että jos ei kuulu mitään, niin tietää, että kaikki on hyvin ja on kivaa. Samoin on itselläkin. Jos (työ)reissussa on kivaa ja on paljon ohjelmaa, niin ei sitä jaksa miehelle soitella eikä viestitellä muuta kuin pakolliset. Mulle miehesi käytös ainakin tältä osin olisi ok.

Näin meilläkin. Ei ole turhia tapana viestitellä tai soitella muutenkaan. Mies saattaa olla viikon reissussa ja ehkä soittaa pikaisesti viidentenä päivänä. Minulle tämä on ihan ok, en ole takertuvaista sorttia, enkä kaipaa jatkuvaa huomiointia. Ahdistaisi vain, jos pitäisi olla joka päivä soittelemassa. Yli 20 v ollaan myös oltu yhdessä.

 

[Mörköäiti]

Kaikilla on oma tapansa toimia. Itselleni ei olisi ok, että puolison kanssa ei pidettäisi yhteyttä, jos ollaan useamman päivän eri paikoissa. Ei se tarkoita, että kaveri-illoista pitää soitella tms, mutta noin muuten, ainakin kerran tai pari päivässä. Mutta jos molemmille on ok olla pitämättä yhteyttä, niin mikäs siinä.

Tosin sitten kun on lapsia, on minusta kyllä todella outoa, jos lasten kanssa oleva ei anna kuulua mitään itsestään. Onhan sille toiselle kiva tietää, että kaikki on ok ja mitä lapsillekin kuuluu. Jos on kiireistä tahtia, ei tarvitse soitella, mutta ehtii varmaan jonkun lyhyen viestin laittaa. Jotenkin itsekästä, jos lasten kanssa oleva ei ilmoittele mitään. Tai outoa, jos toistakaan ei yhtään kiinnosta.

Ja silloinhan tilanne ei myöskään toimi, jos toinen ei halua pitää yhteyttä, mutta toinen haluaa. Joskin silloin ongelma lienee jossain vähän syvemmällä kuin vain parissa puhelussa. Se, että haluaa pitää yhteyttä puolison kanssa, ei ole mitään "takertumista" tai "roikkumista", vaan ihan normaalia kanssakäymistä. Outoa, jos pidetään takertumisena jotain hyvänyön tekstareita tai muuta normaalia viestittelyä, joka kertoo, että puoliso on tärkeä ja toinen ajattelee häntä, tai haluaa vaan kysyä mitä perheelle kuuluu.

 

[Miumiu ap]

Kiitos vastauksista! Mä kuulun just tohon sarjaan, et ees ykskin viesti riittäis. Ärsytystä aiheuttaa just se, et sillon kun miehellä on hauskaa ja muuta seuraa, niin mitään ei kuulu. Ja aina sama juttu. Ja nyt kun ovatkin taas vaan lasten kaa, niin koko ajan rinkutetaan ja tarvitaan (siis neuvoja lasten kaa).

Totta on, jutun juuret on paljon syvemmällä, tämä yksittäinen, tosin samalla kaavalla toistuva yhteydenpitämättömyys, on vain pieni osa koko kuviota. Takana on mm. juuri välinpitämättömyyttä, minun pitämistä itsestäänselvyytenä ja kodin/lastenhoitajana sekä ihmisenä, joka on silloin paikalla, kun muita kivempia ei satu olemaan. Mies voi hyvin mennä vaikka koko ainoaksi lomaviikoksi vanhempiensa luo lasten kanssa ja mä jään yksin kotia, koska en joka lomaa halua siellä viettää. Sitten tullaan viikon päästä kotiin ja pitää leikkiä perhettä. Mua harmittaa tää niin paljon, että musta on tullut tälläinen hätävara omalle miehelleni.