H
harmaus
Vieras
Olen elänyt suhteellisen onnellista avioliittoa mieheni kanssa kymmenisen vuotta, eikä meillä ole mitään tarkoitusta erota, kaikki ihan ok. Välissä vaikeampaa, välissä onnellisempaa, aika tavallista varmaan.
Minulla oli lääkäriaika viimeviikolla eräälle yksityiselle lääkärille. Mies oli kuskina, kävimme samalla vähän irrottautumassa arjesta.
Kun (ennestään täysin tuntematon) lääkäri kutsui minut huoneeseen, jäin vähän monttu auki heti kun tämän tohtorin näin, mutta tajusin kuitenkin kävellä...lääkäri hymyili kivasti ja ohjasi istumaan. Seurasi pieni hiljaisuus, katsoimme vain toisia ja minulla meinasi tulla tippa linssiin. *aivan hullua joo*
Tohtori sai sitten kysyttyä asiani ja minä selitin vähän änkyttäen...
Minun oli NIIN vaikea olla. Sydän hakkasi kahtasataa ja löi miten sattuu.
Lääkäri alkoi selittää asiaansa "kädestä pitäen", ei millään perus-lääkärikielellä, vaan jotenkin niin tavallisesti ja mahtavasti, etten kuullut siitä jorinasta varmaan mitään, tuijotin vain tätä tyyppiä.........:ashamed: :ashamed:
Hänkin änkytti ja sekoili sanoissansa ja nauroimme välillä makeasti, vähän millekin. Vähän väliä jäimme vain katsomaan toisia silmiin. Hävettää edes kertoa. :ashamed: Sydän meinas tulla välillä kurkusta ulos, ei ole IKINÄ ollut näin vaikeaa lääkärireissua...mikä oli tämä sanoinkuvaamaton jännitys meidän välillä? En ole ikinä kokenut vastaavaa, en edes oman mieheni kanssa silloin alkuaikoina. Toki hänkin sai sydämeni läpättämään ja on saanut myöhemminkin, mutta tässä oli jotain lähes maagista.
Tiedän ja tunsin välittömästi, että tämä niin tavallinen ja mukava tohtori oli sielunkumppani. Tuntui ensi sekunnista asti, niinku olisimme tunteneet toisemme aina. Oli erittäin vapaata ja mukavaa, niin jännää! Tällaista ei varmaan saa kokea monestikaan elämän aikana.
Kun lähdimme pois sitten sieltä, hän tuli huoneestaan samaan aikaan kun olimme menossa pois, katsoi minua pitkään ja hymyili.
Leijailin 20cm irti maanpinnasta koko loppupäivän ja kerroin miehellekin, kuinka en ole eläissäni törmännyt näin mahtavaan lääkäriin...eikä se tainnut olla vain hyvä lääkäri, vaan kyllä minusta jäi joku sinne, hui kamala...koitan nyt puhua järkeä itselleni ja vetää takaisin todellisuuteen. :snotty:
Saan häneltä puhelun tällä viikolla koevastauksista ja minulla on vielä toinen käynti samaan taloon, eri lääkärille kohta puolin...pelkään omia tunteitani...on saatava ne kuriin...:ashamed: Mutta tuskin silti ikinä unohdan tätä tohtoria, eikä hän varmaan minuakaan.
Minulla oli lääkäriaika viimeviikolla eräälle yksityiselle lääkärille. Mies oli kuskina, kävimme samalla vähän irrottautumassa arjesta.
Kun (ennestään täysin tuntematon) lääkäri kutsui minut huoneeseen, jäin vähän monttu auki heti kun tämän tohtorin näin, mutta tajusin kuitenkin kävellä...lääkäri hymyili kivasti ja ohjasi istumaan. Seurasi pieni hiljaisuus, katsoimme vain toisia ja minulla meinasi tulla tippa linssiin. *aivan hullua joo*
Tohtori sai sitten kysyttyä asiani ja minä selitin vähän änkyttäen...
Minun oli NIIN vaikea olla. Sydän hakkasi kahtasataa ja löi miten sattuu.
Lääkäri alkoi selittää asiaansa "kädestä pitäen", ei millään perus-lääkärikielellä, vaan jotenkin niin tavallisesti ja mahtavasti, etten kuullut siitä jorinasta varmaan mitään, tuijotin vain tätä tyyppiä.........:ashamed: :ashamed:
Hänkin änkytti ja sekoili sanoissansa ja nauroimme välillä makeasti, vähän millekin. Vähän väliä jäimme vain katsomaan toisia silmiin. Hävettää edes kertoa. :ashamed: Sydän meinas tulla välillä kurkusta ulos, ei ole IKINÄ ollut näin vaikeaa lääkärireissua...mikä oli tämä sanoinkuvaamaton jännitys meidän välillä? En ole ikinä kokenut vastaavaa, en edes oman mieheni kanssa silloin alkuaikoina. Toki hänkin sai sydämeni läpättämään ja on saanut myöhemminkin, mutta tässä oli jotain lähes maagista.
Tiedän ja tunsin välittömästi, että tämä niin tavallinen ja mukava tohtori oli sielunkumppani. Tuntui ensi sekunnista asti, niinku olisimme tunteneet toisemme aina. Oli erittäin vapaata ja mukavaa, niin jännää! Tällaista ei varmaan saa kokea monestikaan elämän aikana.
Kun lähdimme pois sitten sieltä, hän tuli huoneestaan samaan aikaan kun olimme menossa pois, katsoi minua pitkään ja hymyili.
Leijailin 20cm irti maanpinnasta koko loppupäivän ja kerroin miehellekin, kuinka en ole eläissäni törmännyt näin mahtavaan lääkäriin...eikä se tainnut olla vain hyvä lääkäri, vaan kyllä minusta jäi joku sinne, hui kamala...koitan nyt puhua järkeä itselleni ja vetää takaisin todellisuuteen. :snotty:
Saan häneltä puhelun tällä viikolla koevastauksista ja minulla on vielä toinen käynti samaan taloon, eri lääkärille kohta puolin...pelkään omia tunteitani...on saatava ne kuriin...:ashamed: Mutta tuskin silti ikinä unohdan tätä tohtoria, eikä hän varmaan minuakaan.
