Näin isäni viimeksi 14v sitten, ottaisinko yhteyttä..

[Rva Luna]

Nii siis joo, olin 15v. kun sanoin isälleni puhelimessa ettei enää koskaan tarvii ottaa yhteyttä muhun. Eikä ole. Samalla myös sen puolen suku jätti ottamatta yhteyttä minuun.

Minulla oli silloin teinin uhmaa, ja jossain sydämeni pohjukoissa toivoin että isäni silti ottaisi yhteyttä. Vielä tänäkin päivänä.

Vanhempani erosivat ollessani kahden, oltuaan vuoden asumuserossa. Syy eroon ero erinäiset päihteet ja rikollisuus. Tapaamisoikeus määrättiin. Elareita ei ikinä ole maksanu.

Isäni meni uusiin naimisiin ja mulla on siskopuoli. About 4 vuotta ikäeroo. He sitte myös eros.

Seuraava nainen, sille tyttö ja poika. Ja ero.


Seuraava nainen, sille tyttö.. Jatkosta en tiedä..

En ikinä oppinut tuntemaan isääni. Muuta kuin juoppohullun miehen. Jota sai pelätä. Tuli jossain vaiheessa uskoon. Rakkautta en ikinä oikeen tuntenu, en tiiä oikein mitä tunsin häntä kohtaan.

Omien lasten myötä isäni on tullut mieleen. Haluasin ehkä tavata ja jutella. Olisi kiva tietää missä sisarpuolet ovat. Mutta pelkään avata pandoran lipasta. Mitä jos petyn katkerasti, tai minun ilmestyminen hänen elämäänsä sotkee kaiken tms.

Silti se pieni lapsi sisälläni nostaa päätään ja sanoo että on ikävä isää.. :'(

 

[Maira]

Mulla on hyvin samanlainen tilanne, tänää just näin isän siskon pitkästä aikaa (on ainoa sen puolen sukulainen jonka kanssa oon missään tekemissä. ) ja se kertoi sanoneensa isälleni et musta on tullu äiti, oli kuulemma ollu jollain tapaa vähän surullisen oloinen..Olkoot minun puolesta, mä en halua elämääni tai lapsen elämää ihmistä josta mulla ei ole hyvää sanottavaa ja jonka elämää on aina ohjaillu viina.

Asioita olis hänenkin kannattanu aikoinaa miettiä pitkään ja hartaasti.

 

[Jane Doe]

:hug:

Mä olin 15v kun menetin isäni lopullisesti. Sitä taakkaa kantaen jos nyt annettas mahdollisuus tavata tai edes soittaa niin aivan varmasti sen tekisin.

Eihän hänen kanssaan tarvisi jatkuvasti olla tekemisissä jos ei tuntusi hyvälle.

:'(

 

[Pikku Mii]

:hug: Isin tyttönä mä sanoisin että ota yhteyttä. Sun kannattaa toki valmistautua henkisesti.. varautua kaikkeen mahdolliseen ja olla odottamatta oikeestaan mitään. Jos koittaisit selvittää hänen puhelinumeronsa ja kokeilisit soittaa? Kertoisit saman kun tässä viestissä ja kysyisit et onko hänellä mielenkiintoa tavata ja jutella?
Mun vanhemmat eros kun olin ehkä 7v? Vielä tänäkään päivänä en ihan varmaksi tiedä mitä tapahtui, mutta riitoja tais olla paljon.. Isä muutti jossain vaiheessa 240km:n päähän ja päästiin hänen luo 1-2 kertaa vuodessa, vaikka sovittu oli jokatoisesta viikonlopusta. Nykyisin mä nään isää aina kun haluan ja pääsen sen luo matkustamaan. Mutta aina mä oon jostain syystä ollut se isin tyttö enempi kuin äidin.. :heart: