Näin saat tytön tai pojan – katso hurjimmat kikat

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
Näin saat alulle tytön tai pojan – katso hurjimmat kikat
Lapsen sukupuoleen on kautta aikojen yritetty vaikuttaa monin eri tavoin. Toiset metodeista perustuvat osin tieteeseen, toiset puhtaasti uskomuksiin. Vaikka teho ei ole taattu, kokeileminen voi olla hauskaa!


Harrasta seksiä tiettyyn aikaan kuusta
Ajoitus on kaiken a ja o. Koska X- eli tyttösiittiöt ovat vahvempia ja selviytyvät elimistössä pidempään kuin poikasiittiöt, erään teorian mukaan tyttövauvaa toivovan tulisi harrastaa seksiä kahdesta neljään päivää ennen ovulaatiota. Tällöin hedelmöityksen tapahtuessa enää vain tyttösiittiöt ovat jäljellä ja valmiina kohtaamaan munasolun.

Samalla logiikalla siis juuri ovulaation aikaan tapahtuvassa yhdynnässä on todennäköisempää saada poikalapsi, sillä Y- eli poikasiittiöt uivat X-siittiöitä nopeammin, vaikka selviytyvätkin hengissä lyhyemmän aikaa.


Edellisen kanssa ristiriidassa olevan toisen teorian mukaan tyttöä toivovien tulisi harrastaa seksiä kahdesta kolmeen päivää ja poikia toivovien neljästä kuuteen päivää ennen ovulaatiota. Molemmilla teorioilla on omat kannattajansa, mutta tieteellistä todistusaineistoa kummankaan tehosta ei ole.

Jotta ajankohdan valitseminen ei kävisi liian helpoksi, laajoissa tilastollisissa aineistoissa on havaittu tyttölapsien todennäköisyyksien kasvavan, kun yhdyntä ja munasolun irtoaminen sattuvat samoihin aikoihin.

Jos vahvistamattomat teoriat ja tilastotieto eivät vakuuttaneet, aina voi hakea apua kuunkierrosta. Vanhan uskomuksen mukaan yläkuun aikana siitetään poikia, alakuun aikana tyttöjä.

Asennolla on väliä
Toiveissa tyttövauva? Pysytelkää tutussa ja turvallisessa lähetyssaarnaajassa! Tämän teorian mukaan asennolla voi vaikuttaa siihen, että tyttösiittiöt ehtivät ennen poikasiittiöitä perille.

Poikaa toivovien kannattaa siis suosia asentoja, joissa mies pääsee saattamaan sperman mahdollisimman lähelle kohdunkaulaa.

Hillitöntä menoa tai himmailua
Pitkä tauko sänkypuuhissa ja sitä seurannut seksimaraton voivat lisätä mahdollisuutta saada poika.

Tyttöä toivoessa taas seksiä kannattaa harrastaa paljon ja usein. Tämä teoria perustuu sille, että tällöin sperman määrä per kerta on vähäisempi, mikä tarkoittaa, että hedelmöityskilpaan osallistuu vähemmän vikkeläliikkeisiä poikasiittiöitä.

Kalsiumilla tyttö, kaliumilla poika?
Kalsiumpitoisten hedelmien ja vihannesten, esimerkiksi ruusunmarjan ja lehtikaalin, syöminen voi lisätä todennäköisyyttä saada tyttö. Myös vähäsuolaisen ruokavalion on sanottu parantavan mahdollisuuksia tyttöön.

Poikaa toivovan taas kannattaa santsata kaliumia sisältäviä ruokia, kuten ruisleipää, avokadoa ja banaania.

Piukat alushousut vs. löysät bokserit
Liian tiukkojen alushousujen on sanottu nostavan kivesten lämpötilaa, mikä häiritsee viileyttä vaativia siittiösoluja. Kireitä housuja suosiva voi siis saada todennäköisemmin tyttövauvan, koska sitkeät X-siittiöt kestävät paremmin äärimmäisiä oloja.

Löysähköissä boksereissa kivekset eivät joudu hautumaan liian lämpimässä, mikä lisää mahdollisuutta poikavauvaan.

Lue myös: Mies, näin parannat hedelmällisyyttäsi

Kokeile myös näitä:
  • Koska poikasiittiöt eivät kestä kuumaa, lillu lämpimässä kylvyssä ennen seksiä. Tyttö tulee!
  • Jos haluat poikalapsen, valitse mies, jolla on paljon veljiä. Vastaavasti siskokatraassa varttunut mies siittää todennäköisemmin tyttöjä.
  • Valitse iäkäs mies lapsesi isäksi ja mahdollisuutesi saada tyttölapsi kasvaa.
  • Tupakoivat vanhemmat saavat todennäköisemmin tytön. Terveydestään huolehtivia savuttomia siunataan siis poikalapsella.
  • Stressaa ja saat tytön! Vaikeina aikoina syntyy vähemmän poikia.
  • Laita sängyn alle kirves ja poika tulee. Tytön syntymän takaavat sängyn alle asetetut keritsimet.
  • Pojan saamiseksi miehen pitää sonnustautua seksin ajaksi karvalakkiin ja kintaisiin.
 
"Jos haluat poikalapsen, valitse mies, jolla on paljon veljiä. Vastaavasti siskokatraassa varttunut mies siittää todennäköisemmin tyttöjä"

Tuo oli ehkä ainoa pätevä neuvo tuossa listassa.
 
Varmin tapa? Mene lomalle maahan, jossa saa valkata alkioita sukupuolen perusteella, ja osta hoidot. Nuo yllä luetellut ovat taikauskoa, ja vaikka tekisit kaiken neuvotun, on sinulla silti suuri mahdollisuus saada se väärä sukupuoli.
 
Yksi varma keino on: laita osoitteeksi facade.com ja valitse sieltä biorytmit. Laita oma syntymäaikasi (siis jos olet tuleva äiti) ja kohtaan Target Date laita _hedelmöittymispäivämäärä_:

- Jos haluat pojan, katso, että hedelmöittymispäivämääränä kehorytmi (punainen) on plussalla ja tunnerytmi (vihreä) on miinuksella.

- Jos haluat tytön, katso, että hedelmöittymispäivämääränä tunnerytmi (vihreä) on plussalla ja kehorytmi (punainen) miinuksella.

Joudut siis valitsemaan päivämääriä ennakolta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, ettet koskaan sekstaa niin, että siittiöitä voi olla kohdussasi vääränä päivänä.
 
On noita ympäristövaikutuksia havaittu - yllättäviäkin:
Japanin maanjäristyksen seuraus - tyttövauvojen enemmistö
https://www.tekniikkatalous.fi/tied...ttöjä-syntyy-enemmän-kuin-poikia-3254332.html

Dioksiinille lapsena altistunut poika saa paljon enemmän tyttö- kuin poikalapsia:
"Dioksiineja syntyy palamisen yhteydessä ja eräiden kemikaalien epäpuhtautena, eikä niitä ole koskaan käytetty mihinkään tekniseen tarkoitukseen. Niistä "puhtaimmat" tulokset on saatu Seveson onnettomuudesta 1976. Kaupungissa räjähti kloorifenolisäiliö,
ja sen seurauksena useita kiloja erittäin myrkyllistä 2,3,7,8-
tetraklooridibentso-p-dioksiinia pääsi ilmaan ja se saastutti osan kaupunkia erittäin pahasti. Välittömänä vaikutuksena eniten altistuneilla oli klooriaknea, etenkin lapsilla. Varsinaisista epämuodostumista ei ole selvää näyttöä. Syntymän jälkeen pikkulapsena altistuneilla on todettu mm. hammasvaurioita. Erikoinen vaikutus on se, että lapsena altistuneet pojat saivat myöhemmin enemmän tyttäriä kuin poikia, ero oli eniten altistuneessa ryhmässä kaksinkertainen (poika-tyttösuhde 0,38)."
https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/78166/2007b11.pdf?sequence=1

Maailmalla voi nykyään halutessaan valita lapsen sukupuolen siittiötunnistuksella:
https://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/artikkelit/tehdaan_tytto_tai_poika_tilaustyona
 

Yhteistyössä