V
vain äiti
Vieras
Välillä iskee aina hirveä ahdistus, stressi, kuukausien univelat, rahahuolet, lasten sairastelut, KAIKKI painaa päälle. Koti pitäis hoitaa, lapset pitäis hoitaa. Kukaan ei auta. Pelottaa milloin ei vaan enää jaksa. Mitä silloin tapahtuu? Mulle tulee välillä olo, että nyt mä hajoan ja murenen tähän paikkaan, tekee mieli luovuttaa. Kaikki. Ei ole voimia yhtään. Sit palaan vähän taaksepäin elämässä ja mietin, että otetaas nyt uusiks tämä. Oikeesti miks valittaisin kun loppujen lopuks asiat on kuitenkin hyvin. Ihanat lapset, ihana koti. Kuivaan kyyneleet jotka sumensi silmät. Ja jatkan taas tätä elämää ja tätä arkea. Tilanteet menee aina noin. En koskaan anna itselleni oikeutta murehtia. Vertaan aina vaan muiden ihmisten suurempiin murheisiin ja vähättelen omaa oloani. Mikä hätä mulla muka ois? Leikinkö liian hyvää ja täydellistä? Onko kellään samanlaisia ajatuksia koskaan? Voinko joskus vaan luovuttaa? Edes kymmeneksi minuutiksi? Tai yhdeksi illaksi? Miksi en saa edes itkeä vaan tukahdutan nekin tunteet.
