Nainen ja ystävämiehensä?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Oh dear
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
O

Oh dear

Vieras
Olen tuntenut yhden parhaista ystävistäni, joka on mies, reilusti yli kymmenen vuotta. Suhteemme oli alussa hyvin kiihkeä ja seksuaalinen. Mies meni kuitenkin naimisiin ja on edelleen naimisissa - käy vieraissa koko ajan. Minulla ja miehellä on hyvä ystävyyssuhde, joka perustuu rehellisyyteen ja syvään toinen toisensa ymmärrykseen. Olemme kuin sisko ja sen veli tavallaan, toinen jatkaa toisen lausetta keskeltä. Hiljaisuudenkin ymmärrämme.

Ja kuitenkin. Jos on viatonkin tilaisuus, juhlat vaikka, ja hän tanssittaa minua, päädymme suutelemaan ja hyväilemään toisiamme tanssilattialla, on kuin muu maailma katoaa. Järjen ääni vie tämän fiiliksen pois päivässä parissa, sehän on vain sitä erotiikkaa.

Ja nyt kun tiedän miehen olevan erossa vaimostaan, olen ruvennut näkemään unia hänestä joka yö. Mm. viime yönä olimme purjehtimassa. Minä olin veneen keulassa ja hän ohjasi. Olimme minun järvelläni. Hänen lapsensa olivat mukana. Kaikki oli hyvin ja oli rauhaisaa.

Mitä ihmettä? Haluanko minä, sinkkunainen, uraihminen, rakkaan YSTÄVÄNI sittenkin miehekseni? Vai onko tämä vaan kesähormonien hyrräystä, seksin puutetta? En livenä tee yhtään mitään, mikä pilaisi hienon, syvän ystävyytemme. Piilottelenko pinnan alla rakkauttani?
 
pussailet varatun miehen kanssa joka pettää omaa vaimoaan vaikka joka tunti jos saisi mahdollisuuksen? noh jos alat seurustelee sen kanssa alkaa se pettää sinuakin sitten kun kyllästyy sinuun.

Taidat olla huomion tarpeessa. lähde joskus ulos tanssimaan niin kyllä kohtaat toisia miehiä, huomaat siellä ettei tarvitse luulla että tuo on ainoa tyyppi jolta saat huomiota.
Pian alat jopa luulla että rakastat sitä, mutta vain paremman puutteessa.

 
Voi, kyllä minä rakastan tätä ystävämiestäni ja paljon. Minulla on harvoja ystäviä, joita rakastan ystävinä. Tämä mies on maailmassa nk. pelimies - tiedän, että hän ei ole yhden eikä kahdenkaan naisen mies. Siksi siis parisuhde hänen kanssaan olisi ihan älytön.
 
Tuntuu vaikealta uskoa, että kiihkeän ja seksuaalisen suhteen jälkeen voisi suhtautua toiseen hyvänä ystävänä ja rakastaa vielä päälle. Jos "ystävyyssuhteenne" perustuu ymmärrykseen ja rehellisyyteen, niin ettepä kovin vankalla maaperällä tallaa - sori vaan. Pelimies pettää vaimoaan ja sinä siinä kuviossa mukana - elättelemässä jotain haavekuvia, vaikka tiedätkin sen ehkä kuitenkin olevan mahdotonta. Niin makaa kuin petaa. Huhhuh.
 
Get a life: Anteeksi kun olen tyhmä, mutta kerro mulle, miksi kirjoitat ystavyyssuhteen sitaateissa. Enkö todella voi olla sielunkumppani, syvä ja hyvä ystävä tämän miehen kanssa? Niin nimittäin on mielestäni, jaamme hyvät ja huonot kokemukset, hänen kanssaan voi itkeä ja nauraa (puhelimessa useimmiten), olla oma itsensä luottamuksella, ja tietää molemmin puolin tulevansa ymmärretyksi ja hyväksytyksi omana itsenään. Eikö se jos mikä ole ystävyyttä?

Niinpä, kyllä minä tiedän sen parisuhdejutun olevan järjetöntä. Mutta mistä nämä unet nyt pukkaavat? Ihan vaan pelkästä yleisestä seksin himostako?
 
jaamme hyvät ja huonot kokemukset, hänen kanssaan voi itkeä ja nauraa (puhelimessa useimmiten), olla oma itsensä luottamuksella, ja tietää molemmin puolin tulevansa ymmärretyksi ja hyväksytyksi omana itsenään. Eikö se jos mikä ole ystävyyttä? "

EI. ja nyt ihmettelet why not?? ;-D

Koska tökkäätte kielenne toistenne kurkkuun ja hyväilette toisianne tanssien???

so??????????????? hä???? mikä ihmeellinen ystävä tuo on kun alkanee kopeloida ja suudella sua???

Ja sinun kirjoituksesta päätellen olet jo korviesi myöten rakastunut varattuun mieheen!

Really , get a live girl....oikeesti.
niin sitten tuo VARATTU ukkeli menee unholaan kun kohtaat sen oikean!

 
Sitaatit ihan siksi, että lainasin viestissä käyttämääsi termiä. Ystävät ei kyllä kopeloi ja lääpi toisiaan, että silleen. Kuulostaa ihan teinien touhulta, vaikka aikuisia kai taidatte olla. Huoh. Mutta hei, ehkä olette kumpikin ansainneet toisenne? Pettäjä ja sen rikoskumppani =D
 
Hmm. Kerron toisessa ketjussa tällä hetkellä käyväni jokseenkin kuumaa keskustelua ystäväni kanssa. Molemmat olemme varattuja. Fyysistä välillämme ei ole ollut näitä tuhmia puheita ja aidosti viattomia halauksia lukuun ottamatta.

Tuli kuitenkin mieleen, että itse en tätä ystävääni pystyisi suutelemaan ja lääppimään ihan oikeasti. Ylittäisin silloin sellaisen rajan, ettei siitä olisi paluuta. Sen jälkeen kaikki olisi sallittua eikä ystävyys olisi enää ystävyyttä. Se olisi jotain ihan muuta... Nytkin nää meidän keskustelut ovat miltei kuin veteen piirretty viiva ystävyyden ja sen jonkun muun välimaastossa. Jatkuvasti mietin, että voinko enää suhtautua tähän ihmiseen vain ystävänä, kun tiedän ettei mun tarvitsisi sanoa näyttää vihreää valoa ja me oltais jo enemmän.

Ja kyllä, mekin olemme samalla aaltopituudella miltei kaikessa ja tunteneet kauan. Mut sitä suuremmalla syyllä haluan pitää tilanteen hallussa. Antautuminen viettien vietäväksi sotkisi monen ihmisen elämän. Rakastan kai jollain tasolla tätä ystävääni, mutta rakastan vielä enemmän miestäni. Ja toisekseen rakkaus ei ole pelkästään itsekästä, vaan on mietittävä myös collateral damagea.
 
Ei kai me teinejä eikä rikollisia olla, eikä koiriakaan. Ihmisiä vaan, joilla on viettinsä. Hei moniko uskaltaa antaa mennä, jos siltä tuntuu? Ja vastata vielä seurauksista? Moni miettii, katuu, moni ei uskalla tehdä mitään. Je ne regrette rien. Kaiken tekisin uudestaan. Neljäkymppiä lähestyy. Kerran täällä vaan eletään.

Ibisiksen kanssa olisi hauska vaihtaa ajatuksia; missä se keskustelusi on?
 
ystävänä varattu mies. Itsekin olen parisuhteessa elävä.
Tämä mies on kanssa ns. maailmanmies ja "euroopanomistaja"..joka kiehtoo minua suunnattomasti.
Hän kiehtoo minua enimmäkseen siksi, että on hauskaa kuunnella juttujaan, ja huomata kuinka pieni poika hän lopulta on.
Silloin kun tapasin hänet ensimmäisen kerran, ajattelin että tuon miehen itsetunnolla ei ole rajaa, mutta eihän se totuus sitten niin ollutkaan.
Ja jos olisi ollut, en olisikaan tässä tilanteessa.
 
Ap. sisäänkurkkijalle: Tilanne on sama. Viehätys on juuri siinä maailmanmiehen suuruuden pikkupoikuudessa. (Tunnemmekohan saman henkilön?) :) Paitsi että minä olen vapaa.
 

Yhteistyössä