Nainen petti, mitä nyt?

  • Viestiketjun aloittaja Petetty
  • Ensimmäinen viesti
Petetty
Olemme olleet parisuhteessa puoli vuotta. Nainen on tänä aikana pettänyt minua ja nyt asia on tullut ilmi. Nainen ei tiedä mitä haluaa tulevaisuudelta. Olen hänen sanojensa mukaan kiinnostava ja tykkää minusta, mutta samalla pohtii että "ei tiedä, haluaisiko silti elää sinkkuna".

Mitä ehdottaisitte tässä tilanteessa? Onko järkevintä päästää hänestä irti, pitää "taukoa" vai jatkaa seurustelua jos hän niin haluaisi?

Haluaisin toimia niin, että jossei nyt, niin joskus mahdollisesti tähtien ollessa oikeassa asennossa voisimme vielä palata yhteenkin. Eli tapahtuu mitä tahansa, haluaisin jättää hänelle itsestäni kuvan mielenkiintoisena ja tavoittelemisen arvoisena henkilönä.
 
hmmnoh,
Jos teille molemmille sopii, niin jonkin sortin tauko, tai sitten molemmille avoin suhde voisi tulla kyseeseen. Vaikket ehkä itse tahtoisi tapailla toisia, hyväksyisit hänen vapautensa. Mutta selkeä määräaika varmaan kannattaa sopia.
Nuo nyt ihan siltä pohjalta että yhä olet hänen kanssaan valmis jatkamaan ja tuo pettäminen ei sinua ilmeisesti kovin paljon vaivaa??
Oletko varma ettei se myöskään ala vaivata myöhemmin jos päätätte jatkaa?

Kaikki on mahdollista ja aika sen näyttää. Kaveripiirissäni on pari, joka oli yhdessä liki kolme vuotta, sitten nainen tapasi toisen ja erosivat. Mieskin kai tahollaan seurusteli. Kunnes sitten palasivatkin yhteen ja ovat nyt naimisissa ja ainakin vaikuttavat onnellisilta.
 
Olemme nyt sopineet, että pohdimme rauhassa miten toimimme tulevaisuuden suhteen. Emme halua tehdä hätiköityjä päätöksiä. Mutta kuinka kauan suosittelette asiaa pohtimaan?

Itselläni luottamus on tippunut ko naisen suhteen. Kuitenkin tunteet ovat vahvat. Olen saanut käsitellä asiaa rauhassa jo pidempään ja nyt sen tullessa puheeksi on ollut itselle helpompaa keskustella järkipohjalta. Ja siis edelleen tunnen tätä naista kohtaan paljon.

Vapaa suhde kuulostaa siltä, että nainen saisi kokeilla sitä mitä tuntuisi tällä hetkellä kaipaavan. En tiedä, pystyisinkö elämään sellaisessa suhteessa. Tunteeni ovat kuitenkin sen verran vahvat häntä kohtaan. Kuinka pitkiä kokeiluita suosittelette? Ja onko teillä kokemuksia vapaista suhteista?
 
hmmnoh,
Omalta kohdaltani vastaan, ettei ole kokemusta avoimesta suhteesta. Nykyisen pitkän parisuhteen alkuaikoina asuimme toisistamme 400km etäisyydellä kaksi vuotta. Siinä oli luottamus vaan, joka piti homan kasassa puolin toisin, ei siis oltu luvattu toisillemme mitään vapauksia hommailla mitä lystää, vaan seurusteltiin vakain mielin. Tarkoittaa, että lopulta voi tietää vain mitä itse teki, ja luottaa toiseen.
Luulen, etten itse voisi elää avoimessa suhteessa, mutta joillakin vapaa harkinta-aika toimii. Ja tuo em. lähipiirini esimerkki onnistuneesta yhteenpaluusta.
Jos luottamuksesi on kärsinyt (eipä ihme!), ja koet ettet kestäisi vapaata suhdetta, älä ryhdy. Siinä tapauksessa nopeampi päätösten teko voi olla parmpi vaihtoehto.

Tuohon aikaan on kyllä vaikea ulkopuolisen sanoa, mutta tuskin muutamaa kuukautta kauempaa. Pari, kuukautta ehkä, max? Muuten tilanne käy raastavaksi. Jos Sinusta tuntuu että luottamuksesi on kärsinyt lopullisen kolauksen niin kannattaa kyllä tosi tarkoin pohtia koko suhteen mielekkyyttä. Haluatko elää jatkuvasti epäillen?

Ydinkysymys kuuluu: Koska nainen aikonee päättä mitä ja kenet tahtoo?
 
Kokenut
Voipi olla, ettei naisesi enää haluakaan pettää sinua. Katsos se "kielletyn hedelmän maku". Salassa tehty on jännää ja siitä on monta kertaa kysymys "kuumissa" suhteissa. Sitten, kun siihen on lupa - homma lopahtaa.

Olemme nyt sopineet, että pohdimme rauhassa miten toimimme tulevaisuuden suhteen. Emme halua tehdä hätiköityjä päätöksiä. Mutta kuinka kauan suosittelette asiaa pohtimaan?

Itselläni luottamus on tippunut ko naisen suhteen. Kuitenkin tunteet ovat vahvat. Olen saanut käsitellä asiaa rauhassa jo pidempään ja nyt sen tullessa puheeksi on ollut itselle helpompaa keskustella järkipohjalta. Ja siis edelleen tunnen tätä naista kohtaan paljon.

Vapaa suhde kuulostaa siltä, että nainen saisi kokeilla sitä mitä tuntuisi tällä hetkellä kaipaavan. En tiedä, pystyisinkö elämään sellaisessa suhteessa. Tunteeni ovat kuitenkin sen verran vahvat häntä kohtaan. Kuinka pitkiä kokeiluita suosittelette? Ja onko teillä kokemuksia vapaista suhteista?
 
Viimeksi muokattu:
Miksi
Haluaisin toimia niin, että jossei nyt, niin joskus mahdollisesti tähtien ollessa oikeassa asennossa voisimme vielä palata yhteenkin. Eli tapahtuu mitä tahansa, haluaisin jättää hänelle itsestäni kuvan mielenkiintoisena ja tavoittelemisen arvoisena henkilönä.
Miksi? Miksi haluat olla ihmisen kanssa, joka ei kohtele sinua kunnioittavasti? Sanot, että sinulla on tunteita häntä kohtaan. Uskon sen, mutta täytyyhän tunteiden - ja käyttäytymisen - olla molemminpuolista. Suosittelisitko jotakin kaveriasi pysymään suhteessa, jossa häntä kohdellaan tuolla tavalla? Jos vastaat "ei", niin miksi haluaisit sellaista itsellesi?

En tarkoita, että suhteenne olisi pakko loppua. Sen saat päättää itse. Ehkä sinulla on hyviä syitä, joiden vuoksi olet valmis katselemaan pettämistä ja huopaamista. Jos on, niin mietintäaika voi olla ihan hyvä ratkaisu. Tarkoitan vaan, että ellei ole hyviä syitä suostua tuohon, niin älä hyvä ihminen anna toisen leikkiä tunteillasi ja kohdella sinua miten tahansa.
 
Viimeksi muokattu:
mies
Itselläni luottamus on tippunut ko naisen suhteen. Kuitenkin tunteet ovat vahvat. Olen saanut käsitellä asiaa rauhassa jo pidempään ja nyt sen tullessa puheeksi on ollut itselle helpompaa keskustella järkipohjalta. Ja siis edelleen tunnen tätä naista kohtaan paljon.
Vai että oikein järkipohjalta asiaa pohdit, vaikka luottamus on mennyt ja tunteet ovat vahvat. Mielenkiintoista itsepetosta.
Aikuisten oikeasti et todennäköisesti tule saamaan suhteesta muuta kun pahaa mieltä.
 
Viimeksi muokattu:
Nainen
Olet hätävara. Kiva kaveri jonka kanssa ollaan sitä oikeaa odotellessa. Puoli vuotta takana, sitä pitäisi lemmen leiskua ja suhde olla kuumimmillaan. Joku "klick" naiselta jäi puuttumaan, harmi sinun kannaltasi, mutta elämä on. Jatka elämääsi, älä takerru ihastuksen huumaan josta et saa vastakaikua. Kevättä rintaan ja hymyä huuleen vaikka potuttaakin!
 
tollo
ei ihminen petä, jos se rakastaa, näin se vaan menee. Kiintyminen ei ole rakkautta, ihminen voi kiintyä vaikka polkupyörään ja sen menettäminen vituttaa ihan ankarasti. Mutta rakkautta se ei ole.
 
diane
Ns. "pettäminen" voi olla naiseltasi eräänlainen hätähuuto johtuen siitä, että et itse ole ollut tarpeeksi läsnä kaikissa parisuhteenne tilanteissa. Naisen vaisto huomaa etäisyytesi ja voi reagoida juuri noin. Pettämistilanteissa syy ei ole aina pettäjässä. Piditkö itse huolta parisuhteestanne?

Elämä ei ole mustavalkoista, vaan siinä on sävyjäkin.
 
Lähes viikottaiset pienet/isot yllätykset, pienet laput (esim. "Huomenta kulta, jääkaapissa on aamiaista."), läheisyys, illalliset ulkona, ruoan valmistaminen naiselle sekä yllätyksenä että ei-yllätyksenä, arjesta irtaantuminen vkloppuisin, perheisiin tutustuminen, hemmottelu hieronnalla, oleminen mukana tukemassa suruissa/vaikeilla hetkillä joita naiselle on mahtunut paljon tälle puolelle vuodelle johtuen aiemmasta historiasta, tutustuminen mielenkiinnon kohteisiimme, keskustelua ja mielipiteiden vaihtoa päivittäisistä tapahtumista omassa elämässämme/lähipiirissämme/maailmalla, lukuista päivittäiset kosketukset/pusut/halit/hymyt/silmäilyt/tuijotukset, päivittäin kerrotut lauseet siitä kuinka toisesta välittää.

Otan mielelläni vinkkejä, mitä muuta nainen kaipaa parisuhteeseen.

Naisen mukaan pettämisen oli tapahduttava, jotta saa ko miehen pois mielestään (joka oli kuvioissa ennen parisuhdettamme ja jonka kanssa asioita oli jäänyt selvittämättä). Nyt toki tullut ilmi tämän jälkeen, että nainen on jo houkutellut toistakin miestä luokseen yökyläilemään baari-iltana.
 
Viimeksi muokattu:
Petetty
Taitaa tässä vaiheessa olla fiksuinta antaa naisen olla omassa rauhassaan pohtimassa mitä haluaa? Samalla itseni on hyvä tehdä kaikkea muuta, kuin miettiä häntä 24/7?

Onko parempi olla pitämättä kokonaan yhteyttä vai teenkö itsestäni hänen silmissään täydellisen ovimaton pyytämällä luokseni esim iltapalalle/katsomaan elokuvaa/yöseuraksi?

Onko ainoa keino saada tässä tilanteessa naisen arvostus/kunnioitus (joiden pettäminen osoittaa puuttuneen) osoittamalla, että itselläni on muutakin elämää kuin hän? Sekä jatkamalla elämää ilman häntä/pitämällä taukoa, jolloin hän saa mahdollisuuden pohtia halujaan?
 
tollo
Olet sä oikeasti mies? Ihmeellistä ulinaa. Jos joku pettää sua puolen vuoden seurustelun jölkeen niin se on ovi mitä lutkalle näytetään. Eikö nykymiehillä ole mitään itsetuntoa enää jäljellä? Tuheroita tässä maailmassa riittää, ei kukaan ole "se oikea". Siirry seuraavaan tai opettele ensin kasvattamaan itsetuntoa ettet vie himaasi kaikkea mikä pusikossa vaatteisiin tarttuu.
 
hmmnoh
Onko ainoa keino saada tässä tilanteessa naisen arvostus/kunnioitus (joiden pettäminen osoittaa puuttuneen) osoittamalla, että itselläni on muutakin elämää kuin hän?
Tuostako onkin kyse?
Miksi kyseisen naisen kunnioituksen saaminen on niin tärkeää?? Kun jutun pitkittäminen kuitenkin merkitsee ovimatoksi ryhtymistä - järjetöntä hinguta asiaa jota ei halua.
Aattelin ekan viestin perusteella että tuossa jotain ideaa vielä olisi jos kumpikin niin päättää tahtoa, mutta luettuani jatkot perun aiemmat jaaritukseni ja totean että ei tule toimimaan ikipäivänä.
 
Oletan, että naisen arvostaessa kumppaniaan, ei pettämistä tapahtuisi. En tiedä, ehkä etsin merkkejä siitä, että nainen osoittaisi arvostuksen kasvaneen joka helpottaisi kohdallani luottamuksen palauttamista tulevaisuudessa.

Itselläni todella olisi tahtoa pitää tästä naisesta kiinni ja antaa suhteellemme uusi mahdollisuus. Mutta samalla mietin, annanko itsestäni tällä tavoin naiselle kuvan, että painan asian villaisella teki hän mitä tahansa. Tämä taas ei mielestäni antaisi uudelle mahdollisuudelle tervettä pohjaa.
 
Viimeksi muokattu:
Petetty
Olet sä oikeasti mies? Ihmeellistä ulinaa. Jos joku pettää sua puolen vuoden seurustelun jölkeen niin se on ovi mitä lutkalle näytetään. Eikö nykymiehillä ole mitään itsetuntoa enää jäljellä? Tuheroita tässä maailmassa riittää, ei kukaan ole "se oikea". Siirry seuraavaan tai opettele ensin kasvattamaan itsetuntoa ettet vie himaasi kaikkea mikä pusikossa vaatteisiin tarttuu.
Tämän naisen kanssa on siis arjet ja pyhät sujuneet mainiosti, siksi tässä mietityttää, että miksi häntä on alkanut kiinnostamaan muut miehet -> miksei ole kertonut asiasta missään vaiheessa itse -> miksi käytös minua kohtaan ei missään vaiheessa ole muuttunut mitenkään (viileämmäksi tjsp joka kielisi tunteiden vähentyneen) -> miksi koko puolen vuoden ajan on puhunut yhteisestä tulevaisuudesta jne.

Hänen käytöksensä on siis tähän päivään asti viestinyt, että haluaa jatkaa kanssani yhteistä matkaa. Siksi nyt tapahtuneet asiat aiheuttavat itsessäni kovasti ristiriitaisia tunteita/ajatuksia.

Itselle on aivan riittävästi tullut vastaan tuheroita tämän seurustelunkin aikana, mutta niistä on ollut kieltäytyä kun nykyinen suhde on maistunut eikä ole ollut ongelmia tämän naisen kanssa.
 
Viimeksi muokattu:
ziisus sentään
Ns. "pettäminen" voi olla naiseltasi eräänlainen hätähuuto johtuen siitä, että et itse ole ollut tarpeeksi läsnä kaikissa parisuhteenne tilanteissa. Naisen vaisto huomaa etäisyytesi ja voi reagoida juuri noin. Pettämistilanteissa syy ei ole aina pettäjässä. Piditkö itse huolta parisuhteestanne?

Elämä ei ole mustavalkoista, vaan siinä on sävyjäkin.
Ja höpö höpö sun hätähuutosi kanssa! Pettäminen on aina pettäjän ratkaisu ja suhdetta takana vasta puoli vuotta!
 
Viimeksi muokattu:
Kiinnostaa
Tämän naisen kanssa on siis arjet ja pyhät sujuneet mainiosti, siksi tässä mietityttää, että miksi häntä on alkanut kiinnostamaan muut miehet -> miksei ole kertonut asiasta missään vaiheessa itse -> miksi käytös minua kohtaan ei missään vaiheessa ole muuttunut mitenkään (viileämmäksi tjsp joka kielisi tunteiden vähentyneen) -> miksi koko puolen vuoden ajan on puhunut yhteisestä tulevaisuudesta jne.

Hänen käytöksensä on siis tähän päivään asti viestinyt, että haluaa jatkaa kanssani yhteistä matkaa. Siksi nyt tapahtuneet asiat aiheuttavat itsessäni kovasti ristiriitaisia tunteita/ajatuksia.

Itselle on aivan riittävästi tullut vastaan tuheroita tämän seurustelunkin aikana, mutta niistä on ollut kieltäytyä kun nykyinen suhde on maistunut eikä ole ollut ongelmia tämän naisen kanssa.
Minkäikäinen sä olet?
 
Viimeksi muokattu:
Petetty
Minkäikäinen sä olet?

Olen siis 25-30 vuoden välistä, yhden aiemman pidemmän suhteen omaava mies. Naisia ei ole ehdoin tahdoin tarvinnut etsiä sinkkunakaan, vaan tämä nykyinenkin neiti on omasta aloitteestaan iskenyt kiinni. Nykyisen seurustelun aikana kysyntää on naisrintamalla ollut, mutta tämä neiti on aiheuttanut itsessä melko isonkin "klick" -äänen.

Onko iälläni vaikutusta asiaan?
 
Luitko ollenkaan aiempaa vastaustani? Vai etkö edes halua ottaa huomioon mahdollisuutta, että siltä tyttöystävältäsi ei sitten kuulunut sitä klickiä lainkaan? Jatka oiekasti elämääsi, unohda hänet. Rakastunut tai ihastunut ihminen ei halua pitää taukoa tai naida toisten kanssa.
Hänellähän sitä rakastumista ei tainnut koskaan edes tulla.
 
Viimeksi muokattu:
vbgtrfcx
Olet sä oikeasti mies? Ihmeellistä ulinaa. Jos joku pettää sua puolen vuoden seurustelun jölkeen niin se on ovi mitä lutkalle näytetään. Eikö nykymiehillä ole mitään itsetuntoa enää jäljellä? Tuheroita tässä maailmassa riittää, ei kukaan ole "se oikea". Siirry seuraavaan tai opettele ensin kasvattamaan itsetuntoa ettet vie himaasi kaikkea mikä pusikossa vaatteisiin tarttuu.
Sun naises taitais haluta/tarvita tällaisen miehen, eikä sun kaltaista.
 
Viimeksi muokattu:
Petetty
Luitko ollenkaan aiempaa vastaustani? Vai etkö edes halua ottaa huomioon mahdollisuutta, että siltä tyttöystävältäsi ei sitten kuulunut sitä klickiä lainkaan? Jatka oiekasti elämääsi, unohda hänet. Rakastunut tai ihastunut ihminen ei halua pitää taukoa tai naida toisten kanssa.
Hänellähän sitä rakastumista ei tainnut koskaan edes tulla.

Tuo "klick" taitaa olla se erottava tekijä minun ja hänen tunteissaan. Jos se on puuttunut häneltä viimeiset puoli vuotta, sitä ei taida sitten tulla ollenkaan?
 
Viimeksi muokattu:
Petetty
Sun naises taitais haluta/tarvita tällaisen miehen, eikä sun kaltaista.

Eli itsetuntoa kasvattamaan, yhteydenpitoa tähän naiseen vain silloin kun hän ottaa yhteyttä/tai jos silloinkaan, enemmän taas aikaa kavereille ja nainen pois mielestä urheilemalla/harrastuksilla/töillä/kavereilla/perheellä. Liian kauan on jo asian kanssa tullut harmiteltua, joten nainen saa tehdä omat valintansa, mutta ne eivät tule minuun nyt vaikuttamaan. Tai hänhän on jo valintansa tehnyt aiemmin tuheron jakamisella muillekin.

Kiitos näkökulmista ja katseeni avaamisesta!
 
Viimeksi muokattu:
lööäh
Tämän naisen kanssa on siis arjet ja pyhät sujuneet mainiosti, siksi tässä mietityttää, että miksi häntä on alkanut kiinnostamaan muut miehet -> miksei ole kertonut asiasta missään vaiheessa itse -> miksi käytös minua kohtaan ei missään vaiheessa ole muuttunut mitenkään (viileämmäksi tjsp joka kielisi tunteiden vähentyneen) -> miksi koko puolen vuoden ajan on puhunut yhteisestä tulevaisuudesta jne.

Hänen käytöksensä on siis tähän päivään asti viestinyt, että haluaa jatkaa kanssani yhteistä matkaa. Siksi nyt tapahtuneet asiat aiheuttavat itsessäni kovasti ristiriitaisia tunteita/ajatuksia.

Itselle on aivan riittävästi tullut vastaan tuheroita tämän seurustelunkin aikana, mutta niistä on ollut kieltäytyä kun nykyinen suhde on maistunut eikä ole ollut ongelmia tämän naisen kanssa.
Pinnalinen sutturas on kyllästynyt sinuun. Taitaa olla vaan rahan perässä. Tylsää taitaa olla ja aina ootte kahdestaan. Halua olla välillä itekseenkin muiden kanssa.
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä