E
Elämäni Tunnustukset
Vieras
- En ole koskaan ollut töissä. Koulutus: peruskoulu. Opiskelu ei ole koskaan kiinnostanut, eikä minkään työuran luominen. Ensin ei ollut mitään niin mielenkiintoista työtä, että olisin halunnut tehdä ja myöhemmin olen jo tottunut, että en ole töissä ja tullut "laiskaksi, etten viitsisi enään töissä käydäkään. Olen elänyt yhteiskunnan tuilla ja miesteni rahoilla.
- Mikään "normaali" ei ole koskaan kiinnostanut. En ole mennyt naimisiin, enkä tehnyt lapsia. Minulla ei ole ajokorttia, eikä lemmikkieläimiä. Mikään edellä mainituista asioista ei vain kiinnosta ollenkaan.
- Tällä hetkellä on menossa elämäni kolmas pitkä parisuhde ja ihan hyvin menee. Ensimmäinen suhde oli kaksi vuotta, seuraava 14 vuotta ja nykyinen viisi ja puoli vuotta. Tämä on ensimäinen suhde, jossa olen ollut uskollinen koko ajan. Ennen tätä suhdetta kertyi kaikenlaisia irtosuhteita, salasuhteita ja muita "panoja" n. 200-300kpl siis koko elämäni ajalta.
- Nykyään seksi ei enään kiinnosta. Viimeisestä seksikerrasta on varmaan puoli vuotta. Sillon tällöin harrastan itsetyydytystä kyllä. Osaltaan tähän vaikuttaa mieheni kyvyttömyys seksiin ts. erektiohäiriöt (johtuu sairauksista ja niiden lääkityksistä). Asia ei häiritse meitä. Olemme puhuneet siitä ja sujut sen kanssa. Minua ei niin kiinnosta nykyään ja mies ei kykene. Emme ota paineita siitä.
- Mieheni on työkyvyttömyyseläkkeellä fyysisten vikojen vuoksi. Hän on koko ikänsä tehnyt paljon töitä, kunnes muutama vuosi sitten loukkaantui ja joutui pois työelämästä.
- Elämämme on ihan mukavaa. Asumme vuokralla suht arvostetulla alueella. Elämme vapaata, mutta säännöllistä elämää. Aamulla heräämme viiden ja kuuden välillä. Käymme aamupesulla ja petaamme sängyt. Keitämme kahvit ja luemme aamun lehden ja uutiset netistä. Mies käy aamukävelyllä. Minä teen mielelläni kotitöitä. Usein lähdemme aamulla aikaisin liikkeelle (autolla) käymme kaupoissa, kirpputoreilla, kirjastoissa ja siinä menee iltapäivään. Sitten teemme ruokaa, luemme, olemme netissä ja vain rentoudumme. Tykkäämme myös ajella pitempiä päiväretkiä ja ulkoilla luontopaikoilla.
- Mielestäni elämämme ei ole ollenkaan tylsää vaan keksimme aina jotain tekemistä ja menemistä, mutta osaamme myös olla kotona vaikka monta päivää jos vaikka raha on vähempänä tai vähän bensaa autossa.
- Minulla ei ole ystäviä, koska en pidä sellaista tarpeellisena. Olen pikkuhiljaa poikkaissut kaikki ystävyyssuhteeni. Minusta on vapauttavaa elää ilman ystäviä. En halua kyläillä, enkä kutsua vieraita, enkä kertoa tarkkoja kuulumisiani kenellekään. Haluan elämääni vain mieheni ja vanhempani, en muita.
- Yritän tehdä jokaisesta päivästä onnistuneen. Tykkään herätä aikaisin, pitää kodin siistinä, tehdä ruokaa (terveellistä), sisustaa kotia, laittautua itse eli meikata ja pukeutua, käydä ihmisten ilmoilla, luen paljon kirjoja, sekä trendi ja sisustuslehtiä. Taide ja antiikkiesineet viehättävät minua. Joitakin tavaroita keräilen. Myönnän, että minulla on krooninen vimma ostaa tavaroita ja usein myös näpistelen kaupoista (koska rahaa ei ole aina tarpeeksi ja haluan jännitystä).
- Suihkussa voisin käydä useammin. Se ei oikein kiinnosta. Samoiten voisin käydä useammin hammaslääkärissä. Inhoan sitä. Hampaissa on yksi juurihoito kesken ollut jo kohta vuoden ja yksi hammas ollut lohjennut jo kohta puoli vuotta.