Naisen piiskaamisesta

  • Viestiketjun aloittaja mies 39
  • Ensimmäinen viesti
mies 39
Olen todella uusi näissä kuvioissa, sillä en olisi uskonut saavani naiseni piiskaamisesta mitään kiksejä. Tuo naisenpuoli on aika pitkään tuossa provosoinut, ja eilen sitten puolitosissani annoin vähän palaa, eli piiskasin. Yllätyksekseni huomasin, että oli vasin kiihottavaa. Olin vähän vihainen, kun väsyin jankuttamaan mielestäni turhanpäiväisestä asiasta, joten tuumasta toimeen, nainen kainaloon ja luja löylyytys pyllylle. Kämmentäni vaan käytin, housut kuitenkin kiskoin alas, kun pääsin pieksemisen makuun. Ollipas varsinainen turn on, molemmat kävimme tosi kuumina. Taidan jatkaa samaan malliin. -Kertokaa muutkin ensikokemuksistanne!
 
mies 55
Kyllähän naisen piiskaaminen kiihottavaa on, ei voi kieltää. Täytyy vaan pitää mieli maltillisena, ettei tule vahinkoja, ei siis saa olla liian kovaotteinen. Silti selkäsaunan tulee olla tuntuva, jotta vaikutus on riittävä. Itse olen kurittanut 12 v nuorempaa vaimoani vuosikausia, lähes koko avioliittomme ajan, yhteisellä sopimuksella tietysti tähän päädyttiin. Yleensä annan avokämmenellä ja vyöllä, joskus haetan koivunoksankin. Yhä vieläkin hän pistää vastaan, rimpuilee ja tempoilee vielä siinäkin vaiheessa, kun housut on kintuissa ja tietää varmasti tappelun turhaksi, mutta se on osa jutun juonta, kiihotun lisää, kun saan vähän käyttää voimaa pitääkseni nartun aisoissa. Sitten vaan remmi laulamaan pitkin pyllynposkia. Lopputulos on aina se, että vaimo itkee kivusta ja kiukusta, mutta siitä huolimatta on kiimainen kuin mikäkin, kun lopetamme. Jatko... sen saa kukin päätellä ihan vapaasti... Erittäin antoisaa tämä on, en luopuisi mistään hinnasta.
 
Piiskattu rouva
Kyllä piiskan saaminen kiihottavaa on, enkä varmaan ole ainoa näin ajatteleva. Jos molemmat siitä nauttii, asia lienee ok? Väkivalta parisuhteessa on täysin eri asia. Minulla on takamus nytkin niin arkana, että istuminen on vähän hankalaa, mutta pelkkä eilisillan muisteleminenkin kiihottaa vieläkin. Tätä on vaikea selittää toisinajattelijoille, mutta itse ainakin nautin olostani.
 
Saanpiiskaa
piiskattu rouva et ole aikoa meitä on aikapaljon jotka tykkäämme pienestä piiskaamisesta toiset haluavat kunnon löylytyksen itse kuulun jälkimäisiin pitän koivuvitsasta,remminsaannista muutaman kuukauten välein ihanaaa!
 
vierailija
Niinpä niin piiskasta pitäviä on aika paljon.. sopiva punoitus pyllyllä kiihottaa sopivasti. ja mikäpä siinä kun molemmat ovat ovat vapaaehtoisesti mukana. mihinkään kuritusjuttuihin en usko, vaan siihen että että piiskaus on eroottista leikkiä. jotkut pitävät kovemmasta piiskauksesta jotkut taas kevyemmästä.. mutta molemmissa sama tarkoitus
 
Koivunoksa ja Paljaspylly
Kyllä piiskan saaminen kiihottavaa on, enkä varmaan ole ainoa näin ajatteleva. Jos molemmat siitä nauttii, asia lienee ok? Väkivalta parisuhteessa on täysin eri asia. Minulla on takamus nytkin niin arkana, että istuminen on vähän hankalaa, mutta pelkkä eilisillan muisteleminenkin kiihottaa vieläkin. Tätä on vaikea selittää toisinajattelijoille, mutta itse ainakin nautin olostani.
olen syksystä saakka otottanut kevättä pääsemme mökille nauttimaan piiskan käytöstä olimme vappuna sain tämän kesän ekavitsat paljaallepyllylleni rangaisussa käytetään remmiä,pajupiiskaa silloin olen huosukorsetissa lahkeellisessa olemme nauttineet jo parikymmentävuotta vitsoista.
 
Viimeksi muokattu:
piiskattu rouva2
Kyllä piiskan saaminen kiihottavaa on, enkä varmaan ole ainoa näin ajatteleva. Jos molemmat siitä nauttii, asia lienee ok? Väkivalta parisuhteessa on täysin eri asia. Minulla on takamus nytkin niin arkana, että istuminen on vähän hankalaa, mutta pelkkä eilisillan muisteleminenkin kiihottaa vieläkin. Tätä on vaikea selittää toisinajattelijoille, mutta itse ainakin nautin olostani.
monasti mieheni hakee vitsan valmiiksi makkariin kun löytän vitsan makkaristamme tietän mitä tulemanpitää pelkkä vitsan näkeminen alkaa kiihottaa minua olen kuin tulisillahiilillä ototan riisumistani minua riisuttaissa kun pikarini otetaan on reisieniväli melkokostea piiskatessa minulla reitenileviävät pimppaheittäänesteensä kullansyliin voiko olla ihanampaa kiusaan itseäni katsomalla piiskaamistani viteolta olet oikeassa pisk rouva.
 
Viimeksi muokattu:
masokisti

Minä ajattelen sata prosentista kuin sinä ja minä olen kateellinen sinun arkana takamus!Minä joudun annaa minulle itse piiskaa!
 
Viimeksi muokattu:
Vitsasta iloa
monasti mieheni hakee vitsan valmiiksi makkariin kun löytän vitsan makkaristamme tietän mitä tulemanpitää pelkkä vitsan näkeminen alkaa kiihottaa minua olen kuin tulisillahiilillä ototan riisumistani minua riisuttaissa kun pikarini otetaan on reisieniväli melkokostea piiskatessa minulla reitenileviävät pimppaheittäänesteensä kullansyliin voiko olla ihanampaa kiusaan itseäni katsomalla piiskaamistani viteolta olet oikeassa pisk rouva.
Tietän etukäteen koska saan vitsaa yleensä kiihotan itseäni tähäntilanteeseen hyväilemällä pakaroita,reisiäni kiima nousee minussa kulta ottaa hamoseni,pikkarini pois antaa vitsaa napakasti ja pitkään potkin,ulvon lopuksi saan sisääni juureksen saan orkkuja yhtenään peräsylkee nesteet pihalle tulee niin tyttömäinen olo 45v akalle itse annan myös vitsaa kullalle ja menen hänen päällensä pimperoni antaa kullillekyytiä saan monta orkkua tämä on nautintoa meille.
 
Viimeksi muokattu:
vierailija
Naiset ovat käyneet liikaa koulua, Se on pilannut heidän luonteensa ,Naisesta on tullut ylpeä ja vallanhimoinen, Nainen tarvitsee kuritusta ,Silloin hänestä tulee kiltti
 
Vierailija
Meidän perheen naispuolinen jäsen haluaa aina välillä piiskaa, mutta ujona ei kehtaa pyytää. Niinpä kehitin siihen systeemin: Hänellä oli tapana jättää aina vessan pöntöstä kansi auki. Toruin siitä, ja sanoin, että jos jätät kannen auki, saat piiskaa. Kansi on aina joskus auki...
 
Piiskattavarouva
piiskattu rouva et ole aikoa meitä on aikapaljon jotka tykkäämme pienestä piiskaamisesta toiset haluavat kunnon löylytyksen itse kuulun jälkimäisiin pitän koivuvitsasta,remminsaannista muutaman kuukauten välein ihanaaa!
Saan piiskaa kun on mahtollista lapsien takia annan itse aika usein pyrtölleni itse sain viikon lopulla kunnon löylytyksen saimme olla kaktestaan minut remmittiin olin selälläni sängyllä jalatpystyssä,levällään sain ohuttaremmiä vyötäröstä polviin saakka sain kai noin20minutin käsittelyn änkyin äänekkäästi polveni olivat välillä rinnoissani kiini näin mitenreitet,pyrstö saivat remmiä pyrstöäkirveli tuntui kuin olisi saanut suolaa,sokeria samalla pimpanposket saivat pikkasen remmiä myös teki hyvää ihanin selkäsauna mitä olen saanut koskaan pyrstössä tuntuu vieläkin hyvälle.
 
Viimeksi muokattu:
strykpojke

Se kuullosta niin ihanaalta!Jos minä saisin samanlainen käsittely?Tänään piiskasin minä minua itse mutta ei se on sama tunne kun en saa tuntea minua alistettuna ja nöyrytettynä!
 
Viimeksi muokattu:
vierailija
Minä tahtoisin piiskaa siihen että laihtuisin mutta miesystäväni ei anna sitä, Haluaisin joko naiselta tai mieheltä kunnon selkäsaunan ilman seksiä. Asun Kaarinassa
Haaveilen siitä että minut niskavilloista talutetaan kellariin jossa piiskataan . Itse asun kerrostalossa olen 56 v nainen
 
Itse Pitän Remmistä Ystävättäreni kanssa nautimme parin kuukauten välein Sexsi ei kuulu meilläkään mukaan vaikka saankin orkkuja remmitessä joskus annan itselleni tuoretta kesänkasvanutta leppä piiskaa pimpalleni nesteet,pissa lentää toivottavasti löytät Hyvän Naisystävättären joka tietää mitä nainen haluaa.
 
Viimeksi muokattu:
vierailija
Pohjanmaalta löytyy paikka jossa tuhmia rouvia opetetaan tavoille. On piikoja, ketjuja, sähköpiiska, kahleita yms. Mitä te tuhmat naiset voitte vain kuvitella. Kertokaa miehellenne et olette viikonlopun työmatkalla ja Tulkaa tänne. Ikää saisi olla senverran että tietää mitä haluaa!

tunturituuli@luukku.com
 
vierailija
Te ootte ihan sairaita kaikki........teissä asuu varmaan joku piiskaus demoni, musta sarvipäinen olento, joka on mielistynyt kipuun ja tuskan huutoihin.

Voi olla näinkin... mutta eroottinen piiskaus on leikkiä... ja piiskattava määrää kuinka kovaa ja miten piiskataan. Ja jotkut nauttivat kun piiskataan. BDSM vaatii siihen osallistuvilta täydellistä luottamusta toiseen osapuoleen ja kaikki ennalta sovittua. On turvasana jne. Hyvin kontrolloitua siis....

Kokeile itse joskus... mielenkiintoinen kokemus.. usein ulkopuoliselle näyttää erilaiselta mitä oikeasti on. Ja jos ei pidä niin sessio keskeytetään... niin kauan kun kaikki on vapaaehtoista ketään ei pakoteta ja täysi-ikäisiä niin kokeilla voi. Bdsm vaan eräs seksuaalisuuden ilmenemismuoto/ tapa
 
Viimeksi muokattu:
ei kiitos

Oli leikkiä tai ei, sairasta leikkiä se on silti! Minusta siitä on leikki kaukana, jos jää mustelmia, ihorikkeymiä, lihaskipuja ja istumisvaikeuksia. Pe*** kipeänä pari viikkoa, niin ettei voi edes istua!
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä