naisen uskollisuus

  • Viestiketjun aloittaja Minä
  • Ensimmäinen viesti
Minä
Minulla on hyvin kaunis tyttöystävä. Itsekin tiedän olevani aika tasokas mies. Tyttöystäväni on paitsi kaunis, myös älykäs, persoonallinen, sosiaalinen. Kerrassaan rakastettava pakkaus. Seksielämämme on kerrassaan ihanaa. On vain yksi mutta...
Tiedän tyttöystäväni pettäneen minua. Vain yhden kerran tiedän varmaksi, mutta todennäköisesti se on tapahtunut pari muutakin kertaa. Hänellä ei ole varsinaisesti suhdetta toiseen mieheen, minulla ei ole ainakaan mitään aineistoa, joka tukisi sitä, mutta...
Meillä oli kerran riita tilanteesta, jossa olin aika varma hänen päätyneen yöksi vieraan miehen luokse. Hän myönsikin viettäneeensä yönsä oudossa paikassa, oli siitä myös hyvin pahoillaan, mutta vannotti, että mitään muuta ""sopimatonta"" ei ollut tapahtunut. Riita oli kaikkea muuta kuin mukava. Lopulta taivuin uskomaan häntä. Tämän jälkeen on ollut parikin tapausta, joihin ilmeisin selitys olisi se, että hän on ns. käynyt vieraissa. Todisteita minulla ei ollut. Viimeisimmästä kerrasta emme edes käyneet keskustelua, hän ei tiedä minun tietävän koko asiasta.
Jokunen viikko sitten ajauduin yksin baarissa ollessani juttusille erään miehen kanssa, jonka tunsin lähinnä näöltä. Sattumalta hän kertoi (rehvasteli) eräällä panollaan, josta tunnistin tyttöystäväni. Hän ei ole koskaan nähnyt meitä yhdessä, ei siis tiennyt kenelle puhui. Siitä sain kuitenkin siitä selville totuuden...
En ottanut asiaa esille tyttöystäväni kanssa. Tiedän, että hän olisi kiistänyt kaiken.
Tämä miisa on kyllä todella kiihkeä sängyssä. Seksielämämme on aktiivista. Hän tekee itse usein aloitteen. Hän tietää, mitä haluaa, osaa pyytää sitä, kuten myös antaa mitä minä haluan.
Yleensä kuitenkin iltaisin olemme käpertyneinä toisiimme, katsomme elokuvaa tai juttelemme vain asioista. Rakastan häntä ja uskon vakaasti hänen rakastavan minua.
Kyse ei kai voi olla mistään ""seksiaddiktiostakaan"", hän saisi kyllä miehen mukaansa halutessaan vaikka lähikaupasta. Niin asia ei ole. Oma käsitykseni asiasta on se, että hän hieman hieman humalassa ilman minun seurani saattaa silloin tällöin päätyä vieraan kanssa sänkyyn.
Suhteemme on ylipäätään erittäin hyvä. Jos voisin vain unohtaa nuo tapahtumat, ei olisi ongelmaa. Mitä helvettiä voin tehdä? En ole kauhean mustasukkainen, voisin jopa hyväksyä hänen tarpeensa kokeiluihin, jos niistä olisi yhdessä sovittu. Mutta asiasta ei voi puhua, tai tulee sotatila. Minua on kyllä nainen aiemmissakin suhteissa pettänyt. Mutta tätäkö se nykyaikana on? Hyväksy ja ole hiljaa, tai avaa suusi ja menetä kaikki...
 
mies
Minun olisi mahdoton seurustella ko. tilanteessa, jos en luottaisi.
Jotenkin kuvaavaa on, kun kutsuit tyttöystävääsi pakkaukseksi:) Mutta niin se vain on; ei nuo ominaisuudet kerro vielä mitään tunnetilasta välillänne ja vain sillä on merkitystä.

Tietysti sinua häiritsee epäilysi ja ihmettelet niitä itsekin ja et luota sataprosenttisesti. Sinä päätät asioistasi, minä en tuollaista epävarmuutta sietäisi; kertoisin tilanteen ja ilmoittaisin, että elämät jatkuvat eri suuntiin. Voisi olla , että saisit päättäväisyydelläsi jotakin lisätietoa, mutta sehän olisi vain positiivista.
 
Nainen 44
Luulen, että pettäminenkin on tapa tai luonteenpiirre? Kauniilla ihmisellä kiusaus on suurempi kun viekottelijoita ja tilaisuuksia riittää. Tyttöystäväsi ei osaa arvostaa vielä pysyvää suhdetta eikä sinua tarpeeksi. Olisiko hän valmis menettämään sinut? Ota vain asia puheeksi. Ps. ei ole parisuhteen kannalta hyvä jos hyväksyy hiljaa kaikenlaista shittiä, siitä seuraa kierre, jota toinen alkaa käyttämään hyväksi. Minä nyt olen vaan tämmöinen täti-iässä oleva, mutta kaikenlaista jo kokenut...
 
Niinpä
... taisivat nuo hyväksy ja ole hiljaa- tai avaa suusi ja menetä kaikki -vaihtoehdot olla ennen muinoin vain naisten onkelmia, tasa-arvo avartaa ja lisää empatiaa, saa maistella katkeraa kalkkia sen toisenkin sukupuolen näkökulmasta...
 
Jennifer
Kannattaa miettiä uudestaan mihin teidän suhteenne peustuu-oikeasti? Ei ainakaan luottamukselle ja ilman luottamusta kuinka mikään suhde voi mennä normaalisti eteenpäin, edetä rakkaudessa hyvään..ja entäs toisen arvostus..ei näytä sitäkään olevan, sillä tilanne olisi muutoin toisin. Ei toisen selän takana pelaaminen kerro ainakaan naisestasi mitään imartelevaa..oletkohan jotenkin pinnallisen armoilla????!!!!

Herätys sinne nyt..mieti oletko valmis elämääsi uhraamaan epävarmuudelle, hukkaamaan aikaa ihmiseen josta et voi olla varma.Varma siinä mielessä, että hän olisi omistautunut sinulle , rakkaudellenne ja suhteellenne..
Tilanne jatkuessaan tulee ajan kanssa syömään sinut pala palalta loppuun..sydämesi on karrella jos et tee jotain asialle. Miksi paeta asiaa kummankaan kun se on läsnä ja olemassa oikeasti..ei vastuutaan omasta elämästään tai parisuhteen elämästä saa eikä pidä paeta..sehän on itsensä huijaamista!!

Suosittelen suuresti, että keskustelet asian niinkuin se on..ansaitset kyllä totuuden ja rehellisyyden. Kynnymattona oleminen ei ole sinun paikkasi -tuskin.
Tilanne vaatii nyt selvityksen..miksi naisesi tekee kuin tekee, mitä suhteessanne puuttuu, ja ennenkaikkea jonkun ja molempien on syytä katsoa peiliin ja miettiä OIKEASTI että miksi tilanne on näin.

Itse olen kuvailemasi..siis ihmisten ihailema, oman mieheni palvoma näyttävä neito ja valinnanvaraa miesten suhteen on..useita houkuttavia ihmisiä olen tavannut ja mielessäni käynyt ""fantasiat"", mutta koska rakkaus omaan miekkoseeni on niin suuri, en ole halunnut tehdä väärin. Se on oikeasti helppoa olla hyvä ihminen omalle kullalleen kaikessa kun Oikeasti on RAKKAUS!

Nyt hei aikuiset ihmiset asia kannatta selvittää, että kumpikn voi jatkaa aitoa oikeaa elämää yksin tai yhdessä!

 
juuri niin
Suurin yhdistävä asia suhteessanne lienee sinulle, että saat tyydyttävää seksiä kaunnilta, kaikkien ihailemalta naiselta.

Mikähän juttu on pitänyt tyttöystäväsi suhteessa sinuun? Hyvä seksi, turvallisuus, raha, jonkin muu seikka. Mitä hän mahtaa haluta lisää? Varmaan hän kaipaa jotain lisää, jos on valmis pettämään. Ehkäpä vielä oivallat, miksi tyttöystävä haluaa pettää ja samalla sen, voitko asialle itse mitään.

Joskus tuntuu ja näyttää siltä, että kauniit ja ihaillut ihmiset, joilla oikeastaan on kaikkea, haluaisivat aina ja loputtomasti lisää, kaiken. Hyvä sude ei riitä, jos haluaa rahaa ja rikkauksia, jännitystä. Kun on näitä, kaipaa vaatimatonta elämää, rauhaa, rakkautta jne. Jatkuva kyltymättömyyden tunne vaivaa, eikä siihen auta mikään. Ihminen on sisimmässään tyytymätön ja onneton ja heijastaa sen kaikkialle ympäristöönsä. Kenelläkään ei ole oikein hyvä olla, kun jatkuva epävarmuus ja tyytymättömyys leijailee ilmassa.

 
ymmärrys
Ihminen pyrkii aina lisäämään omaan koriin enemmän kuin on siihen asti saavuttanut. Tämä metsästysominaisuus on tullut tutuksi myös minunkin ystävättärissä. Mutta ominaisuus joka jollekin on pieni paha on toiselle niin suuri että se kalvaa lopulta hyvänkin suhteen puhki.
Minä en sinuna ap. vain hiljaa hyväksyisi noita naisesi tempauksia. On totta että monet tekevät sitä vähän niin kuin muutaman siiderin voimilla jo - eli se on antavinaan lupauksen unohtaa kaiken muun, mutta ilmi selvästi itse odotat uskollisuutta niin eikö olisi reilumpaa ITSELLESI, löytää ja etsiä uusi kaunis uskollinen älykäs tyttöystävä.
Vuosia kun tulee lisää olet kenties jo naimisissakin naisen kanssa jonka yhteisistä lapsista ei niin lopullista varmuutta olekkaan ?? Tottakai teillä on valtava taistelu kun toinen on tehnyt väärin - sehän kuuluu asiaan aina pettävällä osapuolella. Jos naisesi olisi viaton uskoisin että hän toimisi täysin erilailla. Turhan syyttelyn saattelemana kun naiset yleensä lähtevät kävelemään eivät jää taistelemaan. Koska oma arvo koetaan arvokkaammaksi kuin toisen aiheettomiiin syytöksiin vastaaminen. Näin ollen lukisin että naisesi on pettänyt sinua jo usein ja siitä on tullut jo tapa. Näköjään hän tietää myöskin sen kuinka vähän haluat tapella omien mielipiteittesi kustannuksella.
Kauniita todella hyvännäköisiä naisia on mies hyvä enemmänkin kuin vain tämä yksi. Moraali ja luottamus pitäisi mielestäni olla tärkeimmät ominaisuudet suhteessa ja tietenkin se että asioista kuin asioista voi puhua. Luuseri ja pelokas jättää asiat puhumatta tälläistä miestä ei kukaan nainen oikeasti voi arvostaa. Arvosta itseäsi niin johan voi loppua tuo naisesikin karkailu. Mietin mikä sinulla on sellaista että hän kuitenkin haluaa pitää sinut näytillä mutta käyttömiehet on sitten muualla. Onko se hyvä suku, omaisuus vain ulkoinen habitus.
 
Joopa joo!
Jokin aika sitten tällä palstalla oli kysely, millä hinnalla nainen antaisi rahasta seksiä. Vastaajista (palstan naisista)n. 75 % oli valmis seksiin vieraan miehen kanssa rahasta. Osa jopa olisi antanut ilmaiseksi ja muutama peräti olisi itse maksanut seksistä.
Kumppanisi sattuu kuulumaan tuohon ilmaiseksi antavien ryhmään.
 
Onni
Ainoa asia minkä tulet menettämään on itsetuntosi ,usko pois!
Ei ole ihmisen paikka elää valheessa oli sitten kyse naisesta vai miehestä.
Anteeksi vain mutta mikäli kertomasi pitää vähänkään paikkaansa on naisystäväsi täysi psykopaatti .
Etkä sinäkään täysillä käy,jos pelkäät vain menettäväsi mielestäsi kauniin naisen .
 
Komea mies
Minusta kaikki puhutte paskaa... Jos parisuhteessa toinen väheksyy ja jättää arvostamatta kauneuden(komeuden, ison kalun, viisauden yms) tahallaan. Ihminen hakee kehut muualta oman itsetunnon korjaamiseksi. Se liittyy johonkin riitaan tai valtaan suhteessanne. Jos sinulla on KAUNIS VAIMO, vaikka riitelette kuin älä jätä arvostamatta hänen kauneuttaan. Sitten hänen ei tarvi hakea kehuja vierailta. Sama pätee toisin päinkin...
 
mies
Komea mies, ei se noin mene, Vaikka maailma kaatuisi, niin lohdutusta EI haeta pettämällä. Eikä pettäminen ole koskaan toisen syy, eikä vastuulla. Jokaisen pitää ihan itse pitää tonttinsa puhtaana. Sitten on elettävä sinkkuna, jos ei kykene sitoutumaan; lue elämään loukkaamatta toista.
 
Leonora
Ehkä hän menettää kontrollin humalassa, elää sinkkuaikojen huumaa, unohtaa sinut, ote lipsuu. Tai jossain sielunsa sopukoissa ajattelee, että olet liian hyvä mies, hän ei amsaitse sinua ja tuhoaa suhdettanne alitajuisesti vasten tahtoaan.

Mielstäni kuulostat ihanalta mieheltä, hellä, empaattinen ja ymmärtävä.
 
mies
"" että olet liian hyvä mies, hän ei ansaitse sinua ja tuhoaa suhdettanne alitajuisesti vasten tahtoaan.""

Voiko noinkin ajatella. Taas yksi selitys, miksi kiltti mies ei kelpaa. Mutta uskon, että tuo on totta monen kohdalla. Vaikea miehen on enää mitään asian hyväksi tehdä?
 
Amis
Hellou..Ja taas mentiin..Aatelin tulla kattoo kusipää kavereita. Haistakaa te vittu.Haista sie paskaa, ihanaa kun höyryävä paska leviää päällesi ja nuolet perseeni puhtaaksi ja mässytät nektaria suussasi! Voi vitalis noita häiriköitä! Älä pelkää, oot niin raukka, anna näppiksen laulaa..!
 
Terapeutti(n)
Mikali kyseessa on aito ongelma, tassa listaan ilmeisimmat vaihtoehdot tyttoystavasi kaytoksen suhteen.

1) Epavarmuus: Tyttoystavasi kaikesta kauneudesta ym attribuuteistaan huolimatta on epavarma itsensa suhteen ja hakee huomiota ja ponkitysta muualta.

2) Pelko: (liittyy edelliseen) Tyttoystavasi pelkaa joko juuri sinun menettamistaan tai ylipaataan hylatyksi tulemista. Han lievittaa pelkoaan pitamalla muita vaihtoehtoja ohella tai kieltamalla vaikean tunteensa itse tekemalla sita mita pelkaisi sinun tekevan.

3) Kypsymattomyys: Tytto ei ole henkisesti kypsa parisuhteeseen, on siina mukana muista, ehkapa itselleenkin epaselvista syista, eika ymmarra mita parisuhde todella tarkoittaa.

4) Epatasapainoisuus: Naisesi voi olla epastabiili ja kykenematon olemaan uskollinen ja sitoutumaan yhteen asiaan/ihmiseen.

5) Rakkaudettomuus: Saattaa olla etta han ei todella usko loytaneensa sita oikeaa juuri sinusta, mutta on heikko niin ettei uskalla sita myontaa vaan pitaa sinua ns varalla

6) Tyytymattomyys: Han ei ole tyytyvainen suhteeseenne, mutta ei tieda miten kasittelisi asiaa, niinpa ratkaisee asian epakypsasti suhteen ulkopulisilla seikkailuilla, ottaa etaisyytta hankaliin asioihin.

7) Sina: Voi olla hyvinkin mahdollista etta sina kuvittelet kaiken. Tyttoystavasi voi olla seksuaalisesti taysin uskollinen sinulle mutta omassa epavarmuudessasi et jaksa sita uskoa. Ongelma on siis sinussa itsessasi.

Ratkaisu:

Keskustele naisesi kanssa. Ei han karkuun asiallisesta keskustelusta lahde, kunhan et puhu syyttavaan tyyliin, kuten jo olisit varma etta han pettaa. Kerro vain avoimesti tunteistasi ja peloistasi, ala syyta tai painosta hanta.

Jos ette tahan kykene on suhteessanne ilmeisesti syvempi ongelma: kohtaamattomuss, ja kommunikoinnin puute. Silloin teilla on viela enemman pohdittavaa suhteenne suhteen.

Suu auki, ystavallisesti ja asiallisesti, ja tsemppia!
 
tekuli
Käsittääkseni sinulla ei ole mitään vedenpitävää todistetta siitä, että tyttöystäväsi olisi sinua pettänyt. Toisaalta, jos olet siitä varma, niin sitten kannattaako sitäkään tilaa sietää, että mietit koko ajan sitä, miksi hän pettää, kenen kanssa, miten usein jne.

Ota asia käsittelyyn. Jos ette pysty keskustelemaan asiasta kiihtymättä, kirjoita vaikka kirje. Olipa suhteessanne mikä tahansa ongelmana, siitä pitäisi pystyä puhumaan ja selvittämään ne. Jos ette pysty selvittämään tätä ongelmaa, niin miten ajattelitte jatkossa selvittää ongelmat?

Tuli mieleeni, että ehkä naisesi ei ole tottunut olemaan yksin? Ehkä hänellä on jotakin käsittelemättömiä ongelmia, joita hän ei halua kohdata, vaan hän hakee hyväksyntää ja kokee itsensä eheäksi vain silloin, kun hän saa kehuja miehiltä. Pettämiskierre psyykkisten ongelmien vuoksi on vaarallista, koska silloin pettäminen vain pahentaa sitä sisäistä kaaosta eikä loppujen lopuksi osaa edes tunnistaa, että mikä on oikein ja mikä on väärin. Kaiken lisäksi tuollainen käytös on todella itsekästä, jos hänen näkökantansa asiaan on se, että "kerranhan täällä vain eletään".

Voi myös olla, että tyttöystäväsi halua sitoutua kuitenkaan, mutta hän kokee tämän nykyisen tilanteen paremmaksi kuin kokonaan yksin asumisen. Toki voi ylipäätään miettiä, millainen rooli sinulla on suhteessa. Riittääkö sinulle se pidemmän päälle, että olet elättäjä, kumppani ja satunnainen seksiseuralainen?

Luottamus on parisuhteen tärkeimpiä asioita. Teidän suhteestanne sellainen puuttuu.
 
ookkonäätyhymä
Alkuperäinen kirjoittaja Minä:
Minulla on hyvin kaunis tyttöystävä. Itsekin tiedän olevani aika tasokas mies. Tyttöystäväni on paitsi kaunis, myös älykäs, persoonallinen, sosiaalinen. Kerrassaan rakastettava pakkaus. Seksielämämme on kerrassaan ihanaa. On vain yksi mutta...
Tiedän tyttöystäväni pettäneen minua. Vain yhden kerran tiedän varmaksi, mutta todennäköisesti se on tapahtunut pari muutakin kertaa. Hänellä ei ole varsinaisesti suhdetta toiseen mieheen, minulla ei ole ainakaan mitään aineistoa, joka tukisi sitä, mutta...
Meillä oli kerran riita tilanteesta, jossa olin aika varma hänen päätyneen yöksi vieraan miehen luokse. Hän myönsikin viettäneeensä yönsä oudossa paikassa, oli siitä myös hyvin pahoillaan, mutta vannotti, että mitään muuta ""sopimatonta"" ei ollut tapahtunut. Riita oli kaikkea muuta kuin mukava. Lopulta taivuin uskomaan häntä. Tämän jälkeen on ollut parikin tapausta, joihin ilmeisin selitys olisi se, että hän on ns. käynyt vieraissa. Todisteita minulla ei ollut. Viimeisimmästä kerrasta emme edes käyneet keskustelua, hän ei tiedä minun tietävän koko asiasta.
Jokunen viikko sitten ajauduin yksin baarissa ollessani juttusille erään miehen kanssa, jonka tunsin lähinnä näöltä. Sattumalta hän kertoi (rehvasteli) eräällä panollaan, josta tunnistin tyttöystäväni. Hän ei ole koskaan nähnyt meitä yhdessä, ei siis tiennyt kenelle puhui. Siitä sain kuitenkin siitä selville totuuden...
En ottanut asiaa esille tyttöystäväni kanssa. Tiedän, että hän olisi kiistänyt kaiken.
Tämä miisa on kyllä todella kiihkeä sängyssä. Seksielämämme on aktiivista. Hän tekee itse usein aloitteen. Hän tietää, mitä haluaa, osaa pyytää sitä, kuten myös antaa mitä minä haluan.
Yleensä kuitenkin iltaisin olemme käpertyneinä toisiimme, katsomme elokuvaa tai juttelemme vain asioista. Rakastan häntä ja uskon vakaasti hänen rakastavan minua.
Kyse ei kai voi olla mistään ""seksiaddiktiostakaan"", hän saisi kyllä miehen mukaansa halutessaan vaikka lähikaupasta. Niin asia ei ole. Oma käsitykseni asiasta on se, että hän hieman hieman humalassa ilman minun seurani saattaa silloin tällöin päätyä vieraan kanssa sänkyyn.
Suhteemme on ylipäätään erittäin hyvä. Jos voisin vain unohtaa nuo tapahtumat, ei olisi ongelmaa. Mitä helvettiä voin tehdä? En ole kauhean mustasukkainen, voisin jopa hyväksyä hänen tarpeensa kokeiluihin, jos niistä olisi yhdessä sovittu. Mutta asiasta ei voi puhua, tai tulee sotatila. Minua on kyllä nainen aiemmissakin suhteissa pettänyt. Mutta tätäkö se nykyaikana on? Hyväksy ja ole hiljaa, tai avaa suusi ja menetä kaikki...
Ei paljoa vaadi, laittaa kaveri asialle. "jokunen viikko sitten ajauduin baariin..." Vaikka sinä et tuntisikaan, aina on joku kuspiä, joka yllyttää kaveriaan kiusaamaan sinua. Kyllä näitä * riittää. Ja tavoitteena ei ole mitään muuta, kuin se, että sinä pahoitat mielesi ja eroat naisesta. =On jollekin muulle vapaa tavoiteltava.
 

Yhteistyössä