Naisen väsymys huolettaa.

Mitä tehdä?

Olemme seurustelleet 2.5 vuotta ja nyt viime syksystä saakka on mennyt aika huonosti. Tyttöystävälläni on vaativa työ,opiskelu, + harrastukset ja pieni koiranpentu joka on viemyt katkeammattomat yöunet.

Hän vaikuttaa todella väsyneeltä ja ärtyneeltä. Tiedän että hänellä on paljon haasteita elämässään ja tämä tuntuutettä vieraannumme jatkuvasti toisistamme. Pelkään luonnollisesti suhteemme puolesta!

En voi olla arjessa mukana koska asumme eri paikkakunnilla, hän on kertonut että haluaa olla "rauhassa" on iltasin ja töiden jälkeen tosi väsynyt eikä jaksa omien puheidensa perusteella edes nähdä kavereitaan.

Olen itse joutunut ulkokehälle näissä puuhissa ja tuntuu ettei minulle oikein ole aikaa.

Osaan sysätä omat tarpeeni taka-alalle ja ymmärrän arjen asettamien vaatimusten, pyörityksen hänen ympärillään.

En halua omilla toimillani lisätä stressiä. Olen koittanut kysellä mitä kuuluu? Miten voit ja ylläpitää yhteyksiä, mutta senkin raja on häilyvä. Liika on liikaa ja liian vähän on liian vähän.

tietenkin olen tarjonnut apua, ja kuunnellut huolia aina kun se on ollut mahdoillista , mutta vastaanotto on ollut aika kielteinen. (Tuntuu että hän haluaa pärjätä mahdollsiimman yksin)

Olen koittanut antaa tilaa ja ymmärtää nyt valitsevaa tilannetta. Opintovapaa alkoi juuri, ja toivon että hän saa silloin hieman levättyä jne.

Mitä voisin tehdä?

Haluaisin että saisimme suhteemme toimimaan myös jatkossa, varmasti työtä on paljon ja lähentyminen on haasteena, mutta en haluaisi luovuttaa.

Ajattattelen että tukena voi olla vaikka aina ei mensikään hyvin, myös hankaluudet kuuluvat ihmissuhteisiin. Olen ymmälläni tilanteesta, kaikki vinkit ja neuvot ovat tervetulleita.

Olen lueskellut netistä naisen stressiin liittyviä asioita, sekä siihen kun on univajetta jne, luultavasti silloin jokaisesta päivästä selviäminen on oma haasteensa. En haluaisi olla se joka heitetään arjesta ulos, mutta välillä tuntuu vaan niin pahalle jäädä sivusta seuraajaksi ja kun ei saa oikein huomiota. Jos sitä vaatii tiedän sen vain ärsyttävän häntä lisää. Olen itse kärsinyt unettomuudesta ja tiedän kuinka se vaikuttaa jaksamiseen.

Nainen on minulle tärkeä, samoin suhteemme, enkä haluaisi luovuttaa helposti, koska mm, koira kasvaa, opiskelut päättyy ja tilanteet arjessa ainakin niiden kuormittavuuden osalta muuttuvat ja minullekkin löytysi taas aikaa,,,

Tilanne ei ole kannalta paras mahdollinen, mutta haluan vielä yrittää taistella eteenpäin

 

Kuulostaa todella siltä, että tyttöystäväsi on ajanut itsensä ihan liian lujille. Ei ihminen ole kone. Tuossa tilassa kaikki ärsyttää, tunne-elämä hiipuu ja kaikki on yhtä mössöä. Ei ole enää pitkä matka kunnon born-outiin. Hän ei itse enää hallitse tilannetta, vaikka luulee niin. Tunne-elämän puolella sinun merkityksesi vähenee entisestään, koska selviäminen vie kaikki voimat - eikä se edes riitä.

Koiranpennun hän on ottanut aika harkitsemattomasti tämän hetkiseen elämäänsä täysin sopimattomana ajankohtana, sillä se todellakin vaatii aikaa ja vaivannnäköä. Kyse ei ole lelusta, vaan ihmisestä kokonaan riippuvaisena kuten pieni lapsi.

Jos todella olet sitä mieltä, että jaksat ja haluat pysyä mukana tuossa kuviossa, parasta auttamista on käytännön avun tarjoaminen. Tai pysytteleminen etäällä ja oman elämäsi rakentaminen sellaiseksi, että voit olla tyytyväinen. Tällainen elämänkoulussa jo "jatko-opinnoille tai loppututkintoon" ehtineen neuvo sinulle olisi, jotta katsele ympärillesi, mieti oma arvomaailmasi ja toimi sen mukaan, mutta älä uhraudu. Uhrautuminen ei kannata, sillä siitä seuraa vain katkeruutta ja ratkaisujen tekeminen voi vaikeutua monistakin syistä.

On olemassa myös sinulle useampi nuori nainen, jolle tärkein ihmissuhde ei ole jonon viimeisenä. Olet vain ehtinyt tottua ja luoda mielikuvia siitä, miten parisuhteenne jatkuisi. Voimakkaasti kunnianhimoinen ihminen on hyvin itsekäs ja elämänkumppanina toisen osa on mukautua ja joustaa.

Olet saanut tyttöystävältäsi vahvan viestin siitä, että hän tekee nyt niin kuin haluaa eikä sitä, mitä te yhdessä haluatte. Hän ehkä osaltaan on tehnyt mielessään ratkaisuja, jotka ovat erilaisia kuin sinun ainakin vielä tässä vaiheessa.

 

Niin, vaikuttaa että hänen arvojärjestyksessä sinä et ole enää sillä merkittävällä kehällä. AIvan kuten edellinen kirjoittaja, niin olen siitä samaa mieltä, että sinun on nyt aika nostaa kytkintä. Tuo koira kyllä ihmetyttää jos on kaikki päivät duunissa ja iltaisin opiskelee ja harrastelee niin mikä järki ottaa koira??

 

AP tässä,

Kiitos viestistä. Kirjoituksessasi oli monia pohdinnan arvoisia seikkoja. Harmittaa kun tilanne on ajautunut tälläiseksi. Työhön, ja hänen opiskeluun en pääse toimillani vaikuttamaan, toki olen tukenut, kuunnellut ja tsempannut minkä voin.

Mielestäni tässä ei ole mitään järkevää tehtävissä juuri tällähetkellä? Etäiayyttä on varmasti otettu, ja en ole mielestäni painostanut tai puskenut päälle että on pakko puhua tai tavata.

Omaa elämääni en ole hukannut täysin, on työ ja harrastuksia, muutamia kavereitakin mutta kieltämättä tässä tilanteessa yksinäisyys painaa päälle. Tyttökaveri ei paljon ole jaksanut olla kiinnostunut mun kuulumisista tai tekemisistä, ja en haluaisi juuri tässä tilanteessa että hän kokisi suhteen olevan vain pelkkä rasite hänen elämässään.

Se että alkaisi katsella muita vaihtoehtoja vakavissaan tuntuu hieman vieraalle, eikö suhteen pitäisi kestää myös ne huonot ajanjaksot ja vaikeudet?

Väsyneenä ja stressaantuneena on helppo karsia niistä asioista joista voi päästä helposti eroon. Työstä ja opiskelusta ei voi valita täyttä vapautusta ja koira vaatii oman osansa,,, lisäksi on tietysti muut velvoitteet ja varmasti myös rahahuolia.

Tottakai minullakin on omat toiveet ja tarpeeni, enkä haluaisi täysin uhrautua tämän eteen, mutta kyllä tapaamisten peruuntumiset ja yhteydenpidon väheneminen etäännyttää.

En jaksa uskoa että tyttöystävälläni olisi uutta miestä katsottuna, mutta tietysti sekin on aina mahdollista. Olen itsekin juuri nyt väsynyt tähän tilanteeseen, jolloin oma mieliala vaihtelee aika paljon, kaikenlaisia tyhmiä juttuja tulee mieleen, täysin tyynenä tukimuurina en osaa olla.

Miehenä tietysti toivoo että löytyisi konkreettisia ratkaisuita, mutta täysin omissa käsissä tämä homma ei tietenkään ole.

 

Suhde voi toki kestää ylä- ja alamäet, mutta vain silloin, kun kumpikin sitä haluaa.
Melkein minua surettaa puolestasi, sillä olet sitoutunut tähän ihmiseen paljon enemmän, kuin hän sinuun. Sinä etsit selityksiä sille, miksi näin on tunnustamatta tilannetta realistisesti.
Joskus on parempi ottaa oma elämä haltuun ihan itse haikailematta sen perään, mitä joskus on ollut.

 

Päivittelen vielä ajatuksiani:

monien pohdintojen jälkeen olen tullut tulokseen että suhde on todella vaakalaudalla. tyttöystäväni siis opiskelee töiden ohessa ja opiskelun lähipäivät on pidetty kotipaikkakunnallani. Nyt opiskelu on loppuuoralla, ja olen todella ihemissäni koska minulle ei ole kerrottu onko opiskeluja vielä täällä, vai onko lähipäivät jo pidetty. Viimeeksi tyttöystäni käydessä hän oli yhden yön luonani, ja siitäkin ajasta 70% kului luonnolisesti koululla, opetuksen jäkeen oli todella kiire lähteä kotiin.

Olen miettimyt että luonani on ollut kiva olla opiskelujen ajan, ja nyt kun opiskelut olvat todella tulossa päätökseen, ei minua tarvita enää ns, majoittajana ja kuljettajana. Eli olen siinäkin suhteessa tarpeeton.

Viimeksi olimme yhteydessä 6 päivää sitten wattsappilla, soittelin lauantaina ja puheluuni ei vastattu. Nyt tietysti alkaa kuvio selvitä ja palaset loksadella paikalleen,,,

Olen tehnyt päätöksen jossa odotan tyttäystäväni soittavan, tai ottavan tavalla tai toisella yhteyttä. Itse en aio yhteyttä ottaa omatoimisesti, ja toivon että saan sen päätöksen pidettyä.

Inhottava pelata näin ihmisen kanssa jonka kanssa on 2.5vuotta yhteistä taivalta takana, mutta en halua tehdä itsestäni luuseria joka ruikuttaa perään. (olen jo tarpeeksi sitä tehnyt)

Aika näyttää mitä tästä tulle, odotusarvona on että puhelimeni ei enää soi kertaakaan sieltä suunnasta.

Olen tietysti tilanteesta surullinen.

 

Päivittelen vielä ajatuksiani:

monien pohdintojen jälkeen olen tullut tulokseen että suhde on todella vaakalaudalla. tyttöystäväni siis opiskelee töiden ohessa ja opiskelun lähipäivät on pidetty kotipaikkakunnallani. Nyt opiskelu on loppuuoralla, ja olen todella ihemissäni koska minulle ei ole kerrottu onko opiskeluja vielä täällä, vai onko lähipäivät jo pidetty. Viimeeksi tyttöystäni käydessä hän oli yhden yön luonani, ja siitäkin ajasta 70% kului luonnolisesti koululla, opetuksen jäkeen oli todella kiire lähteä kotiin.

Olen miettimyt että luonani on ollut kiva olla opiskelujen ajan, ja nyt kun opiskelut olvat todella tulossa päätökseen, ei minua tarvita enää ns, majoittajana ja kuljettajana. Eli olen siinäkin suhteessa tarpeeton.

Viimeksi olimme yhteydessä 6 päivää sitten wattsappilla, soittelin lauantaina ja puheluuni ei vastattu. Nyt tietysti alkaa kuvio selvitä ja palaset loksadella paikalleen,,,

Olen tehnyt päätöksen jossa odotan tyttäystäväni soittavan, tai ottavan tavalla tai toisella yhteyttä. Itse en aio yhteyttä ottaa omatoimisesti, ja toivon että saan sen päätöksen pidettyä.

Inhottava pelata näin ihmisen kanssa jonka kanssa on 2.5vuotta yhteistä taivalta takana, mutta en halua tehdä itsestäni luuseria joka ruikuttaa perään. (olen jo tarpeeksi sitä tehnyt)

Aika näyttää mitä tästä tulle, odotusarvona on että puhelimeni ei enää soi kertaakaan sieltä suunnasta.

Olen tietysti tilanteesta surullinen.

Kuulostaa valitettavasti siltä että hän ei tahdo olla kanssasi enää, mutta ei saa sitä sanottua, tai ei malta irrottautua sinusta, koska menettää kätevän kuskin yms/tms. Jos rakastan eri paikkakunnalla asuvaa miestä ja tahdon hänen kanssaan olla, niin en koskaan ole kuutta päivää ottamatta yhteyttä. Eikä kukaan muukaan varmaan ole. Ei tuo ole mikään normaali rakastavaisten parisuhde enää, joten älä kituuta tossa tilanteessa kauan. Tyttöystäväsi kohtelee sinua suoraan sanottuna kuin paskaa. Vaikutat tosi fiksulta ja empaattiselta mieheltä. Sellaiselta, jonka moni nainen tahtois, muttei saa tai löydä. Suosittelen lämpimästi vapaille markkinoille lähtemistä.

 

AP tässä.Joo olen miettinyt tätä hommaa ja kyllä tilanne on se että parisuhde on tältä osin ohi.

En ole ottanut enää yhteyttä itse, eikä yllätys yllätys toisessakaan ole kuulunut enää mitään. Kävin myös keskusteluja asiasta muutaman läheiseisen kanssa ja se avasi silmät.

Totuus sattuu kovasti, kun itse tietenkin elättelin toiveita että kun opintovapaa alkaa kaikki hänellä helpottaa, olisi aikaa tavata, jutella ja mitä vaan. Olinkin itse poistettavien listalla.

Tunteeni heittelevät laidasta laitaan, tuntuu kurjalta kun toinen ei kaiken tämän jälkeen voinut ottaa asiaa kunnolla esille, tiedän että myös oma toimintani on vaikuttanut tähän lopputulokseen.

Kokonaisuus on kahden kauppa, ja itse olin liian sinisilmäinen ja luottavainen tilanteeseen. On vahva tunne siitä että emme enää tapaa, tai että puhuisimme erosta kasvotusten. En tätä odota enkä toiselta lähde pyytämään.

Mitään syytä en näe että hän haluaisi mua enää tavata. Tiedän että ajan myötä helpottaa, mutta koville tämä nyt ottaa.

Tuntuu että sitä naista kenen kovasti ihastuin ja rakastuin ei enää ole, tilalla on olut joku toinen nainen joka on laskelmoinut kuinka kauan musta on ollut edes jotain hyötyä. Nyt olen hyödytön koska lähiopetus on täällä loppusuoralla ja luonani ei tarvitse enää yöpyä, lopun opiskelun voi hoitaa vaikka kotipaikkakunnalta käsin.

Olin sokea tilanteelle, luotin ja uskoin siihen mitä mulle sanottiin, väsyttää, ei ehdi, on kalenteri ihan täynnä jne, oli vastaus kun soittoihini ei vastattu, tai sovitut tapaamiset peruuntuivat tai kun ehdotin yhteistä tekemistä. Uskoin siihen että toinen ei kertakaikkiaan jaksa nähdä, ja voihan se näinkin olla. Tai sitten mua ei vaan haluttu tavata,,,

Ikinä en tule näihin asioihin vastausta saamaan, eikä sillä tämän lopputuloksen kannalta ole merkitystä. Nyt asioita pyöritellessä on moni asia loksahtanut paikalleen, toisen ajatuksiin ei sisälle pääse, ja siinä mielessä homma jää avoimeksi.

Olisi nöyryyttävää lähteä vaatimaan vastauksia, harkitsin jo kirjeen kirjoittamistakin, mutta ei sekään tunnu järkevältä, soittaa en halua, viestiä en laita. Somesta laitoin postauksen estot päälle, ei tarvitse satuttaa itseään nyt enempää.

Omia vikoja ja haasteita toin puoleltani tähän suhteeseen, ja varmasti tarina on toiselta puolelta katsottuna ihan toisenlainen. Olen osaltani ollut kokkina sopassa, ja tiedän omat puutteeni, en ole syytön ja ollut aina oikeassa tai toiminut oikein.

parisuhteen loppuminen näin ei ollut ikinä mielessäni. Odotin ja toivoin että meillä olisi ollut mahdollisuus korjata tilannetta, mutta en siinä yksin onnistunut, toinen ei kai edes lopulta halunnut. Ymmärrän sen ettei se silloin onnistu.

Välillä tavoitimme lämmön välillemme, mutta usein se ei kestänyt sitä arjen väsymystä ja haasteita.

En keksi tähän nyt enempää, asuntooni jäi pari mattoa, pieni hyllykkö, hammasharja, yhdet kengät,ja pari muuta esinettä. Ne menevät sopivassa välissä tuonne varastoon, tuskimpa niillä on niin suurta arvoa että hän niitä enää kyselisi. Muutama satanen oli lainassa erään yhtyeisen reissun peruilta, olkoon.

Luopumisen tuskaa ja isoa surua.

 

Kyllä sinä sen kirjeen voisit lähettää, kunhan tunteet ovat tasaantuneet.
Kerro omista tunteistasi, mitä ajattelet ja koet....
Vältä syyllistämistä.
Muista, että kaikki se mikä ei tapa, se vahvistaa ihmistä!

 

Olen ihan eri mieltä kuin nuo toiset kommentoijat, jotka lienevät miehiä!
Voin naisnäkökulmasta kertoa, että päinvastoin naisihminen arvostaa sitä, että annat tilaa tehdä omia asioita, etkä kuitenkaan hylkää!
Kyllä tulee vielä aika, kun saat kiitosta siitä, jos nyt pysyt vierellä!
Ihan varmasti!
Laita viestiä, että on ikävä ja kerro nuo kaikki tunteet, mitä on ensimmäisessä viestissäsi.
Kirjoitat hyvin ja ilmaiset hyvin itseäsi.
Kyllä hän varmasti ymmärtää jollain tasolla, jos kerrot nuo asiat hänelle.
Ei kuusi päivää ole pitkä aika, kyllä ennen vanhaan odotettiin kultaa monta vuotta.
Aikuisiällä seurustelevat saattavat hyvin tavata vain kerran vuodessa.
Kärsivällisyyttä siis!
Kärsivällisyys palkitaan!
Aina toivo ensimmäisenä ajatuksena, ja elämänpituinen tavoite.
Eivät tuollaiset neuvot mitä muilta miehiltä sait, että nosta kytkintä, ole mistään kotoisin!
Ei kannata kuunnella, muuttua skeptiseksi ja menettää rakastaan!
Mieti kuinka itse haluaisit itseäsi kohdeltavan.
Varmasti niin, että voi olla varma, että kaveri ei jätä!

 

Ap tässä.

Fiilikset on liikkuneet siihen suuntaan että mua on vedätetty pitkän aikaa. Tiedän että suhteessa oli varmasti solmuja ja hankaluuksia, mutta miksi piti just nyt heittää kaikki roskiin?

Joku kertoi että suhteen loppu on kuin salapoliisi sarja tai dekkari, pieniä vihjeitä oli matkan varrella ja kun loppuratkaisu tapahtuu on kaikki selvää!

En tiedä, hulluksi tulee jos kaikkea alkaa pyörittää päässään, olen surullinen ja pettynyt jos aavistukseni loppukesästä tänne saakka pitää paikkansa, mun kanssa oltiin vain välttämätön aika. Ei esim,juhlapyhinä, tapaisimme pahimmillaan 5 viikon välein, ja ei päästy yhdessä samaanaikaan käytännössä mihinkään, viikolla tapaamiset olivat täysi mahdottomuus jne.

Aina oli uskottava selitys miksi tapaamiset peruuntuivat, ja odotin aina seuraavaa kertaa. Täytyy sanoa että pettymys oli kova kun tuli viesti tai soitto että sori, nyt ei onnistukkaan.

Tämä kaikki vie aikaa, alkuun oli toivo kaikesta hyvästä, halusin uskoa ja luottaa siihen mitä minulle kerrottiin. En epäillyt oikeastaan missään vaiheessa että tämä menisi näin.

Olen ollut todella sinisilmäinen, ja taipuvainen. En näe itseäni uhrina, kaiken tein omasta halusta ja siitä että halusin auttaa toista, kuunnella ja tukea. Tein šen minkä pystyin, toivoin ja odotin. Olin kai pelinappula jossain ihme pelissä jonka sääntöjä ei minulle haluttu täysin kertoa. Kun minä kävelin, toinen jo juoksi.

Nyt kaikki on auki, tulevaisuus ei pelota. Pärjään kyllä, mitään vastauksia en hänen käytökseensä saa.