V
vieras
Vieras
Naiset nihkeitä lisäydinvoimalle - miesten myötämielisyys kasvaa
2.9.2009 0:20
A A Heikki Arola
Helsingin Sanomat
Naiset suhtautuvat ydinvoiman lisärakentamiseen entistä kielteisemmin ja miehet entistä myönteisemmin. Näin kertoo energiayhtiö Fortumin teettämä mielipidekysely.
Selvityksen teki Protone puhelinhaastatteluna elokuussa. Edellinen vastaava kysely tehtiin Fortumin toimesta toukokuussa.
Naisista 63 prosenttia kertoi elokuussa vastustavansa uutta ydinvoimaa. Vain 18 prosenttia oli myönteisellä kannalla. 19 prosenttia ei ottanut kantaa.
Toukokuussa 58 prosenttia naisista vastusti lisäydinvoimaa. Kannattajia oli tuolloin 19 prosenttia
Miehistä puolestaan 56 prosenttia kannatti elokuussa ydinvoiman lisärakentamista, kun osuus toukokuussa oli 45 prosenttia. Lisäystä tuli siis peräti 11 prosenttiyksikköä.
Miesten lisääntynyt ydinvoiman kannatus lisäsi myös ydinvoiman kannatusta keskimäärin. Lisäydinvoimaan suhtautui elokuussa myönteisesti 37 prosenttia kaikista vastaajista, kun osuus oli toukokuussa 32 prosenttia.
Kaikista vastaajista kielteisesti suhtautuvia on edelleen selvästi enemmän kuin myönteisiä. Kielteisten osuus oli elokuussa 48 prosenttia, toukokuussa 49 prosenttia.
Lisää aiheesta: