NAISET! Miten pimppi posliiniksi?!

  • Viestiketjun aloittaja wannabe posliini
  • Ensimmäinen viesti
sohvis
Oman kokemukseni kautta olen todennut, monet naiset haluavat olla posliineja. He nauttivat siitä, että heidän alapäätä parturoi. Sen jälkeen tapahtuva " viimeistely", ai että ...
Näin se vaan on. Posliini on kaunista, muuallakin, kuin maljakossa.
 
iloinen karvainen
Aihe sinänsä on hiukan nyt teitin neitojen käsissä... mut sen verran miehenä sanon, että nuo näppylät kyllä 99% tulee huonosta/tylsästä terästä.
No kerrankin voin sanoa itseäni harvinaisuudeksi, kun kuulun tuohon 1%:n. Jossain vaiheessa ihan uteliaisuuttani ajattelin kokeilla, mutta aivan sama millä ajaa tai kiskoo ja millä esi- ja jälkihoitaa ihon ja kuinka puhtaana pitää paikat, tuloksena on aina julmettuja kipeitä patteja, sisäänkasvaneita karvoja yms. Ikävin juttu oli syvä karvatupentulehdus joka ei meinannut parantua millään. Enkä muuten ole ainoa, vastaavia kokemuksia olen kuullut aika lailla, sillä iho siellä alhaalla on varsin erilaista kuin esim. kasvoissa tai vaikka säärissä, ja häpykarvat ovat tosiaan myös aivan tarkoituksenmukainen suoja. Itse sentään älysin lopettaa ja jatkan tyytyväisenä (seksi)elämää karvoineni kaikkineni. Trimmausta toki harrastan mutta "nukkepillua" en enää edes yritä :)

Onko karvapeite rumempi kuin tulehtunut, näppyinen, arpinen mutta karvaton alapää?
 
Viimeksi muokattu:
iloinen karvainen
PS: Tarkennuksena, että kukin tyylillään, sinänsä en ole sitä taikka tätä mieltä muiden karvoituksesta tai sen puutteesta vaikka oma kokemus onkin surkea. Se vaan tuntuu karmealta kun posliinia nykypäivänä melkeinpä tuputetaan joka suunnalta niin, että nuoret tytöt näyttävät kuvittelevan karvojen olevan suorastaan seksielämän este. Ja jos käy kuten minulle, että alapään iho ei vain kestä karvattomuutta, nämä tyttöraukat luulevat sitten olevansa "epänormaaleja" ja täysin ei-haluttavia.

Jenkkilän hapatusta ja terveestä kehollisuudesta vieraantumista on sellainen, jos normaalit häpykarvat on niin yök että seksikään ei maistu ellei ole sileää kuin pikkulapsella.
 
Jlo
Nykyaikaan ja vähä äkkiä karvojen ajelu alapäästä on nykynaisen tapa pitää huolta itsestään se on ihan samaa rutiinia (ainakin minulle ollut jo 14vuotiaasta asti) kun kynsien lakkaus ja kulmien nyppiminen. Itse tykkään posliinista jotenkin seksikäs ennen kaikkea hygieeninen olo kun karvat on ajeltu poikaystävänikin tykkää (ja myös hän ajelee silloin tällöin kaikki pois) suuseksin antaminen on kuulemma mukavaa kun ei ole karvoja suu täynnä eikä hän missään tapauksessa KOSKAAN IKINÄ yhdistä karvatonta alapäätäni lapsen alapäähän hyi teitä jokka noin ajattelette!!!! Se nyt on vaan niin että posliini on tämänpäivän sana ja tätä mieltä myös miehet ovat (myös teidän karvatussujen miehet haluaisivat vaimokkeensa ajavansa pimppinsä paljaaksi mutta eivät uskalla sitä pyytää) tai jos ei ihan paljaaksi niin edes siistiä!!!! onko mitään oksettavampaa kun rehottava puska koipien välissä :( hyihyi!!! Itse ajelen vaan laittamalla kosteuttavaa doven suihkusaippuaa ja sitten HELLÄSTI höylällä ja päälle doven kosteuttavaa rasvaa kilo sitten hillun hetken pimppi paljaana ja odotan että rasva kuivuu :) ei tuon vaikeampaa ainakaan minulle tietenkin jokaisella on erilainen iho jne...ja mitä tohon karvojen tehtävään suojella pimppiä pöpöiltä yms..se on totta karvojen tehtävä suojella alapäätä silloin kun ei ollut vielä ALUSVAATTEITA keksitty mutta nykyäänhän on joten karvat pois vaan rohkeasti tai vaikka edes sitä siistimistä :)
 
jlo
Varmaan silloin luolaihmisillä ne karvat olikin avuksi, mutta ei enää tällä vuosituhannella.

On totta että karvat on tarkoitettu suojelemaan ihoa MUTTA se oli silloin kun ei ollut alusvaatteita keksitty nykyään on joten karvoilla ei ole mitään merkitystä muutakun että hygienian hoito karvattomana on helpompaa :) lisäksi karvaton alapää on naisilla ainakin kauniimpi kuin rehottava puska!! Oksettavaa miten jotkut tuntuvat täälä yhdistävän karvattoman alapään lapseen?? hyi teitä onko vähän likainen ja rietas mieli??? Itse olen ollut posliini jo 14vuotiaasta asti eikä koskaan ole ollut karvatupen tulehduksia yms. mieheltä saan aina ihanaa suuseksiä ja muutenkin tunnen oloni eroottiseksi ja kauniiksi paljaana. Pienikin sänki saa oloni tuntumaan likaiselta :( Lisäksi syynä karvattomuuteeni on että käytän paljon hyvin pieniä stringejä ja hipstereitä ja rannalla kuljen yleensä niissä kaikista pienimmissä bikineissä niin ei oikein mielestäni sovi että karvat tursuavat reunoilta :D
 
Viimeksi muokattu:
Med. Kand.
Voi miten kaunis onkaan nainen, jolla karvat näkyvät pikkuhousujen ulkopuolella.
Sanoitkin tämän kenties sarkastisesti, mutta näin on! Minua miehenä huolestuttaa naisten suuntaus täyteen karvattomuuteen. Ihminen on eläin, eläimellä kasvaa karva, se ei kenties kaikkien mielestä ole kaunista katsottavaa, mutta mielestäni täysin posliini ja siloitettu naaras on epänormaali, kauneusihanteiden turmelema kuvaelma jostakin. Minä en rehellisesti välitä siitä, onko nuollessa vastassa pöheikköä vai ei - oikeasti taitava mies ei saa suortuvaakaan suuhun, vaikka nainen olisi täysin natural.

Omalla tavallaan sheivattu naisen alapää on kiehtova, eipä ole mitään näköesteenä. Kuitenkin haluaisin tuoda esille sen, ettei se hygienia ole yhtään parempi täysin posliinilla kuin täysin naturalistillakaan. Se karvoitus on kyllä ihan tarkoituksellista. Jos kerran evoluutio on poistanut kaikki muut karvat kuin pään ja alapään, on tällä varmasti jokin tarkoitus. On naivia vedota asiaa alusvaatteisiin tai vastaavaan. Täysin paljaaksi ajelijat: haluatteko sitä itse, vai onko se vain pyyntö kumppanilta? Jokaisen tulisi tehdä kuten itsestä parhaalta tuntuu. Jos kumppani painostaa karvojen poistoon, kannattaa miettiä muutamaan kertaan, miksi suostuisi tähän eriskummalliseen pyyntöön.

Nimim. Luonnollsuus on kaunista
 
Viimeksi muokattu:
NuoriNainen

Kuulostaa oikein järkevältä vastaukselta! Itse ainakin pidän pääni tulevaisuudessa niin että teen alapäälleni sen mikä tuntuu oikealta. Minunhan se on, ei kenenkään muun. Jos ei kelpaa niin saa olla sitten kepaamatta :S
 
Viimeksi muokattu:
Mies 47
On totta että karvat on tarkoitettu suojelemaan ihoa MUTTA se oli silloin kun ei ollut alusvaatteita keksitty nykyään on joten karvoilla ei ole mitään merkitystä muutakun että hygienian hoito karvattomana on helpompaa :) lisäksi karvaton alapää on naisilla ainakin kauniimpi kuin rehottava puska!! Oksettavaa miten jotkut tuntuvat täälä yhdistävän karvattoman alapään lapseen?? hyi teitä onko vähän likainen ja rietas mieli??? Itse olen ollut posliini jo 14vuotiaasta asti eikä koskaan ole ollut karvatupen tulehduksia yms. mieheltä saan aina ihanaa suuseksiä ja muutenkin tunnen oloni eroottiseksi ja kauniiksi paljaana. Pienikin sänki saa oloni tuntumaan likaiselta :( Lisäksi syynä karvattomuuteeni on että käytän paljon hyvin pieniä stringejä ja hipstereitä ja rannalla kuljen yleensä niissä kaikista pienimmissä bikineissä niin ei oikein mielestäni sovi että karvat tursuavat reunoilta :D

Itse olen ajellut kainolot ja alapään jo vuosia ihan viikottain partavaahdolla ja höylällä.
Olo on jotenkin puhdas ja raikas aina ajelun jälkeen. Yleisissä saunoissa joskus hiukan nolottaa ja kihelmöi alavatsassa, kun muut miehet tuijottaa. Nolointa on silloin, kun alkaa seisoa. Mutta jotenkin nautin tilanteesta vaikka olenkin hetero. Tyhjennys ennen yleisiin tiloihin menoa estää moisen. Eikun miehetkin vaan rohkeasti alapää posliiniksi, tunne on vapauttava ;)
 
Viimeksi muokattu:
Heteromies
Jo vuosia olen siistinyt alapään pehkoa ja myöhemmin aloin pitämään kainalokarvat poissa kokonaan.
Vartaloni karvoitus on luonnostaankin vähäistä. Rinta- ja selkäkarvoitusta ei lainkaan, reisissä hiukan vaaleita ohuita karvoja.
Tänä kesänä "rohkaisin" itseni ja ajoin lopulta pois kaikki häpyalueen karvat.
Nyt on mennyt muutama kuukausi tällaisena, sanottaisiinko posliinina.
Olen ollut tosi tyytyväinen täydelliseen karvattomuuteen. Lähes joka päivä partavaahdolla ja TERÄVÄLLÄ höylällä kaikki pois; kainalot, penis, kivekset mukaanlukien haarojen välinen alue. Ajattelisin, että hygienisyyskin näillä alueilla on lisääntynyt huomattavasti.
Ajelun jälkeen sopivaa voidetta pintaan ja annan kuivua ennen vaatteiden pukemista.
Ja kylläpä tuli taas mukava ja raikas olo.
 
TRRERESSERSE

JYTLYTLP'¨JITTTIY
 
Viimeksi muokattu:
Kaikenlaista
Onhan se karvaton kaunis katsella ja mukavamman tuntuinen se posliini. Niin miehillä kuin naisillakin. Siisteyttä parhaimmillaan.

Aina on niitä (niin naisia kuin miehiäkin) jotka puolustaa karvoja ja epäsiisteyttä sen takia, että itse yhdistävät posliinin alitajuisesti niihin lapsiin (olisko jotain peiteltyä halua siellä). Eivät vaan raukat ymmärrä, että terveen seksuaalisuuden omaavat aikuiset voi tykätä posliinista ilman ihmeellisiä lapsiin liittyviä fantasioita.

Eli vähän sama asia, kuin uskovaiset ja niiden "kristityt" arvot, kun on tarpeeksi sekaisin niin raiskaamasta ja tappamasta ei estä kuin sadistinen aavikkopaimenten aikainen poliittisuskonnillisin motiivein kirkon kokoama novellikokoelma (raamattu). Eivät raukat ymmärrä, että terveet ihmiset omaa ja omaksuu normaalin moraalin ilman mitään pelkoa sadistisesta jumalasta. Ja mm. empatia on sisäänrakennettu ominaisuus, ja vaikka se joltain uskovaisilta puuttuu, on se silti enemmistöllä olemassa.

Ja oikeastaan sama asia kuin hysteerisesti homoja vihaavat saarnasmiehet, jotka lopulta peilaakin omaa seksuaalisuutensa kieltämänä omaa pahaa oloaan muihin uskonnollisen ahdistamisen keinoin.
 
Onnistuva mies.
Alkuperäinen kirjoittaja Kaikenlaista;11044153 Eivät raukat ymmärrä:
Tuosta herää kysymys, miten se normaali moraali on rakentunut ihmiseen?

Aina olen kuvitellut tiettyjen sääntöjen määrittelevän moraalin, ja sääntöjen tulevan uskonnoista.

Nyt kun kumositte käsitykseni, ja väititte moraalisääntöjen tulevan jostain muualta, niin kysyn, mistä?
 
Onnistuva mies.
Miksi niitä karvoja pitää ajella, koska luonto hoitaa senkin puolen.

Ihminen kun vanhenee, niin karvat vähenee.

On kaunista katseltavaa, kun pehko pikkuhiljaa harvenee.

Häpyhuulten päältä karvat häviää kokonaan.
Viivan päälle jää pieni karvajono, ja häpyhuulten ulkopuolella on kunnon karvapeite.

Aika näyttää mitä vielä tapahtuu.
 
onnistunut ihminen :)
Tuosta herää kysymys, miten se normaali moraali on rakentunut ihmiseen?

Aina olen kuvitellut tiettyjen sääntöjen määrittelevän moraalin, ja sääntöjen tulevan uskonnoista.

Nyt kun kumositte käsitykseni, ja väititte moraalisääntöjen tulevan jostain muualta, niin kysyn, mistä?
Koko asettelu on oikeastaan hiukan väärä, sillä moraalia ei ole olemassakaan ennenkuin se opitaan

Empatia sensijaan on ihmisellä luonnostaan ja mm. selviytymisvietti ohittaa empatian. Ilman empatiaa emme aikoinaan olisi pystyneet lisääntymään. Nykyään elämä on niin helppoa, että empatiaa ei tarvitse selviytymisvietillä juurikaan ohittaa tai millään aatteella joka käyttää hyväksi selviytymisvietin keinoja. Huono selitys, tiedän, mutta joku biologi voi tarkentaa...

Moraalilla sitten taas on jo useita merkityksiäkin ja esim. uskontojen sisällä on omanlaistaan moraalia. Osa moraali on eettisempää kuin osa jne. Erilaisten ei uskonnollisten yhteisöjenkin sisällä on aina omanlaistaan moraalia (valtiot, kansat, ryhmittymät jne.)

Mutta jos moraalilla tarkoitetaan sitä mitä iso osa ihmisistä sillä tarkoittaa, eli juurikin esim. empatia johdannaista "oikean ja väärän" merkitystä, niin silloin uskonnot nimenomaan itseasiassa eivät ole useinkaan sen lähteitä ja mitä pidemmälle kehityksessä mennään mennään.

Hyvä esimerkki siitä miten uskonnon sisällä moraali kehittyy maallisen yhteiskunnan on vaikkapa suomessa kansankirkko eli siis luterilainen valtionuskonto. Kun maallisen yhteiskunnan (eli koko yhteiskunnan) sisällä alkoi paine kasvaa naisten oikeuksista mm. feministien äänekkyyden ansiosta ja jo perheissä ja parisuhteissa naiset olivat tasa-arvoisia alkoi uskonto ottaa valikoimaansa naisen tasa-arvoisuutta ja viimeisimpänä jopa naispappeus.

Mitä uskonnollisempi yhteisö, sitä hitaammin moraali yleensä kehittyy eettisempään suuntaan. Vanhempi esimerkki on jokin kymmenen käskyn "älä tapa" joka muutettiin kyseisenn muotoon kuitenkin aika myöhään ja kattamaan kaiken turhan tappamisen vasta kun yhteiskunnat ja valtiot oli jo pitkään noudattaneet "älä tapa turhaan" periaatteita.

Peruskoulussahan vielä edelleen aika vähillä on etiikan, moraalien ja vastaavien historian opettaminen ja aika kristillistä se historia ja sotahistoria taas aika sinivalkoista ulkolukua. Mutta jo lukiossa sitten onneksi nykyään muistetaan painottaa "voittajien historian" merkitystä aatemailmaan ja opetukseen.

------------------------------------

Niin ja nythän tulikin parempikin esimerkki mieleen siitä, kuinka kirkkojen ja uskontojen sisällä moraali elää kehittyy aina hiukan maallista uskonnotonta yhteiskuntaa hitaammin... Nimittäin homojen oikeudet ja suhtautuminen heihin. Siinä missä uskonnottomilla ei ole vuosikymmeniin ole ollut mitään ongelmaan ko. toiminnassa on se kirkolle vieläkin kova pala.

Ja mitä uskonnollisemmalle alueelle suomessa mennään sitä enemmän on nais-mies pareja ja vähemmän mies-mies tai nais-nais pareja, vaikka biologian ja tilastotieteen mukaan on itsestään selvää, että ihmisillä homoja esiintyy 5-10% populaatiosta. Eli siis uskonnollisislla alueilla on homoseksuaalisia ihmisiä kaapissa ja siis salaavat vuosikausi oman seksuaalisuutensa. Samoilla alueilla sitten mielenterveys ongelmia on enemmän kuin avoimemmilla alueilla (ei johdu pelkästään uskontojen fiksaatiosta seksiin, vaan uskontojen fiksaatiosta kaikkeen elämään ja sekoamisesta jokaiseen erilaisuuteen ja vähemmistöön)

Pahoittelen kirjoitusvirheitä ja ajatuskatkoja. Olen sairaslomalla ja vieläkin heikottaa :) koittakaa kestää.

Niin ja ketjun aiheeseen liittyen. Posliini on aina kaunista ja sen saa fiksuimmin epilaattorilla mielestäni. Kannattaa ottaa sellainen malli joka toimii vedessäkin niin voi suihkussa epiloida. Meillä joskus mies hoitaa tuon kyllä, kun näkee paremmin sinne kuin minä...

Noissakin esimerkeissä voin mennä joissain kohti hiukan ohi, joku ei kristillinen mutta historiaa tunteva voinee tarkentaa. terv. historian opettajan tytär.
 
Viimeksi muokattu:
onnistunut ihminen :)
Sen verran vielä lisää, että uskonnoilla on sitten taas ohjaava ja opettava luonne riippuen kehityksen tasosta ja siitä kuinka kauas katsotaan.

Monet uskontojen kiellot perustuu ihan oikeaan tarpeeseen ohjata ymmärtämätöntä populaatiota johonkin suuntaan. Esim. siansyönnin kielto on ihan kansanterveydellinen teko ajalta jolloin huonosti kypsennettyyn sianlihaan kuoli ihmisiä. Lisäksi erilaiset kohdennetut väkivaltakiellot oli tarpeen aikoinan jolloin kansalle ei esim. poliittisia kiemuroita voinut selittää.

Sitten taas samaan tyyliin mutta eri syistä on raamattuunkin jätetty paljon vielä kohdennettua jumalan raivoa (siis VT:n puolelle) vaikka raamatun koostamisaikaan ei kansakohtaista raivoa enään tarvinnut perustella välttämättä aina jumalalla.

Alkukristillisyys sitten olikin jostain syystä siistimpää sääntöjensä puolesta kuin siitä haarautuneet kolme uskontokuntaa olivat sen jälkeen (juutalaiset, kristityt ja muslimit). Sitä ei kukaan oikein osaa selittää, että miksi nuo kolme uskontokuntaa ovat tarvinneet tiukemmat ja raaemmat raamit (Toora alkuinen juutalaisten raamattu, Muslimien Koraani ja kristittyjen Raamattu)
 
irtopaa

oikeesti hitto mitä seksuaalittomia ihmisiäö...tämän takia ei saa kunnon seksiä. seksissä ei ole kysymys pelkistä taidoista vaan siitä, että kohtaakmo seksuaalisuus ja ajatukset jne..

On täysin mielikuvituksetonta ja turhaa soopaa selittää, että ajeltu pillu olisi pornoteollisuutta tms..tai pikkutyttöä..

ja sitä varten niitä ajellaan..ja kovin monet naiset haluavat nöyttää siltäö

Naiset, jotka ymmärtää sen päälle ja seksuaalisuuden poäälle ja omistavat jotain muutakin seksuaalisuutta kuin vain normaalia "ihanaa" rakastelua..niin oikeesti!

Jokainen tyylillä'än, mutta menee pikkasen yli että aletaan pedofiliasta vouhottamaan jos aikuinen nainen ajaa pillunsa ja haluaa säöilyttää tyttömäisyyttään..sitä jokaisessa on..tyttömäisyyttä ja miehissä poikamaisuutta..ei se liity pedofiliaan

kasvakaa ja ajelkaa pillu..se on ruma kun karvoja..

paitse ne älkööt joilla roikkuvat rumat häpyhuulet..tyttömäinen pimppi paras!

moro
 
Viimeksi muokattu:
jänkäjoonas1943
on jumalallisen kaunis, mitä karvaisempi sitä kauniinpi! Karvainen kolmio kuultaa alushousuista ja karvat kurkistaa lahkeista! Mikä makea näky! Kun sitten tarkastellaan lähemmin paljasta pillua, niin sieltä tuuheasta pöheiköstä kurkistaa ihanan punaiset liekkivedestä kosteat ulommaiset huuloset ja ylhäältä hupun suojasta pieni punainen suloisesti viittova himotuikkari! Jovain siinä sitä jotakin on, toisin kun paljaaksi ajeltu näppyläinen alapää. Sanonkin painavasti:Naiset pitäkää edes pillunkarvanne!
 
Sanonpa vaan...
Enpä ole koskaan kommentoinut minkäälaisia keskusteluja netissä, vaan tämä aihe kohautti mieltä.
Olen ajellut itseni n.10 vuotta ja nyt ikää 34. En tiedä sitten olenko tyhmä, mutta mulla ei oo käynyt koskaan edes mielen vieressä ajatus lapsen alapäästä, että ajelisin sitä tyttömäisyyden vuoksi, kovin ihmettelen sitä ihmistä kellä tollanen mieleen edes voi tulla??
Ja mun mielestä ihminen joka on sinut oman seksuaalisuutensa kanssa ei mieti mitä ihmiset mm.uimahallissa ajattelee ajellusta alapäästä, ehkä siksi että mulle se on niin luonnollinen asia.
Eikä mulla ole mitää näppyjä, tai paiseita. Pitää olla terävä höylä, vähän mietoa suihkusaippuaa, ei ajella vastakarvaan. Noin viikon välein tämän teen ja taivun kyllä sen verran, etten koe toimitusta hankalana. Aiemmin vaikken elänyt parisuhteessa, hoidin silti asian ja koen että se kuuluu minulla perushygieniaan. mm kun on menkat on hankalampi pitää alaosasto puhtaana kun on karvoja, joihin veri takertuu.
Ja kyllä häpyhuulissa on myös tunto, tuntuu hyväilyt ja suuseksi taivaalliselta, kun on sileä alapää ja ukko joka tietää miten naisen pimppi saadaan sykkimään :))
Mieheni ajelee myös aika-ajoin karvansa pois (en ole käskenyt) ja nam... on se vaan aika kiva, kun ei tuu karvoja suuhun.
Olipa mielenkiintoista lukea, kuinka paljon tunteita mulle ihan perus juttu herättää ihmisissä, en
oo edes tiennyt että tästäkin aiheesta on saatu aikaseks ns.hysteria joidenkin mielestä.
Taidanki tästä painua miehen viekkuun ja toivottaa kaikille karvatonta, ehkä vähän sängellistä
hyvää yötä!!
ELÄKÄÄ JA ANTAKAA TOISTENKIN ELÄÄ, EIKS VAAN :D
 
rva-44v

Täysi peesi sulle!! Olen ollut melkein parikymppisest' alkaen posliini ja olen edelleen kun karvat kainaloista sekä alapäästä laseroitu pois.
Noita jänkäjoonaksia omine fetisseineen onneksi ei ole kovin montaa---
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä