Naisetko tasapuolisia?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Tomasi
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja kypsyydestä:
Niin kuin jo sanoin, on päätös kypsynyt vuosien saatossa. Turha rutista, kun paska on jo housuissa.

Mies voisi opiskella vaimoaan kuten liikennevaloja. Kun vaimo on "vihreä" on kaikki hyvin -jatketaan samaan malliin. Keltaisella hidastetaan tahtia ja valmistaudutaan pysähtymään. Jos näin ei toimi, ajaa mies päin punaisia ja silloin rytisee. Toki voi käydä onni onnettomuudessa, eikä risteyksessä ole muita, eli mies selviää säikähdyksellä. Joskus hyvä tuuri loppuu ja silloin rytisee jopa niin pahoin, että vaihtoon meni.

Oon kyllä jyrkästi eri mieltä, mies saa ajella miten on ajanutkin. Jos mies alkaa elämään naisen valojen mukaan, niin peli on menetetty. Jokainen yritys pitää pystyssä liittoa, missä ei ole tahtoa naisella, ajaa miehen mielisairauden partaalle, koska ei hän voikaan ymmärtää mikä on homman nimi. Ei mies pysty tekemään mitään korjaavaa liikettä, koska hänellä ei ole kykyä vaikutta naisena aivoihin. Miehen tehtävä on jatkaa elämäänsä ja keskittyä siihen, että rouva siirretään tyylikkäästi yksiöön kasvamaan ja nimen omaan ilman lapsia, koska lasten pitää elää ja kasvaa tasapainoisemman vanhemman luona.

Tämäpä se ongelma just onkin! Mies ajelee niin kuin on aina tottunut ajelemaan, vaikka elämätilanne muuttuisi. Mies kokee jostain syystä perusoikeuksiin kuuluvaksi asiaksi pitää saavutetuista eduistaan kiinni. Ei haittaa, vaikka olisi liuta lapsia, asuntovelkaa, ym. saunailloista, peli-illoista, baarireissuista, autotallinäpräilyistä, urheilusessioista (jotka kestävät viikkotolkulla -lätkät, jalkapallot, olympialaiset...) niistä ei luovuta!

Monesti mies unohtaa sen, että myös nainen muuttaa elämäänsä tilanteiden mukaan, jos näin ei tapahtuisi olisi moni perhe aika kaaottisessa tilassa. Nainen pitää olosuhteisiin sopeutumista itsestäänselvyytenä -eihän asiat voi pysyä stabiilina vuodesta toiseen, on ihminen sitten 20-vuotias tai 40-vuotias. Kypsä ihminen myös haluaa muuttua, kasvaa ja kehittyä. Ei miestenkään kuulu olla mitään ikuisia pikkupoikia.
 
Ei se noin mene, kyllä nainen voi halutessaan käydä viihteellä ja irroittautua kodin arjesta miehen hoitaessa kodin, mutta naisen kulkiessa viisi metriä baaritiskille hän on saanut jo monta ehdotusta ja kehuja perästä. On muuten aika kontrasti kotioloihin verrattuna, yksi kerta sitten nainen ajatteleekin, että kerran täällä vain eletään ja on se hienoa olla noin haluttava kohde. Antaa palaa, voinhan viettää yhden riettaan yön, kun vielä on vientiä, kyllä tää kotiolot voittaa. Näin helposti se käy ja nimenomaan sille naiselle, jonka mies on kiltisti kotona lasten kanssa. ja tämä on puhtaasti naisen persoonallinen ongelma. ja hyvin yleinen.

niin, ne pullamössömiehet kotona ei osaa käsitellä naista.
Miehen pitää ottaa nainen kuin luolamies. Miehen pitää osata olla talossa tosimies,ja naisen on tämä sallittava.
korvien välistä se on kiinni.
 
Alkuperäinen kirjoittaja niinpä.:
Näin helposti se käy ja nimenomaan sille naiselle, jonka mies on kiltisti kotona lasten kanssa. ja tämä on puhtaasti naisen persoonallinen ongelma. ja hyvin yleinen.

Eiköhän tuo ole ihan yhtä puhtaasti miehen ongelma, yhtälaillahan molemmat sukupuolet pettävät puolisojaan. En usko että sillä, kuinka kiltisti kotona se puoliso nyhjää, on mitään tekemistä pettämisalttiuden kanssa, enempi se varmaan vaikuttaa siihen miten pettäminen tapahtuu. Lapsiperheissä kun jommankumman on pakko olla se kotonanyhjääjä, niin ehkä "menevien miesten/naisten" kotonaolevat puolisot sitten baarituttavuuksien sijaan hairahtuvatkin kokeilemaan sitä viehätysvoimaansa ihan omassa aviovuoteessaan naapurin/nettirakkaan/huoltomiehen/lapsenlikan kanssa (ja mitäs muita näitä kliseitä onkaan) sillävälin kun se toinen huitelee omilla teillään.

Just tän takia ne lukiossa alkaneet "ensirakkauden kanssa perhettä perustamaan" -suhteet eivät toimi, vaikka olisikin ah niin ihanaa saatella alttarille se viaton tyttö, jonka pääsi ihan itte korkkaamaan (ja joka tyytyy tasan niihin rakastajankykyihin mitkä itsellä on, kun ei paremmastakaan tiedä). Kun on juoksunsa juossut silloin parikymppisenä, ei ehkä enää keski-iässä tarvitse kokeilla samaa. Ei kannatakaan syytellä nuoria naisia lutkailusta, hehän tekevät vain palveluksen tuleville puolisoilleen. ;)
 
Alkuperäinen kirjoittaja jane*:
niin, ne pullamössömiehet kotona ei osaa käsitellä naista.
Miehen pitää ottaa nainen kuin luolamies. Miehen pitää osata olla talossa tosimies,ja naisen on tämä sallittava.
korvien välistä se on kiinni.

Nimenomaan, mies, joka hoitaa lapsia ja kodin on usein hellä ja huolehtivainen ns. pullomössömies. Tässä se ristiriita tuleekin, että nainen kasvattaa pojista herkkiä ja huomioivia ja sitten kuitenkin vaaditaankin mieheltä peräksantamattomuutta ja päättäväisyyttä naisen edessä. Miten se noin kääntyi? Ei tuollaista ollut kukaan miehelle opettanut? Ei edes oma isä, koska hän oli kuvitellut tasa-arvon nimessä, että hänen pitää suhtautua jokaiseen kysymykseen ruotsalaisittain, kysymällä muilta. ne miehet, joilla on vielä avioliitto, vetäkää se nainen toisesta jalasta makuukammariin, tehkää sille temput. Jättäkää tulematta kotiin joltakin reissuiltanne. Älkää kysykö, jos olette varmoja asioistanne; näin toimii Mies.

Alkuperäinen kirjoittaja tällä kertaa nikitön:
"menevien miesten/naisten" kotonaolevat puolisot sitten baarituttavuuksien sijaan hairahtuvatkin kokeilemaan sitä viehätysvoimaansa ihan omassa aviovuoteessaan naapurin/nettirakkaan/huoltomiehen/lapsenlikan kanssa (ja mitäs muita näitä kliseitä onkaan) sillävälin kun se toinen huitelee omilla teillään.

Tuo kokeileminen onkin se puuttuva osa..kyllähän se hivelee mieltäkin..

"Oon kyllä jyrkästi eri mieltä, mies saa ajella miten on ajanutkin. Jos mies alkaa elämään naisen valojen mukaan, niin peli on menetetty."

...ja toisessa viestissä jo sotketkin naisen baarireissut tähän miehen itsenäisyyteen suhteessa.

puhut sekavasti.

Tarkennatko, oletko todella sitä mieltä, että mies saa pysyä muuttumattomana, ilman kasvua suhteessa?
 
...vielä jatkan. Olet ilmeisesti melko nuori vielä ja tulet vanhempana ymmärtämään että kukaan ei halua ikuisesti parikymppistä miestä -muuttumatonta- vierelleen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja niinpä.:
Alkuperäinen kirjoittaja jane*:
niin, ne pullamössömiehet kotona ei osaa käsitellä naista.
Miehen pitää ottaa nainen kuin luolamies. Miehen pitää osata olla talossa tosimies,ja naisen on tämä sallittava.
korvien välistä se on kiinni.

vetäkää se nainen toisesta jalasta makuukammariin, tehkää sille temput. Jättäkää tulematta kotiin joltakin reissuiltanne. Älkää kysykö, jos olette varmoja asioistanne; näin toimii Mies.

Ihanko totta? Jos nainen ei syystä tai kolmannesta halua seksiä, on sinun mielestäsi hyväksyttävää ottaa väkisin, eli raiskata! Huh huh. Jos ole itse nainen niin mietipä vielä kerran, haluatko oman miehesi olevan öitä pois kotoa ja kun reissuiltaan tulee takaisin, niin vaimo, eli sinä, raiskataan miehen "oikeudella".
 
Alkuperäinen kirjoittaja 25v. nainen:
Kotitöiden ja yhteisten kulujen jakaminen sekä kumppanin huomioiminen ovat minulle parisuhteessa itsestäänselvyyksiä ja perusedellytyksiä, että voin harkitakaan suhdetta kenenkään kanssa. En minä ala kenenkään kanssa seurustella pelkästään siksi, että nämä vaatimukset täyttyvät, kyllä siihen tarvitaan jotain muutakin lisäksi, mikä erottaa tämän miehen muista parisuhdekelpoisista. Parisuhdekelpoisten ulkopuolelle rankkautuvat jo lähtökohtaisesti tyypit, jotka kuvittelevat että ainoa ero parisuhteessa ja sinkkuna elämisen välillä on se, että suhteessa saa säännöllisesti seksiä ja joku muu hoitaa kotityöt, ihan riippumatta siitä mitä muita loistavia ominaisuuksia heillä olisi.

Tietty kaikista ihmisistähän näitä juttuja ei voi nähdä heti alkuun, vaan välillä sattuu virhearviointeja, huomaa esimerkiksi vasta jonkun aikaa suhteessa oltuaan että miehen todellinen käyttäytyminen onkin kovin ristiriidassa tämän aiempien puheiden ja antaman ensivaikutelman kanssa. Jos mies itse ei tätä ristiriitaa näe, saattaa hänestä hyvinkin tulla yksi näistä "miksei tämmöisen kunnon miehet kelpaa naisille"-kitisijöistä. Ulkonäkökin voi helposti hämätä: ruokkoamattomasta rokkarin"retkusta" voikin kotiarjessa paljastua rutosti enemmän kunnonmiestä kuin kauluspaitanörtistä.

Ei kukaan työnantajakaan palkkaa hakijaa vain sillä perusteella, että tämä kehuu olevansa vaikka luku- ja kirjoitustaitoinen - koska jokaisen aikuisen Suomessa oletetaan automaattisesti osaavan nuo taidot! Niiden puuttumisen perusteella voidaan enintään rankata jo haun alkuvaiheessa kyseinen hakija ulkopuolelle tai antaa tälle potkut jos jotenkin ihmeellisesti tämä asia selviää vasta siinä vaiheessa kun hän aloittaa työt, mutta mitään lisäetua niistä ei kyllä työnhaussa saa. Kyllä valituksi tulevalla pitäisi olla muutakin annettavaa, jotain semmoista mille olisi käyttöä juuri tässä työpaikassa, mutta mitä ei ihan jokaiselta muulta hakijalta löytyisikään.

Al-Jazeera kananavalla värilliset islamistipojat "keskustelivat" eurooppalaisista naisista. Yksi uskonsoturi sanoi: "Suomalainen nainen on Euroopan HUORA"! Tähän muut musulmaanit reagoivat räkäisellä naurulla. Eli tämmöinen se on oikea suominaisten maine muslimimiekkosten parissa!
 
Alkuperäinen kirjoittaja niinpä.:
ne miehet, joilla on vielä avioliitto, vetäkää se nainen toisesta jalasta makuukammariin, tehkää sille temput. Jättäkää tulematta kotiin joltakin reissuiltanne. Älkää kysykö, jos olette varmoja asioistanne; näin toimii Mies.

Joo mulla on ollut tuollainen mies (nuorena sitä saattaa olla alkuun aika arvostelukyvytön), ja täytyy sanoa etten moneksikaan vuodeksi viitsinyt jäädä hänen rinnalleen vanhenemaan. Mitä nyt olen exäni touhuja seuraillut, kovin lyhyiksi ovat jääneet suhteet myös minun jälkeeni, luultavasti jää yksin ja alkoholisoituu koko äijäparka. Alkaa ukko olla jo niin vanha, ettei sillä ole enää mahdollisuutta semmoisiin sinisilmäisiin nuoriin tyttöihin, mitä minäkin olin ja aikuisemmilla naisilla on jo senverran järkeä päässä, etteivät tuollaisen kelkkaan lähde.

Toi Jane on joku S/M-sekopää tai katkeroitunut mies, ei kannata ottaa noita "naiselle täytyy näyttää missä kaappi seisoo"-juttuja kovin tosissaan. Kai tommoisista luolamiesjutuistakin jotkun pieneen vähemmistöön kuuluvat alistumisesta kicksinsä saavat masokistinaiset tykkäävät, mutta itte en kyllä tunne ketään kenet tuolla keinolla saisi vierellään pidettyä (ainakaan jos arvostaa mielenterveytensä säilyttänyttä kumppania hermoheikoksi kiusatun sijaan). Tietty jos sua miellyttää nainen, joka tahtoo miehen olevan Herra talossa ja piiskaa pyllylle, niin kinkyklubille vaan.

Eroja nyt vaan sattuu, hyvistä ja vähän vähemmän hyvistä syistä. Huonoihin syihin en usko, jos syyt oikesti olisivat olleet molempien mielestä huonoja, kait pari olisi samantien erehdyksensä tajuttuaan palannut yhteen. Ei siitä, miten on itse tullut jätetyksi, voi vetää mitään yleistä kaavaa jolla pystyttäisiin selittämään kenen tahansa naisen käytös, mielihalut tai motiivit. Tuskin se vaimosi olisi jättänyt noita kokeilujaan väliin, vaikka olisit ollut mikä örveltävä luolamies tai hakkaava renttu tahansa (sensijaan suhteenne olisi saattanut kyllä päättyä jo paljon aiemmin muista syistä tai jäädä alkuunsa syntymättä). Ehkä jos olisit säännöllisesti kuolannut hänen peräänsä ja kehunut häntä samalla intensiteetillä, mitä hän baarissa saa osakseen, näin olisi voinut käydäkin. Tai sitten ei. Ei voi tietää.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ttii:
Voin sanoa että näin ei ole kuten väitit, koska mm. itse olen kyllä ollut erittäin tyytyväinen mieheen, joka pesee perheen pyykit ja välittää meistä. väitän että kyse on tuttavapiiristäsi ja siitä että hakeudut 2.luokan kansalaisten seuraan. .

Mikä sä olet muuten arvostelemaan muita 2- luokan kansalaisiksi? Mahdat olla itse täydellinen? Miten nämä kategoriat määritellään, kerro, niin mä tiedän myös kumpaan kuulun.
 
Kyllähän meidän naisten on tunnustettava, että meillä naisillakin on tosi rajuja seksifantasioita, eikä niissä fantoissa mitkään pehmomiehet seikkaile. Kyllä jokainen nainen tahtoo saada kokea myös alistumisen ja antautumisen hurmaa!
 
Alkuperäinen kirjoittaja tällä kertaa nikitön:
...Mitä nyt olen exäni touhuja seuraillut, kovin lyhyiksi ovat jääneet suhteet myös minun jälkeeni, luultavasti jää yksin...

Mies on mitä ilmeisimmin tullut järkiinsä. Miksi ihmisen pitäisi olla missään parisuhteessa enää sen jälkeen kun lapset on tehty? Lyhyet suhteet, jopa vain yhden yön mittaiset, ovat ihan jees, kun ollaan taas ihmisen normaalitilassa. Yksin olo on ihan kivaa! Mikä onni ja autuus on parisuhteessa?
 
Alkuperäinen kirjoittaja suhteeton:

Eipä kai suhteessa tarvitsekaan olla, jos on onnellisempi yksin, niinkuin monet toki ovatkin. Ex ei sitä omien sanojensa mukaan ole, vaan haikailee edelleen itselleen naista pitkään parisuhteeseen. Reppana kun ei oikein ilman keinoemoa selviä. Eivät vaan naiset näytä kovin kauaa hänen kanssaan viihtyvän.
 
Alkuperäinen kirjoittaja niinpä.:lle:
"Oon kyllä jyrkästi eri mieltä, mies saa ajella miten on ajanutkin. Jos mies alkaa elämään naisen valojen mukaan, niin peli on menetetty."

...ja toisessa viestissä jo sotketkin naisen baarireissut tähän miehen itsenäisyyteen suhteessa.

puhut sekavasti.

Tarkennatko, oletko todella sitä mieltä, että mies saa pysyä muuttumattomana, ilman kasvua suhteessa?

En minä sitä tarkoittanut, vaan ei mies voi koskaan pohjata käytöstään 100 % naisen toiveille; sellaisesta miehen elämästä ei tule mitään, ei hän ole oma itsensä ja ei voi hyvin. Tottakai mies ottaa naisen huomioon, mutta hän tekee sen omalla tavallaan ja omasta halustaan. Silloin mies on luonteva, jos sellainen omanlaisensa mies kelpaa naiselle, niin se on kemiaa.

Alkuperäinen kirjoittaja Muslimimiehet: Suominainen on Euroopan HUORA!:
Alkuperäinen kirjoittaja 25v. nainen:
Kotitöiden ja yhteisten kulujen jakaminen sekä kumppanin huomioiminen ovat minulle parisuhteessa itsestäänselvyyksiä ja perusedellytyksiä, että voin harkitakaan suhdetta kenenkään kanssa. En minä ala kenenkään kanssa seurustella pelkästään siksi, että nämä vaatimukset täyttyvät, kyllä siihen tarvitaan jotain muutakin lisäksi, mikä erottaa tämän miehen muista parisuhdekelpoisista. Parisuhdekelpoisten ulkopuolelle rankkautuvat jo lähtökohtaisesti tyypit, jotka kuvittelevat että ainoa ero parisuhteessa ja sinkkuna elämisen välillä on se, että suhteessa saa säännöllisesti seksiä ja joku muu hoitaa kotityöt, ihan riippumatta siitä mitä muita loistavia ominaisuuksia heillä olisi.

Tietty kaikista ihmisistähän näitä juttuja ei voi nähdä heti alkuun, vaan välillä sattuu virhearviointeja, huomaa esimerkiksi vasta jonkun aikaa suhteessa oltuaan että miehen todellinen käyttäytyminen onkin kovin ristiriidassa tämän aiempien puheiden ja antaman ensivaikutelman kanssa. Jos mies itse ei tätä ristiriitaa näe, saattaa hänestä hyvinkin tulla yksi näistä "miksei tämmöisen kunnon miehet kelpaa naisille"-kitisijöistä. Ulkonäkökin voi helposti hämätä: ruokkoamattomasta rokkarin"retkusta" voikin kotiarjessa paljastua rutosti enemmän kunnonmiestä kuin kauluspaitanörtistä.

Ei kukaan työnantajakaan palkkaa hakijaa vain sillä perusteella, että tämä kehuu olevansa vaikka luku- ja kirjoitustaitoinen - koska jokaisen aikuisen Suomessa oletetaan automaattisesti osaavan nuo taidot! Niiden puuttumisen perusteella voidaan enintään rankata jo haun alkuvaiheessa kyseinen hakija ulkopuolelle tai antaa tälle potkut jos jotenkin ihmeellisesti tämä asia selviää vasta siinä vaiheessa kun hän aloittaa työt, mutta mitään lisäetua niistä ei kyllä työnhaussa saa. Kyllä valituksi tulevalla pitäisi olla muutakin annettavaa, jotain semmoista mille olisi käyttöä juuri tässä työpaikassa, mutta mitä ei ihan jokaiselta muulta hakijalta löytyisikään.

Al-Jazeera kananavalla värilliset islamistipojat "keskustelivat" eurooppalaisista naisista. Yksi uskonsoturi sanoi: "Suomalainen nainen on Euroopan HUORA"! Tähän muut musulmaanit reagoivat räkäisellä naurulla. Eli tämmöinen se on oikea suominaisten maine muslimimiekkosten parissa!

Miten toi muslimijuttu liittyy tähän keskusteluun??
 
Yhteistyössä