Naisten syrjähypystä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Havainnoitsija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

Havainnoitsija

Vieras
Tuli mieleeni tuosta toisesta keskustelusta, jossa mies ihmetteli, kun vaimo edelleen syyllistää syrjähypystä.

Kun mies käy vieraissa, nainen usein antaa anteeksi, muttei pysty unohtamaan. Lopulta nainen jättää miehen, joka ei mukamas ole tarpeeksi katuvainen.

Kun nainen käy vieraissa, lopputulos on sama. Vaikka mies antaisikin anteeksi ja lopettaisi syyllistämisen, nainen jättää miehen. Naiselle syrjähyppy on niin suuri tunneasia, ettei nainen voi päästä sen yli tosin kuin mies. Riippumatta siitä, kumpiko petti.

Mitä olette mieltä, ovatko havaintoni oikean suuntaisia?
 
Eli sen että naiselle - sun mielestä - on kovempi juttu jos mies pettää tai se itse pettää. Kun nainen pettää, se tekee sen tunteesta ja tulee ero. Jos mies pettää naista, nainen olettaa että mies haluaa kohta erota ja tuntee voimakkaasti tätä toista naista kohtaan, joten miten nainen voisi sen unohtaa , joten parempi erota kun mies pettää kohta uudelleen kuitenkin...?
lopputulos on se , että kun ollaan sitten tehty ja petetty niin suhde on jo ohi, koska ollaan ylitetty se raja kunnioittaa toista ja rakastaa toista . Miten sen voisi niinku unohtaa ?
Odota semmonen tuhat vuotta kun tasa-arvo on jyllännyt sen aikaa oikeasti niin naisillakin se historia muuttuu ja osaavat unohtaa sen että kaikki ei liitykään rakkauteen vaan ihan nautintoon omasta kehosta ja ihan vain ottamiseen ; - )
 
Ei nyt niinkään että nainen ajattelisi miehen petoksen jälkeen että mies jttää kohta kuitenkin.. ei, ei ,ei. Vaan niin että nainen ei pääse yli siitä tunteesta ettei ollutkaan miehelle tarpeeksi rakas, että mies halusikin jotain muuta, että mies unohti oman naisensa olemassaolon. Sitä ei voi unohtaa, vaikka mies kuinka katuisi.

Nainen taas petettyään, ei pääse yli siitä tunteesta että suhteessa on nyt jotain niin perimmäisesti hajalla, että parempi lähteä, kuin jäädä tähän vaillinaiseen suhteeseen, jossa voi käydä noin..

Minä jäin tähän suhteeseen petettyäni. Kiinni en jäänyt ja syyllisyyteni kannan itse, kadunkin. Jotain on kuitenkin lopullisesti rikki. Voi olla että jonain päivänä en enää jaksa kantaa syyllisyyden taakkaani ja silloin lähden. Miehen niskaan en tätä kuitenkaan koskaan kaada. Jos lähden, lähde "etsimään itseäni". Tai "olemme kasvaneet erillemme" tms.

Nyt kuitenkin yritän vain unohtaa.
 
Mikas epalogiikka tuossa nyt muka on? On aivan luonnollista etta petti se kumppani sitten, tai kavi itse vieraissa, suhteessa oli jotakin vialla, mika vaan lisaantyi syrjahypyn tuomasta harmista, joten parempi kai paatya eroon.
 
Petturinainen, kirjoituksesi oli kuin omaani. Myönnän olevani tyytymätön jo vuosia suhteessa mieheeni, sillä olemme eläneet hänen ehdoillaan. Olen ollut kiltti pikku rouva, joka on unohtanut olevansa itsekin olemassa. Meillä ei keskustella, oikeastaan kaikki on kuollutta. Todennäköisesti muutan omilleni, sillä yksin ollessani minulla on tilaa hengittää. Tiedän, ettei pettäminen ole oikein. Omalla kohdallani tarvitsin keskustelukaveria, hellyyttä, kumppanuutta eli kaikkea sitä, mitä en tiennyt olevankaan.
 
Näin se on kun ei mies kuuntele vaimon tarpeita ajaudutaan sitten laiva tai lappi seikkailuun.. tosin ei kaikille naisille tule mieleen edes erota senkään jälkeen. Kunhan tekee elämästä vain siedettävämmän hetkellisesti. Näitäkin vaimoja on. Kun on avioon menty siinä pysytään suvun lasten ja helppouden vuoksi.
 
En ole koskaan joutunut petetyksi, joten en osaa sanoa, pystyisinkö antamaan miehen petollisuutta anteeksi vai en. Ehkä pystyisin jollakin tavoin antamaan anteeksi yhden yön jutun, mutta tuskin sitä, jos pettäminen on tapahtunut pitkän ajan kuluessa niin, että kun mies on ollut "ylitöissä" ja käynyt panemassa salarakastaan, niin sillä aikaa minä olen ollut lasten kanssa ja odottelen ruokaa laittaessani rakasta miestä töistä kotiin.

Olen pettänyt yhdessä suhteessani, mutta se liittyi siihen, että mies ei kertakaikkiaan osannut eikä halunnut kuunnella, mitä minä haluan suhteelta. Tajuan nyt jälkikäteen, että ex-mieheni oli itse sellaisesta lapsuudenkodista, jossa sovinisti-isän mielestä naisella ei ole mitään arvoa ja omista lapsistakin naiset ovat turhia ja vain pojat ovat oikeita ihmisiä. Kun on kasvanut sellaisessa ympäristössä, niin naiset ovat tarpeellisia lähinnä siivoamisen ja seksin kannalta, mutta sellaista tasa-arvoista, kunnioittavaa suhdetta siitä on vaikea kehittää ellei mies sitten itse ole niin fiksu, että osaa kyseenalaistaa vanhat opit ja yrittää kehittää ajatusmallia uuteen suuntaan.

Kyllä, petin tietoisesti yksittäisten satunnaismiesten kanssa muutaman kerran. Suhde oli jo siinä vaiheessa niin huono, että tiesin eron olevan edessä. Tajusin myös sen, että en enää edes halua yrittää. Totta kai tiedän, että pettäminen oli huono asia, mutta toisaalta eron ottaminen oli valtavan iso päätös. Se kun ei ole vain minun päätökseni, vaan se koskettaa puolisoa, lapsia, sukulaisia, ystäviä jne. Kuulin jälkikäteen, että esim. lasten päivähoidossa minusta liikkui hurjia, perättömiä huhuja siitä, millainen kauhea ämmä olenkaan, jolloin mies sai säälipisteet.

Minulle itselleni seksi on nimenomaan rakastelua. En pysty enkä halua ajatella, että kykenisin seksiin vain pelkän nautinnon takia, vaan siihen liittyy myös tunteita. Haluan olla rakastettu, haluan kokea itseni ehyeksi ja hyväksi, haluan tarjota miehelle rakkautta ja hyvää oloa. Nykyään koen itseni liian arvokkaaksi ryhtyäkseni salasuhteisiin tai pettämisiin. Koen, että mies saa niistä aina enemmän irti nautinnon kannalta. Miehet yleisesti ottaen ehkä osaavat naisia paremmin sen, että miehet putkiaivoillaan pystyvät perustelemaan pettämisen olevan oikeutettua.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Elody~:
Mikas epalogiikka tuossa nyt muka on? On aivan luonnollista etta petti se kumppani sitten, tai kavi itse vieraissa, suhteessa oli jotakin vialla, mika vaan lisaantyi syrjahypyn tuomasta harmista, joten parempi kai paatya eroon.

Eikös tästä aiheesta ole tehty tutkimuksiakin, että suhteessa ei tarvitse olla mitään vikaa ja silti jompikumpi puolisoista saattaa pettää. Yhdenillan hairahduksia sattuu kait yhtä paljon ns. hyvissä suhteissa kuin huonoissa sellaisissa. Tilaisuus tekee varkaan ja pettämisalttius voi toisinaan olla enemmänkin yksilön ominaisuus kuin suhteen laatua kuvaava asia.
 
Naisen syrjähyppyyn on aina looginen syy: oma mies
Petetyn pitäisi mennä peilin eteen ja nähdä syyllinen suhteen huonoon tilaan. Miksi et keskustellut? Miksi olit töissä lomilla ja viikonloppuina? Miksi et ole dynaaminen ja trendikäs? Miksi olet tuollainen? Ylipainoinen työmyyrä.

Ei kysytä, kuka ne kauppalaskut maksaa. Ei kysytä kuka vie lapsia harrastuksiin ja hakee pois. Ei kysytä, kuka huolehtii perushyvinvoinnista.
 
Alkuperäinen kirjoittaja petetty mies:
Naisen syrjähyppyyn on aina looginen syy: oma mies
Petetyn pitäisi mennä peilin eteen ja nähdä syyllinen suhteen huonoon tilaan. Miksi et keskustellut? Miksi olit töissä lomilla ja viikonloppuina? Miksi et ole dynaaminen ja trendikäs? Miksi olet tuollainen? Ylipainoinen työmyyrä.

Ei kysytä, kuka ne kauppalaskut maksaa. Ei kysytä kuka vie lapsia harrastuksiin ja hakee pois. Ei kysytä, kuka huolehtii perushyvinvoinnista.

Ihan saman lailla nainen on syypää miehen syrjähypyille. Kun et antanut ja ollut halukas? Kun näytit niin kaamean näköinen ja pukeuduit vanhoisiin vaatteisiin. Ja kun et ymmärtänyt miestä? Et antanut miehen olla oma itsensä.

Ei myöskään kysytä, kuka huolehtii lapsista ja koti oli tiptop-kunnossa? ja kävit töissä.

Ensin petti mies vuosikausia. Minä petin paljon myöhemmin. Edelleen ollaan yhdessä. Minä olen hyvin tyytyväinen, kun kävin vieraissa. Mutta en pysty vain olemaan irti salarakkaista ja joskus muista suhteista. Miehelle se oli leikkiä ja kun halusi kovasti mennä? Jälkeenpäin on katunut?olisi ajatellut. Se ero meissä on, että mies ei tiedä varmasti olenko pettänyt ja sitä en kerro? koska ei kestäisi? en voi kertoa, kun en tiedä mitä tekee??
 

Yhteistyössä