H
"Hanna"
Vieras
Naistenhuoneessa
Etsiessäsi vaikkapa ravintolassa vessaa, löydät
yleensä jonon naisia, joten hymyilet
kohteliaasti ja asetut jonon jatkoksi.
Vuorosi tullessa tarkistat mahdollisesti näkyvät
jalkaparit vessakoppien ovien alta.
Kaikki kopit ovat varattuja.
Viimein ovi avautuu, ja ryntäät sisään lähes
kaataen ulos tulevan naisen.
Päästessäsi sisään huomaat lukon olevan rikki.
Ei haittaa, olet pidättänyt niin kauan että
pelkäät kastelevasi pian housusi.
Vessanpöntönsuojia tarjoava automaatti
(jonkun Äidin keksimä, ei epäilystä) on kätevä,
mutta tyhjä. Ripustaisit käsilaukkusi
ovennuppiin jos sellainen olisi,mutta koska ei
ole, pyöräytät käsilaukkusi hihnan varovasti,
mutta nopeasti pääsi yli ja laukun roikkumaan
rinnallesi (Äitisi kääntyisi haudassaan,jos
laskisit sen LATTIALLE!), lasket housusi ja otat
"asennon".
Tässä asennossa ei-enää-niin nuoret,
ylijännittyneet lihaksesi alkavat täristä.
Reitesi huutavat sinua istumaan alas, mutta
koska sinulla ei todellakaan ollut aikaa pyyhkiä
istuinta tai vuorata sitä paperilla, pidät
"asennon".
Harhauttaaksesi ajatuksesi pois tärisevistä
reisistäsi kurottaudut kohti
vessapaperitelinettä, jonka havaitset olevan
tyhjä.
Kuulet päässäsi äitisi äänen kertovan sinulle,
että jos vain olisit yrittänyt pyyhkiä istuinta,
olisit huomannut ajoissa puuttuvan paperin.
Reitesi tärisevät kovemmin.
Muistat pienen paperinpalan, johon niistit
nenäsi eilen -sen, joka on yhä laukussasi. Se
saa kelvata. Hapuilet sen esiin mahdollisimman
varovasti.
Se on suunnilleen peukalonkyntesi kokoinen.
Joku työntää koppisi oven auki, koska ovessa ei
ole lukkoa. Ovi iskeytyy laukkuusi, joka yhä
roikkuu kaulassasi, ja heittää sen taaksesi
pöntön vesisäiliötä päin.
Kiljut "VARATTU!" samalla kun yrität työntää
ovea takaisin, ja samalla pudotat
arvokkaan, pienen ja rypistyneen
paperinpalan lattialla olevaan lätäkköön.
Menetät tasapainosi ja putoat istuimelle.
Istuin on märkä, TIETENKIN.
Kömmit äkkiä ylös tietäen hyvin, että on jo
liian myöhäistä.
Paljas ahterisi on tehnyt tuttavuutta jokaisen
kuviteltavissa olevan bakteerin ja eliön kanssa
paljaalla renkaalla, koska et vuorannut sitä
paperilla -jota ei tosin ollut,sen puoleen, vaikka
olisit yrittänytkin.
Tämän kaiken seurauksena vessanpöntön
automaattihuuhtelun tunnistin on niin
hämmentynyt, että se vetää vessan. Vesi
syöksyy posliiniin saaden aikaan hienon sumun
vesipisaroita, jotka laskeutuvat takapuolellesi
ja alkavat valua pitkin jalkojasi kohti kenkiäsi.
Tarraudut tyhjään vessapaperitelineeseen
jottei pöntön valtava imu veisi sinuakin
mukanasi.
Tässä vaiheessa luovutat.
Pöntöstä roiskuva vesi ja märkä istuin ovat
tehneet tehtävänsä ja olet likomärkä
vyötäröstä alaspäin.
Olet nääntynyt. Yrität pyyhkiä mitä
pyyhittävissä on purkkapaperilla, jonka löysit
taskustasi ja livahdat kopista ulos ja
lavuaareille pestäksesi kätesi.
Et keksi miten automaattinen hana toimii,
joten pyyhit kätesi kuivaan paperipyyhkeeseen
ja kävelet ulos WC:stä ohi naisjonon.
Ystävällinen lähimmäinen jonon päässä
huomauttaa kantapäähäsi
takertuneesta vessapaperinpalasta (missä
sekin äsken oli!?). Revit paperin irti ja ojennat
sen naiselle huomauttaen lämpimästi, että hän
saattaa tarvita sitä piakkoin.
Ulkona odottaa rakas miehesi, joka on kauan
sitten selvinnyt vessaan, hoitanut asiansa ja
tullut ulos. Ärtyneenä hän tiedustelee, mikä
kesti niin kauan ja
miksi ihmeessä käsilaukkusi roikkuu kaulastasi?
Tämä tarina selvittää vihdoin miehille
(toivottavasti), miksi naisilla kestää niin kauan.
Se paljastaa vastauksen myös toiseen yleisesti
kysyttyyn kysymykseen;
Miksi naiset menevät vessaan pareittain.
Kaveria tarvitaan:
vartioimaan ovea,
pitelemään käsilaukkua ja
ojentamaan paperipyyhkeitä oven alta!
Hauskaa viikonloppua ja muistakaa tämä
tarina, jos menette jonnekin;
ja varatkaa paprua mukaan
Etsiessäsi vaikkapa ravintolassa vessaa, löydät
yleensä jonon naisia, joten hymyilet
kohteliaasti ja asetut jonon jatkoksi.
Vuorosi tullessa tarkistat mahdollisesti näkyvät
jalkaparit vessakoppien ovien alta.
Kaikki kopit ovat varattuja.
Viimein ovi avautuu, ja ryntäät sisään lähes
kaataen ulos tulevan naisen.
Päästessäsi sisään huomaat lukon olevan rikki.
Ei haittaa, olet pidättänyt niin kauan että
pelkäät kastelevasi pian housusi.
Vessanpöntönsuojia tarjoava automaatti
(jonkun Äidin keksimä, ei epäilystä) on kätevä,
mutta tyhjä. Ripustaisit käsilaukkusi
ovennuppiin jos sellainen olisi,mutta koska ei
ole, pyöräytät käsilaukkusi hihnan varovasti,
mutta nopeasti pääsi yli ja laukun roikkumaan
rinnallesi (Äitisi kääntyisi haudassaan,jos
laskisit sen LATTIALLE!), lasket housusi ja otat
"asennon".
Tässä asennossa ei-enää-niin nuoret,
ylijännittyneet lihaksesi alkavat täristä.
Reitesi huutavat sinua istumaan alas, mutta
koska sinulla ei todellakaan ollut aikaa pyyhkiä
istuinta tai vuorata sitä paperilla, pidät
"asennon".
Harhauttaaksesi ajatuksesi pois tärisevistä
reisistäsi kurottaudut kohti
vessapaperitelinettä, jonka havaitset olevan
tyhjä.
Kuulet päässäsi äitisi äänen kertovan sinulle,
että jos vain olisit yrittänyt pyyhkiä istuinta,
olisit huomannut ajoissa puuttuvan paperin.
Reitesi tärisevät kovemmin.
Muistat pienen paperinpalan, johon niistit
nenäsi eilen -sen, joka on yhä laukussasi. Se
saa kelvata. Hapuilet sen esiin mahdollisimman
varovasti.
Se on suunnilleen peukalonkyntesi kokoinen.
Joku työntää koppisi oven auki, koska ovessa ei
ole lukkoa. Ovi iskeytyy laukkuusi, joka yhä
roikkuu kaulassasi, ja heittää sen taaksesi
pöntön vesisäiliötä päin.
Kiljut "VARATTU!" samalla kun yrität työntää
ovea takaisin, ja samalla pudotat
arvokkaan, pienen ja rypistyneen
paperinpalan lattialla olevaan lätäkköön.
Menetät tasapainosi ja putoat istuimelle.
Istuin on märkä, TIETENKIN.
Kömmit äkkiä ylös tietäen hyvin, että on jo
liian myöhäistä.
Paljas ahterisi on tehnyt tuttavuutta jokaisen
kuviteltavissa olevan bakteerin ja eliön kanssa
paljaalla renkaalla, koska et vuorannut sitä
paperilla -jota ei tosin ollut,sen puoleen, vaikka
olisit yrittänytkin.
Tämän kaiken seurauksena vessanpöntön
automaattihuuhtelun tunnistin on niin
hämmentynyt, että se vetää vessan. Vesi
syöksyy posliiniin saaden aikaan hienon sumun
vesipisaroita, jotka laskeutuvat takapuolellesi
ja alkavat valua pitkin jalkojasi kohti kenkiäsi.
Tarraudut tyhjään vessapaperitelineeseen
jottei pöntön valtava imu veisi sinuakin
mukanasi.
Tässä vaiheessa luovutat.
Pöntöstä roiskuva vesi ja märkä istuin ovat
tehneet tehtävänsä ja olet likomärkä
vyötäröstä alaspäin.
Olet nääntynyt. Yrität pyyhkiä mitä
pyyhittävissä on purkkapaperilla, jonka löysit
taskustasi ja livahdat kopista ulos ja
lavuaareille pestäksesi kätesi.
Et keksi miten automaattinen hana toimii,
joten pyyhit kätesi kuivaan paperipyyhkeeseen
ja kävelet ulos WC:stä ohi naisjonon.
Ystävällinen lähimmäinen jonon päässä
huomauttaa kantapäähäsi
takertuneesta vessapaperinpalasta (missä
sekin äsken oli!?). Revit paperin irti ja ojennat
sen naiselle huomauttaen lämpimästi, että hän
saattaa tarvita sitä piakkoin.
Ulkona odottaa rakas miehesi, joka on kauan
sitten selvinnyt vessaan, hoitanut asiansa ja
tullut ulos. Ärtyneenä hän tiedustelee, mikä
kesti niin kauan ja
miksi ihmeessä käsilaukkusi roikkuu kaulastasi?
Tämä tarina selvittää vihdoin miehille
(toivottavasti), miksi naisilla kestää niin kauan.
Se paljastaa vastauksen myös toiseen yleisesti
kysyttyyn kysymykseen;
Miksi naiset menevät vessaan pareittain.
Kaveria tarvitaan:
vartioimaan ovea,
pitelemään käsilaukkua ja
ojentamaan paperipyyhkeitä oven alta!
Hauskaa viikonloppua ja muistakaa tämä
tarina, jos menette jonnekin;
ja varatkaa paprua mukaan
