närästystäkö?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja taustalla
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

taustalla

Aktiivinen jäsen
19.05.2004
63 720
9
36
Onko kenelläkään kokemusta, että voiko lasta esim.närästää niin, että se johtaa aika-ajoin oksentamiseen?
Meillä ollut nyt viikkojen ajan aivan käsittämätöntä kertaoksentelua.
Olen nyt joutunut joka viikko hakemaan pojan päiväkodesta pois, kun on oksentanut. Saavumme kotiin, poika lepää puoli mpäivää, eikä oksenna ikinä kertaakaan uudelleen.
Samoin on ollut monta yötä niin että poika herättää että tulee oksennus. Sitten odotellaan aikamme tuleeko vai eikö.Yleensä ei, nieleskelee vaan kauheesti ja vääntelee naamaa. Aamulla hän ei ikinä sano asiasta sanaakaan, ikäänkuin ei edes muistaisi tapausta. Itsekään en tietysti sitten sano, ettei sen takia ala tuntea itseään kipeäksi.
Alkaa vaan todella ottaa päähän jo. Allergiaakin olen miettinyt, mutta kun vaiva tosiaan tuntuu iskevän omituisesti vain aika-ajoin.
Nyt päätin ostaa gefilus-tabletteja tasapainoittamaan vatsaa, jos vaikka olisi närästystä.Sitä lapsi ei varmaan oikein osaisi edes kuvailla.
Onko mitään vastaavaa kokemusta, maitohappojen auttamisesta vastaavanlaisessa vaivassa esim?
 

Yhteistyössä