V
vierailija
Vieras
Eli eli, miten teillä joiden perheessä on narsisti/muuten jollain tavoin luonnehäiriöinen ihminen olette huomanneet tämän käytöksen vieraiden aikana?
Itselläni siis eräs perheenjäsen (eli ei voi erotakaan vaikka alan olla viittä vaille valmis pistämään välit poikki) harrastaa silloin kun paikalla on vieraampia ihmisiä (esim sukua/yhteisiä tuttuja) mm:
- Usein esiintyy aluksi sydämellisenä/hyvin lempeänä ihmisenä
- Kuitenkin jos olemme esim riidelleet tms hän jatkaa riitelyä vieraiden aikana tai siis silloin kun ovat vaikka yllättäen tulleet. Tämä on äärimmäisen noloa sekä minusta/että vieraille kiusallista.
Jos pyydän vaikka nätisti ja asiallisesti (en itse ala riidellä jos paikalle sattuu tulemaan vieraita) lopettamaan ja että jutellaan asia (riidan aihe) loppuun sitten kun olemme kahdestaan, niin se on kuin heittäisi vettä myllyyn.
Eli toisinsanoen istumme silloin (minä ja vieras/vieraat) kuunnellen kuinka hän paasaa/huutaa/raivoaa yksipuolisesti mitä hänen mielestään olen tehnyt.
Toki pyrin lähtemään näistä tilanteista pois jos mahdollista mutta esim. mökiltä se ei aina onnistu. Mikään ei ole niin noloa kuin katsella hiljaa sitä, kuinka vieraat katsovat minua/katsovat perheenjäsentäni joka raivoaa yksikseen (tahtoo kai nolata minut, mutta olen lopulta tullut siihen tulokseen että on vähemmän noloa minulle olla näissä tilanteissa se rauhallinen ihminen?) ja sitten katselevat kiusallisina lattiaan/kattoon jne...
Ja ei, kyseinen perheenjäsen ei vieraiden lähdettyä ymmärrä mitään selitystä siitä kuinka hän nolasi äsken myös itsensä, ei vain minua..
- Usein sitten kun esittää lempeää tutumpien ihmisten aikana ei välttämättä "hauku" minua suoraan, hän vain huumorilla puhuu asioita..
Sain kuulla vuosia, kuinka minä olen se joka ei ymmärrä huumoria ja että huumori ei ole sama asia kuin nolaaminen jne jne...
No, minulle on viime vuosina yli kymmenkunta ihmistä (joista suurin osa ei tosiaankaan edes tunne toisiaan/jos tuntevat niin eivät kovin hyvin) kyselleet kahdenkesken mikä tämä juttu on?
On ihmetelty sitä, miten rumasti perheenjäseneni puhuu minusta ja miksi kuuntelen moista jne jne...
Eli toisinsanoen tämä "huumori" jota minä en vain tajunnut, ei ilmeisesti uppoa kovin moneen muuhunkaan mutta...
No, mikään sanominen (kahdenkesken nätisti siis) siitä, ettei muiden aikana kannata vitsailla(?) ihan kaikkea ei mene perille..
Minussa on vika, ei hänessä
Mielipiteitä tästä käytöksestä?
Alan olla aika loppu ja valmis katkomaan viimeisetkin välit