Natomenojen piti olla 40 miljoonaa euroa vuodessa, jatkossa ne onkin 4,1 miljardia euroa vuodessa eli 4100 miljoonaa euroa vuodessa !!!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
Natomenojen piti olla 40 miljoonaa euroa vuodessa, jatkossa ne onkin 4,1 miljardia euroa vuodessa eli 4100 miljoonaa euroa vuodessa !!!

"Naton nykyistä määritelmää puolustusmenoista ei IS:n tietojen mukaan ole tarkoitus muuttaa, vaan kovia puolustusmenoja halutaan aidosti kasvattaa 3,5 prosenttiin bkt:sta, jotta Naton puolustussuunnitelma saadaan pantua toimeen.

Naton puolustusministerien on tarkoitus hyväksyä kokouksessaan ensi viikolla liittokunnan uudet suorituskykytavoitteet, jotka edellyttävät 3,5 prosentin menotasoa.

Suomen puolustusmenojen osuus on tänä vuonna 2,5 prosenttia bruttokansantuotteesta.

Puolustusbudjetti on 6,5 miljardia euroa ja lisäksi Naton määritelmän mukaisiin puolustusmenoihin lasketaan 800 miljoonaa euroa puolustushallinnon ulkopuolisia menoja, joihin sisältyvät sotilaseläkkeet, osa Rajavartiolaitoksen menoista ja kriisinhallintamenoja. Yhteensä puolustusmenot ovat siis 7,3 miljardia euroa.

Pääministeri Petteri Orpon (kok) hallitus päätti jo puoliväliriihessään huhtikuussa, että Suomen puolustusmenot nostetaan kolmeen prosenttiin bkt:sta vuoteen 2029 mennessä.

Puolustusmenoja kasvatetaan kolmella miljardilla eurolla 9,3 miljardiin vuonna 2029. Suomen valtion koko budjetin ennakoidaan olevan 92,1 miljardia euroa, josta puolustusmenojen osuus on kymmenen prosenttia.

Lisärahat on tarkoitus käyttää pääosin maavoimien modernisointiin, kuten panssaroituun kalustoon, tykistöjärjestelmiin, ilmapuolustukseen ja ohjuksiin.

Mikäli Natossa kovien puolustusmenojen osuutta nostetaan 3,5 prosenttiin bkt:sta, tarkoittaa se sitä, että Suomen pitäisi kasvattaa omia puolustusmenojaan vielä 0,5 prosenttiyksiköllä vuoden 2029 tasosta. Valtiovarainministeriöstä arvioidaan IS:lle, että se tarkoittaa yli 1,5 miljardia euroa.

Mikäli 3,5 prosentin tavoite pitäisi täyttää vuonna 2032, tarkoittaisi se Suomelle arviolta 11,4 miljardin euron puolustusmenoja. Suomi käyttäisi silloin puolustusmenoihin 4,1 miljardia euroa enemmän kuin kuluvana vuotena, valtiovarainministeriöstä kerrotaan. Luvuissa on huomioitu oletettu bkt:n kasvu."

 
Turvallisuudella on hintansa ja se kannattaa maksaa, jos haluamme jatkossakin pysyä itsenäisenä valtiona ja säilyttää kulttuurimme sekä kielemme. Nyt ei kannata toistaa 30-luvun virheitä puolustuksen laiminlyönneissä.
 
  • Tykkää
Reactions: Johnny Appleseed
Turvallisuudella on hintansa ja se kannattaa maksaa, jos haluamme jatkossakin pysyä itsenäisenä valtiona ja säilyttää kulttuurimme sekä kielemme. Nyt ei kannata toistaa 30-luvun virheitä puolustuksen laiminlyönneissä.
Riippuu ihan siitä, kenet tuo laitetaan maksamaan. Jos maksu on reaaliomaisuuden mm. metsien, peltojen, kiinteistöjen, yritysten ym. suojattavien omistusten mukaan, niin ok. Jos sen takia tuhotaan sosiaaliturva, julkiset peruspalvelut ja hyvinvointivaltio, niin EI KÄY!
 
Alkuperäinen kirjoittaja vierailija: Näytä alkuperäinen viesti
Riippuu ihan siitä, kenet tuo laitetaan maksamaan. Jos maksu on reaaliomaisuuden mm. metsien, peltojen, kiinteistöjen, yritysten ym. suojattavien omistusten mukaan, niin ok. Jos sen takia tuhotaan sosiaaliturva, julkiset peruspalvelut ja hyvinvointivaltio, niin EI KÄY!
Et halua puolustaa taikaseinääsi?
Sinä olet meistä se työtä vailla oleva. Suosittelen työelämää, ehkä oman navan sijaan alkaa näkyä jotain muutakin 👍
 
Suomella on isot taskut, mielellään laitetaan nuo miljardit tappoaseisiin. Myös Ukrainalle on mennyt jo kohta 3 miljardia ja kohta tulee täyteen ukrainan vaatima vajaa 6 miljardia, edes korruptio siellä ei peloita suomalaisia rahankäyttösankareita.
 

Yhteistyössä