Negatiivisuus = rehellisyyttä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja että tällaista ihmettelyä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
E

että tällaista ihmettelyä

Vieras
Mikähän siinä onkin, että aika yllättävänkin monen ihmisen mielestä rehellisyys ja aitous liittyy aina negatiivisuuteen ja asioiden huonosti menemiseen. Siis että kaikkea positiivisuutta ja hyviä juttuja pidetään teeskenneltyinä ja epäaitoina ja vain kaikkea kurjaa ja huonosti menevää pidetään aitona ja rehellisenä.

Ja samoin on, kun arvostellaan muita -syystä tai toisesta- siis moni tuntuu suorastaan välttelevän minkään positiivisen palautteen antamista, kun pelkää, että siitä tuomitaan mielisteleväksi perseennuolijaksi. (ei välttämättä palautteen saajan, vaan sivullisten taholta). Tai vaihtoehtoisesti sitä korostetaan, kuinka rehellinen minä olenkaan, mutta jostain syystä se rehellisyys tarkoittaa aina negatiivisuutta ja vikojen etsimistä kaikesta.

Se on kanssa mielenkiintoista, että useinkaan tällaisten Negatiivisuus= rehellisyyttä -ajatusmallin omaavat ohmiset eivät tunnu lainkaan tajuavan sitä, että moni myös osaa liioitella sitä omaa kurjuuttaan ja "kärsimyksiään" saadakseen itselleen sääliä ja ymmärtämystä ja paikan muiden silmissä suurena kärsivänä marttyyrina, joka on paljon parempi ja erinomaisempi kuin muut, koska onhan hänellä nyt sitten niin kertakaikkisen raskasta ja kurjaa.
 
Täällä se tuntuu monestikin olevan toisten haukkumisen peruste = "mää oon vaan rehellinen" :saint:

Totta, rehellisyys on myös realismia ja positiivisissakin asioissa ontotuutta, vaikka moni helposti negatiivisyyteen taipuu.
 

Similar threads

T
Viestiä
11
Luettu
3K
Seksi
koijari-1
K

Yhteistyössä