neidin nukkumiset muuttuneet....

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja neuvoja, vinkkejä?
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
N

neuvoja, vinkkejä?

Vieras
piti tänne tulla purkamaan...
elikkäs tuo likka on aina ollu hyvä nukahtamaan iteksee...tietty tutti laitettava välillä mut nukahti aina lopulta..

Nyt kun ikä lähenee 6kuukautta ni alkanu iltaitkut.. ei suostuis millää jäädä sänkyyn ja eilen alko itkee ja rääkyä ihan mahottomasti...syliin sitte rauhottu ja nukahti...

Onks tää ikä nyt jotenki sellane et kokeilee mihi äiti suostuu jos huudan? vai mitä ihmettä? ja miusta ei kyl huudattajaks oo et sillee totuttaisin taas nukkumaan...

tuntuu et jos nyt annan nukkua syliin niin mennään takapakkia, eli saan nukuttaa kohta AINA syliin.....
 
Meillä ollut samanmoisia kausia. Meillä lasta EI nukuteta syliin, vaan lapsen vierellä ollaan, silitellään ja paijaillaan mutta lapsi on koko ajan omassa sängyssään.

Meillä nuo kaudet ovat menneet nopeasti ohi, ilman huudattamista siis.
 
Alkuperäinen kirjoittaja sef:
Meillä ollut samanmoisia kausia. Meillä lasta EI nukuteta syliin, vaan lapsen vierellä ollaan, silitellään ja paijaillaan mutta lapsi on koko ajan omassa sängyssään.

Meillä nuo kaudet ovat menneet nopeasti ohi, ilman huudattamista siis.

Onks tein pieni sitte itkeny sängyssä? vai kitisee vain.... kun tosiaan alkaa sitte itkeä niiiiiin sydäntäsärkevästi että pakko ottaa syliin...
 
Kun vauva tulee perheeseen, hän on valmis mukautumaan millaisiin olosuhteisiin tahansa. "Tällä ei kuitenkaan tarkoiteta sitä, että mikä tahansa ympäristö tuottaisi tasapainoisen vauvan", lastenpsykiatri Jukka Mäkelä korostaa.

Suurimmassa osassa maailmaa lapset nukkuvat yhä äitiensä tai perheidensä kanssa. Länsimaissa alettiin lapsia nukuttaa erillään 1800-luvulla, aluksi ylemmissä sosiaaliluokissa. Kuten monet muutkin asiat, tapa alkoi levitä laajemminkin. Mäkelällä on selkeä mielipide: "Unihäiriöt liittyvät länsimaiseen tapaan jättää liian pienet lapset nukkumaan yksin". Tämä tapa perustuu hänen mielestään puhtaasti aikuisen tarpeeseen: "Nisäkäspennun paikka on emon ihoa vasten". Emolla hän tarkoittaa niin isää kuin äitiäkin, tai muuta läheistä aikuista.

Läheisyys kasvattaa itsenäisyteen

Perhepedissä hyväksytään lapsen tarve olla vanhempansa lähellä niin yöllä kuin päivälläkin. Yhdessä nukkuvat perheet eivät usein pidä esimerkiksi vauvan yöheräämisiä huonona tapana, josta on päästävä eroon, vaan kehitysvaiheena, joita tulee ja menee. Näissä perheissä perustan laskeminen turvallisuuden ja läheisyyden varaan nähdään tärkeämpänä kuin lapsen varhainen itsenäistyminen.

Perhepedin tiukin määritelmä on se, että lapsi tai lapset nukkuvat vanhempien vuoteessa. Väljemmin määriteltynä perhepediksi voidaan lukea myös sivuvaunu, jossa pinnasänky on kiinni vanhempien vuoteessa, laita alas laskettuna tai poistettuna. Myös omassa sängyssään samassa huoneessa vanhempien kanssa nukkuvan lapsen voi sanoa olevan perhepedissä.

"Varhaislapsuudessa maksimaalisesti vanhempiensa lähellä ollut lapsi on kolme-, neljävuotiaana erittäin kyvykäs suuntautumaan ulkomaailmaan", kertoo Jukka Mäkelä kiinnittymistutkimukseen viitaten. Hän kumoaa myös väitteen siitä, etteivät perhepedissä nukkuvat lapset koskaan oppisi nukkumaan yksin: "Lapset siirtyvät omaan sänkyyn ja omaan huoneeseen sitten, kun oman tunnemaailman hallinta on kunnossa. On lapsia, jotka tarvitsevat läheisyyttä pidempään, mutta hekin siirtyvät ajallaan". Kun lapset siirtyvät perhepedistä omiin huoneisiinsa, heillä on positiivinen ja luottavainen käsitys nukkumisesta. He eivät yhdistä nukkumista yksinjäämiseen.

Läsnäolo ja kosketus rauhoittavat

Jukka Mäkelän mukaan vanhempien on syytä miettiä, mihin haluavat lapsensa kasvattaa. Noin 80-85 % lapsista oppii tavalla tai toisella olemaan itkemättä ja nukkumaan. Mäkelä kehottaa vanhempia kysymään itseltään, mitä muuta lapsi oppii siinä samalla: "Mikä on lapsen kokemus, kun hän herää ja kokee, että on hätä? Onko joku läsnä ja tyynnyttää, vai jätetäänkö hänen hätäänsä vastaamatta?"

Mäkelä muistuttaa omaankin kokemukseensa viitaten, että aina on se noin 15 % lapsista, jotka eivät opi nukkumaan "kunnolla": "Puolitoista vuotta joka yö kannoimme ja lohdutimme lastamme. Vasta kolmevuotiaana hän nukkui tunteja. Meillä jokaisella on hauraat kohtamme, tämä on hänen." Tällaisissakin tapauksissa vanhemman läsnäolo ja lohduttaminen ovat lapselle tärkeitä. Hellä, mutta vahva kosketus selän ja pakaroiden alueella rauhoittaa. "Se ei ehkä aina yksinään riitä tyynnyttämään lasta kokonaan, mutta joka tapauksessa se rauhoittaa", vakuuttaa Mäkelä.

Aikuisen läheisyys auttaa lapsen epäkypsää hermostoa itsesäätelyyn unen aikana. Se voi jopa vähentää kätkytkuoleman riskiä estämällä lasta vaipumasta liian syvään uneen Vanhemman hengitys myös rytmittää lapsen hengitystä.

Jotta vanhemmat voisivat säädellä lapsensa sisäistä tilaa, heidän on oltava fyysisesti läsnä, kosketusetäisyydellä. Pienen vauvan hermojärjestelmä ei vielä ole kehittynyt sille tasolle, että hän pystyisi keskellä yötä havahtuessaan vakuuttumaan itsenäisesti siitä, että kaikki on hyvin. Vasta noin puolitoistavuotias on tähän valmis, jotkut vasta paljon myöhemmin. Lastenpsykiatri Jukka Mäkelä toteaakin: "Perhepeti on ehdottomasti ihmisen psykobiologian kannalta perusmalli."

Loput : http://www.hernekeppi.fi/hernekeppi/hk3/perhepeti.shtml

 
Teollistuneiden länsimaiden erääksi ongelmaksi on noussut ilmiö, jota kutsutaan "kateissa olevaksi vanhemmuudeksi", tai "varastetuksi vanhemmuudeksi". Vanhemmat eivät osaa toimia lastensa kanssa ilman oppaita ja ohjeita, lasten hoitamisesta ja kasvattamisesta on tullut asiantuntijavetoista. On myös paljon normiksi muuttuneita lastenhoito- ja kasvatuskäytäntöjä, jotka eivät perustu vauvan tai lapsen parhaaseen, vaan aikuisten tehokkuutta korostavaan ajankäyttöön ja varhaisen itsenäisyyden vaatimuksiin.

Sikiön olosuhteet kohdussa ovat pysyneet samanlaisina kuin muinaisilla esi-isillämme, sen sijaan ulkopuolinen maailma on muuttunut paljon. Vauva ei syntyessään tiedä muutoksista mitään, hän ei erota syntyykö kivikaudelle vai 2000-luvulle. Vauva syntyy vaistojensa varaan, syliin otettavaksi. Se on paikka, jossa hän osaa olla. Vauvalle sylistä pois joutuminen on hylkäämistä ilman toivoa. Se on hänelle elämän ja kuoleman kysymys, olla turvassa, tai tulla pedoille jätetyksi.

Yhdessä nukkuminen tahdistaa vauvaa

Vauvat nukkuvat parhaiten äitiensä läheisyydessä, koska heidän tarpeensa tulevat näin nopeammin tyydytetyiksi ja he ovat rentoutuneempia. Vauvojen uni on ensimmäisten 3-4 kuukauden aikana hyvin erilaista kuin aikuisten, esimerkiksi REM-unen osuus on suurempi kuin aikuisilla. Vauvan kypsymättömät aivot eivät aluksi osaa säädellä hengitystä, joka vaihtelee erilaisten unijaksojen mukaan, mutta vauvat osaavat kyllä mukauttaa hengityksensä äidin hengityksen ja unirytmin mukaiseksi. Kyvyllä saattaa olla kätkytkuolemia ennaltaehkäisevä vaikutus, yksin nukkuvilla vauvoilla hengityksen "tahdistaja" puuttuu. Yksin nukkuvat vauvat vaipuvat syvempään uneen ja heidän yhtäjaksoiset unijaksonsa ovat pidempiä kuin yhdessä vanhempien kanssa nukkuvilla vauvoilla.

Jos äidin ja lapsen unirytmi on sama, äiti ei väsy kohtuuttomasti, koska hän havahtuu yöllä ruokkimaan vauvaansa molempien unen ollessa keveimmillään. Yösyöttöihin ei kulu paljon aikaa, ja äiti saa nukuttua pidempiä yhtäjaksoisia unijaksoja.

Terveiden pienten lasten uniongelmat ovat länsimainen ilmiö. Vauva itkee ja on levoton öisin, jos hän joutuu nukkumaan kaukana vanhemmistaan. Vauvan maailma on tässä ja nyt, hän ei osaa odottaa. Vauva ei voi lohduttautua ajatuksella "äiti tulee pian takaisin", koska elää vain hetkeä, jolloin on täydellisen yksin ja vailla suojaa.

Perheen nukkuminen yhdessä on tavallista suuressa osassa maailmaa ja useissa erilaisissa kulttuureissa. Vain teollistuneissa länsimaissa perheenjäsenet nukkuvat erillään.

Valkoihoisten amerikkalaisvanhempien ja guatemalalaisten maya-intiaanien jälkeläisten vauvojen nukkumistavat poikkeavat huomattavasti toisistaan. Maya-vauvat nukahtavat silloin kun heitä alkaa nukuttaa ja nukkuvat yhdessä äitinsä kanssa. Isä ja perheen muut sisarukset nukkuvat lähellä tai samassa vuoteessa. Äidit eivät pidä lukua yöimetyksistä, koska eivät häiriinny niistä.

Amerikkalaisista äideistä melkein kaikki joutuvat valvomaan öisin vauvoja hoitaessaan. Suurin osa vauvoista nukkuu omassa sängyssä alusta saakka ja 6 kk ikään mennessä melkein kaikki vauvat on yleensä siirretty nukkumaan omaan huoneeseen. Vauvojen nukuttamiseen käytetään runsaasti aikaa sekä erilaisia apuvälineitä ja kikkoja: kehtoja, iltasatuja, yövaatteita, peseytymisrituaaleja ja leluja.

Maya-vanhemmat järkyttyvät kuullessaan, että amerikkalaisvauvat jätetään yksin nukkumaan, kun taas amerikkalaisvanhemmat uskovat, että yhdessä nukkuminen saattaa olla vahingollista lapsen henkisen kehityksen kannalta, ja vieressä nukutetusta lapsesta ei tule riittävän itsenäistä.

Loput artikkelista:

http://blogit.hernekeppi.fi/index.php?itemid=49

 
Kuinka moni aikuinen haluaa nukkua yksin? Jos aikuinen nukkuu toisen ihmisen kanssa, miksi oletetaan, että vastasyntynyt, joka ei edes välttämättä vielä ymmärrä olevansa äidistään erillinen olento, haluaisi nukkua yksin?

Käsitykset unesta ja vastasyntyneistä poikkeavat radikaalisti eri kulttuureissa. Länsimaissa ajatellaan, että jo ihan pientä vauvaa on syytä koulia jotta hänestä kasvaisi itsenäinen ja reipas. Muissa kulttuureissa länsimaista tapaa nukuttaa lapset yksin pidetään vanhempien vastuuttomuutena ja jopa eräänlaisena laiminlyönnin muotona.

Antroplogi ja unitutkija James Mckenna kiinnostui vauvojen unesta jo vuonna 1978. Siitä lähtien hän on tutkinut millaista vauvojen uni on ja miten vauvat parhaiten nukkuvat. Hänellä on yksi ainoa ohje kaikille vanhemmille: "Nukkukaa lastenne kanssa!", ja paljon tätä ohjetta tukevaa tausta-aineistoa.

McKennan mukaan vauvojen unta säätelee samassa huoneessa ja sängyssä nukkuvien hengitys, vauva tahdistuu äidin (yleensä vauvan vieressä nukkuja on äiti) hengityksestä ja liikkeistä. Tämä ilmiö saattaa olla yhteydessä kätkytkuolemiin, joskin niihin vaikuttavat todennäköisesti lukuisat muutkin tekijät. On kuitenkin viitteitä siitä, että joissain tapauksissa yksin nukkuva vauva saattaa vaipua liian syvään uneen, koska hänellä ei ole vierellään "tahdistajaa".

Loput: http://blogit.hernekeppi.fi/index.php?itemid=204
 
nooooh...tulipa syyllinen olo...
mutta, täytyy tähän lisätä että joka yö, ensimmäisen tissittelyn jälkeen likka jää miun viereen nukkumaan, eli n.12aikaan...ja tää järjestely kyllä sopii vaikka ennen nukkuikin omassa sängyssä läpi yön...
 
Kiinnittymissysteemin vakiintuminen 6-10 kk:n iässä on vaihe, jossa olisi erityisen tärkeätä välttää lapsen turvallisuudentunnetta horjuttavia kiinnittymistraumoja. Monet vanhemmat oivaltavat tämän vaistomaisesti ja tuntevat epäluuloa yleisesti toistettua ohjetta kohtaan antaa lapsen huutaa huutonsa yksinäisyydessä. Huudattaminen toki johtaa usein siihen, että lapsi on oppinut nukkumaan yksin - ihminen on nopeasti ehdollistuva olento. Hän on kuitenkin samalla oppinut karvaan läksyn siitä, ettei hänen kokemustaan hädästä aiotakaan kuulla.

Tämän ikäinen lapsi ei pysty manipuloimaan toisia, vaan hän ilmaisee oman kokemuksensa tilanteesta ja odottaa siihen vastattavan. Vastauksen laatu vaikuttaa hänen sisäistyvään perusoletusmalliinsa siitä, kuinka aikuiset ja nimenomaan hänelle tärkeimmät aikuiset suhtautuvat häneen. Lapsen hädän ilmausten sivuuttaminen vahvistaa välttelevää, avun tarpeet tukahduttavaa kiinnittymismallia, joka rajoittaa lapsen tunne-elämän myöhempää kehitystä.

Tässä erityisen vaikeassa vaiheessa vauvat tarvitsevat paljon apua omien tunteiden säätelyssä. He tarvitsevat läsnäoloa, mutta omien unensäätelymekanismien vahvistamiseksi yön ja päivän pitämistä selkeästi erillään, selvästi toisistaan erottuvina.

Yksin nukkumisen vaikeuksissa ja siirtymäkohteen eli unilelun käytössä korostuu länsimaisen vanhemmuuskulttuurin erityinen vaikeus. Pyrimme korostamaan lapsen itsenäisyyden ensisijaista arvoa ja tukemaan kaikkea kehitystä, joka saa hänet selviämään jo varhain omillaan. Tämä ei kuitenkaan ollut ihmislajin kehityksellinen, evolutiivinen päämäärä, vaan lapseen on virittynyt vahva taipumus varmistaa kiinnittymisen kohteen läsnäolo ja läheisyys oudoissa ja uhkaavissa tilanteissa, joista pimeys on biologisesti keskeisin.

Nukkumiskäyttäytymisen tutkijat ovat todenneet, että siirtymäkohde tunnetaan ilmiönä ainoastaan teollistuneessa Euroopassa ja sen kulttuuria omaksuneissa maissa. Muualla, jossa pienet lapset nukkuvat läheisessä yhteydessä vanhempiinsa, äidin ulkopuoliselle kohteelle ei ole tarvetta. Lähellä nukkuminen näyttää toisten tutkimusten mukaan myös vähentävän lapsen heräilyä synkronoimalla lapsen ja äidin unirytmejä ja hengitysrytmejä toisiinsa. On näyttö siitäkin, että yhdessä nukkuminen vähentäisi kätkytkuoleman riskiä, koska lapsen hengityksen säätyminen äidin tahtiin vähentäisi äkillisen, hengityskatkokseen liittyvän hapen puutteen vaaraa. Vierellä nukkuminen on kuitenkin meidän kulttuurissamme paheksuttua, eikä meillä ole kulttuuriin liittyviä suojarakenteita vanhempien suhteen säilymiselle tässä tilanteessa vireänä.

http://www.hus.fi/default.asp?path=1,28,82...,6444,6445,7649

 
Liedloff siis kritisoi meidän länsimaista lastenhoitokulttuuriamme kovin sanoin siitä, miten vaistoista vieraantunutta se on. Äidit ehkä vaistoavat, mikä olisi oikein pienen vauvan kanssa - mutta eivät uskalla luottaa omaan vaistoonsa. Liedloffin mukaan pikkulapset hyötyvät valtavasti siitä, että he saavat tulla syliin, syleihin, aina kun tahtovat, ja nukkua vanhempiensa sängyssä näiden kanssa.

Yleensä lapset jo melko pian, saatuaan läheisyyttä kyllikseen, haluavat omasta aloitteestaan siirtyä omaan sänkyyn. Liedloffin mukaan alusta asti "perhepedissä" nukkuneet lapset yleensä haluavat siirtyä omaan sänkyyn kahden vuoden paikkeilla. Loput täältä: http://www.babyidea.fi/aidille/aptutuksi/apliedloff.html
 
Ljungbergin mukaan yhteiskuntamme on pahasti vinksahtanut ja vieraantunut. Monet pulmat lasten kanssa vältettäisiin, jos etsittäisiin luonnonmukaisempaa tapaa olla lasten kanssa.

Mitä nykyäiti tai -isä voi yrittää tehdä? Voi esimerkiksi, Ljungberg kirjoittaa, yrittää olla tunteva ja herkkäkuuloinen lapsensa viestien suhteen. Kiirettä olisi hyvä välttää ja antaa aikaa vanhemman ja lapsen tunnesuhteen muodostumiselle. Vanhemman pitäisi olla lapsen saatavilla - myös kantamista Ljungberg suosittelee, kun lapsi on pieni. Samoin hän suosittelee nukkumista yhdessä lapsen kanssa.

Viimeiseksi hän vielä kehottaa - erilaisten oppien ja teorioiden sijaan - vanhempia kuuntelemaan sisintään ja omia tunteitaan. "Kun seuraamme omia tunteitamme, seuraamme biologisia juuriamme ja annamme lapsillemme luonnollisemman ja alkuperäisemmän elämän alun", hän kirjoittaa. Loput täältä: http://www.babyidea.fi/aidille/aptutuksi/apljungberg.html
 
Deborah Jackson, Three in a bed

Deborah Jacksonin ote on henkilökohtainen ja käytännönläheinen. Hän kirjaa omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan kolmen lapsen äitinä. Aiheena on elämä lapsen kanssa, kaikkineen, ei pelkkä perhepeti. Jackson kirjoittaakin, että häneltä kysyttiin ihmetellen: aiot siis täyttää kokonaisen kirjan lapsen kanssa nukkumisella? Kyllä, yli 300 sivua

Kirjaa lukiessa alkaa tosiaan vaikuttaa päättömältä se, millaisia ponnistuksia länsimaiset vanhemmat suorittavat yrittäessään saada vastasyntyneen tai pienen vauvan nukkumaan omassa sängyssään. Jackson käy läpi tutkimuksia, joiden mukaan läheisyys on elintärkeää vastasyntyneelle vauvalle: iho, äidin läsnäolo ja kosketukset. Ilman näitä vauva kärsii, sen kehitys hidastuu. Tämä tiedetään, samoin se, että huutaessaan lapsi ei suinkaan harjoita keuhkojaan (kuten Viktorian ajan Englannissa väitettiin).

Läheisyys ja ihokosketus on lapselle elintärkeää, ja Jacksonin siteeraaman asiantuntijan mukaan vauva tarvitsee äidin läheisyyttä vielä enemmän yöllä kuin päivällä; enemmän pimeässä kuin valoisan aikaan. Kosketuksen kautta vauva saa ensimmäiset havaintonsa maailmasta - pienen lapsen näköaisti on vielä rajoittunut.

Jacksonin mukaan vanhempien olisi tärkeää tarkkailla lasta, niin että he näkevät, milloin lapsi viihtyy itsekseen ja tuntee olonsa hyväksi itsekseen nukkuessaan. Läheisyyttä kaivataan, jos lapsi itkee, sätkii jalkojaan turhautuneena, on levoton tai ei kykene rentoutumaan.

Käy muun muassa selväksi, että yöheräily ja uniongelmat ovat harvinaisempia niissä ympyröissä, joissa vauvat nukkuvat vanhempiensa vieressä. Eli paradoksaalisesti tapa erottaa vauvat vanhemmistaan, jotta vanhemmat saisivat nukkua rauhassa, aiheuttaakin usein päinvastaista.

"Miksi ihmeessä ammattilaiset ovat niin huolestuneita toisista tavoista, mutta eivät toisista ollenkaan. Me puemme vauvalle vaipat ja tiedämme, että niistä päästään kyllä eroon siihen mennessä, kun lapsi täyttää kolmekymmentäviisi. Silti vauvojen, jotka tuuditetaan uneen tai otetaan vanhempien sänkyyn nukkumaan, uhkaillaan jäävän loppuiäkseen riippuvaisiksi. Älkää vain rakastako niitä liikaa tai ne rupeavat vaatimaan sitä."

Loput täältä: http://www.babyidea.fi/aidille/aptutuksi/apjackson.html
 
"Kysymys: Olen kuullut, että jos vauva tottuu nukahtamaan rinnalle tai isänsä syliin, hän ei herättyään osaa nukahtaa itsekseen. Onko tämä totta?

Tri Searsin vastaus: Totta, totta - ja entä sitten? (---) Vauva on pieni vain lyhyen aikaa, ja tänä aikana luodaan luottamuksen perusta. Mieti, mitä tapahtuu, jos vauva herää yksin ja hänet pakotetaan, ennen aikojaan, rauhoittamaan itse itsensä. Koulukunta, jonka mukaan vauvan pitäisi oppia rauhoittamaan itse itsensä ja nukahtamaan ilman äidin ja isän apua jo ihan pienenä, jättää huomiotta tärkeän asian lapsen kehityksessä: tarve, joka on tyydytetty varhaislapsuudessa, poistuu. Sen sijaan tarve, jota ei ole tyydytetty, ei koskaan poistu kokonaan, vaan ilmenee myöhemmin 'kiintymishäiriöinä': aggressiona, kiukkuna, eristäytymisenä tai vetäytymisenä ja kurinpito-ongelmina. Meillä on käytännön nyrkkisääntö: ensimmäisen vuoden aikana lapsen halut ja tarpeet ovat yleensä yhtä." (lyhentäen suomennettu) Loput täältä: http://www.babyidea.fi/aidille/aptutuksi/apgranju.html
 
Älä ap välitä. Näillä palstoilla hiihtelee tuollainen imetys- ja perhepetifanaatikko, joka floodaa aina näitä Sears-näkemyksiään.

Mutta asiaan: puolen vuoden ikäisillehän voi jo yleisen suomalaisen käsityksen mukaan pitää unikouluja. Meillä isä opetti lapsen nukahtamaan itsekseen tassuttelemalla. Googlaa vaikka termi, niin löydät perusperiaatteet netistä.
 
Vauvan lähellä nukkuminen - Nukkuminen ei ole valtakysymys

Nukkuminen, kuten syöminenkin, ei ole käyttäytymismuoto, jonka voisi opettaa lapselle pakolla. Korkeintaan voit luoda olosuhteet, jotka tekevät lapselle mahdolliseksi nukahtaa. Neuvottuani kolmen vuosikymmenen ajan vanhempia nukkumista koskevissa kysymyksissä olen tullut johtopäätökseen, että useimmat yöheräilijät ovat sellaisia syntyjään, eivät olosuhteiden vuoksi. Ei ole sinun vikasi, että vauvasi herää, eivätkä vauvasi nukkumatavat ole vanhemmuutesi heijastusta. Jos ystäväsi kehuvat, että heidän vauvansa nukkuvat läpi yön, luota meihin: he todennäköisesti liioittelevat - ja paljon.

Kuulemasi ristiriitaiset neuvot voivat valvottaa sinua enemmän kuin vauvasi. Pelkäät, että hemmottelet vauvasi pilalle, jos otat hänet vuoteeseesi tai hoidat vauvaa herkkävaistoisesti, kun hän herää keskellä yötä. Murehdit, jos epätoivon ja uupumuksen ajamana kokeilet hiukan vauvakoulutusta ja annat vauvasi itkeä muutamana yönä. Joskus on hyödyllistä ymmärtää, että jotkut vauvat ovat hyväunisia ja osaavat syntyjään rauhoittaa itsensä, kun taas toiset vauvat heräävät helposti yöllä ja ovat vaikeasti jälleen rauhoitettavissa. Jokainen vauva on erilainen ja unikäyttäytyminen liittyy enemmänkin synnynnäiseen tempperamenttiin (tai yöheräilyn kohdalla lääketieteellisiin syihin) kuin mihinkään äidin tai isän aikaansaamiin "huonoihin tapoihin". Tulee aika, jolloin sinnikkäänkin yövalvojan vanhemmat palkitaan keskeytymättömällä unella. Ikävaihe, jona perheet palkitaan tällä koko yön kestävällä autuudella, vaihtelee lapsesta toiseen. Odottaessanne kokeilkaa, mikä yöaikainen vanhemmuuden tyyli toimisi teidän tapauksessanne. Tätä varten teidän ei tarvitse konsultoida muita uniexperttejä kuin vauvaanne ja itseänne.

KIINNITTYMISEN JATKAMINEN YÖLLÄ

Yöajan kiintymysvanhemmuudessa on kysymys enemmästä kuin vain vauvan nukkumapaikasta. Kysymys on asenteesta vauvan öisiin tarpeisiin, sen hyväksymistä, että vauvasi on pieni ihminen, jolla on suuret tarpeet - ympäri vuorokauden ja läpi viikon. Vauvasi luottaa siihen että sinä, hänen vanhempansa, olet jatkuvasti saatavilla myös yöllä, kuten päivälläkin. Joten sopeutat yöhön liittyvät tapasi vauvan tarpeisiin. Jos olet halukas joustamaan ja luovut kulttuurissa vallitsevasta yleisestä asenteesta, jonka mukaan vauvat pitäisi opettaa heti alusta lähtien nukkumaan itsekseen, tulet ymmärtämään, että vauvan toivottaminen tervetulleeksi omaan vuoteeseesi ei ole pilalle hemmottelua eikä vauvan komentoon alistumista.

Lisättäköön, ettei vauvalle ole mitään oikeaa tai väärää nukkumapaikkaa. Päämääräsi ei ole sopeuttaa vauvasi nukkumakäytäntöä jonkun muun neuvomiin periaatteisiin - tulivatpa neuvot sitten vauvakouluttajalta tai kiintymysvanhemmuuden kannattajalta. Päämääräsi on löytää yötä varten vanhemmuuden strategia, joka tekee kaikille perheessä mahdolliseksi nukkua hyvin. Me, ja monet muutkin vanhemmat olemme huomanneet, että vauvan lähellä nukkuminen on paras tapa mahdollistaa vauvan tarpeisiin reagoiminen myös yöllä, ja nukkua silti hyvin.

MIKSI VAUVAN LÄHELLÄ NUKKUMINEN TOIMII?

On kaksi pääsyytä sille, miksi vanhemmat nukkuvat lastensa lähellä. Ensinnäkin yhdessä nukkuminen jatkaa kiinnittymistä, jonka rakentamiseksi vanhemmat ponnistelevat päivät. Kun lapsen ei tarvitse päiväsaikaan itkeä yksinään, käy järkeen, ettei häntä yölläkään jätetä toiseen huoneeseen itkemään. Vauvan lähellä nukkuminen on vauvan kantamisen yöversio. Toiseksi vauvat, joiden kanssa nukutaan, nukkuvat paremmin ja tämä auttaa äitejäkin nukkumaan paremmin. Toisin sanoen yhdessä nukkuminen toimii.

Pikkulapsen uni on erilaista kuin aikuisilla. Tutkijat eivät tiedä, miksi vauvat viettävät niin paljon aikaa kevyessä unessa. Voi olla, että vauvat eivät vielä ole kyllin kehittyneitä voidakseen turvallisesti nukkua syväunta. Jos hyväksytään ajatus, että vauvoilla on hyvä syy nukkua kuten nukkuvat, alkaa tuntua järkevältä myös ajatus, että vauvojen pitäisi nukkua jonkun rakastamansa ihmisen vieressä.

Uneen vaipuminen äidin rinnoilla tai isän käsivarsilla luo tervettä suhtautumistapaa nukkumista kohtaan. Vauva oppii, että on mukava nukahtaa. Vanhempiensa kanssa nukkuvat vauvat eivät ainoastaan nuku tyytyväisempinä, he myös pysyvät unessa kauemmin.

Jos vauva on yksin, herääminen saattaa olla pelottavaa. Kun huoneessa ei ole vanhempaa, vauva päättelee olevansa yksin ja hylättynä. Jos vauva herää lähellä äitiä, herääminen ei ole niin pelottavaa. Vauva ymmärtää, että kaikki on hyvin, jos äiti on lähellä. Hän voi imeä maitoa, jos on nälkä ja imeminen tyynnyttää hänet taas uneen. Ja äiti voi ehkä ojentaa kätensä, taputtaa vauvan selkää, mumista muutaman lohdutuksen sanan ja saatella vauvan näin kevyestä unesta kohti syvempää ilman että hänen tarvitsisi itse edes kunnolla herätä.

Kuinka paljon mukavampaa onkaan pystyä tyydyttämään vauvan tarpeet yöllä lähtemättä ollenkaan sängystä. Tällä tavoin yöllä usein syövien vauvojen äidit eivät ainoastaan pysy hengissä vaan suorastaan kukoistavat. Jos kysyt heiltä aamulla, he eivät osaa kertoa, mihin aikaan tai kuinka usein vauva heräsi yöllä. He vain tietävät levänneensä kunnolla. Koska samassa vuoteessa nukkuvien äitien ja vauvojen unirytmit asettuvat yksiin, vauvan heräämiset eivät häiritse äidin unirytmiä.

Vertaa tätä tilanteeseen, jossa äiti ja vauva nukkuvat eri huoneissa. Kun yksin nukkuva vauva herää itkien, yksin ja herättää äidin syvästä unesta, äidin on noustava vuoteestaan ja kiiruhdettava vauvan luo. Sitten hänen on rauhoitettava vauva niin, että tämä pystyy imemään maitoa. Kun vauva viimein vaipuu uneen, äiti laskee tämän koriinsa, ja sitten hänen itsensä pitäisi pystyä nukahtamaan.

Vauvakoulutuksen näkökulmasta yöherääminen on tapa, josta vauva pitää opettaa pois, ei merkki siitä, että vauvalla olisi tarve kiinnittyä vanhempiinsa. Usein toistuva yöherääminen ei tunnu kuitenkaan vaivaavan useimpia vauvan kanssa nukkuvia äitejä. Useammin toistuvat ruokinnat, lisämaito ja lisäkosketus auttavat vauvaa kasvamaan paremmin.

Vauvoilla on oma tapansa tietää, miten he voivat saada vanhemmiltaan sen, mitä kasvaakseen tarvitsevat. Jos otat vinkistä vaarin ja nautit yöllä vauvasi läsnäolosta, tulet iloisemmaksi ja pysyt paremmin kiinnittyneenä vauvaasi.

Vauvan kanssa nukkuminen tekee sinulle mahdolliseksi välittää vauvallesi huolenpidon viestejä läpi koko yön, sanomatta sanaakaan. Kun olet lähellä vauvasi herätessä ahdistuneena, voit vastata hänen tarpeisiinsa nopeasti ja asianmukaisesti. Tämä välittää vauvallesi viestin, että hän voi luottaa siihen että tyydytät hänen tarpeensa ja olet paikalla hänen tarvitessaan. Kun jätät kriitikot ja vauvakouluttajat omaan arvoonsa ja lasket vauvasi viereesi nukkumaan, viestität hänelle, että luotat hänen merkkeihinsä.


YHDESSÄ NUKKUMINEN - KUINKA SEN SAA TOIMIMAAN?

Varmistakaa, että kummatkin vanhemmat ovat yhtä mieltä.
Kiintymysvanhemmuuden periaatteiden olisi tarkoitus lähentää vanhempia, ei vieraannuttaa heitä toisistaan.

Käytä suurta sänkyä
Yhdessä nukkuminen on mukavampaa, kun on paljon tilaa jaettavaksi.

Laajenna sänkyäsi
Jotkut äidit ja vauvat tarvitsevat hieman etäisyyttä, jotta olo on mukava eikä herää liian usein. Kokeile sivuvaunua.

Kokeile erilaisia nukkumisjärjestelyjä
Monille perheille parempi järjestely on , että vauva nukkuu äidin ja seinän välissä

Nukkukaa yhdessä osa yöstä
Vauvan kanssa nukkuminen ei ole kaikki-tai-ei-mitään-kysymys.
Vauvan nukkuessa yksin vanhemmat voivat nauttia hetken kahdestaan. Vauvan herätessä vauva haetaan nukkumaan vanhempien sänkyyn.

Jaa vuoteesi vain yhden lapsen kanssa kerrallaan
Pikkuvauvan ja taaperon nukkuminen yhdessä ei ole turvallista. Järjestä taaperolle oma erikoissänky parisängyn viereen.

Joko heräät lastesi kanssa, kun he ovat vauvoja, tai sinun on herättävä heidän kanssaan, kun he ovat vanhempia.

(Kiintymysvanhemmuuden kirja: Onnellisen vauvan hoito-opas, kirjoittaneet William Sears & Martha Sears)
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Älä ap välitä. Näillä palstoilla hiihtelee tuollainen imetys- ja perhepetifanaatikko, joka floodaa aina näitä Sears-näkemyksiään.

Mutta asiaan: puolen vuoden ikäisillehän voi jo yleisen suomalaisen käsityksen mukaan pitää unikouluja. Meillä isä opetti lapsen nukahtamaan itsekseen tassuttelemalla. Googlaa vaikka termi, niin löydät perusperiaatteet netistä.

en ole imetysfanaatikko. ainoastaan olen hurahtanut tuohon lähellä nukkumiseen, koska se auttoi meillä rikkonaisiin öihin. Pinnasängystä sivuvaunu on tosi hyvä, koska siinä on kaikilla sopivasti tilaa :)
 

Yhteistyössä