Nelivuotias veti koiranpennun vessanpöntöstä alas (hs)

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja jo on
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
J

jo on

Vieras
Nelivuotias Daniel Blair veti vahingossa koiranpennun vessanpöntöstä Northoltissa Iso-Britanniassa.

Huomattuaan koiran häviävän viemärin uumeniin, hän juoksi kertomaan äidille tapahtuneesta.

"Juoksin ulos ja kuulin koiran olevan viemärissä, mutta en nähnyt sitä", äiti Alison Blair kertoi.

Alison Blair hälytti paikalle palokunnan, joka ei kuitenkaan saanut koiranpentua ulos viemäristä.

Naapureita varoitettiin huuhtomasta vessojaan, jotta pentu ei huuhtoudu kauemmas pääviemäriin. Seuraavaksi paikalle kutsuttiin putkimies, jonka asettamalla kameralla koiranpentu voitiin paikantaa ja lopulta saada ulos viemäriputkistosta.

Kokemuksistaan huolimatta koiranpentu oli vahingoittumaton. Perhe nimesi koiranpennun Dynoksi sen pelastaneen putkifirman Dyno-Rodin mukaan.

Daniel Blair sanoi Daily Mirror-lehdelle yrittäneensä pestä mudassa likaantunutta koiranpentua ja olevansa pahoillaan ja lupaavansa, ettei tee sitä toiste.

http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Nelivuotias+veti+koiranpennun+vessanp%C3%B6nt%C3%B6st%C3%A4+alas+%E2%80%93+koira+selvisi/1135246929821

:o
 
Kauheaa! Koiraparka. Älä jätä lasta ja lemmikkiä keskenään ilman valvontaa... (Yleensä kyllä varoittelijat taitavat pelätä enemmän lapsen kuin eläimen puolesta)
 
Alkuperäinen kirjoittaja apsi:
Kauheaa! Koiraparka. Älä jätä lasta ja lemmikkiä keskenään ilman valvontaa... (Yleensä kyllä varoittelijat taitavat pelätä enemmän lapsen kuin eläimen puolesta)

Älä koskaan ota koiraa lapsiperheeseen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja sere:

lapset ja koira tulevat erittäin hyvin juttuun, kunhan kummatkin kouluttaa oikein =) esim. meillä yhteiselo sujuu paremmin kuin hyvin. Koira on perheenjäsen ja ystävä eikä sille saa koskaan tehdä mitään pahaa ja koira taas tietää paikkansa perheen arvojärjestyksessä. Lapset ovat vauvasta asti osanneet pitää koiraa ystävänä eivätkä leikkikaluna eivätkö ole koskaan kiusanneet sitä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Gluteus maximus:

Juupa juu....
 
Yhteistyössä