Hae Anna.fi-sivustolta

Neuleita ulkomaille

Viestiketju osiossa 'Harrastukset' , käynnistäjänä myymi, 18.05.2019.

  1. myymi Vierailija

    Pidän neulomisesta ja haluaisin lahjoittaa pieniä neuleita tarvitseville.

    Onko kukaan matkailija vienyt ja lahjoittanut läpikulku- tai kohdemaassaan neuleita tai muita vaatteita paikallisille?

    Olen toki erilaisille yhdistyksille kotimaassakin lahjoituksia laittanut, mutta alkaa olla tuo postin hinnoittelu sitä luokkaa, etten viitsi enää pakettimaksuja maksella; silläkin rahalla saa lankaa hyvän määrän.

    Kertokaapa kokemuksia suoralahjoituksista.
     
  2. vierailija X Vierailija

    Kehitysmaissa aivan kaikki on tarpeen. Olen tarkoituksella ottanut mukaani vaatteita ja jalkineita, jotka sitten jätän sinne lähtiessäni, miten milloinkin. Tuttavani sanoi ilmoittavansa hotellissa jättävänsä vaatteita huoneeseen, jottei henkilökuntaa epäiltäisi varkaudesta.
    Harmittaa jälkeenpäin etten viime matkalla ottanut mukaani t-paitoja, joita harvoin enää pidän, kun matkan varrella oli kaiken kokoisia lapsia, joiden kaikkien vaatteet olivat harmaan ruskeita ja repaleisia. Olen lukenut kritiikkiä, ettei kehitysmaihin, joissa on jonkinlaisia vaateyrityksiä, pidä viedä vaatteita, mutta enemmistöllä ei ole varaa niihin.
     
  3. myymi Vierailija

    Kiitos vastauksesta.

    Me teemme omatoimimatkoja omalla autolla eli ei ole ongelmaa kuljettaa matkatavaroita takaisin kotiin. En ole lahjoittamassa pois käytettyjä vaatteita vaan ihan uusia.

    Usein noilla matkoilla osutaan maiden ja kaupunkien köyhille alueilla ja heille olisin lahjoittamassa lämpimiä vaatteita. Pääosin matkaame Euroopassa ympäriinsä.

    Toki, jos joku tietää, minne Suomessa voi matkanvarrella jättää neuleita tarviseville, mielellään täällä ajellessa niitä kotimaahankin jätän, vaikkei täällä todellakaan ole näkyvillä niin köyhää, kuin monissa köyhissä maissa.
     
Kaikki kentät ovat pakollisia
Luonnos tallennettu Luonnos poistettu

Jaa tämä sivu

Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti