S
Saraldo
Vieras
On eräs tyttö, jonka kanssa tyttöni ei tule toimeen. Ottavat yhteen yleensä aina, kun ovat yhdessä, ennemmin tai myöhemmin. Mun tyttö suuttuu helposti ja hänet saa helposti ärsytettyä kiukun partaalle, ja tämä tyttö tietää sen. Niinpä hän tekee sitä tarkoituksella, jotta saa tyttöni suuttumaan, jolloin hän voi päästää suustaan sammakoita. Jos sitten joudun selvittämään tätä riitaa, juttu kääntyy niin, että mun tyttö sanoi niin ja niin pahasti, mutta unohtuu se, että hänet on provosoitu siihen.
Tällä tytöllä on useampia sisaruksia. Ongelma on se, että mun tyttö tulee niiden muiden sisarusten kanssa toimeen, mutta he eivät saa olla tyttöni kanssa, jos tätä yhtä ei oteta mukaan. Ikävä sanoa, mutta näillä muilla ja tytölläni on tosi kivoja leikkejä, kun tämä yksi ei syystä tai toisesta ole mukana. Mun lapseni ei ole täydellinen enkä koskaan usko sinisilmäisenä kaikkea mitä hän sanoo. Jos hänellä tulee jonkun kanssa riitaa, en automaattisesti pidä lastani syyttömänä kaikkeen, vaan ensin otan selvää, onko hän tehnyt jotain. En siis koskaan ole sillä linjalla, että muiden lapset aiheuttavat kaiken ja mun on aina se syytön uhri, vaan useimmiten riidassa on kaksi (tai useampi) syyllistä.
Multa alkaa olla keinot loppu. Mä olen yrittänyt jutella näiden lasten äidin kanssa. Hän on periaatteessa sitä mieltä, että joo, kiusaamista ei saa esiintyä ja kyllä hän puhuu lasten kanssa jne. Mutta kun tämä yksi riidanhaastaja onnistuu aina puhumaan aikuiset puolelleen. On hyvin pikkuvanha ja sellainen, että aikuisten edessä esittää maailman kilteintä ja ihaninta tyttöä, mutta selän takana tekee ihan muuta. Kävipä kerran niinkin, että kun äitinsä oli hänelle pihalla puhunut, että ei saa tehdä sitä ja tätä ja tyttö otti kaiken kiltisti vastaan ja pyysi nöyrästi anteeksi, niin äidin kääntyessä näytti tälle keskisormea. Mä olin itse pihalla ja näin sen. Eli ei mitään kunnioitusta vanhempiaankaan kohtaan, vaikka esittääkin muuta. Mä en oikeasti pysty voittamaan sitä tyttöä, kun en saa sen vanhempia uskomaan, että hänessä voisi jotain vikaa.
Miten me tästä jatketaan? Mun tyttö haluaisi olla niiden muiden lasten kanssa, mutta sitten pitäisi ottaa kiusaaja mukaan. Mun järkeni sanoo, ettei sellaiseen tarvitse alistua. Hänellä on muitakin kavereita, mutta nämä asuvat kaikkein lähimpänä (naapuritalossa). Kannattaako mun enää edes yrittää puhua vanhemmille? Annetaanko me asioiden mennä omalla painollaan eteenpäin? Tällä hetkellä olen sanonut tytölle, että yrittää välttää tätä tyttöä ja opettelee hillitsemään itseään niin, ettei leimahda kaikesta mitä se sanoo. Toisin sanoen jättää ihan kokonaan rauhaan ja on mahdollisimman neutraalisti. Mutta kun tämä tyttö tunkee väkisin seuraan ja yrittää ärsyttää naljailemalla ja provosoimalla. Mä olen sitä mieltä, ettei menetä mitään, vaikkei kaveeraisi heidän kanssaan ollenkaan. Mutta hänellä on kuitenkin ikävä niitä muita.
Anteeksi pitkä vuodatus, kiva jos jaksoit lukea ja vielä kivempaa, jos jollain olisi ideoita tai vaikka samankaltaisia kokemuksia.
Tällä tytöllä on useampia sisaruksia. Ongelma on se, että mun tyttö tulee niiden muiden sisarusten kanssa toimeen, mutta he eivät saa olla tyttöni kanssa, jos tätä yhtä ei oteta mukaan. Ikävä sanoa, mutta näillä muilla ja tytölläni on tosi kivoja leikkejä, kun tämä yksi ei syystä tai toisesta ole mukana. Mun lapseni ei ole täydellinen enkä koskaan usko sinisilmäisenä kaikkea mitä hän sanoo. Jos hänellä tulee jonkun kanssa riitaa, en automaattisesti pidä lastani syyttömänä kaikkeen, vaan ensin otan selvää, onko hän tehnyt jotain. En siis koskaan ole sillä linjalla, että muiden lapset aiheuttavat kaiken ja mun on aina se syytön uhri, vaan useimmiten riidassa on kaksi (tai useampi) syyllistä.
Multa alkaa olla keinot loppu. Mä olen yrittänyt jutella näiden lasten äidin kanssa. Hän on periaatteessa sitä mieltä, että joo, kiusaamista ei saa esiintyä ja kyllä hän puhuu lasten kanssa jne. Mutta kun tämä yksi riidanhaastaja onnistuu aina puhumaan aikuiset puolelleen. On hyvin pikkuvanha ja sellainen, että aikuisten edessä esittää maailman kilteintä ja ihaninta tyttöä, mutta selän takana tekee ihan muuta. Kävipä kerran niinkin, että kun äitinsä oli hänelle pihalla puhunut, että ei saa tehdä sitä ja tätä ja tyttö otti kaiken kiltisti vastaan ja pyysi nöyrästi anteeksi, niin äidin kääntyessä näytti tälle keskisormea. Mä olin itse pihalla ja näin sen. Eli ei mitään kunnioitusta vanhempiaankaan kohtaan, vaikka esittääkin muuta. Mä en oikeasti pysty voittamaan sitä tyttöä, kun en saa sen vanhempia uskomaan, että hänessä voisi jotain vikaa.
Miten me tästä jatketaan? Mun tyttö haluaisi olla niiden muiden lasten kanssa, mutta sitten pitäisi ottaa kiusaaja mukaan. Mun järkeni sanoo, ettei sellaiseen tarvitse alistua. Hänellä on muitakin kavereita, mutta nämä asuvat kaikkein lähimpänä (naapuritalossa). Kannattaako mun enää edes yrittää puhua vanhemmille? Annetaanko me asioiden mennä omalla painollaan eteenpäin? Tällä hetkellä olen sanonut tytölle, että yrittää välttää tätä tyttöä ja opettelee hillitsemään itseään niin, ettei leimahda kaikesta mitä se sanoo. Toisin sanoen jättää ihan kokonaan rauhaan ja on mahdollisimman neutraalisti. Mutta kun tämä tyttö tunkee väkisin seuraan ja yrittää ärsyttää naljailemalla ja provosoimalla. Mä olen sitä mieltä, ettei menetä mitään, vaikkei kaveeraisi heidän kanssaan ollenkaan. Mutta hänellä on kuitenkin ikävä niitä muita.
Anteeksi pitkä vuodatus, kiva jos jaksoit lukea ja vielä kivempaa, jos jollain olisi ideoita tai vaikka samankaltaisia kokemuksia.
