Neuvokaapa nyt reppanalle, että miten tutustuisin muihin äiteihin?

["vieras"]

Tahtoisin ystäviä, joilla on samanikäisiä lapsia, asuvat lähistöllä, samantyyliset päivärutiinit ja ajatukset kuin minulla. No, tämmöisiä löytyykin mutten tiedä miten lähtisin ystvyyttä solmimaan.

Ongelma on kait se, että minulla on ollut jo kouluajoista lähtien tiivis ystäväporukka jonka seurassa (+sukulaisten) olen vapaa-aikani viettänyt. Näillä ystävillä ei kuitenkaan ole samaa ikäluokkaa olevia lapsia kuin minulla.

Puistoissa kyllä juttelen muiden kanssa, mutta kukaan ei ole esittänyt mulle kyläkutsuja. Itse en oikein tiedä missä vaiheessa kehtaisin kutsua jonkun kylään? Joku saattaa tuntua tosi mukavalta ekalla tapaamisella ja sitten ei enää nähdäkään kuin ehkä kuukauden päästä jolloin se toinen ei enää muistakaan minua.

Ihan naapurustossa ei ole samanikäisten lasten vanhempia, mutta leikkipuistossa 1,5 km päässä siis löytyy. Mutta miten, miten... ?

Miten te sen teette? Missä vaiheessa sovitte treffit jonnekin / puistoon vai kotiin vai minne? Jne? Tuleeko teille muille usein kyläkutsuja/joku selvästi yrittää somia kanssanne ystävyyttä?

 

["Minä"]

Mä oon kyl sellanen et höpöttelen vaan menemään ja sit usein saatan vaan kysästä et vaihdetaaks numeroita tai lähetkö kaffelle joku päivä? Ei oo kukaan vielä sanonut et ei.. Toisten kanssa sit synkkaa ja nähdään vähän useemmin ja toisten kans nähdään muutaman kerran,mut jos tuntuu yhteydenpito jää vaan mun harteille niin usein se tyssää siihen..

 

[LMN]

Omalla kohdallani tuttavuus on monesti lähtenyt etenemään sillä, että ensin on puolin ja toisin kyselty seuraavana päivänäkin puistoon, varsinkin jos lapsilla on leikit sujuneet hyvin. Sitten siitä hiljakseen puistotapaamisten kautta kutsuttu kylään leikkimään. Eli lasten kautta aika pitkälti, siinä sitten äidit pääsevät tutustumaan toisiinsa myös

 

["minä"]

Tosta tekstistäsi tuli vielä mieleen et ehkä toi et pitää olla samat päivärytmit,samanikäiset muksut, samat ajatukset,jne... Mulla on kaveripiiriissä ties minkälaista hiihtäjää, eikä se oo koskaan ollut mulle ongelma et joku on erimieltä tai erilainen ku minä. Päinvastoin, keskustelun aihetta riittää ja se avartaa muutenkin maailmankuvaa kun tuntee erilaisia ihmisiä. Itsestä ainakin tuntuu et vaikka esim. huumoritasolla olis synkannut joskus joidenkin kanssa, niin niille on ollut ongelma juuri näkemyserot tietyistä asioista. Itse en ainakaan jaksa sellaista että tuputetaan omaa kantaa johonki asiaan tai tehdään mielipiteistä ongelma... Se puiston erikoisin äitikin voi oikeesti olla ihana tyyppi.