Niin erilaiset että muutkin huomaavat

[Tiny not shiny anymore]

Mitä ihmettä tehdä kun kaksi aivan erilaista ihmistä. En saa naisena tarpeitani tyydytetyksi. Niin aika perinteinen aihe eikö. Voisiko tilanne olla koskaan toisin, kenenkään kanssa vai onko tämä perinteinen virsi??

Mieheni sanoo että häntä rasittaa kun sanon esim"miksi et puhu, voitaisko puhua" tai mitä tahansa. Hän on erittäin passiivinen, hiljainen, sulkeutunut, tv ääressä paljon kuten näköjään useilla miehet ovat. Mieheni suuttuu kaikesta kritiikistä itseensä liittyen, mököttää ja on pitkävihainen ihan turhista asioista. lapsellinen. Kaipaan mieheni kumppanini seuraa, kaipaan hellyyttä, kaipaan seksikä, kaipaan naisena huomioiduksi tulemista,kaipaan arvostusta jne..vaan mitään en saa. kuulen vain ainaista väsymystä..että kun häntä niin väsyttää. Rupeaapa hemmo sitten unille ja makaa illan vaakatasossa tv ääressä.

Nurmikon ajaminen on ainut mitä kesällä tehnyt ilman pyytämistä. kaikki muu jää minun tehtäväkseni suhdetta ja kotia myöten.

jokin sitoo meitä kuitenkin..vaikka ottaa päähän usein. silti olisi kova paikka erotakin.
Kaipaan miestä rinnalleni, seuraa ja hyvää ystävää rakkaastani, mutta en saa.Hänellä ei ole sielukkuutta, hän ei osaa käsitellä tunteita vaan pakenee,ei osaa puhua oikein mistään,romantiikkaa ei ole.

Jörrikkä äijä, kaupunkilainen perusmies, ei mitään erityisen kehuttavia asioita. Saan keksiä niitä jos meinaan.

Oletteko muut tällaisessa suhteessa..kuinka olette miehenne herättäneet? Vai onko ero ollut ainut keino ja miten uusi suhde on sitten toiminut??? Olen surullinen huonosta suhteestani, todella surullinen,,((

 

[pit.]

"Jokin sitoo meitä kuitenkin..Kaipaan miestä rinnalleni, seuraa ja hyvää ystävää rakkaastani, mutta en saa."

Ehkä sinun kannattaa nyt ensimmäiseksi miettiä mikä se "jokin on mikä sitoo". Tuosta kertomuksestasi en sitä keksi. Ilmeisesti rakastat kuitenkin. Rakkaus vaan ei aina arjessa riitä.

Kaikilla samaa ongelmaa eri muodoissa tänään. Väsyneitä, masentuneita ja aloitekyvyttömiä miehiä tuntuu olevan Suomi täynnä tänä maanantaina.

 

[karismaako.]

Pit:
"Kaikilla samaa ongelmaa eri muodoissa tänään. Väsyneitä, masentuneita ja aloitekyvyttömiä miehiä tuntuu olevan Suomi täynnä tänä maanantaina."

Eipäs nyt sentään aleta ihan yleisesti syytelemään. Esim. mie olen ollut erikoisen aloitteellinen ja aktiivinen tänäänkin ja eilenkin ja sitäkin ennen tai ainakin melkein ja lähestulkoon.
Nyt tietysti luulet, että puhun petipuuhista...en ollenkaan vaan kaikesta muusta, mikä liittyy parisuhteeseen ynnä perhe-elämään, sisältäen vkl-siivoukset, pienet remontit ja korjaukset.

No niin, nyt sorruin kehumiseen...voi vattu....
Sinun syytä..

 

[jörrikän menevä vaimo]

Jaahas. Samanlainen on minunkin jörrikkäni. En ole saanut sitä muutettua, enkä ole ronnut. Olen vain alkanut elää itse, harrastan, menen ja liikun ja juttelen ystävieni kanssa. Olen liittynyt erilaisiin ryhmiin, joissa on sanmoista asioista kiinnostuneita ihmisiä. Ja nautin elämästä. Miehelläni ei ole mitään sitä vastaan että hän katsoo telkkaria yksin kotona kun minä harrastan muualla. Jokainen on itse oman onnensa seppä, ei voi odottaaa että toinen tekee jonkun elämästä onnellisen.

JOskus törmään ihmisiin, miehiin, jotaka tuntuvat olevan kanssani samalla aaltopituudella ja mietin millaista olisi elää sellaisen kanssa. En vaihtaisi kuitenkaan. On ihanaa kun voi olla parisuhteessa mutta silti itsenäinen.

Ja kun on oman kodin ulkopuolista elämää, riittää enemmän juteltavaa kotonakin. Jos olisimme "koko ajan" vain yhdessä paitsi töissä ollessa, niin mistä meille riittäisi muutakin kerrottavaa toiselle kuin työasiat?

 

[Stiina-Brit]

kaikki muu jää minun tehtäväkseni suhdetta ja kotia myöten.

Oletteko muut tällaisessa suhteessa..kuinka olette miehenne herättäneet? Vai onko ero ollut ainut keino ja miten uusi suhde on sitten toiminut??? Olen surullinen huonosta suhteestani, todella surullinen,,((

Aivan kuin olisit entisestä poikaystävästäni puhunut! Olin hänen kanssaan kolme vuotta. Suhteen loppuaikoina minusta tuntui juuri tuolta: MINÄ olin se joka hoidin MEIDÄN suhdettamme. Kyllästyin aivan totaalisesti, jätin hänet. Nyt tajuan, kuinka sanalla sanoen vässykkä hän oli! Yök, jos elämäni olisin hänen kanssaan tuhlannut, hukkaan olisi mennyt. Tarvitsin niin toisenlaista ihmistä rinnalleni!

Hänen jälkeen minulla oli muutama yhdenillan juttu ja olin todella onneton, jopa kerran rukoilin että saisin ihanan poikaystävän. Sitten tämä toteutui, noin puoli vuotta eron jälkeen. Sain miehen joka oli kaikkea mitä olin toivonut ja enemmänkin! Hän on minun paras ystäväni. Hän on entisen poikaystäväni vastakohta. Hän on minun sielunkumppanini. Ymmärrämme toisiamme älyttömän hyvin. Hän osaa keskustella ja hänellä on mielipiteitä. Hän on MIES. Hänen kanssaan eläminen on muuttanut elämäni, hän tavallaan pelasti minut elämälle! Nyt elämäni on sellaista kuin olen sen halunnutkin olevan. Ja tämän miehen takia jaksan yrittää ja ponnistella, yrittää olla hänelle paras mahdollinen nainen. Ja kohta tulee 5 vuotta yhteistä taivalta.. Olen niin kovin kiitollinen että olen saanut hänet elämääni.

Haluan sanoa sinulle ap., että älä tuhlaa elämääsi vässykkään. Voit löytää itsellesi sopivamman, ihanan miehen, sellaisen kuin sinä oikeasti ansaitset!!! Uskon itse myös tuohon korkeampaan, joten onko sinulla välit yläkertaan kunnossa? Voisit rukoilla johdatusta elämääsi. Minä annan tällaisen virtuaalihalauksen sinulle, kunpa et olisi niin surullinen! Luulen tietäväni mitä tunnet ja käyt läpi. Uskon ja toivon sydämestäni että sinulle on parempaa luvassa!

 

[Tiny not shiny anymore]

Mieheni saapui juuri kotiin ja voivotteli kun joutui hoitamaan pienen asian,,että olipa raskasta huhhuh. Tokaisin että ei voi olla totta. Ärsyttävää se, että joudun kaiken tekemään suhteessa, niin hänen eteensä kuin tietenkin itseni eteen. Ja että tulisi ja olisi edes jotenkin toimiva Me yhtälö. Miehellä vaan tuntuu olevan pokkaa marista pienestäkin asiasta jonka joutuu kevyen työn päälle vielä tekemään ja meidän eteen.

Kuulkaa on todella inhottavaa olla suhteessa jossa vedät miestä kuin vetojuhtaa. Ettei toinen oikeasti näe kuinka elämä lipuu ohi vain laiskanlinnassa ja makoilussa ja kaikki ihanuus jää elämättä. Totta..en halua hukata omaa elämääni siihen että joudun paapomaan miestäni päivästä toiseen. En halua hukata aikaa yhtään enää siihen. Minulla on loistavia ystäviä ja harrastuksia ja tuleva työ on varmasti myös iso osa elämääni. Olen ajatellut asian niin että ellei mieheni ymmärrä arvoani ja arvosta että olen kaikella lailla ollut suhteen kantaja ja se rakkauden antaja tavalla tai toisella. pelottavaa on se että huomaa kuinka riitaisa ja epävarma tilanne on. en uskalla yhtään uskoa tulevaisuuteen koska jo arjen pienet ponnistelut vie mieheni voimat. Niin "avopotilas"tavallaan mullakin täällä..eikä naurata.

Olen aina kuvitellut rinnalleni tosiaan aivan toisenlaista, enkä tarkoita nyt ulkonäköä vaan ihmistä. Jos toinen on energinen, aktiivinen ja tasapainoinen ja toinen taas laiska, passiivinen, hiljainen niin siinä on tekemisen makua. Sitä tästä suhteesta ei ole jäänyt puuttumaan että mitään ei olisi tehty ja kärsitty. Kyllä on leidi puusavota, leidi kotineiti ja leidi seksy ja mitä kaikkea joutunut pysymään kasassa vaikka olisi minkälaiset taakat ja murheet mies aiheuttanut. Sillä niin on käynyt. Surullista. Itse olen kohtaloni kuitenkin tietyllä tapaa kai hyväksynyt koska tässä olen. Miksi, olen sitä kysynyt,,enkä oikeastaan tiedä.


Todellinen lahja on se jos löytää elämänkumppanin, ihmisen jonka kanssa oikeasti saa jakaa kaiken elämän ilot ja surut , nainen voisi tuntea miehekästä turvaa ja rakkautta pyytämättä sitä. Olen fiksu, kauniiksi sanottu nainen ja omaan hyviä perusarvoja. Uskon että olen hyvä nainen ja meitä hyviä naisia on, kun löydämme vertaisemme. Niin mikä on sitten kenenkin vertauskuva on eri asia.

Olen kyllä joskus toivonut, että löydän rinnalleni uuden ihmisen, tutustun hyvin ajan kanssa ja sitten huomaan että hei siinähän se on minun oma mies ja elämäni ystävä!! Ei pyyntöni tai toiveeni ole mikään mahdoton välttämättä. Jokainen on oman onnensa seppä on totta, mutta kovaa on sekin että itse on onnellinen itsensä kanssa,mutta kumppani myrkyttää iloa pois. Joutuu tavallaan taistelemaan hyvästä olosta todenteolla että saa pitää kiinni edes hetken helpotusta.

meillä on melkoinen historia mieheni puolelta läpi käytynä..joten helpotus vihdoin olisi ansaittua.

En ole käsiäni vielä ristiin laittanut mieheni suhteen niin että olisin pyytänyt jotakin kovin radikaalia. Miestäni en voi muuttaa..enkä itseäni hänen mieleisekseen eli hyväksyä kaikki hänen tekemättömyytensä, olla palvelija, joustaa ja ymmärtää,sitä olen tehnyt aina ja jos osoitan mieleni tai mielipiteeni hän lähtee pois paikalta tai yrittää paeta asian todellisuutta.

Tulevaisuus on se, että joko hyväksyn kaiken tämän ja tiedostan että lopun elämääni joudun katsomaan vässykkämiestäni TAI toinen että lähden omaan elämääni ja katson kuinka siinä käy. Voi olla että mies putoaa pois tai ymmärtää että minusta on pidettävä kiinni.

Eipä ole vieläkään mies kotona..lähti ajelulle..jälleen pakoon. Eikä kotona odota edes pirttihirmu eikä justiina vaan erittäin sovitteleva ja henkisesti kypsä nuori nainen.

 

[Jeannex]

Äitini tarina on aika rohkaiseva. Hän on puuhakas ja työteliäs, hoitanut "yksin" neljä lasta ja kotona pienten lasten kanssa viljellyt ruokatarpeita, ts. ostanut paikkansa kotona poissa töistä, hyväksynyt isäni, joka ei osaa tukea henkisesti eikä ole pätkääkään romanttinen tai hoida suhdetta. Nyt vuosien päästä hän sanoo, että vaikka välillä oli vaikeaa koska toivoi puolisoltaan niin paljon enemmän osallistumista ja henkistä yhteenkuuluvuutta, lopulta hän on tyytyväinen elämäänsä. Isäni tekee omat työnsä ulkona, huoltaa autot ja asuntovaunut ym., on elättänyt perhettään ja ennenkaikkea: ollut turvallinen kumppani. Häneen on tosipaikassa voinut aina luottaa, eikä ole koskaan ollut väkivaltainen vaan rauhallinen ja sovitteleva. Lahjakkuus on käytännöllistä sorttia.

Nyt kun on tullut aika lasten lentää pesästä, hän on muuttunut paljon osallistuvammaksi! Kukaan ei sitä arvannut. Kasvoimme ehkä ilman isää, mutta tunnemme olomme silti turvatuiksi. Joidenkin luonne tai oma historia aiheuttavat ns. vetäytymistä, mutta elämä heidän kanssaan ei loppupeleissä olekaan myönnytys tai uhraus. Aiemmin tuli esiin että oma onnellisuus ei ole toisen ihmisen harteilla. Äidilläni on parikin eri työtä plus opiskelut ja harrastukset. Hän on onnellinen!!

Ja mitä sanottiin sielunkumppanista.. joskus uskoin löytäväni sellaisen, kunnes tajusin löytäneeni jo. Se on aina ollut äitini. Ei siis ihme, ettei hän ole naimisissa omansa kanssa.

 

[Tiny not shiny anymore]

jeannnex: Olipa erittäin lämmin tarina, tosielämästä. Niin..saat minulle jonkinlaista toivoa heräämään. Tulee mieleeni myös vahvasti sana hyväksyminen. Hyväksyminen toisen erilaisuudesta, vaikkakin se tuntuu niin älyttömän vaikealta. Onko suhteeni sen arvoinen..mietin.

Kun vaakakuppi laitetaan pöydälle ja siihen 5 vuotta taivalta..vaakakuppi menee väkisinkin niin, että minun puoleltani se on tyhjä ja matala, kumppanini puolelta se on korkealla ja käyttämättömänä. Ei ole oikein , että toinen antaa itsestään kaikkensa, kestää kaiken kuten rakkaus (tiedätte häärunon), saamatta yhtä paljon takaisin. Siksi vaakakuppini on tyhjänä tai matalalla. En enää jaksa olla epätasa-arvoisessa tilanteessa. tasavertaisuus täytyisi toteutua rakkauden suhteen. Kummankin tulisi saada ja antaa toisillensa-pyytämättä, sillä silloin merkitys on aivan toinen. Minun vaakakuppini on oikeus tulla tasaiseksi..vaikka en ole itsekäs.Tervettä itsekkyyttä..

Mieheni on muuten saapunut kotia..hiljaisena ja ärtyneenä. Kuinka se näkyy niin kaappien paiskomisena ym. Tässä meidän suhteen kommunikaatio. Ongelmahan se on, tiedän. Mitäs teet toiselle kun se on kuin on..?

Onnellinen on itsensä kanssa ei toisen kautta. Totta. Onni vaatii kuitenkin tietyt asiat olevan totta. Minulla esimerkiksi turvallisuuden tunteen, haaveiden mahdollisuuden, mahdollisuuden sopuun ja kehitykseen ympäristön ja ihmissuhteiden kanssa. Tuleeko onni tyhjästä..sanooko joku niin? Onnihan on monenlaisia asioita, ja mielestäni iso asia on sillä kenen kanssa jaat jokapäiväistä arkea, siihen kuuluvia hetkiä ja tilanteita. Siksipä onni on olla terve, ajatteleva ja kykenevä. Mutta onni olisi myöskin se, että arjen jakaja olisi yhtälailla elämässä kiinni kuten se on. Silloinhan hymyileminen on helpompaa sata kertaa..sitä ei tuskin voi kukaan kieltää. Vaikka olisi onnellinen vain itsensä kanssa. Rakastan elämää, tunnen positiivisuutta ja koen hyvyyttä kovista huolimatta. siitä olen onnellinen.

 

[pit.]

Pit:
"Kaikilla samaa ongelmaa eri muodoissa tänään. Väsyneitä, masentuneita ja aloitekyvyttömiä miehiä tuntuu olevan Suomi täynnä tänä maanantaina."

Eipäs nyt sentään aleta ihan yleisesti syytelemään. Esim. mie olen ollut erikoisen aloitteellinen ja aktiivinen tänäänkin ja eilenkin ja sitäkin ennen tai ainakin melkein ja lähestulkoon.
Nyt tietysti luulet, että puhun petipuuhista...en ollenkaan vaan kaikesta muusta, mikä liittyy parisuhteeseen ynnä perhe-elämään, sisältäen vkl-siivoukset, pienet remontit ja korjaukset.

No niin, nyt sorruin kehumiseen...voi vattu....
Sinun syytä..

No niin justiinsa. Sä oletkin aina niin erinomainen, se on selvä Kyllä sä nyt kertakaikkiaan voisit muuttaa meille olemaan aloitteellinen ja aktiivinen. Olisin kateellinen vaimollesi, ellei juuri nyt olisi niin pirun aktiivinen viikonloppu takana, etten jaksa. Minäkään en nyt puhu mistään petipuuhista, hyi olkoon vaan.

Kyllä sinustakin varmasti joku vika löytyy, en vaan ole keksinyt vielä mikä..

 

[Isipappa]

Mieheni on muuten saapunut kotia..hiljaisena ja ärtyneenä. Kuinka se näkyy niin kaappien paiskomisena ym. Tässä meidän suhteen kommunikaatio. Ongelmahan se on, tiedän. Mitäs teet toiselle kun se on kuin on..?

Täällä on moneen kertaan sanottu miten suomalainen mies nyt vaan on usein sellainen jörrikkä, aloitekyvytön ja keskustelematon, illalla väsynyt ja sohvalle vetäytyvä. Se on ikäänkuin normaalia, hyväksyttävääkin. Ei sitä kyllä jaksa mutta ei sille oikein mitään voi. Mutta jos miettii tarkemmin niin ei tuo kyllä niin kamalan normaalilta tunnu. Mikä vaivaa ihmistä joka on hiljainen, helposti ärtyvä tai aina väsynyt? Onko hän henkisesti kunnossa jos mikään ei innosta eikä kosketa? Onko se vain luonnetta vai jo sairautta? Onko suomalaista miestä ymmärretty liikaa, annettu olla mahdoton ja vaikea? Ei ole sanottu suoraan että tuo ei ole normaalia ihmisen käytöstä, hae apua! Eihän hän tietenkään hae, mutta ei sairas aina omaa tilaansa ymmärrä. Kirjallisuus, elokuvat ja legendat ovat pönkittäneet kuvaa miehestä juuri tuollaisena, hiljaisena mutta silti yhteiskunnan tukipilarina vaikeina aikoina (sodat yms.). Mutta ei tuollaisia vaikeita aikoja enää ole! Nyt vaaditaan ihan toisenlaista miestä, oikesti läsnä olevaa ihmistä. Muutos on vaikeaa, vanhat hyvät ajat ovat monille vielä olemassa. Mutta eivät ne oikeasti ole olleet hyviä aikoja vaan vaikeita. Nykyään on paljon helpompaa, voisi olla ihminen joka voi jakaa tunteitaan muiden kanssa eikä haudata kaikkea sydämeensä (joka sanoo sopimuksensa irti heti viidenkympin jälkeen...). Miksi siis vielä ylläpitää myyttiä siitä että tuollaisia ne miehet vaan ovat? Ei keskusteleva mies saa olla poikkeus vaan hänen pitäisi olla se normi, vähimmäisvaatimus.

 

[hei halojaa!]

Mulla on itselläni puoliksi suomalainen ja puoliksi latinomies. En kyllä ikinä ottais sellasta puhumatonta masentunutta mököttäjää. En varmasti!! Kyllä munkin mies tulee töistä kotiin ja alkaa kattomaan jalkapalloa sillon tällöin, mutta hän myös haluaa harrastaa ja jutella kanssani. Mennään salsa/tennis/tantraseksi kursseille ovat mieheni ehdotuksia viimeisen vuoden sisällä... Ja minähän menen!

Älkää hyvät naiset, varsinkaan jos olette nuoria, tuhlatko elämäänne tollaisen kanssa. Voi sitä turhautumisen määrää! Tai sitten teette niinkuin joku tässä mainitsikin: aloittakaa yksinuusia harrastuksia tai vaikka jonkun kielen opiskelua! Sieltä voi sitten se itselleen oikeasti sopiva mies löytyä!

Näin siirtyminen on helpompaa. julmempaa mutta helpompaa...