Niin se tää elämä sitten heittelee..PRKL!!!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Murtunut
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

Murtunut

Vieras
Sain tietää, että miehellä on ollut jotain erään naisen kanssa. En tiiä onko varsinaista pettämistä tapahtunut, mutta salaili naisen numeroa. Oli erään kaverin nimellä sen naisen numero hänen puhelimessa. valehteli ja salaili ainakin, kun kysyin tunteeko sen nimistä ihmistä, niin sano ettei.:/

Meillä piti olla hhäät kuukauden päästä, mutta nyt en tosiaan tiedä mitä tehdä.:(
Eikä tää ollu eka kerta, joskus kun alettiin seurustelemaan hän viimeksi soitteli ja viestitteli salaa. Tein sillon hänelle selväksi, että oli sitten viimenen kerta. Kavereita saa toki olla, mutta miksi ne pitää salata??

Tänään pitäs nostaa kissa pöydälle, vaan pelottaa jo valmiiksi.
 
ÄLÄ MENE NAIMISIIN!!! Ainakaan ennen kun koko juttu on käännetty ja väännetty ylösalaisin ja anteeksiannettu ja unohdettu. Tuolle pohjalle EI kannata avioliittoa lähteä rakentamaan, nimimerkillä kokemusta!
 
no niin, toinen kerta jo eli lisää luvassa vuosien varrella.. yhden hairahduksen voi sallia, mut toista ei. Kolmas tulee varmasti kans, vaikka kuin lupailis.

Tai sit pitää totuttautua omaltakin osaltaan elämään vapaassa suhteessa, jossa kumpikin saa duunaa mitä huvittaa ilman salailua. Kyllä kai joillain sekin skulaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Sanna80:
ÄLÄ MENE NAIMISIIN!!! Ainakaan ennen kun koko juttu on käännetty ja väännetty ylösalaisin ja anteeksiannettu ja unohdettu. Tuolle pohjalle EI kannata avioliittoa lähteä rakentamaan, nimimerkillä kokemusta!

Tällä kannalla minäkin olen, v'tuttaa vaan kaikki häihinkäytetty aika ja raha, vaikka se nyt ei tässä tärkeintä olekkaan.
Jos alttarille jättäs.:D
Enkä mää usko että tätä anteeksi voin enää antaa, oon nimittäin hänelle selväksi tehnyt aiemmin etten aio sietää tuollaista salailua ja valehtelua.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Murtunut:

Ei tuota enteeks pidä antaakaan. Näitä miehiä löytyy jotka salaa toisen naisen numeron jonkun kaverin nimen alle. Mä sain taas siten tietää olevani toinen nainen.

Siis mies piiritti ja piiritti mua. Oltiin sitten tavallaan yhdessä, hengailtiin. Hän oli toiselta paikkakunnalta, kävi viikolla töissä täällä. Joo, olis pitänyt hälytyskellojen soida vaan ei. Pidin tota ihan normaalina...Mies kuitenkin oli luonani useasti vlopunkin. Kysyin toki häneltä että onko varattu jne. Kielsi, sanoi asuvansa yksin...koko tarina valmiina. Eräänä sunnuntaiaamuna etsin puhelintani, mies nukkui vielä. Päätin sit soittaa hänen puhelimella että löytäisin kännyni. No Sielläpä ei ollutkaan mun nimi vaan olin Petri...Lopun arvannettekin... Mies raivostui aluksi, että olin mennyt hänen puhelintaan käyttään. No joo, en kyllä sitä sen kummemmin kaivellut, kysyin vaan miks mun nimi on petri. Sit se lähti selviämään. Hänellä perhe siellä toisella paikkakunnalla. Riitti mulle, ukko sai lähtöpassit samantein ja ilkeänä ilmoitin vielä hänen vaimolleen mitä oli tapahtunut...
 
Alkuperäinen kirjoittaja riiri:

No mulle selvis toi numeron salailu just niin, että rupesin soittamaan tälle miehen kaverille noista hää jutuista ja siellä vastaskin sitten joku nainen pikkasen liian ilosesti..
Saapa nähä mikä on miehen selitys..
 
No jospa siellä vastas vaikka sen miehen kaverin tyttöystävä? Vedät nyt oikeesti pikkusen liian suoria johtopäätöksiä, jos tuo on ainoa peruste sun epäilyille.
 
Alkuperäinen kirjoittaja hohhoijaa:
No jospa siellä vastas vaikka sen miehen kaverin tyttöystävä? Vedät nyt oikeesti pikkusen liian suoria johtopäätöksiä, jos tuo on ainoa peruste sun epäilyille.

No kun sillä miehellä ei ole tyttöystävää. Ja vaikka olisikin niin tuskin se niin tuttavallisesti vastais.
Ja tarkistin ettei numero todellakaan kuulu miehen kaverille vaan jollekkin naiselle tosta naapurikunnasta ja kun mieheltä kysyin et tunteeko hän sen nimistä henkilöä, hän kielsi. Näin kyllä että valehteli sen verran monesti sen tehnyt.
Että näin.
 
Similar threads

Y
Viestiä
4
Luettu
2K
V

Yhteistyössä