Niistä 70e:n lahjakorteista..

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja as
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

as

Vieras
Mulle tuotiin tänään kotiin,en ole hakenu enkä tiedä miksi sen sain,työssäkäyvä olen ja mieskin on,lapsia kolme.

Joskus,kun lapsia oli vain kaksi,kävin mll:n kerhoissa ja sain sen silloinkin,olin tosin kotihoidontuella,mutten sitä silloinkaan hakenu.

Sossun kanssa en ole ollu tekemisissä.

Taitaa olla niillä osaistoilla johtokunnat mitkä ne jakaa,ihan kiva ylläri kyllä oli.
 
Lapsia 4 ,työttömyyttä ja sairautta.
Jouluruokia 0 tavallista jauhelihalaatikkoa ajattelin laittaa.
Ehkä pitäis mennä leipäjonoon.
Ei korttia tullut tänäkään vuonna.
Joulupuusta saadaan ehkä lahjat.
 
4 kotona asuvaa lasta(joista yks aikuinen), 1 muuttanut pois.Sairautta, minkä vuoksi leikkauksessa ja sairaslomalla, nyt työttömänä.Lahjat ostettuna, kinkku pakkasessa, jouluruokaa olen laittanut ja vielä laitan, mutta myönnän että tiukkaa on ollut.Onneksi saamme 22 päivä lahjakortin, kun kysyin että onko mahdollista saada.
 
4 kotona asuvaa lasta(joista yks aikuinen), 1 muuttanut pois.Sairautta, minkä vuoksi leikkauksessa ja sairaslomalla, nyt työttömänä.Lahjat ostettuna, kinkku pakkasessa, jouluruokaa olen laittanut ja vielä laitan, mutta myönnän että tiukkaa on ollut.Onneksi saamme 22 päivä lahjakortin, kun kysyin että onko mahdollista saada.Huutismyynnistä myös pikkasen saanut rahaa.
 
Itse olen 3 lapsen tuore yh, äitiyspvärahalla olen, kysyin sossusta josko sellaisen kortin saisin. Pitäisi kuulemma olla Perhetyön asiakas jotta sen tänä vuonna olisi saanut. Kyllä, sapettaa ja kovasti. Onneksi sain yhdet lahjat lapsille tämän palstan avulla.:)

Mutta nyt täytyy myöntää, että vielä enemmän sapettaa kun kuulee että kortteja on mennyt niille joilla olisi muutenkin varaa rakentaa joulu. Saan tässä kuussa esim. edelleen ns. tavislapsilisät,koska ero on niin tuore ja yh-korotus ei ehdi tässä kuussa maksuun. Puhumattakaan elatusavusta yms. Ex-miehellä menee rahat uuteen tyttöystävään ja tämän perheeseen, näin mies itse sanoi...:(

Onneksi tulee rauhallinen joulu, eikä tarvitse riidellä kenenkään kanssa.:)
 
Kysy spr:n tai seurakunnan kautta korttia.Me emme ole perhetyön tai sossun asiakkaita ja silti saamme 22 päivä kortin, kuten ylempänä mainitsin.Niin ja saamme vielä 2 ruokakassiakin.Emme ole diakonian luonakaan käyneet.
 
miksi te aina meette näihin provoihin mukaan?
Onko kateus niin vahva tunne, ettei järki kulje?
Mä olen pahoillani, ettei kaikki tarvitsevat ole saaneet lahjakortteja, mutta ei niitä kyllä jaeta ihmisille jotka ei niitä tarvis.
 
me saatiin kortti eilen ja itkin onnesta kun se saatiin, oli aivan ihana yllätys. Se pelasti meidän joulun ehdottomasti, käytiin heti hakemassa kinkku ja laatikot pakastimeen. Nyt meilläkin on ihan oikea joulu!
 
Yhteistyössä